Hylättyjen evankeliumien kelvollista sanomaa

 

Käsitykset ensimmäisen kristillisten vuosisatojen opillisista näkemyksistä saivat uutta valoa, kun Egyptin Nag Hammadista tuli v. 1945 esiin yli 50 kirjoituksen kokoelma kristillisen alkuimpulssin synnyttämiä kirjoituksia.

Suurinta osaa niistä voitaneen kutsua gnostilaisiksi, jollaisista aikaisemmin oli vain ”voittaneen tahon” poleemisia ja negatiivisia kuvauksia. Gnostilaisuuden tunnuspiirteenä pidetään usein sitä, että se erottelee ilmenneet asiat ja olennot luoneet jumaluudet perimmäisestä Jumalasta, joka on ajattomuudessa oleva erillistymätön täydellisyys.

Juutalais-kristillinen käsitys siitä, että Jumala on luonut kaiken valmiiksi seitsemässä päivässä (tai kuudessa) ei näytä kestävän tämän päivän vähänkään kriittistä tarkastelua – ellei ko. luomista tulkita symbolisesti ajattomuudessa tapahtuvana ”ydinolemusten” hahmottumisena.

Johanneksen evankeliumin alku kuvannee kaikkeuden esityyppien olemista jumaluudessa itsessään, josta ne vasta ajan ja tilan muodostumisen myötä (alkuräjähdyksen, ”tulkoon valkeuden” jälkeen) ovat alkaneet saada erillistyviä ja alati (evoluutiossa) muuttuvia muotoja.

Toinen gnostilaisuuteen liitetty tunnusmerkki on oikean tiedon korostaminen, johon jo liikkeen nimityskin liittyy. Gnosis ei kuitenkaan varsinaisesti tarkoita pelkkää käsitteellistä tai sanallista tietoa, vaan tavoiteltavaa välitöntä, sisäistä tietoisuutta asioiden ja elämän todellisesta olemuksesta.

Matteuksen evankeliumi puhuu periaatteessa samasta ”gnosiksesta” esittämällä, että ”jos sokea sokeaa taluttaa, niin he molemmat kuoppaan lankeavat."

***

Toiselta tai kolmannelta vuosisadalta peräisin oleva Filippuksen evankeliumi kirjoittaa (123): ”Puu kukoistaa, kun sen juuret ovat piilossa. Jos ne tulevat näkyviin, puu kuolee. Samoin on kaiken maailmassa syntyneen laita, oli se sitten näkyvää tai piilossa. Pahan juuri on voimakas niin kauan kun se on piilossa. Kun se tunnistetaan, se hajoaa, kun se tulee esiin, se tuhoutuu.”

Kirjoitus tuo esiin yhden puolen synoptisten evankeliumien toteamuksesta: ”Sillä ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi ja joudu päivän valoon.”

Salatun esiin tulemisesta nousee ensimmäisenä mieleen negatiivisten asioiden tulo muiden ihmisten tietoon, jollaisesta nykyisen median rakastamat vuodot ja paljastukset käyvät ”hyviksi” esimerkeiksi. Sellainen voi tietenkin havahduttaa kohteensa huomaamaan omat virheensä, mutta varsinaisesti evankeliumit tähdentävät sitä, että omat vajavaisuudet tulisi tiedostaa itse ja tunnustaa itselleen.

Toinen salatun ilmitulon ”paikka” on tietenkin kuoleman jälkeinen tila, jossa ihmisen olemus sinänsä paljastaa välittömästi oman todellisen tilansa ja joutuu todennäköisesti kohtaamaan ja työstämään sitä – ikään kuin puimaan ja seulomaan elämänsä sadon.

***

Toisella vuosisadalla kirjoitettu Arvovaltainen opetus sisältää tekstin: ”Paholainen panee murheen sydämeesi, kunnes se on tuskan vallassa jonkin pienen tähän elämään kuuluvan asian vuoksi. Sitten hän ottaa sinut kiinni myrkyillään. Sen jälkeen tulet ylpeäksi halutessasi vaatteita. Tätä seuraa rahanhimo, kateus, kaunis ulkomuoto sekä toisen ihmisen hyväksikäyttö. Näistä kaikkein pahimmat ovat tietämättömyys ja välinpitämättömyys.”

Matteuksen evankeliumi nostaa sekin esiin etukäteen murehtimisen turhuuden: ”Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."

***

Matteuksen tunnetut sanat kuuluvat: ”Etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.”

Arvovaltainen opetus väittää, etteivät kaikki ensimmäisten vuosisatojen kristityt (erityisesti niin sanotut puhdasoppiset) etsineet aivan tosissaan:

”Ne, joilla ei ole tietoa (tarkemmin sanoen henkistä tietoisuutta), eivät etsi Jumalaa eivätkä halua tietää asuinpaikasta, joka on levossa (ajaton tila), vaan vaeltavat eläimellisesti.

