Miten Jeesus puuttuisi nykyisen Suomen asioihin pappiskyselyn perusteella?

 

 

 Lännen Media suoritti syksyllä 2014 suuren pappiskyselyn, jossa pähkäiltiin myös sitä, mitä Jeesus ajattelisi nykyisen Suomen asioista. Kyselyyn vastasi yli 260 pappia eri puolelta maata.

***

Vastausten yleisinä piirteinä oli ymmärrys heikkoutta kohtaa ja ainakin teoreettinen halu auttaa. Yksinäiset, yksinhuoltajat ja köyhät saavat sympatiaa ahneuden, itsekkyyden, kiireen ja tuloerojen saadessa sapiskaa.

Nykypappien Jeesus kulkisi asunnottomien ja yksinhuoltajien vierellä, ruokailisi prostituoitujen kanssa ja opastaisi sosiaalitoimistossa toimeentulohakemusta täyttäviä kädestä pitäen. Jeesus puuttuisi luonnollisesti myös avioerojen suureen määrään ja itkeskelisi ihmisten kovuutta ja välinpitämättömyyttä. Hän patistaisi valtiota huolehtimaan paremmin kaikkein heikommassa asemassa olevista, pyrkisi kaventamaan rikkaiden ja köyhien välistä kuilua.

Nykypäivän Jeesus keräisi yksinäiset vanhukset, vammaiset ja väsyneet omaishoitajat levolliseen hauskanpitoon. Tietenkin hän puuttuisi myös globaalin markkinatalouden tuomiin ongelmiin ja yrittäisi hillitä nykyajan ylikiinnostusta seksuaalisiin asioihin.

Pappien kuvaama Jeesus julistaisi vapautusta syrjityille, parannusta pieniin eläkkeisiin ja lapsiperheiden taloudelliseen asemaan. Hän moittisi myös kiristyneitä asenteita maahanmuuttajia ja kaikkea erilaisuutta kohtaan.

Muuan papeista oli sitä mieltä, että nykyistä yhteiskuntaa kehitetään eturivin ehdoin ja takarivin kustannuksin.

***

Mitä tämän kyselyn tulokset kertovat tämän päivän pappien hengellisestä ajattelusta? Tulokset kertovat ainakin sen, että varsin suuri osa nykypapistosta tulkitsee Jeesuksen olemuksen ja tehtävän painopisteen 1800-luvun nuorhegeliläisten sosialistien tapaan ennen muuta yhteiskunnalliseksi uudistajana.

Sitä vastoin Jeesuksen olemus hengellisenä opettajana ja syntien sovittajana ovat jääneet entiseen nähden selvästi taka-alalle.

Nykyiset näkemykset muistuttavat yhä enenevässä määrin suomalaisten vasemmistopuolueiden ja vihreiden ohjelmia, joissa pyritään jakamaan hyvää kaikille jopa silloin, kun se tapahtuu toisilta lainatuin varoin. Kirkkoa ei siten enää voida perustellusti kuvata kypäräpäisenä, äärikonservatiivisena kodin, uskonnon ja isänmaan puolustajana.

Tällainen sosiaalis- ja sosialistisuuskehitys on tullut esiin jo parisenkymmentä vuotta sitten eräiden piispojen "teesitalkoissa". Niissä todetaan mm., että eloonjäämisen edellytys on oikeudenmukaisuuden toteutus; hengellisyys ilman maallisuutta päätyy hengettömyyteen; suhteemme pakolaisiin ja osattomiin mittaa ihmisyytemme, ja että ihmiset ymmärtävät kirkon tekoja, eivät sen sanoja.

Suomessa keskimääräinen veroaste on hieman alle 45 %. Julkisen sektorin menot lähenevät 60% bruttokansantuotteesta. Näiden lukemien nojalla ei ole kovin perusteltua, saati järkevää, syyllistää hyvin toimeentulevia pahimman luokan itsekkäiksi oman edun ajajiksi, joiden tulisi luovuttaa tuloistaan vielä paljon enemmän. Tietenkin me voimme karkottaa kaikki varakkaat ja yritteliäät pois maasta, mutta miten se auttaisi köyhien ja syrjäytyneiden asiaa tai julkisen sektorin kestävyysvajetta? Tulisiko sanonta: jolla paljon on, sille paljon annetaan korjata niin, että paljon omaavalta pitää siirtää kaikki niille, joilla on puutetta. Ketkä täällä sitten harjoittaisivat tuotekehittelyä ja loisivat uusia työpaikkoja? Valtio ja kunnatko - niin kauan kuin velkaa on saatavissa - sen jälkeen kaikki olisikin (valuuttarahaston) herrojen hallussa.

