Itsenäisyydestä

Itsenäisyyspäivänä on tapana puhua itsenäisyydestä – tavallisimmin käsitteen kansallisessa merkityksessä.

***

Ruotsalaiset alistivat Suomen valtapiiriinsä vajaa tuhat vuotta sitten. Suomi ei vielä silloin ollut mikään keskitetysti hallittu valtio, vaan koostui varsin pienistä erillisistä yhteisöistä. Nämä yhteisöt menettivät itsemääräämisoikeutensa ruotsalaiselle hallinnolle, joka asetti niille lait, verot ja muut velvoitteet.

***

Ruotsalaisten oma kansallisuusaate nousi esiin jo suurvalta-aikaan. Suomalaiset tunnistivat toki oman omalaatuisuutensa kielen ja perinteiden suhteen, mutta mitään kansallista, saati valtiollista, ajattelua ei esiintynyt vielä moneen sataan vuoteen.

Nuijasota 1500-luvun lopulla saattoi olla ensimmäinen merkki siitä, että ruotsalaisten hallintatapaan oli kyllästytty niin perusteellisesti, ja että yritettiin väkivalloin saada muutos aikaan, tosin ikävin seurauksin.

Konkreettinen ja verotuksen kautta tapahtunut osallistuminen ruotsalaisten käymiin sotiin saattoi synnyttää ajatusaihioita siitä, että olisi joskus hyvä päästä itsekin päättämään harjoitetusta valtapolitiikasta, jonka seuraukset suomalaisille ilmenivät pahimmillaan Suuren Pohjan Sodan jälkeen (isonvihan aikaan).

Kansallinen herääminen vaati vielä aikaa – tietenkin myös kansallisia herättäjiä sekä välineitä, joilla ajatuksia voitiin levittää kansan pariin.

***

Sortokaudet kypsyttivät orastavat haaveet konkreettisiksi pyrkimyksiksi, joiden toteuttamisessa hyödynnettiin Venäjällä muodostunutta tilannetta Suomen irtautumiseen ja itsenäistymiseen.

Valtiollinen itsenäistyminen edellyttää tietenkin oman hallinnon järjestämistä, mikä johtaa välittömästi kilpailuun siitä, kenelle valta kuuluu. Vain harvat kansakunnat ovat olleet arvomaailmaltaan niin yhtenäisiä, ettei minkäänlaisia näkemyseroja tai eriarvoisuutta olisi ilmentynyt.

Valitettavasti sisällissodat ovat itsenäistymisvaiheissa (ja suurissa muutoksissa) pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Niitä ei ole syytä puolustella, saati kaunistella. Mutta saattaa olla niin, että ennen itsenäistymistä muodostuneiden paineiden täytyy jollakin tavoin purkautua, että päästäisiin toimivan hallinnon alkuun.

***

On ymmärrettävää, että pienillä yhteisöillä on luonnollinen tarve muodostaa oma reviirinsä ja puolustaa sitä kaikin mahdollisin keinoin. Tällainen taipumus lienee syntyisin jo ihmiskunnan esihistoriallisissa vaiheissa ja on yhteistä miltei kaikille yhteisöelämää harjoittaville lajeille.

Ihmiskunnan mentaalisen kehityksen (tai sen keskeneräisyyden) luoma erikoisuus on siinä, että valtaa halutaan laajentaa (valloittaa) myös muihin kuin vain omaan lähiyhteisöön.

***

Kansallinen ja valtiollinen itsenäisyys lienee lähinnä heijastusta ja laajennusta yksilöiden tarpeesta määrätä siitä, miten kukin toimii ja asemoi itsensä toisiin ihmisiin nähden. Itsenäistyminen ihmiskunnan keskuudessa poikkeaa varsin paljon siitä, mikä on tavallista muissa maapallon lajeissa.

Linnut hätistävät poikasensa ulos pesästä heti, kun nämä ovat tulleet lentokykyisiksi. Monet muut lajit vieroittavat jälkikasvunsa varsin pian etsimään ja perustamaan omaa elinympäristöään.

***

Ihmisen osalla itsenäistyminen on hidas prosessi, jossa on havaittavissa joitakin vaiheita vauvasta lapsuuteen, nuoruuteen ja niin sanottuun aikuisuuteen. Varahaisiin vaiheisiin liittyy usein kapinointia, jonka syitä kapinalliset itsekään eivät aina tunne.

Saattaa olla niin, että yhteisöillä on taipumus vastustaa kaikkia nopeita muutoksia. Toisaalta löytyy myös yksilöitä, jotka eivät edes halua muutosta omaan asemaansa, vaan pitäytyvät itsepintaisesti entisen aseman tuomassa turvassa.

Voidaan havaita, että ihmiset itsenäistyvät hyvin eriaikaisesti ja eriasteisesti. Toiset vaativat itselleen hyvin laajaa reviiriä, kun taas heidän vastakohtansa haluavat häivyttää miltei kaikki yksilöiden väliset rajat. Käsitysten erot tulevat ilmi niin pienissä kuin suurissakin puitteissa.