He ovat pahempia kuin pakanat. He eivät etsi Jumalaa, koska heidän sydämensä kovuus ajaa heitä harjoittamaan julmuutta. Jos he sitä paitsi huomaavat jonkun toisen etsivän pelastusta, heidän sydämensä kovuus alkaa vaikuttaa tuohon ihmiseen. Ellei hän vaikene etsimisestään, he tappavat hänet julmuuksissaan kuvitellen tekevänsä hyvän teon.”

Kirkon historia pannaan ja kiroukseen julistuksineen, karkotuksineen, kidutuksineen, polttorovioineen ja joukkomurhineen todistanee vakuuttavasti viimeisen lauseen paikkansa pitävyyden puolesta. Karkeimpia esimerkkejä tällaisista ”hyvistä teoista” lienee Juhana Hussin polttorovio, johon yksinkertainen eukko kantoi ”hyvänä työnään” lisää polttopuuta.

***

Tuomas Kilvoittelijan kirja toteaa: ”Tyhmälle hyvä ja paha ovat yksi ja sama asia. Heitä johtaa tuli, joka polttaa heidän sielunsa ja kahlehtii heidät näkyväiseen, joka tuhoutuu, vaihtuu ja muuttuu.”

Teksti esittänee, että jokainen ihminen kyllä tuntee ”hyvän ja pahan”, mutta kaikki eivät kykene erottamaan niitä toisistaan, vaan toimivat toisilta omaksumiensa kaavojen ja mallien mukaan.

***

Keskustelu Vapahtajan kanssa (59) toisen vuosisadan alkupuolelta kirjoittaa: ”Mikä syntyy totuudesta, se ei kuole. Se, mikä syntyy ihmisestä, kuolee.”

Kirjoitus jatkaa (68): ”Te saatte levon, kun luovutte siitä, mitä ette voi ottaa mukaanne.”

Lausumat toteavat sen, ettei taivasten valtakuntaan tai ajattomaan olemiseen voi nousta mikään maalliseen elämään kuuluva asia, joka ei sitä ennen ole kadottanut ehdollista luonnettaan.

***

Filippuksen evankeliumi (62) opastaa ihmisiä suhtautumisessa maallisen elämän yhteen osatekijään, omaan kehoonsa: ”Älä pelkää lihallista ruumista äläkä rakasta sitä. Jos pelkäät sitä, se alkaa hallita sinua; jos rakastat sitä, se tukahduttaa sinut.”

Samainen evankeliumi (52) jatkaa: ”Myllynkiviä pyörittävä aasi kiersi tuhannen kierrosta. Kun se päästettiin vapaaksi, se jäi paikoilleen.

Vaikka jotkut ihmiset kulkevat paljon, he eivät pääse minnekään. Illan koittaessa he eivät ole nähneet kaupunkia, kylää, luomakuntaa, luontoa, voimaa eivätkä enkeliä. Aivan turhaan nämä raukat ovat vaivaa nähneet.”

Tuomaan evankeliumi (42) ensimmäisen vuosisadan loppupuolelta valottaa samaa tarvetta olla pysähtymättä mihinkään tilapäiseen: ”Vaeltakaa, älkää pysähtykö!” (tarkasti: Tulkaa ohikulkijoiksi!)

Myös Totuuden evankeliumi toisen vuosisadan loppupuolelta varoittelee pysähtymisestä ja taakseen katsomisesta: ”Älkää välittäkö siitä, jonka olette jo hylänneet. Älkää palatko syömään oksennustanne.”

***

Arvovaltainen opetus näyttää saaneen vaikutteita Jaakobin kirjeestä kuvaillessaan paholaisen toimia:

Vastustaja valmistaa kaikki nämä kauniisti ja levittää ne ruumiin eteen, koska haluaa sielullisen mielen taipuvan niistä jonkin puoleen. Näin se saa sielunkin valtaansa kuin koukku ja vetää sen väkivalloin tietämättömyyteen.

Vastustaja pettää sielua, kunnes se tulee raskaaksi, kantaa pahaa ja synnyttää aineen hedelmiä. Se elää saastaisesti toteuttaen monenlaisia haluja ja himoja. Samalla lihan suloisuus viettelee sen tietämättömyyteen.”

Opetus tuo esiin ihmisyyden sisäisen kehityksen ”prosessinomaisuuden” ja sen (Jaakobin kirjeen toteamuksen), että lopulta ”kaikki hyvä tulee ylhäältä”: ”Sielu hylkää valheellisen ravinnon ja oppii tuntemaan valonsa. Vaeltaessaan eteenpäin se riisuu tämän maailman yltään. Sielun todellinen vaate pukee sen sisältä.”