Sosiaalisesta paineesta

Yhteisön paine on kaikille vähänkin pitempään elämää kokeneelle tuttu. Ilmiö lienee syntynyt jo perhe- tai viimeistään heimoyhteisöjen syntymisen aikaan.

Luonnollisimmillaan ilmiö esiintyy siinä, että vanhemmat antavat esimerkkiä ja ohjaavat lapsiaan itsensä kaltaiseen ajattelutapaan ja käyttäytymiseen. Sukupolvien saatossa muodostuneet perinteet ja kulttuurit pyrkivät jatkamaan hyödyllisiksi katsottuja tapoja, joista muodostuu varsin pysyviä eettisiä, moraalisia ja käytännöllisiä käsityksiä. Nämä tiivistetään usein sääntöjen ja lakien muotoon.

Yhteisten sääntöjen laatimisen perimmäisenä tarkoituksena on luoda jonkinasteista ennustettavuutta ja jatkuvuutta yhteisöissä elävien ulkonaiseen toimintaan - tuoda järjestystä kaaokseen.

Ihmiskunnan kehityksen tässä vaiheessa sääntely ja sosiaalinen paine ovat tietenkin välttämättömiä, kunhan niissä pysytään järkevissä puitteissa eikä uskotella, että tarkoin määräyksin voidaan muuttaa myös ihmiset yksilöinä hyviksi. Autoritaariset kokeilut ovat kiistatta osoittaneet, etteivät ihmiset ole tiukoissakaan puitteissa merkittävästi jalostuneet, vaan useimmiten on käynyt aivan päin vastoin.

Liian ahtaat ulkonaiset puitteet estävät ihmisen mielen omaehtoista toimintaa, jolloin tajunta ei pääse vapaasti laajenemaan ja syventymään. Paineen alainen mieli kadottaa helposti joustavuutensa, oma-aloitteisuutensa ja vastuun henkilöstä itsestään. Ihminen alkaa silloin elää asetettujen tai itselleen asettamiensa kaavojen puitteissa lähes konemaisesti. Tämä tapahtuu yhtä hyvin yhteiskunnallisissa kuin uskonnollisissakin puitteissa.

Viimeksi mainituissa liian tiukat rajaukset johtavat usein suvaitsemattomuuteen kaikkea sellaista kohtaan, joka ei pysy määritellyissä puitteissa. Tällöin myös sisäinen kehitys hidastuu tai pysähtyy. Raamattu puhuisi vanhoista, kovettuneista leileistä, jotka eivät kestä mitään uutta, entistä elävämpää ainesta.

Ahtaat uskonnolliset käsitykset ovat olleet yksi osasyy siihen, että kirkollisen vallan heikettyä ja elintason nousun myötä on ajauduttu pitkälle materialistisiin arvoihin - hengellisissä asioissa usein myös välinpitämättömyyteen, agnostisuuteen tai ateismiin. Hieman samantapainen ilmiö tapahtui viime vuosisadan loppupuolella Suomessa lasten kasvatuksessa, jossa liian ankarista periaatteista siirryttiin hyvin nopeasti vapaaseen kasvatukseen - valitettavan usein jopa vapaaseen kasvattamattomuuteen.

Kehitys on vain harvoin tasaista ja lineaarista. Useimmiten se tapahtuu heiluriliikkein, joissa vastaliike on sitä voimakkaampaa mitä kauemmaksi jossakin asiassa on ajauduttu. Yhteisöjen piirissä saattavat riittävän yhtenäiset käsitykset ihmisyyden perusasioista tosin jossakin määrin hillitä heiluriliikkeiden voimakkuutta.

Mikäli esim. nuorten, tai muusta syystä voimakkaasti muutoshaluisten elämänkäsitykset pääsevät vanhempien ikäluokkien suhteen eriytymään liian paljon toisistaan, voi se johtaa täysin ennakoimattomiin ja sattumanvaraisiin seurauksiin, jollaisesta tilanteesta jo filosofi Platon aikoinaan varoitteli.

Sosiaalisella paineella on tietenkin oma luonnollinen funktionsa "lauman pitämisessä kurissa ja nuhteessa". Samoin siinä, että yhteisön muutosvastus asettaa koetukselle valtavirrasta poikkeamaan pyrkivien yksilöiden sisäisen voiman ja laadun. Monet historian merkkihenkilöt ovat joutuneet aikalaistensa halveksunnan tai vihan kohteiksi, koska he ovat käsityksillään tai toimillaan järkyttäneet ympäristönsä turvallisuuden tunnetta.

Mitä ahtaampiin ajatuksellisiin puitteisiin ihmiset ovat ehdollistuneet, sitä raivokkaammin he pyrkivät torjumaan kaikki vähänkin poikkeavat näkemykset. Pelko aiheuttaa lähinnä pelkoa ja vihaa - erittäin harvoin rakkautta.

Historiassa ja nykypäivässä on esimerkkejä mm. Mooseksen ja Saria-lain suoraviivaisesta soveltamisesta rikoslakeina, eivätkä kummankaan näytöt ole kovin kaunista katseltavaa. Karkeat lait ovat ehkä ammoisina aikoina soveltuneet villien paimentolaisheimojen kurissa pitämiseen, mutta myöhempinä aikoina sovellettuina ovat lähinnä "rikoksia ihmisyyttä vastaan".