***

Täysikäisyyden raja Suomessa on asetettu 18 ikävuoteen, jolloin suuri osa nuorista irtautuu opintojen tai työelämän johdosta kasvuympäristöstään. Muodollinen täysikäisyys ei kuitenkaan kelpaa takeeksi todellisesta aikuisuudesta, joka edellyttäisi täydellisen vastuun vapaaehtoista kantamista kaikista toimistaan. Aikuiseksi itsenäistyminen tarkoittaa myös sitä, että ihminen alkaa ajatella omilla aivoillaan eikä pureksimatta omaksu toisten näkemyksiä – oli niiden takana sitten arvostettuja auktoriteetteja tai ei.

Yleisen mielipiteen nopea heilahtelu ”median tahtipuikon” mukana todistaa siitä, että nykyihmiset eivät viitsi paneutua asioihin kovin syvällisesti, vaan poimivat käsityksiä kuin ”ruotsinlaivan seisovasta pöydästä.”

***

Lisäksi ihmisissä on tavallisesti sisäänrakennettu tarve hakea itseensä täydennystä vastakkaisen sukupuolen (tai saman) kautta. Tähän liittyy usein vielä halu hankkia jälkikasvua (aikaisemmin sitä tarvittiin oman vanhuuden turvaksi). Näissä läheisissä suhteissa käsitykset yksilöllisten reviirien laajuudesta ja laadusta joutuvat usein koetukselle.

***

Kansojen ja valtioiden itsenäisyyden kanssakäymistä vaikeuttavia ilmentymiä on yritetty tasoittaa muodostamalla esim. Euroopan Unionin kaltaisia sopimusyhteisöitä. Yhteisesti hyväksytyt sopimukset eivät kuitenkaan muuta kansoja, saati yksilöitä samanlaisiksi.

Historiallisen kehityksen luomat piirteet säilyvät ja aiheuttavat hankausta sitä enemmän mitä laajemmalle alueelle yhteismitallisuutta koetetaan rakentaa. Euroopan Yhdysvaltojen” rakentamisen esteenä ovat hyvin erilaisin kollektiivisin identiteetein varustetut kansallisvaltiot.

Pohjois-Amerikan osavaltioiden väestöllä ei ollut samassa mitassa perinteitä, jotka olisivat aiheuttaneet kitkaa. Niiden väestö oli pääsääntöisesti luopunut juuristaan ja joutunut rakentamaan ne täysin uudelle pohjalle, jolloin esim. kreikkalaisten Euroopassa edustama kulttuurinen ylpeys oli täysin vieras ja käyttökelvoton käsite.

***

Ihmiskunta on yrittänyt ottaa oppia sotaisesta ja riitaisesta menneisyydestään ja pyrkinyt rakentamaan niin laajoja yhteistoimintaverkostoja, että ne voisivat toimia rauhan takeina. Ajatus ei kuitenkaan näytä aina toimivan halutulla tavalla, vaan saattaa jopa tarjota välineitä kiristykseen ja valtapeliin, mikäli jokin kansakunta tai kansanjohtaja haluaa sidosten kautta lujittaa vaikutusvaltaansa.

***

Itsenäisyyden todellinen arvo havaitaan konkreettisesti vasta silloin, kun jokin ulkoinen tekijä alkaa rajoittaa yksilön tai kansakunnan tärkeinä pitämiä ydintoimintoja.

Tänä päivänä on jäljellä enää pieni joukko suomalaisia, joilla on omakohtaista kokemusta ajasta ennen kansallista itsenäisyyttä, tai siitä, millaisia uhrauksia saavutetun itsenäisyyden säilyttäminen on vaatinut. Suuri osa heistä ei halua puhua kokemuksistaan, koska he tietävät, etteivät mitkään sanat riitä niistä kertomaan.

***

Jotkut saattavat ajatella, että kaikki kansallisen itsekkyyden piirteet joutavat mennä menojaan. Ihmiskunta ei kuitenkaan ole vielä pitkään aikaan sellaisella eettisellä tasolla (riittävän viisas), ettei liiallinen sinisilmäisyys ja hyväntahtoisuus enää aiheuttaisi ongelmia.

Niin yksilöillä kuin kansoillakin on oikeus ylläpitää järjellistä reviiriä, jonka puitteissa identiteetin kehitys voi tapahtua ilman perusteetonta tai kohtuutonta ulkoista puuttumista ja häiriötä.

Tässä vaiheessa lienee turha yrittää määritellä mitään ”maailmankansalaisen arkkityyppiä”, jota kohden yksilöitä tulisi kaikkialla johdatella – ellei suorastaan pakottaa. Tällaiset yritykset ovat kaikki kariutuneet yhtä hyvin hengellisillä kuin maallisillakin kentillä.

***

Erilaisuus sekä yksilöllisessä että kansallisessa mielessä on suola, joka pitää elämän tarjoileman keiton maukkaana. Kaikki olemukset ja asiat saattavat tietenkin pohjimmiltaan olla vuorovaikutuksessa keskenään, mutta tarvitaan vielä pitkään erilaisia jännitteitä ja niiden purkautumisia, ennen kuin ihmispopulaatiot suurin joukoin tulevat tietoiseksi kaikista riippuvuuksista ja syysuhteista – niin että kykenevät rakentamaan elämänmuotonsa kaikkien ristiriitojen ulottumattomiin.