Etsimisen tärkeydestä

 

Tuomaan evankeliumissa on sanonta, joka monien muiden sanontojen tapaan korostaa etsimisen tärkeyttä:

 

(2) Jeesus sanoi: ”Älkööt etsijä lakatko etsimästä, ennen kuin hän löytää. Kun hän löytää, hän järkyttyy ja järkytyttyään hän ihmettelee. Lopuksi hän hallitsee kaikkea.

 

Sanonnassa ei määritellä edes etsimisen kohdetta, sen kun ajatellaan olevan täysin ilmeinen: taivasten tai Isän valtakunta, kaikista katoavista tekijöistä riippumaton elämä ja olemus itsessä.

Sanonnan alku korostaa jatkuvat etsinnän tärkeyttä, ettei ihminen ”rakastuisi” liiaksi omiin ja toisten ajatuksiin ja juuttuisi niihin, vaan asettaisi tavoitteensa kaiken ajallisen ja häviävän tuolle puolen.

Löytämistapahtuman kuvaus on erikoinen: sanotaan, että ihminen pääsee järkytyksen ja ihmettelyn kautta kaiken hallitsijaksi. Järkytyksellä ja ihmettelyllä täytyy tässä olla arkikokemuksesta poikkea merkitys.

***

Sanat tarkoittavat todennäköisesti mystisten kokemusten kolmea periaatteellista vaihetta, joista ensimmäisessä tajunta kohoaa tilapäisesti mentaalisen tilan yläpuolelle aiheuttaen suuren poikkeavuutensa takia eräänlaisen järkytyksen”.

***

Toisessa vaiheessa tietoisuus jää pysyväksi tai uudelleen palautettavaksi tähän yhdentyneeseen tilaan, jolloin Eckhartin (ja monen muun) käsitteiden mukaan puhutaan Jumalan Pojan syntymisestä ihmisen sielun korkeimmassa olemuspuolessa.” Tähän tilaan kohonnut tai kohoamaan kykenevä tietoisuus pystyy havaitsemaan kaiken ilmenevän ydinolemuksen välittömästi itsessään. Silloin hän ihmettelee” kaikkea sitä suunnatonta viisautta ja kauneutta, jota elämä kantaa itsessään joka hetki.

Johanneksen evankeliumi 5:38 sanoisi, että toisessa vaiheessa ”Sana tulee ihmisessä pysyväiseksi.”

Ihmisen tietoisuudessa on tapahtunut pysyvä muutos, joka nostaa sen riippumattomaksi ajallisista tekijöistä ja olosuhteista. Tällainen Kristuksen ylleen pukenut ihminen” saattaa – mentaalisesta kehitystasostaan riippuen – olla lähes kaikki tietoinen – tai ainakin saavan välittömästi tiedon kaikesta, mihin hän sisäisesti suuntautuu, mutta hän ei vielä ole kaikki voimainen.

***

Kaiken hallitseminen edellyttää sitä, että ihmisen kaikki olemuspuolet – lihallinen, psyykkinen ja henkinen - on saatettu sopusointuun ja vuorovaikutukseen, ja että henkinen voima voi vapaasti ja vahingoitta läpäistä koko kentän.

Eckhart kuvasi tätä tilaa ”murtautumisena jumalalliseen lähteeseen”, missä kaikki ajallisen ja ajattoman väliset esteet häviävät. Hänen mukaansa ”Jumala on tuotava alas, että ihminen voisi nousta ylös!”

Johanneksen evankeliumin 8:28 kuvannee samaa ihmisyyden äärimmäistä tavoitetta: Ihmisen Pojan ylentämistä luovaksi, puhtaan henkiseksi ja kuolemattomaksi olemukseksi (viimeiseksi Aadamiksi).

 

 

Tuomaan evankeliumi korostaa etsimisen elintärkeyttä myös sanonnassa:

 

(59) Jeesus sanoi: ”Katselkaa häntä joka elää, katselkaa niin kauan kuin itse elätte, ettette kuolisi. Kuoltuanne ette voi nähdä häntä, vaikka haluaisittekin.”

 

Tässäkin sanonnassa korostetaan elinikäisen, sisäisen etsinnän merkitystä. Suomalainen käännös käyttää (valitettavasti) verbiä katsella, joka sopisi pikemminkin vasta löytämisen vaiheeseen.

