Katsokaa miten lastaatte reppunne!

reppu

 

Ennen viime sotaa syntyneet suomalaiset sukupolvet ovat joutuneet ottamaan todesta 1. Mooseksen kirjan kolmannen luvun 19. jakeen alkulauseen:

”Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi”,

sen jatko:

”kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman”,

jätetään yleensä vasta omaisten ja saattoväen kuultavaksi.

***

Sotavuodet ja jälleenrakennuksen aika ovat harjoittaneet niin sisäistä kuin ulkoistakin kestävyyttä – synnyttäneet sitä kuuluisaa suomalaista sisua. Sanotaan, että sisu alkaa siitä, missä sinnikkyys loppuu. Sisu nousee siten jonkinlaisesta salaisesta voimavarastosta.

***

Monet vanhan polven edustajat sanovat, ettei sisusta ole enää paljonkaan jäljellä – ainakaan näkyvissä. Nuorempien polvien sinnikkyys ilmenee lähinnä siinä, kuinka voimakkaasti he puolustavat saavuttamiaan etuja ja esittävät uusia vaatimuksia ympäristölleen.

***

Erityisesti nuoret näyttävät omaksuneen ajatuksen, että heillä on oikeus valikoida tarkkaan asiat, joihin he osallistuvat. Monet toimet saavat heiltä torjuvan vastineen: ”Ei ole mun juttuni.”

Millaisissa oloissa me eläisimme nyt (mikäli eläisimme), jos aikaisemmat polvet olisivat suhtautuneet raskaisiin ja tylsiin töihin – saati maan puolustamiseen – samaan tyyliin: ”Ei ole mun juttuni?”

***

Matteus 16:24 sisältää tunnetun lausuman:

"Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.”

Eteen tulevien asioiden ja velvoitteiden suorittaminen lienee ainoa tapa oppia kantamaan omaa ”ristiänsä” (mitä ja millaista taakkaa tahansa) ja samalla hitaasti jättämään omaa itsekästä minä-käsitystä edes hieman taka-alalle.

Se ei vielä merkitse evankeliumitekstin jatkon tarkoittamaa ”elämänsä kadottamista ja todellisen elämän löytämistä”, vaan vasta ensimmäisiä haparoivia askeleita siihen suuntaan.

***

Filosofi Nietzsche väitti, että ihmisyyden sisäinen kehitys kulkee kolmen vaiheen kautta, joista ensimmäisessä ihminen tulee ”kameliksi”, toisessa ”leijonaksi” ja kolmannessa ”lapseksi.”

Ensimmäinen vaihe syntyy siten, että ihminen oppii kestämään kokemuksensa, jolloin hänen sietokykynsä ja usein myös ymmärryksensä kasvavat.

”Kamelin kaltaisuudesta” Jaakob 1:2-4 kirjoittaa:

”Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin, tietäen, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä. Ja kärsivällisyys tuottakoon täydellisen teon, että te olisitte täydelliset ja eheät ettekä missään puuttuvaiset.

Mikäli kärsivällisyyttä ei enää nykyisin pidetä hyveenä, vaan ”luuserilaatuna”, on todella syytä olla huolissaan, koska silloin pyritään ohittamaan ihmisyydelle asetettu ensimmäinen perusvaatimus.

Näin on menneisyydessä tapahtunut useaan kertaan, kun jokin kulttuuri on saavuttanut lakipisteensä ja siinä elävät katsoneet, ettei heidän enää tarvitse nähdä vaivaa hyvinvointinsa eteen. Monien hienojen kulttuurien rappiot ovat eittämättä suurelta osin sisäsyntyisiä.

***

Hyvinvointiin tottuneet saattavat ajatella, että osallistuminen ”ei mun juttuni” – tyyppisiin toimiin on hukkaan heitettyä aikaa. Periaatteessa hukattu elinaika on sellaista, josta ei jää piirtoja ihmisen sisäiseen olemukseen: sillä kaikki ulkoiset aikaansaannokset, samoin kuin niitä työstänyt keho, katoavat verraten nopeasti alkutekijöihinsä.

***

Sisussa ja sinnikkyydessäkin on omat kääntöpuolensa. Ihminen alkaa helposti kantaa liian pitkään mielessään sellaista, josta ei ole hänen kehityksensä kannalta enää mitään hyötyä.

Osa tästä painolastista on syntynyt hänessä itsessään esim. traumatisoivien kokemusten myötä.

Osaksi syy löytyy sellaisista ympäristön häneen istuttamista arvoista, jotka eivät kyseisessä elämänvaiheessa palvele yksilön tietoisuuden evoluutiota.

Nietzsche kuvasi tätä seuraavasti:

”Me raahaamme uskollisesti, mitä meille matkaan annetaan, kovilla hartioilla ja karujen vuorten yli. Ja kun me hikoamme, meille sanotaan: ’Niin, elämä on raskas kantaa.’

Mutta vain ihminen on itselleen raskas kantaa. Se tulee siitä, että hän raahaa liian paljon vierasta hartioillaan. Hän polvistuu kuin kameli ja sallii hyvin kuormittaa itsensä. Varsinkin voimakas, sietävä ihminen, jossa asuu harras kunnioitus – hän ottaa kuormakseen liian paljon vieraita painavia sanoja ja arvoja – ja elämä tuntuu hänestä erämaalta.

Ja totisesti - moni omakin on raskasta kantaa!”

 

Nietzschen ajattelun mukaan tarvitaan leijonaa” murskaamaan kaikki sellaiset ympäristön ja myös itsensä synnyttämät ehdollistumat (arvot ja ajatusmuodot), jotka tietyssä vaiheessa estävät ihmisen mentaalista kehitystä (viisastumista), vaikka ne aikaisemmissa saattoivat olla hyväksi.

***

Monien vastuuntuntoisten ihmisten ongelma on siinä, että he eivät ainoastaan kanna menneisyytensä taakkoja selässään, vaan siirtelevät sitä usein myös etupuolelleen:

he alkavat nähdä huomisen eilisen epäonnistumisten kautta, jolloin syntyy murehtimiseksi kutsuttu, paljon energiaa vievä ilmiö (ks. Matt. 6:27).

Tietenkin tulevaisuuden suunnittelu on järkevissä mitoissa paikallaan, mutta suhtautuminen huomiseen pelonsekaisin tai liian toiveikkain odotuksin johtaa elinvoimien tuhlaukseen.

Tuleva päivä ei välttämättä ole niin paha kuin odotetaan, jolloin pelko on ollut turhaa. Toisaalta se on vain harvoin niin hyvä kuin toivotaan, jolloin pettymys on sitä suurempi mitä korkeammalle odotukset on nostettu.

Ihminen voi elää vain tätä hetkeä – ei eilistä eikä huomista (muuta kuin kuvitelmissaan).