Liian pienikö reviiri?

kissa

 

Englannissa tarkkailtiin ympäri vuorokauden kissojen elämää kaupungeissa ja maaseudulla. Havaittiin (BBC:n dokumentti, YLE1 14.7.2015), että kaupunkikissat eivät paljonkaan nauttineet lajitovereidensa seurasta, vaan pyrkivät lähinnä vakiinnuttamaan oman tilansa.

Mikäli hännät käyristäminen tai tiukka tuijotus eivät karkottaneet liian lähelle eksynyttä, samaan ruokakuntaankin kuuluvaa kissaa, oli kynnys kynsien käyttämiseen varsin matala.

Kissojen kesken esiintyi myös selvää kiusaamista, joka näytti johtuvan siitä, että myös ulkona reviirit ja kulkuväylät olivat aivan liian rajallisia.

***

Maaseudulla kissat näyttivät sen sijaan viihtyvän hyvin toistensa seurassa, jopa osallistuvan yhdessä pentujen hoitoon. Ne lähestyivät toisiaan hännät iloisesti pystyssä ja kerääntyivät tiiviiksi ryhmiksi. Kissoilla oli runsaasti elintilaa kotinsa ulkopuolella, joten reviirikiistoja ei syntynyt.

***

Olisivatko tämän tutkimuksen tulokset sovellettavissa myös ihmisiin?

***

Ainakin meillä Suomessa monet maalta kaupunkeihin muuttaneet ovat saattaneet ahdistua joutuessaan tahtomattaan jatkuvaan läheiseen kosketukseen vieraiden ihmisten kanssa. Kaupunkien kadut ja jalkakäytävät ovat heille ahtaita – samoin usein asunnot.

Näyttää usein siltä, että kaupunki-ihmiset kulkevat negatiivisesti varautuneina, hännät (ainakin häntäluun surkastumat) käyrinä, katsekontaktia vältellen. Vieraan tervehtiminen ja puhuttelu ovat miltei rikoksia kaupunkietikettiä vastaan (poliisilta voi ehkä kysyä osoitetta).

Syntyperäiset kaupunki-ihmiset ovat tietenkin paremmin sopeutuneita pieniin reviireihin. Osa heistä saattaisi jopa ahdistua joutuessaan liian avoimille kentille, joilla ei joka hetki näy muita ihmisiä.

***

Kissat eivät ole varsinaisia laumaeläimiä, joten ne eivät koirien tapaan kaipaa lajitovereidensa seuraa - muuta kuin parittelutarkoituksessa.

***

Ihmisissä löytyy sekä kissamaisia että koiramaisia piirteitä, joita ei voida yleistää koko populaatiota koskeviksi. Yksilöllisten piirteiden syntyyn on vaikeata löytää päteviä syitä pelkistä ympäristötekijöistä.

Aikaisissa kehitysvaiheissa ihmisyhteisöt ovat olleet varsin pieniä, mutta sitäkin tiiviimpiä ja laumahenkisempiä. Varsinainen kaupungistuminen edellytti pitkälle menevää organisointia ja työnjakoa, että väestöä ylipäänsä voitiin huoltaa.

***

Laumahenkisyydellä on yhä voimakas vaikutus ihmisiin (joka ei usko – vierailkoon liigaotteluissa tai festareilla), vaikka jo tuhansia vuosia jatkunut mentaalinen yksilöllistymiskehitys osaksi sotiikin sitä vastaan.

***

Kaupunkiasuminen asettaa yleisiä sääntöjä ja rajoituksia käyttäytymiselle, mikä saattaa ärsyttää niitä, jotka haluaisivat toteuttaa itseään laajemman tai yleisestä poikkeavan normiston puitteissa. Monet myös pääsevät parhaisiin tuloksiin voidessaan työskennellä toisten häiritsemättä.

***

Taajamat synnyttävät toisaalta ainakin jonkinasteista suvaitsevaisuutta, koska niissä joutuu näkemään erilaisuutta ja tottumaan tai edes turtumaan siihen.

Usein kuitenkin käy valitettavasti niin, että syntyy pikemminkin välinpitämättömyyttä, joka ilmenee siten, ettei puututa asioihin silloinkaan, kun se olisi inhimillisesti välttämätöntä ja luonnollista.

***

Maaseutuyhteisöissä kiinnostus toisten asioita kohtaa saattaa tosin joskus muodostua turhankin yleiseksi harrasteeksi, jos virikkeitä ei muutoin ole riittävästi saatavilla.

***

Erilaisten ihmisten kannalta voisi olla hyvä, ettei pyrittäisi liian suoraviivaisesti (esim. taloudellisen perustein) edistämään tiivistä asumista. Viisauden tiivistymin taajamassa lienee paljon harvinaisempaa kuin sen vastakohdan ilmentymät.

Olisi tarpeen säilyttää mahdollisuus valita kullekin yksilölle parhaiten soveltuva elämäntapa, jolloin lievennettäisiin hieman turhautumista ja negatiivisuutta.

***

Suomen selvä etu on ainakin siinä, että täällä on tilaa – jokaisen asukkaan käyttöön olisi pinta-alan mukaan yli kuuden hehtaarin reviiri.