Nöyryydestä ja nöyristelystä

Meidän kulttuurissamme on ollut ”hyvänä” tapana samastaa nöyryys alistuvuuteen. Nöyrä on sellainen, joka ei kysele eikä etenkään kyseenalaista mitään yleisiä käsityksiä ja tapoja, saati auktoriteetteja.

On valitettavan yleistä, että itsenäinen ajattelu ja mielipiteen muodostus leimataan ylpeydeksi.

Kaikkea muuta kuin nöyrä filosofi Nietzsche arvosteli 1800-luvun saksalaisia kristityitä väittämällä, että ”heidän kätensä ja polvensa kyllä palvovat, mutta heidän sydämensä eivät tiedä siitä mitään.” Hän katsoi, että ihmiset lähinnä näyttelivät hyvän ja hyveellisen rooleja ansaitakseen hyväksynnän niin "ylhäällä kuin alhaalla".

Monet pyrkivät rakastamaan lähimmäistään kuin itseään, mutta käytännössä siihen sisältyy useimmiten varsin paljon kuvittelua. Nietzsche lähtee siitä, että pitäisi ensin edes oppia rakastamaan itseään (tuntemaan itsensä), että olisi jotakin jaettavaa, sillä:

”Ihmisen kaikista taidoista hienoin, viekkain, viimeisin ja kärsivällisyyttä koetteleva on se, että hänen täytyy oppia rakastaa itseään – ei tosin sairaiden ja tautisten rakkaudella, sillä heissä löyhkää itserakkaus! Täytyy oppia rakastamaan itseään vikautumattomalla ja terveellä rakkaudella, niin että sietää itsensä seuraa eikä harhaile muualla.”

Itsensä terveen rakastamisen opettelu saattaa olla varsin pitkä prosessi, jonka välivaiheet eivät näytä kovin kauniilta. Nietzsche jatkaa, että ”kun ihminen kyllästyy omaan ylevyyteensä, silloin vasta alkaa hänen kauneutensa.” Ja lisää, että ”on tarpeen oppia kääntämään katseensa pois itsestään, mikäli tahtoo nähdä paljon.”

Ihmisen ylpeys voi olla pelkkä arkuuden ja epävarmuuden ylle vedetty peite, jota ihminen yrittää eri tavoin vahvistaa estääkseen sen alla olevan näkymisen muille - usein myös itselleen.

Tavallisimmin ylpeys juontuu siitä, että ihminen alkaa uskoa omiin ajatuksiinsa niin, että luulee niiden avulla voivansa täysin hallita elämää. Silloin hän ei huomaa, että ajatukset ovat pääosin elämän synnyttämiä, menneisyyden tuloksia ja johdannaisia, ja että suurin osa omista ajatuksista on tietoista tai tiedostamatonta lainaa toisilta ehdollistuneilta ajattelijoilta.

On  ilmeistä, että ihmiskunnassa on esiintynyt ja esiintyy silloin tällöin poikkeavia yksilöitä, jotka ovat päässeet tavanomaista lähemmäksi elämän syvimpiä arvoituksia - asioiden ydinolemusta - ja esittäneet niistä käsitteellisiä viitteitä.

Tämä ei tarkoita sitä, että ihmisten pitäisi olla niin nöyriä, että tulkitsevat kaikki vanhat kirjoitukset pyhiksi. Suurin osa niiden sisällöstä on aivan tavallisten ajattelijoiden tuotetta tai heidän muilta lainaamiaan ajatuksia.

Kristinuskon yksi pahimmista virheistä lienee juuri siinä, että raamattu on kokonaisuutena julistettu Jumalan sanaksi, vaikka tiedetään hyvin, että jokainen sen sana on kulkeutunut ihmisen käden kautta. Sanomien laadusta voidaan päätellä, etteivät kaikki välittävät kädet ole olleet inspiroituja, jumalallisessa ohjauksessa, vaan ovat vain jonkin yksilön ajatuksellisia tulkintoja.

Perusajatusten sementointi tunnustuksiksi, ja niissä pitäytymisen tarkka vartiointi synnyttivät lähinnä vastapainetta, joka purkautuessaan Valistuksen ja Ranskan vallankumouksen aikana johti materialismin nousuun ahdistavan uskonnollisuuden korvikkeeksi.

Varsinainen kriittinen ajattelu syntyi yleisessä mielessä vasta 1800-luvun puolivälin Saksassa, missä liiallinen luottamus omaan kriittiseen ajatteluun johti siihen, että usein myös "hengen lapsi heitettiin kriittisyyden varjolla roskakoriin".

Saattaisi olla jopa niin, että yksi parhaiten kristinuskon syvyyksiä ymmärtänyt henkilö oli "jumalaton" Friedrich Nietzsche. Hän katsoi, että kirkollinen hierarkia esti ihmisiä kasvamasta sisäisesti omaan mittaansa pakottamalla kaikki omaksumaan tiukasti yhteisesti hyväksytyt kiintoajatukset ja käyttäytymisen muodot. Tällainen johtaa kovin helposti pelkkään teeskentelyyn, nöyristelyyn.

Filosofi kärjisti sanomaansa todeten, että ainoa tosi kristitty kuoli ristillä - aivan liian nuorena. Tähän voitaneen yhtyä ainakin siinä mielessä, että Jeesuksen muutamasta aktiivivuodesta jääneet, todennettavat tiedot ovat varsin vähäisiä. Evankelistat itse rakensivat kertomuksensa loimilangat osaksi astrologian ja vanhojen myyttien avulla ja kutoivat niihin sitten Jeesuksen sanomiksi katsomiaan aineksia, täydennettyinä vanha-testamentillisin "vahvistuksin".

Todellinen nöyryys edellyttänee sen tunnustamista, ettei kukaan ihminen kykene ajatuksin hallitsemaan elämää. Elämä kulkee omaan kulkuaan. Siihen sisältyy jotakin sellaista, johon ihmisen syvin olemus saattaa parhaimmillaan päästä käsiksi, mikäli se ylittää oman mielensä rakentamat rajoitukset.