Satukirja Kaukakummun Väki

 Myös YouTube videoina: 1. Hallatar    2. Kiitosjuhla

 

kauka1

 

On Marja-Terttu Mieltyn kirjoittama ja kuvittama satukirja suomalaisin ja ruotsinkielisin tekstein.

Se kuvaa hyvän voittoa elämässä kauniiden luonnonhenkien ja haltioiden yhteisten ponnistusten kautta.

Kirjan ohelle on saatavana myös näyttelijä Lis Laviolan elävästi molemmilla kielillä tulkitsema äänite (vain kasetilla). 

 

kauka2


Pieni keiju nimeltään Leiju pysähtyi kuuntelemaan korva kukannupulla, kuinka nuppu hyräili vienoa tuutulaulua. Kun nuppu aukeaa, muuttuu sen
 sävel riemulliseksi, korvia hiveleväksi melodiaksi. Kun kaikki nuput aukeavat, soi koko puu mitä ihaninta musiikkia. Sitä keijut odottavat.

 Mehiläinen lensi suristen Leijun ohitse ja huusi: "Joko pian?" "Tämä nuppu aukeaa huomenissa, sen sävel alkaa kiihtyä," sanoi Leiju. Mehiläinen oli malttamattomasti odottanut omenankukkien aukeamista, koska kuningatarmehiläinen pitää aivan erikoisesti omenankukkamedestä.


Satukirjan on kustantanut Lootuskirja Oy, Vaasa.

Kustantajalta on painos loppu. Joitakin kirjoja voi tiedustella tekijältältä

 

 

Marja-Terttu Mieltyn joulusatu:

 

 Joulun ihme

Saunatonttu Saame istui lauteen reunalla ja mietti, mitä ihmettä hänen vielä piti muistaa. Vaikka kuinka pinnisteli, ei se vain tullut mieleen. Saame päätti tarkastaa vielä koko saunan, olisiko se jotain, joka liittyi hänen työhönsä.

Tonttu oli ominut tämän savusaunan pihan reunalta omaksi valtakunnakseen. Saame piti hyvää huolta saunan puhtaudesta omalla tasollaan. Joka viikko hän puhdisti sen nurkkia myöten. Sopi täällä kylpeä ihmisten hänen puolestaan, kunhan ihmisetkin siivoaisivat yhtä hyvin omalla maallisella tasollaan.

 Oli joulun aatonaaton ilta. Kaikki piti olla kunnossa. Saame tarkasti seinät, räppänän, katon, lattian, lauteet, tulisijan, mutta kaikki oli niin kuin pitikin. Ihmiset olivat tuoneet polttopuut nurkkaan ja kantaneet veden saunapataan. Hyvin varhain aattoaamuna talon väki tulisi sytyttämään savusaunan tulisijan.

Saame raapi korvallistaan. Oli se nyt kumma, minkä asian hän oli unohtanut. Vasta kol­mesataavuotias, tonttu parhaassa iässä. Toista se oli Naavaparralla, joka unohti jatkuvasti, mitä oli tekemässä - vaikka olihan Naavaparta jo melkein kuusisataavuotias.

Nyt tuo tonttuvanhus nukkui kuusenoksien kätkössä makeata talviuntaan. Yleensä tontut eivät nuku talvella, mutta jostain syystä Naavaparta teki siinä kumman poikkeuksen. Kun tuli syksy, kömpi hän kuusenoksien suojaan nukkumaan - ei herännyt edes jouluna, vaikka se oli­kin niin ihmeellistä aikaa.

 Saame huokaisi pitkään ja alistui muistamattomuuteensa.

 Hän päätti mennä ulos katselemaan kirkasta tähtitaivasta. Pian alkaisi varmaankin tai­vaallinen näytelmä, jota tontut kutsuivat ”joulun ihmeeksi”. Saame istahti hangelle, kellisti sitten itsensä kädet ja jalat levällään pitkin hangen valkeata pintaa. Nyt hän näki koko taivaankannen pohjoisesta etelään ja idästä länteen. Miljoonat tähdet tuikkivat hauskasti taivaalla. Sitä Saame ei koskaan kyllästynyt katselemaan. Oli aivan hiljaista, vain saunatontun oma tasainen hengitys kuului hänen korviinsa.

 Keskiyön hetki läheni: Silloin täytti taivaan hiljainen tiukujen helinä. Se kuului sieltä ja täältä - kuin jostakin kaukaa avaruudesta. Ääni voimistui ja taivaalla näkyi tähtien lomassa kirkkaita valopisteitä, jotka lähenivät kohti maan pintaa kauniin helinän kantautuessa yhä selvemmin.

Saame kuunteli tarkkaavaisena. Hän tiesi entuudestaan että helinästä muodostuisi sanoja. ”Joulun ihme” laskeutui Saamen silmien eteen. Valopisteet alkoivat maanpintaa lähetes­sään saada muotoja. Ne olivat somia joulun enkekeitä, jotka ripottelivat koreistaan joulun valoa ihmisten sydämiin. Valo leijui kipinöinä alas taivaalta soiden tiukujen lailla:

 ”Hiljaisuutta - rauhaa - rakkautta.

Suojelusta - voimaa - hyvää tahtoa.

Maassa rauhaa - maassa rauhaa,”

lauloivat valon pisteet laskeutuessaan alas ihmisten keskuuteen. Jokainen, jonka sydän on avoin, täyttyy valon sanoilla, ”joulun ihmeellä”. Ja Saamekin koki joulun ihmeen itsessään.

 

Tontun katsellessa taivaallista näytelmää, muistui hänen mieleensä unohtunut asia: tie­tenkin, hänenhän piti kirjoittaa nukkuvalle Naavaparralle koko ”joulun ihme” muistiin. Kun Naavaparta keväällä herää, hänkin saa kokea tämän kauniin näytelmän kirjoitetun paperilap­pusen kautta.

Saame etsi taskustaan kellastuneen paperipalasen, raapusti kynällä ylös kaiken sen, minkä oli nähnyt. Siten hän taittoi  lapun huolellisesti ja kiipesi savusaunan lähellä kasvavaan korkeaan kuuseen, jonka oksistossa Naavaparta uinui talviuntaan. Saame asetti kirjeen Naavaparran rintataskuun ja toivotti vanhalle tontulle Hyvää Joulua!

 Mutta tuohon kirjoitettuun viestiinkin oli tarttunut ”joulun ihme”. Naavaparran sydämen lyöntien tahdissa alkoivat helisevät valon kipunat laulaa:

 ”Joulun pieni enkeli

Valon kultaa sulle lahjoittaa:

Hiljaisuutta, rauhaa sydämeen.

Suojelusta päivään jokaiseen

Voimaa työhön arkiseen.

Joulun taikaa elämään.”

Laulu nousi Naavaparran unen tajuntaan asti ja hän näki ihmeen kauniiden enkeleiden leijuvan taivaalla sirotellen korvia hivelevän heliseviä sanoja ihmisten sydämiin. Nukkuvan Naava­parran suu vetäytyi hymyyn. Hänkin oli saanut sulkea sanat sydämeensä - kokenut ”joulun ih­meen” yhtä elävästi kuin Saame maatessaan pitkin pituuttaan hangessa kirkkaan tähtitaivaan alla.