Papiston piirissä on langettu vanhaan ajatukseen siitä, että muuttamalla yhteiskunnallisia tekijöitä myös ihmiset muuttuvat paremmiksi. Joitakin vuosikymmeniä sitten kaikki epäkohdat olivat järjestelmän syytä. Tämä ajatus näyttää nostavan taas päätään, vain kampausmuodissa on tapahtunut muutosta. Finanssikriisien ja rakenteellisten ongelmien voittaminen ja kasvu-uralle pääseminen ratkaisevat asioita siten, että löydetään taas jakovaraa, jonka avulla poliittinen päättäjäkunta varmistaa asemansa, ja kirkollinen sektori omat verotulonsa.

Mihin ovat jääneet kaidat polut ja ahtaat portit? Mihin ovat unohtuneet opetuslapseuden vaatimukset ja muutokset koko maallisessa katsantokannassa? Miten nyt tulkitaan sanomat, että todelliset ja lopulliset taivaalliset asiat koskettavat vain harvoja ja valittuja?

Eivätkö pappien esiin tuomat, luonnolliset yhteisöllisen vastuun vaatimukset olekin lähinnä sellaisia, joita Vuorisaarnan mukaan kaikki pakanatkin noudattivat, ja joilla itsessään ei ollut kovin suurta hengellistä merkitystä?

Vuorisaarna kehottaa tekemään hyvää salassa, niin ettei toiminnassa ilmene itsekästä motiivia tai sosiaalisen huomion hakemista. Sama Uuden Testamentin tekstikooste puhuu kyllä hengellisen köyhyyden autuuttavuudesta, joka liian usein tulkitaan vain materiaalisen niukkuuden ihannoimiseksi. Henkisessä merkityksessään köyhyys tarkoittaa kuitenkin sellaista sisäistä mielentilaa, jossa ei enää välttämättä kaivata itselle mitään ulkoisia kohteita - olivat ne sitten aineellisia tai vallan ja kunnian muodossa.

Osa papeista näyttäisi kyllä uskovan köyhyyden ihanteeseen, mutta velvoittavansa silti yhteiskuntaa poistamaan tämän autuaan tilan heti kun sellainen löytyy.

On selvää, että vain ani harvat köyhistä ovat autuaita. Monet kärsivät toki materiaalista puutetta, mutta heidän mielensä on täynnä kuviteltua rikkautta: kateutta, katkeruutta ja pahansuopaisuutta, joiden täydellinen poistuminen vasta vapauttaisi ihmisen ulkonaisten asioiden - mammonan - vankeudesta.

Lähimenneisyydessä on ollut kokeiluja, joissa kollektiivisten asioiden muutoksella on pyritty saamaan aikaan yksilötasollakin täydellisiä ihmisiä. Kokeilut ovat kuitenkin päätyneet aivan toisenlaisiin tuloksiin, koska ne eivät ole perustuneet oikeaan näkemykseen inhimillisestä luonnosta.

Todellinen kehitys tapahtuu vain ja ainoastaan yksilöissä, joista se enemmän tai vähemmän muuntuneena heijastuu ympäristöön. Tämä pätee ennen muuta hengellisten asioiden suhteen. Kaikki henkiset liikkeet ovat saaneet alkunsa yksilöiden esittämistä virikkeistä, jotka ovat parhaimmillaan toimineet "hapatuksen kaltaisesti" seuraajiensa ja jälkipolviensa sisäisen kehityksen suhteen.

Thaimaahan voidaan lentää joukolla - taivaaseen käydään yksin ahtaan portin kautta.

Papiston ydintehtävänä lienee kuitenkin keskittyminen siihen, että ihmiset saisivat itselleen ja itseensä sellaista "leipää ja viiniä", joka tyydyttää heidän sisäisen kaipauksensa ja levottomuutensa. Valitettavasti näyttävät "elävän leivän varastot" niin ehtyneiltä, ettei ihmisiä enää ole jonoksi asti sellaista odottamassa. Tätä puutetta ei voida korvata muovikasseilla. Niiden jakaminen voi tietenkin tuoda hetkellistä helpotusta fyysisiin tarpeisiin, joten sellaistakin toimintaa voidaan harjoittaa "pakanoiden tapaan, tarpeen vaatiessa ja varsinaisen työn ohessa".