Rukoilemisesta

 

 

Ihmisten yleinen rukouskäsitys muistuttaa paljon heidän puhelimen käyttöään, jossa kaksi erillistä olentoa on yhteydessä jonkin välineen avulla. Jos puhetta pääsisi sivullinen kuulemaan, voisi jopa luulla, että toisena osapuolena onkin Korvatunturin joulupukki.

Matteuksen evankeliumissa opastetaan rukoiltaessa sulkeutumaan kammioonsa, omaan sisäisyyteensä, missä Jumala kuulee ja tietää kaiken, ilman että ihminen tietämättömyyksissään ja epäuskossaan laatii omia toiveluetteloitaan.

Tämän tavan vastakohdaksi nostetaan esiin "pakanoiden tapa" harjoittaa monisanaista rukoilemista. Keskiajan dominikaanien johtaja, Mestari Eckhart totesi, että parhaiten pyytää sellainen, joka ei pyydä mitään (hän ei pyri ohjailemaan Jumalaansa omien pyyteidensä mukaan).

Evankeliumin esittämä rukoilemisen muoto on hyvin lähellä meditaatio-käsitettä, tai dominikaanien mentaalista rukousta, mutta se voidaan ymmärtää vielä syvemmin. Silloin rukouksen perimmäinen tarkoitus olisi välitön ja välineetön sisäinen yhdistyminen henkiseen ydinolemukseen.

Katolisessa kirkossa on puhuttu rukouksen kolmesta asteesta: konsentraatiosta, meditaatiosta ja kontemplaatiosta. Vasta kontemplaatiota voitaisiin syvimmässä mielessä pitää todellisena rukouksena, muiden ollessa sen esiasteita.

Konsentraatio tarkoittaa luonnollisesti mielen keskittämistä henkisiin asioihin, meditaatio niiden eriasteista mietiskelyä, ja kontemplaatio sulautumista kohteeseen, joka loppuun saatettuna on ajaton ja rajaton henki - Jumala.

Sulautuminen eli samastuminen (ei tosin pelkässä kuvitteellisessa mielessä) lienee juuri sitä, mitä Johanneksen evankeliumissa kuvataan yhtenä olemisena - erillisen (ja siten syntisen) olemassaolon vastakohtana. Se tarkoittaa inhimillisen, ehdollistuneen tajunnan muuttumista universaaliseksi tietoisuudeksi, jota täysin toteutuneena kutsutaan pyhäin yhteydeksi.

Se on mahdollista ainoastaan hengessä, missä ei esiinny minkäänlaista ajallisen kokemisen tuomaa eroavuutta. Paavali totesi hengen voivan tutkia Jumalankin syvyydet - koska henki on jakamaton ykseys.

Siten ei ole mikään ihme, että tällaisen tilan edellytyksiin kuuluu evankeliumien mukaan erillisen itsensä, egonsa eli minäkäsityksensä hylkääminen ja kadottaminen. Tämä ei tietenkään tarkoita minkäänlaista itsetuhoista pyrkimystä (jollaiseksi se tulkittiin marttyyrikirkon aikaan), vaan sisäistä vapautumista kaikista erillisen olemassaolon luomista ehdollistumista, olivat ne sitten ihmisten mielestä hyviä tai pahoja (ovat kuitenkin "hyvän ja pahan tiedon - ei elämänpuun" tuotantoa).

 

 Klikkaamalla alla olevaa kuvaketta voitte kuunnella tekstin kirjoittajan lukemana

 

KOMMENTTEJA JA/TAI KYSYMYKSIÄ KIRJOITTAJALLE