Elias Lönnrothin suhde herännäisyyteen

Piispa Olavi Kareksen Niilo Malmbergin elämäkertaa käsittelevässä teoksessa ”Palava Kynttilä” löytyy kirjoitus Elias Lönnrothin ”haastavasta suhteesta” herännäisyyteen (Palava Kynttilä s. 96):

Elias Lönnroth, kajaanilaislääkäri ja Kalevalan kokoaja kirjoittaa herännäisistä, etteivät he suvaitse tanssia, musiikkia, leikkiä eivätkä laulua (lukuun ottamatta hengellisiä). He tuomitsevat kaiken sellaisen, jolla mieli joskus tahtoo virkistyä, jottei se vaipuisi synkkämielisyyteen.

Lönnrothin mukaan tosi pietistin tuntee jo ulkomuodosta. Hänellä on silmissään vieras, terveen ihmisen näöstä poikkeava kiilto, hänen nenänsä muodostuu ikään kuin terävämmäksi ja posket sisään painuneiksi. Puhe menettää tavallisen voimansa ja yleinen kuihtuminen pääsee valtaansa.

Syynä tähän oli hänen mukaansa se, että nuo ihmiset arkityönsä ohella harjoittivat ainoastaan rukousta, lukemista, saarnojen kuulemista ja veisuuta. Joka kerta sellaisen ihmisen nähdessään hän itse tuli synkkämieliseksi muistaessaan niitä harhateitä, joille ihminen voi joutua.

Kirjoitus päättyy seuraavaan runolliseen kertomukseen:

Oli kerran kaksi miestä, jotka laaksossa olevasta mökistään lähtivät samoamaan vuorta kohden, missä heidän Herransa asui. Toisen miehen silmät olivat alituisesti suunnatut kohti korkeutta, jonne hän vaelsi, sillä hän pelkäsi muuten eksyvänsä. Tämän vuoksi sattui, että hän useasti kompasteli tiellä oleviin juuriin ja kiviin.

Toinenkin silmäili korkeutta, mutta katsoi lisäksi eteensä maahan ja asteli kompastelematta ja kaatumatta. Ympärillään hän näki milloin yrttejä ja kukkia, milloin marjoja ja hedelmiä, ja kerran hän auttoi matkatoverinsa syvästä, liejuisesta lätäköstä, johon tämä oli kaatunut ja oli hukkumaisillaan. Molemmat pääsivät kuitenkin lopuksi perille.

Vuoren Herra sanoi silloin toiselle: ”Miksi näytät niin kurjalta, silmäsi tuijottavat, niin kuin et moneen yöhön olisi unta maistanut, ja vaatteesi ovat niin likaiset? Veljesi sitä vastoin havaitsen iloiseksi ja hänen vaatteensa puhtaiksi. Ettekö olekin samasta talosta lähteneitä, ja eikö teillä ole ollut sama tie vaellettavana?"

Toinen vastasi: ”Samasta talosta olemme kyllä lähteneitä ja saman tien olemme vaeltaneet, mutta toverini katseli kedon kukkia ja söi hedelmiä, ja minä sen sijaan tuijotin herkeämättä tätä kukkulaa kohden, etten eksyisi.”

Silloin vuoren herra sanoi: ”Sinä hullu, olisit voinut tehdä veljesi tavoin, sillä niin korkea on minun asuntoni, että se näkyy kaikkialle, minne olisit joutunutkin, mutta sinä näytät pitäneen sitä tavallisena laaksomajana.” (Helsingfors Morgonblad 1835, n:o 89).

 Olavi Kareksen mukaan tämä kertomus kuvaa selvästi laveaa ja kaitaa tietä, ja siinä Lönnroth osoittaa myötätuntoa myös tien kulkija-raukalle, joka hänkin pääsi lopulta tavoitteeseensa. Mutta ennen kaikkea nuori Lönnroth osoittaa syleilevää suvaitsevaisuutta lavean tien kulkijalle!

Piispa Kares katselee asiaa luonnollisesti oman esiymmärryksensä läpi. Lönnrothinkin näkemys lienee tarkoitettu lähinnä provosoivaksi ja karrikoiduksi esimerkiksi siitä, mitä ahdasmielisyys ja jyrkkä poissulkevuus pahimmillaan voi aiheuttaa. 

Kielteinen suhtautuminen ulkoiseen maailmaan, etenkin sen tarjoamiin ilonaiheisiin, on ollut varsin yleistä asketismissa ja siitä vaikutteita saaneissa suuntauksissa. Niissä ei ole ajateltu, että ulkonaisten kohteiden käyttäytymismuotojen tahtoperäistä torjumista olennaisempaa on mielen totuttaminen ja irrottaminen luonnollisesti kaikista katoavaisen elämän ehdollistumista. Kohteet sinänsä eivät ole hyviä tai pahoja, ainoastaan niiden haluaminen itselleen voi muodostua esteeksi inhimillisen ja jumalaisen väliin.

Tuomaan evankeliumissa on sanonta: ”Halkaiskaa halko, ja minä olen siellä. Kohottakaa kivi, ja löydätte minut sieltä (no 77).”

Kaiken sanotaan olevan perimmältään yhtä. Mutta me tajuamme tämän maailman erillisen minämme ja erillisten kohteiden suunnattomana kirjona, johon inhimillinen tietoisuus on jo aikojen alussa (ns. syntiinlankeemuksessa) ehdollistunut.

Inhimillisen yksilön havainto värittyy automaattisesti hänen aikaisemmista kokemuksistaan, eikä hän kykene välittömästi hahmottamaan ilmiöiden syitä ja todellista luonnetta, saati niiden perimmäistä ydinolemusta.