Nousi kolmantena päivänä ylös kuolleista ...

Tämä pääsiäisen ilosanoma nähdään useimmiten konkreettisena, ruumiillisena ylösnousemuksena, jollaisena se uskontunnustuksessakin tulkitaan.

Lihallisen ylösnousemuksen mahdollisuus on herättänyt kiistoja jo ensimmäiseltä vuosisadalta saakka. Eri ryhmät tulkitsivat Jeesuksen ylösnousseen olemuksen konkreettisuusastetta eri tavoin. Myös evankeliumit antavat Jeesuksen kuolemanjälkeisestä hahmosta varsin epämääräisen kuvan. Johanneksen 20. luvussa Jeesus ilmestyy seinien läpi, mutta esittelee kuitenkin Tuomaalle täysin lihalliselta vaikuttavaa ruumistaan.

Nykyinen raamatuntutkimus heittää jonkin verran epäilyksen varjoa etenkin lihallisen ylösnousemuksen ylle. Jeesuksen ajan kuolemaantuomittujen todennäköiseksi hautaustavaksi esitetään jopa joukkohautausta.

Yleisin, ei-kristillinen käsitys ylösnousemusruumiin muodostumisesta on, että se on elävä ja pysyväisluonteinen energiakooste, joka  muotoutuu yksilön henkisen kehityksen myötä ja aktivoituu ns. ylhäältä syntymisessä. Sellainen kykenee säilyttämään täydellisen itsetietoisuuden toisin kuin se psyykkinen olemus, johon vainajat tavallisimmin pukeutuvat.

Tällainen "korkeampi energinen kooste" voidaan tiivistää aistittavaan muotoon, ja se voi ajatuksesta siirtyä paikasta toiseen ja vaikuttaa suoraan elävien ihmisten olemuksiin.

Itämaisissa perinteissä (buddhalaisuudessa) puhutaan jopa kolmenlaatuisista ylösnousemusruumiista: dharmamaya, sambhogakaya ja nirmanakaya (ks. Dalai Lama: Opetuksia viisaudesta, Madhyamikan avain).

Ilmeneepä ylösnousemus sitten missä muodossa tahansa, tulee sitä luonnollisesti aina edeltää tajunnallinen muutos, tietoisuuden kohoaminen ajallisesta ja katoavasta ajattomaan ja katoamattomaan.

Jeesuksen kohdalla voitaisiin hänen toimintansa ja opetustensa nojalla päätellä, että hänen tietoisuutensa ylösnousu oli tapahtunut jo hänen elinaikanaan. Tällöin olisi lähes turhaa kiistellä siitä, millaista hahmoa tuo tietoisuus kuoleman jälkeen käytti.

Jeesuksen aikaan ja hänen jälkeensäkin oli yleinen käsitys, että ihmisen tajunta kyllä jatkuu fyysisen kuoleman jälkeen ns. tuonelassa, vainajien olotiloissa. Sellainen ei kuitenkaan ollut varsinaista ylösnousemusta, vaan lähinnä laskeutumista psyykkisiin tiloihin, joissa ei ns. vapaa tahto enää voinut toimia samalla tavoin kuin maanpäällisessä elämässä.

Ylösnousemus sen sijaan tarkoittaisi tajunnan kohoamista kaikkien psyykkisten, ehdollistuneiden tilojen yläpuolelle, jolloin se voi säilyttää täydellisen itsetietoisuuden huolimatta alimpien olemusten häviämisestä.

Muutos tapahtuu ensin tajunnallisella puolella, jolloin puhutaan ns. valaistumisesta. Tällainen tila - mikäli se ei ole pelkkä tunnekuohu - koetaan ajatuksen, tunteiden ja aistien ulottumattomissa. Mutta vain harvat yksilöt kykenevät välittömästi saattamaan sen hedelmiä, saati voimia, aineellisen maailman puitteisiin.

Niitä harvoja edelläkävijöitä, jotka kykenevät saattamaan kaikki olemuspuolensa hengen ilmaukseen soveltuviksi, Pyhän Hengen todelliseksi temppeliksi, on perinteisesti kutsuttu mestareiksi tai vihityiksi. Heissä, ja vain heissä,  on "ihmisen poika ylennetty kuin käärme erämaassa".

Ylösnouseminen kolmantena päivänä voisi yleisessä mielessä kuvata sitä, että ihmisen henkinen kehitys kulkee kolmen periaatteellisen muutoksen kautta, joista viimeisimmässä saavutetaan ns. lapsen kaltaisuus, luovan, ajattoman hengen sisäinen tila (viimeisen Aadamin tila).