***

Sananmukaisesti tulkiten teksti näyttäisi viittaavan johonkin erityiseen ulkopuoliseen henkilöön (Jeesukseen). Mutta kun tekstissä puhutaan ”elävän etsimisestä”, tarkoitetaan sillä ennen kaikkea ajallisesta täysin riippumattoman sisäisen todellisuuden omakohtaista hakemista.

***

Tuomaan evankeliumi käsittää elävän ajattomaksi – ajasta ja tilasta riippumattomaksi. Se ei merkitse ”ikuiseksi venytettyä ajallisuutta” (niin asia usein käsitetään), vaan ajasta vapaata tietoisuutta, olemusta ja olemista. Sellaisen rinnalla kaikki fyysinen ja psyykkinen ovat Tuomaan evankeliumin (kuten monien muidenkin) näkemysten mukaan ”ruumista, kuollutta ja köyhyyttä” (Vrt. Joh. 6:33, 3:19).

***

Etsimisen ja löytämisen suhde kuolemaan on hieman erikoinen. Fyysinen kehohan häviää täysin riippumatta ihmisen ponnisteluiden laadusta (asiasta voi kysyä varmennusta haudankaivajilta).

Evankeliumi ei ilmeisesti pidä fyysistä kuolemaa kovin vakavana asiana (luontoon paluu on luonnollista), vaan viittaa persoonan kannalta johonkin paljon merkittävämpään: persoonallisen tajunnan purkautumiseen fyysisen kuoleman jälkeisissä tiloissa – ns. toiseen, todellisempaan kuolemaan.

***

Teksti antaa ymmärtää, että tajuinen elämä jatkuu välittömästi ruumiin kuoleman jälkeen, mutta että se ei ole luonteeltaan pysyvää eikä tahdonalaista, mikäli persoonallinen tietoisuus ei ole elämän aikana kohonnut ehdollisten tilojen yläpuolelle: elävään, ajattomaan tilaan.

***

Fyysisen kuoleman jälkeen persoonallinen tajunta ilmentyy maallisen elämän aikana muodostuneen sisäisen olemuksensa – mielen sisällön - puitteissa ja rajoissa (ja psyykkisessä hahmossa).

Toisin sanoen myös hänen ”helvettinsä, taivaansa ja kaikki mahdolliset välitilansa” rakentunevat sen kokemusvarannon perustalta, jota kukin yksilö on elämänsä aikana tajuntaansa koonnut.

Psyykkisillä tajunnan tasoilla koettu aines toistuu ja irtautuu (luonnollisesti) persoonasta alkaen karkeammasta ja jatkuen yhä hienompaan, kunnes maallisen elämän henkisluonteinen ”sato” (mikäli sitä on kertynyt) iskostuu yksilön sieluolemukseen, hänen yksilölliseen ”aarrekammioonsa”.

***

Persoonallisesta tajunnasta ”kuolee” (ts. karisee pois) sellainen aines, jolla on merkitystä ainoastaan muodollisessa elämässä – joten elämän kannalta ei mitään kovin suurta vahinkoa edes tapahdu.

***

Esillä oleva Tuomaan sanonta varoittelee toisesta kuolemasta”, jossa persoonallinen tajunta säilyy ruumiin kuoleman jälkeen ainoastaan sen ajan, jona se toistaa puhtaasti maallisia, karkeita ehdollistumiaan – koska siihen ei ole kertynyt mitään sielulliseen olemukseen yltäviä ominaisuuksia.

***

Tuomaan evankeliumista löytyy myös joitakin vielä erikoisempia sanontoja (esim. 40 ja 70), jotka viittaavat mahdolliseen kolmanteen kuolemaan”, sielun tuhoutumiseen elämällä koottavissa olevan ”ravinnon” täydelliseen puutteeseen (elämällä tarkoitettaneen silloin elämää pitempiä aikakausia).

***

Tarkasteltavana oleva 59. sanonta viittaa siihen, että todellinen pysyvä elämä on saavutettavissa ainoastaan tämän maallisen elämän aikana siten, että ihminen karistaa itsestään ne koetun elämän luomat ehdollistumat, jotka estävät hänen tajuntaansa kohoamasta ajattomaan tilaan. Vasta silloin elämä voi avata muotoihin ja ilmiöihin pirstoutumattomat salaisuutensa sisäisesti, välittömästi ja välityksettömästi koettavaksi.