Onnellisuudesta

Ennen kehotettiin pyrkimään taivaaseen – nykyisin asia korvataan suuntaamalla kerran vuodessa Thaimaaseen.

Onnellisuus tulkitaan usein pysyvän autuuden esiasteeksi – ikuisesta autuudesta ei tosin ole saatavissa paljonkaan tietoa, mikäli joku aikoisi verrata sitä omaan vallitsevaan tilaansa.

Joku kertoi saavuttaneensa onnellisuuden kävelemällä 3000 kilometriä. Toiset uskovat pääsevänsä ikävistä tuntemuksista ryhtymällä ajattelemaan asioita ainoastaan positiivisella tavalla.

Kumpikin saattaa olla osittain oikeassa, sillä esim. liikunta sitoo mielen toimintoja siten, ettei hermosto ehdi vahvistaa mieltä häiritseviä ajatuksia ja tuntemuksia. Ajattelun avulla voidaan purkaa joitakin traumaattisia muistoja tai yrittää vaihtaa negatiivisia ajatustapoja positiivisiksi.

Molemmat osoittautuvat kuitenkin usein oireiden lieventäjiksi silloin, kun elämä tuo eteen niin ikäviä asioita ja menetyksiä, ettei ajattelu tai kävelylenkit voi syrjäyttää kärsimyksen tunnetta.

***

Buddhalaiset ovat pohdiskelleet kärsimyksen ongelmaa ehkä kaikkein syvällisimmin. Heidän mukaansa perimmäisenä syynä on elämisen halu, mielen liiallinen takertuminen ulkoisen elämän ilmiöihin, olivat ne sitten miellyttäviä tai epämiellyttäviä. Ihmisen ehdollistunut mieli asettaa elämälle ehtoja, joita elämä vain hetkellisesti ja osittaisesti toteuttaa.

Kristillinen opetus elämänsä kadottamisesta ehtona todellisen elämän (ajattoman onnen tilan) löytämiseen on täysin sama kuin buddhalaisilla. Niin kauan kuin ihmisen ajattelulle ja tunteille on ominaista heilahtelu ulkoisten virikkeiden vaikutuksesta, ei mistään pysyvästä onnesta voida puhua.

Kärsimyksen funktio lienee se, että epämiellyttävät asiat estävät ihmistä tulemasta tämän ulkonaisen, katoavalta vaikuttavan elämän piirissä niin onnelliseksi, ettei hän milloinkaan pyrkisi etsimään mitään täysin toisen laatuista.

Tilapäiset onnellisuuden kaudet pitävät omalta osaltaan huolen siitä, ettei ihminen pyri ulkoisten virikkeiden piiristä, saati ruumiillisesta elämästään, eroon ennen kuin elämä on tehnyt tehtävänsä hänen sisäisen olemuksensa rakentumisen suhteen (hänessä ei enää ole ”elämätöntä elämää”).

***

Todella onnellinen lienee siten ”mieletön”, joka ei tarkoita mieleltään sairasta tai epävakaata, vaan sellaista ”mielestä vapaata”, jonka mieli ei reagoi automaattisesti tai ehdollistuneesti mihinkään ärsykkeeseen, koska tietoisuuden painopiste on pysyvästi kohonnut sen yläpuolelle. Sellainen henkilö omaa kyllä ajattelevan ja tuntevan puolensa, mutta hän käyttää niitä (ja kehoa) ylevämmän tietoisuuden ulkoisimpina ilmaisuväylinä.