Pääsiäisestä

Luca Giordanon maalaus ylösnousemuksesta

Kristityt viettävät pääsiäistä juhlistaakseen Jeesuksen ylösnousemusta, jota he pitävät uskonsa ydinkohtana. Suomalaisessa pääsiäisen vietossa Jeesuksen kärsimykset nousevat tosin usein niin korostettuun asemaan, että ajatus ylösnousemuksesta hautautuu niiden alle. Kärsimykset koskettavat ihmisten tunneolemusta enemmän kuin hieman abstraktilta vaikuttava ylösnousemus, jota ei voi suoraan liittää arkipäiväisiin kokemuksiin.

***

Juhlaa alettiin kristillisissä seurakunnissa viettää jo toisella vuosisadalla, hiljaista viikkoa vasta 300-luvulla. Juhlan ajankohtaa yritettiin hakea evankeliumien teksteistä, jotka eivät sinänsä edusta mitään tarkkaa historiallista dokumentointia. Ajankohdasta päästiin yhteisymmärrykseen vasta Aleksandrian kokouksessa v. 362.

***

Pääsiäisen tapahtumien kuvauksiin on vaikuttanut aikaisempi juutalainen perinne. Jeesuksen kuolema on ajoitettu juutalaisen pääsiäistradition puitteisiin, mikä ei välttämättä vastaa historiallista todellisuutta. Nykytutkijat pitävät todennäköisenä ainakin sen, että Jeesus surmattiin kaikkea muuta kuin oikeamielisen Pontius Pilatuksen aikaan juutalaisten pääsiäisenä. Tragedian yksityiskohdat saattavat olla valtaosin evankelistojen kehittelemiä, ja niiden tulkinnat ovat syntyneet vasta paljon myöhemmissä kirkollisissa prosesseissa. Esimerkiksi ensimmäisen vuosisadan kristityille ajatus sijaissovituksesta olisi ollut täysin käsittämätön - edustaneet juutalaista ”hapatusta” - laajennettua ajatusta vikauhrista. Lisäksi ylösnousemuksen käsittäminen tapahtuneeksi lihallisen kehon muodossa on ollut täysin vieras ajatus suurelle osalle alkuvuosisatojen kristityitä.

Ylösnousemuksen ajatus on esiintynyt vanhemmissa uskonnoissa jo paljon ennen kristillistä aikaa. Buddhalaiset määrittelevät jopa laadullisesti kolmenlaisia ylösnousemusruumiita, jotka eivät kuitenkaan ole fyysisiä, mutta eivät liioin psyykkisiä, jollaisiin kaikkien tavallisten vainajien uskotaan kuolemansa jälkeen pukeutuvan.

***

Juutalaisuudessa pääsiäistä (pesahia) vietetään heidän oletetun Egyptistä vapautumisen muistoksi. Tapahtuman koko kansaa koskevalle historiallisuudelle ei löydy pitäviä perusteita. Egyptiläisissä piirroksissa esiintyy kyllä muutamia juutalaisia, mutta he saattoivat koostua jostakin kuivuutta paenneesta heimosta.

Juutalaisilla oli tietenkin liikkuvana paimentolaisheimona hallussaan runsaasti aineksia erämaakertomuksia varten. Heidän sukulaiskansansa, laupiaat samarialaiset, olivat yrittäneet saada juutalaisia asettumaan aloilleen ja rauhoittumaan, mutta epäonnistuneet pahasti etenkin ”Binujamin (Benjaminin)” heimon suhteen.

***

Kertomus Egyptistä lähdöstä (Jumalan itsensä suorittamine joukkomurhineen, joihin pesah, eli ohi kulkeminen, viittaa) lienee syytä sijoittaa juutalaisen fantasiakirjallisuuden piiriin. Kuvaukset saattavat pohjimmiltaan olla puhtaasti allegorisia esityksiä ihmisen vaelluksesta ”luvattuun maahan” - moninaisten houkutusten ja kärsimysten kautta takaisin henkiseen lähtökohtaansa.

***

Juutalaiseen pääsiäiseen kuuluu muun muassa happamattoman leivän syönti. Monissa kielissä pääsiäistä tarkoittava sana onkin johdettu hebrealaisesta sanasta, kuten venäjän pasha, kreikan paskha ja ruotsin påsk. Englannin Easter ja saksan Ostern ovat muinaisgermaanista alkuperää ja liittyvät itään sekä aamun nousun jumalattaren nimitykseen.

Suomenkielen sana on Mikael Agricolan kehittämä, ja se tarkoittanee paaston päättymistä, mutta saatetaan teologisesti tulkita myös synnistä pääsemiseksi Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta.

***

Pääsiäisen aikaan on monissa kulttuureissa yhdistelty ennen kristinuskoa syntyneitä perinteitä, jotka usein liittyvät kevätpäivän tasaukseen. Niissä näkyy luonnon heräämisen ja uuden kasvun odotus, jollaista ilmentävät narsissit, rairuoho, pääsiäistiput, kananmunat, kanit ja hiirenkorvalle puhjenneet koivunoksat sekä pajunkissat. Jouluna valo syntyi tai tuli takaisin, pääsiäisen aikaan valo voittaa pimeyden ja lämpö kylmyyden.

