Teologisesta libera- ja liberolismista

Liberalismilla tarkoitetaan yleisessä mielessä ihmisten vapaata ajattelua ja toimintaa. Teologiassa sen katsotaan syntyneen valistusajattelun mukana joskus kolmisensataa vuotta sitten.

Vapaata kristillistä ajattelua on kuitenkin esiintynyt aina liikkeen alusta saakka, mutta virallisen aseman saavuttanut suuntaus on onnistunut melko pitkään tukahduttamaan opillisiin perusväittämiin kohdistuneet poikkeavat näkemykset.

Ajattelun vapautuminen sanallisten dogmien ja perinteisten näkemysten tiukoista puitteista ja yksilöllisen pyrkimyksen korostuminen ovat ennen valistusaikaa olleet ominaisia mm. Mestari Eckhartin, Ristin Johanneksen ja Jakob Böhmen kaltaisille mystikoille.

***

Teologisen liberalismin isänä pidetään kuitenkin preussilaista Friedrich Schleiermacheria. Hänen näkemyksensä jumalasuhteesta ”absoluuttisena riippuvuutena” lähenee hieman edellä mainittuja mystikoita.

Schleiermacher ei hyväksynyt valistusajalle tyypillistä, varsin areiolaista ja gnostilaista käsitystä Kristuksesta moraalisena ja eettisenä esikuvana. Hän piti kiinni Kristuksen ristinkuoleman pelastuksellisesta tulkinnasta. Raamatun tekstien tutkimisessa Schleiermacher kuitenkin kannatti mahdollisimman kokonaisvaltaista (holistista) tarkastelua, jossa otettaisiin huomioon myös kielitieteelliset ja psykologiset seikat.

Moniin mystikoihin verrattuna Schleiermacherin näkemykset olivat siten varsin perinteisiä. Useat mystikot edustivat ajatusta sisäisestä Kristuksesta (Christus in nobis) eivätkä tulkinneet häntä sijaiskärsijäksi (Christus pro nobis). Lisäksi mystikot eivät pyrkineet ainoastaan vapauttamaan ajatteluaan, vaan vapautumaan täysin koko ehdollisesta ajattelusta.

***

Amerikassa erityisesti William Channing harjoitti liberalismia arvostellessaan mm. kolminaisuusoppia ja yleensäkin kirjallisten auktoriteettien ylikorostusta. Channingiä pidetään ns. unitarismin perustajana, missä Jumala katsotaan yhdeksi persoonaksi. Käsitys ei tietenkään ole uusi, vaan paljon vanhempi kuin kristinusko (ilmenee mm. juutalaisuudessa).

Unitaristeja löytyy nykyisin myös Tanskasta ja pieni ryhmä Suomesta (pääkaupunkiseudulla). Unitaristit eivät yleensä tunnusta minkäänlaisia sanallisia dogmeja. Liikkeen piiriin saattaa kuulua myös agnostikkoja ja jopa ateisteja.

***

Liberaalinen suhtautuminen teologiaan sai paljon virikkeitä 1800-luvun saksalaisista suuntauksista ja nykyaikaisesta eksegetiikasta.

Albrecht Ritschlinin ja Adolf von Harnackin kaltaiset teologit halusivat siirtää kristillisyyden pohdinnan painopisteen monimutkaisista ja osin kyseenalaistetuista Jeesus-tulkinnoista suoraan Jeesuksen opetuksiin. Harnack lähenee Mestari Eckhartia korostaessaan Luukkaan evankeliumin kaltaista näkemystä ”taivasten valtakunnan potentiaalisuudesta ihmisen puhtaimmassa sielullisessa olemuksessa.”

1800-luvun liberaalit pyrkivät lisäksi löytämään eri lähteistä aikaisempaa luotettavampaa tietoa historiallisesta Jeesuksesta, mutta yritykset ovat tuottaneet varsin laihoja tuloksia.

***

Liberaaliteologia katsoo, että kirkon rooli on muodostaa yhteinen kehys, jonka puitteissa yksilöt voivat vapaasti rakentaa henkilökohtaisia uskonnäkemyksiään, ja jossa yksilöllisiä näkemyksiä ja kokemuksia arvostetaan. Uskonnolliset ”totuudet” eivät saisi olla kiveen hakattuja, ettei ihmisistä tulisi taakseen katselevia ”suolapatsaita tai sellaisia, joiden kovettuneet leilit eivät siedä mitään uutta.”

Kirkon varsinaisiin tehtäviin ei kuulu vallan harjoittaminen asioissa, joilla ei ole juuri mitään tekemistä hengellisyyden kanssa. Suomessa näyttää jo viime vuosisadan lopulla virinneen tai viritetty pyrkimyksiä vaikuttaa poliittisiin päätöksentekijöihin, joka käy ilmi mm. piispojen ”teesitalkoiden” tuloksista (kuten: hengellisyys ilman maallisuutta päätyy hengettömyyteen, ihmiset ymmärtävät kirkon tekoja, eivät sen sanoja, jne.)¨

Kaikki kymmenen teesiä löytyvät kirjoittajan kommentein varustettuina seuraavasta linkistä:

https://a1.vuodatus.net/lue/2009/10/antiteeseja-suomen-piispojen-teeseihin

***

Vapauden huumassa saatetaan liberalismissa ajautua löperölismiin”: kuvitelmiin, heikosti perusteltaviin näkemyksiin, psyykkisiin harhoihin ja toimintojen houkuttelevuuden lähes liberolismia” (lapsenomaisuutta) muistuttaviin muunnoksiin (torkkukirkkoihin, saarnakaljoihin yms.).

***

Hengellisyyden pitkä historia on opettanut, etteivät hetikään kaikki sisäiset kokemukset ole lähtöisin Jumalasta tai todellisuudesta. Unetkin saattavat koettaessa tuntua hyvin todellisilta, joten ei ole ihme, että monet uskovat omien psyykkisten näkyjen ja kanavointien täyttävän heti kaikki jumalallisen totuuden kriteerit.

Jotkut viisaina pidetyt ovat todenneet sisäisistä näkemyksistä, että kaikki mikä hahmottuu tajunnassa erillisiksi muodoiksi, sijoittuu yhä mentaalisen olemuksen puitteisiin ja on siten suhteellista ja sisältää yleensä ihmisen oman ehdollistuneen mielen aiheuttamia vääristymiä. Psyykkinen kokemus antaa pelkkiä vihjeitä siitä todellisuudesta, joka ylittää kaikki mentaalisen toiminnan tulokset.

***

Taivasten valtakunta avautuu kaikkien vakavasti otettavien mystikoiden (Jeesus mukaan lukien) mukaan vasta kaiken ajattelun ja ajateltavissa olevan ulottumattomissa, missä ei ole aikaa tai mitään sen ilmiöistä syntynyttä – Jaakobin sanoin: ei muutosta, vaihteen varjoa.

Jeesus itse sanoi esittävänsä ajallisuudessa sitä, mitä hän koki sisäisessä yhteydessä ja ykseydessä ajattomaan Isäänsä (Isä ja minä olemme yhtä).

Vapauden ja liberalismin ei tulisi olla mikään ”hauska ja vastuuton harrastus”, jonka nimissä vastustetaan periaatteessa kaikkea vanhaa samaan tapaan kuin murrosikäiset vanhempiaan.

Hengellinen murrosikä” sinänsä on tietenkin tärkeä vaihe. Sitä voidaan kutsua myös etsikkoajaksi, jonka tarkoituksena on tarkistaa ja korjata kunkin elämännäkemyksessä mahdollisesti paljastuneet suuntaus- ja paikannusvirheet.