Rikkauden ja köyhyyden autuus

roope

Huhtikuun 7. päivän  (2015) Seurakuntalaisessa Elina Jokinen pohti ansiokkaasti vanhaa kiistakysymystä - saako uskova olla rikas?

Artikkelissa todetaan, että raamatun vanha ja uusi osio sisältävät kysymyksen suhteen poikkeavia näkemyksiä. Vanhan Testamentin puolella rikkautta pidetään usein tavoiteltavana asiana, jopa uskon tai uskollisuuden palkkana, kun taas Uusi Testamentti nostaa esiin köyhiä ja heidän ropojaan sekä heittää synkän varjon rikkaan miehen taivaaseen pääsyn ylle.

Kirjoittaja poimii raamatusta joitakin asiaan liittyviä sananlaskuja:

 

"Pane rikas ja köyhä vieretysten: kumpaisenkin on Herra luonut." (Sananl. 22:2)

"Onnellinen se, joka on löytänyt viisauden, se, joka on tavoittanut tiedon, sillä parempi on viisaus kuin hopea, tuottoisampi on tieto kuin kulta." (Sananl. 3:13-14)

"Älä rehki rikastuaksesi, älä tuhlaa ajatuksiasi siihen. Kun kiinnität katseesi rikkauteen, se on jo poissa: se on saanut siivet ja lentänyt taivaalle kuin kotka." (Sananl. 23:4-5)

***

Ensimmäinen sananlasku kuvannee sitä, ettei ulkonainen varallisuus kerro juuri mitään ihmisten sisäisestä olemuksesta, ja että kumpainenkin on aineellisessa mielessä yhtä alaston elämänsä alussa ja lopussa. Toisaalta se voisi tarkoittaa myös sitä, että niin köyhyydessä kuin rikkaudessa on omanlaatuisensa murheet.

Toinen sananlasku pyrkii siirtämään näkökantaa ulkoisesta sisäiseen, häviävästä häviämättömään - sellaiseen, jonka ihminen voi ottaa mukaansa myös fyysisen kuoleman jälkeen.

Kolmas sananlasku kuvaa sitä, että ihmisen olemukseen kytkeytyy automaattinen "kehityksen pakko", koska ihmisen mieli kyllästyy ennemmin tai myöhemmin kaikkeen (ajalliseen), mitä se on saavuttanut.

Myös Jaakob vanhurskas kehottaa anomaan mieluummin viisautta kuin jotakin katoavaa:

Jaak. 1:5. "Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan."

Jaakob kuitenkin tekee selvän eron tavallisen, käsitteellisen viisauden eli inhimillisen älyn, ja todellisen ylhäältä tulevan viisauden välille. Edellistä hän nimittää jopa riivaajien viisaudeksi.

Paavalikin varoittelee Korinttolaiskirjeessä luottamisesta pelkkään inhimilliseen viisauteen, koska sellainen perustuu lähinnä maallisen elämän luomiin ehdollistumiin ollen siten luonteelta suurelta osin häviävää.

Myös "jumalaton" filosofi Nietzsche tuo esiin kohtuullisen köyhyyden hyviä puolia kirjoittamalla:

"Totisesti, joka vähän omistaa, hänet sitä vähemmän omistetaan: ylistetty olkoon pieni köyhyys!"

Suuri köyhyys lienee sitten hieman toinen asia, koska sellainen sitoisi mielen aivan yhtä lujasti kuin suuri rikkaus.

***

Matteuksen Vuorisaarnassa tuodaan esiin murehtimisen käsite. Murehtiminen on usein yhteistä niin köyhille kuin rikkaille, eroa löytyy lähinnä murehtimisen kohteiden laadussa. Vuorisaarna kohdistaa huomion koko ihmisyyden äärimmäiseen tavoitteeseen - irrottautumiseen kaikesta katoavasta - astumiseen hengelliseen "köyhyyden" eli vapautumisen tilaan.

Matt. 6:31. Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?' 32. Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. 33. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.

Seurakuntalaisen artikkelissakin todetaan, että kysymys rikkaudesta ja köyhyydestä on raamatun näkökulmasta paljon vapauksia antava. Se, joka pystyy olemaan rikas antamatta varakkuutensa paaduttaa sydäntään, saa iloita siunauksistaan.

***

Mutta miksi tämä asia näyttää luonteeltaan kovin suhteelliselta?

Kysymyksen muodostuminen ongelmaksi johtunee sekin liian konkreettisesta ja sananmukaisesta raamatun tulkinnasta. Huomio on kiinnitetty ainoastaan aineelliseen puoleen, joka tässä asiassa lienee jopa toissijainen.

Meidän olisi syytä sisällyttää rikkaus-käsitteeseen, aineellisen varallisuuden lisäksi, myös psyykkiset tekijät kuten valta ja kunnia - periaatteessa kaikki, mitä tavallinen ihmismieli halajaa.

Rajalinja negatiivisen ja positiivisen rikkauden välillä ilmentyy ennen kaikkea haluna omistaa jotakin ja sitoa mielensä siihen (himo tulee raskaaksi!). Aineellinen vauraus, valta ja kunnia sellaisinaan eivät siten sellaisinaan kelpaa hengellisen arvostelun kriteereiksi.

Mikäli joku pääsee sisäisesti vapaaksi halujen kohteista, ei niiden omistaminen ole hänen kohdallaan enää ongelma - saati synti.

Köyhä saattaa sitä vastoin olla "negatiivisessa mielessä upporikas" - hänen rikkautensa vain muodostuu siitä, mitä hänelle konkreettisesti vielä ei ole, hänen haluistaan ja mahdollisesta kateudestaan ja ahneudestaan.

Ihmiselle on hyvin vaikeata päästä eroon haluistaan - viime vaiheessa jopa koko elämisen halusta, jota raamatussa kuvataan elämänsä kadottamisena tai itsensä unohtamisena.

Sellainen ei tietenkään olisi yleisessä mielessä edes hyväksi ja luonnollista, koska erilaatuiset halut pitävät ihmisen toimeliaana niin, että hänen tajuntansa saa riittävästi mahdollisuuksia laajeta ja syvetä.

Eräs opettaja on sanonut, että ihmisen pitää tulla rikkaaksi voidakseen tulla oikealla tavalla köyhäksi. Tällä ulkoisella elämällä on oma ilmeinen tarkoituksensa, jotta ihmisestä voisi joskus tulla "eläväksi tekevä henki" - todellinen luova tekijä universumiin.

Rikkauden ja köyhyyden kysymys saa ratkaisunsa ihmisen mielen alueella, hänen ajatuksissaan ja tunteissaan - tosiasiassa kuitenkin niiden yläpuolella. Silloin vasta voidaan puhua todellisesta kristityn vapaudesta: vapautumisesta ajallisuuden kahleista itsessään ja elämän löytämisestä itsestään.