Pääsiäisen konkreettisiin viettotapoihin saattaa kuulua mm. mämmin, verimakkaran, munamaidon ja uunijuuston nauttiminen. Karjalaisten mukana itä-suomalainen virpominen on levinnyt koko maahan. Virpomisen nimitys on peräisin venäjän sanasta verba. Virvonta kuuluu ortodoksiseen perinteeseen ja pohjautuu Jeesuksen palmunlehvätervehdykseen. Saattaa olla niin, että virpomisen omaksumiseen on vaikuttanut myös suomalais-ugrilaisten esikristillinen tapa karkottaa pahoja henkiäoksan heilutuksilla.

***

Nykyisin virpovat lapset odottavat palkkiota heti, alun perin he saivat sen vasta sunnuntaina. Pohjanmaalla virpomiseen on lisätty lasten pukeutuminen pääsiäisnoidiksi sekä koko poltto, jonka alkuperäinen tarkoitus oli karkottaa noitia ja pahoja voimia. Vielä muutama vuosisata sitten käytiin vakavissaan ja vakavin seurauksin oikeutta sellaisten, järjettömien syytösten pohjalta, että joku oli muka pääsiäislauantaina lentänyt Kyöpelinvuorelle juhlimaan noitasapattia itse paholaisen kanssa.

Noitasapatti on kristillisten oppineiden tuotetta 1400-luvulta, ja sen surkeimpana kukintona on Heinrich Kramerin kirja ”Noitavasara” vuodelta 1486.

Pääsiäiskokko Laihialla

Pohjanmaalla oli työnteko pääsiäisenä kielletty, koska sen uskottiin lisäävän ristillä kärsivän Kristuksen piinaa. Kehrääminen oli kielletty, ja lapsetkin piiskattiin aikaisin aamulla. Pääsiäisenä tehtiin erilaisia karja- ja lemmentaikoja. Pitkäperjantain jälkeisenä yönä uskottiin pahan mahdin olevan korkeimmillaan. Tuolloin kunnon ihmisillä oli syytä pelätä ja huonoilla puolestaan hyvä tilaisuus vahingoittaa naapureitaan. Trullit tavoittelivat naapuriensa karjaonnea leikkelemällä kotieläimistä karvoja ja nahanpaloja.

***

Via Crusis Helsingin Senaatintorilla

Suomessa on 1970-luvulta lähtien alettu esittää pääsiäisnäytelmiä, joissa yleisö voi osallistua Kristuksen kärsimyskertomukseen. Ortodoksit kiertävät kulkueena kirkon ympäri toistaen sanoja, ”Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti.” Lausetta kutsutaan pääsiäistropadiksi, jonka luterilaisetkin ovat ottaneet virsikirjaansa. Molemmissa suuntauksissa se liitetään lähinnä Jeesuksen ristinkuolemaan - ajatukseen elävien ja kuolleiden syntien sovituksesta.

Tropadi voidaan tulkita myös universaalina, kaikkia yksilöitä koskevana periaatteena. Siinä edellytetään, että jokaisen yksilön tulee jossakin vaiheessa "kuolla pois kuolevaisesta luonnostaan, kadottaa katoaviin ilmiöihin suuntautuva elämänkäsityksensä."

Kaikki Uuden Testamentin evankelistat kirjaavat, että katoavaisen elämännäkemyksen kadottaminen avaa tien katoamattomaan elämään. Kuolemalla käsitetään silloin samastumista tavalliseen, katoavaiseen elämään, joka nojaa aisteihin, tunteisiin ja ajatteluun sekä kokemukseen erillisestä minuudesta.

Paavali kuvasi tällaista katoavaa elämäntapaa kirjoittamalla: "Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää." Myös hänen kuvaamansa "Kristuksen ympärileikkaus", "lihan ruumiin poisriisuminen" on tulkittavissa täydellisenä muutoksena, missä samastuminen ulkoisen elämän ilmiöihin ja omaan minäänsä katoaa ja sen tilalle eli "päälle puetaan" sisäisesti universaali, ajaton olemus - Kristus.

Muiden muassa Jakob Böhme esittää, että ristille antautuminen merkitsee siirtymäkohtaa, jossa yksilön ajallisiin asioihin ehdollistunut tajunta ja tahto oivaltavat omat rajansa ja ihminen luopuu sidoksistaan niin täydellisesti, että jokin ajaton ja rajaton saattaa asettua hänen tietoisuudekseen.

Risti on siten leikkauskohta, jossa kuollaan sisäisesti kaiken katoavan suhteen, jonka jälkeen synnytään uudelleen ylhäältä ja siirrytään "tulesta valoon", pakonomaisesta ulkoisen elämän kokemisen halusta puhtaan tietoisuuden ja olemisen tilaan - elämään itsessään.

Se merkitsee ajatuksen luomien ehdollisten mielikuvien ylittämistä ja ylittymistä niin, että yhdentynyt, "yhdeksi tullut" tietoisuus havaitsee välittömästi ja välityksettömästi itsessään kaikkien asioiden ydinolemukset. Sellaisesta käsin ei enää puhuta omiaan eikä toistella uskontunnustuksia.