Syntiinlankeemus ja siitä nouseminen

Syntiinlankeemus käsitetään kristillisissä piireissä usein Mooseksen kirjan kuvausten mukaisesti. Pääasiallisen huomion kohteeksi otetaan Jumalan kiellon noudattamatta jättäminen Eevan poimiessa käärmeen houkuttelemana omenan väärästä puusta ja tarjotessa sen Aadamille.

Kertomus on liian suoraan tulkittuna aiheuttanut vahinkoa niin naisille kuin käärmeille.

Tarina on karkean symbolinen esitys tietoisuuden suuntauksessa jo ennen nykyisen ihmistyypin ilmaantumista tapahtuneesta muutoksesta. Ensimmäinen selkeä merkki syntiinlankeemuksesta löytyy siinä, missä sukupuoleton ja lihaton Aadamin olemus jakautui kahteen polariteettiin. Eevan otto Aadamin kyljestä kuvaa alkuperäisen jumalallisen ykseyden rikkoutumista.

"Omenavarkaus" ilmentää paljon myöhempää vaihetta, missä tietoisuus suuntautuu ulkoisten kohteiden kautta saatavaan tyydytykseen ja ehdollistuu niihin. Vasta tätä vaihetta seurasi lihallisten kehojen muodostuminen, puvut nahasta (1. Moos. 3:21).

Tietoisuus oli kadottanut alkuperäisen, jakamattoman luontonsa, jossa se saattoi välittömästi havaita kaiken olevaisen ydinolemuksen vertailematta asioita lainkaan toisiinsa. Samastuessaan muotoihin ja ilmiöihin tietoisuus joutuu nojautumaan polariteeteista saamiinsa kokemuksiin, suhteelliseen "hyvään ja pahaan". Mutta silloin se ei enää saavuta selkeätä ja välitöntä kuvaa asioiden tosi olemuksesta. Inhimillinen tajunta on erillään Jumalasta, "perisynnin vallassa".

On ilmeistä, että raamattu ei tarkoita Aadamilla, Eevalla ja heidän perillisillään erityisiä ihmisiä vaan kollektiivisia kehityskausia. Tähän viittaavat mm. luonnottoman pitkät eliniät sekä se, että jo Kain perusti kaupungin (kertomuksen mukaan se olisi ollut tarpeetonta, koska oli vain kourallinen ihmisiä).

Heprean sana Aadam:  אָדָם   merkitsee sekä ihmistä että ihmiskuntaa. Eri tavoin tavutettuna se voisi tarkoittaa myös ensimmäistä rotua tai ensimmäistä puhuvaa rotua.

***

Raamattu antaa jo tässä alkuvaiheessa hämärän viitteen siitä, miten paluu alkuperäiseen ykseyteen olisi saavutettavissa: ottamalla elämän puusta (1. Moos. 3:22).

Elämän puu on yleinen aihe muinaisen Lähi-idän kansojen kulttuurissa. Tavallisesti kyseessä on myyttinen puu, joka antaa kuolemattomuuden. Mooseksen kirjassa Jumala istuttaa Eedenin puutarhaan kaksi puuta: elämän puun sekä hyvän- ja pahantiedon puun.

Puuta on käytetty lukemattomia kertoja muinaisen Lähi-idän ja Egyptin uskonnollisissa esityksissä. Se on keskeinen symboli muun muassa juutalaisten Kabbalassatooran (raamatun viiden ensimmäisen kirjan) mystisessä tulkinnassa.

elamanpuu

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kabbalistien elämän puu

 

Siinä Sefirot: hepreaksi ‏סְפִירוֹת‎, yksikkö sefira,  on osa elämän puuta. Puu on eräänlainen kosmologia, maailmankaikkeuden jäsennys, jota käytetään Jumalan ja luomisen ymmärtämiseen. Puu koostuu kymmenestä sefirasta, jotka on yhdistetty 22 polulla. Kokonaisuus kuvaa jumaluuden eri emanaatioita ja ilmenemismuotoja esittäen samalla aistimaailman ja yliaistillisen todellisuuden yhteyttä sekä universumin rakennetta.

 Vastaavia myyttisiä puuaiheita tunnetaan ympäri maailmaa. Germaanisessa ja skandinaavisessa mytologiassa esiintyy maailmanpuuKalevalassa Iso tammi.

 

Symboliset esitykset pyrkivät antamaan viitteitä ilmenneen elämän periaatteellisista alkuvaiheista ja siitä, mikä on kaiken tarkoitus, sekä millaisin vaihein ja ehdoin ilmennyksen tulokset palautuvat takaisin alkuperäänsä.

Keskiajan mystikko, Jakob Böhme esittää hänkin kaavion muodossa, "ikuisuuden ihmeiden silmänä", näkemyksensä elämän dynamiikasta (kirjassa "40 kysymystä sielusta").

ikuisuuden silma

Böhmen Filosofinen pallo eli ikuisuuden ihmeiden silmä

Syntiinlankeemus, tietoisuuden suuntautuminen ulkoisiin kohteisiin saattaisi hyvin olla tarkoituksenmukainen vaihe, jossa alunperin subjektiivinen tietoisuus näkee ja kokee itsensä erillisten muotojen ja ilmiöiden kautta sekä rakentuu lopulta objektiiviseksi olemisen kaikilla tasoilla - karkean aineellisesta puhtaasti henkiseen ja periaatteelliseen saakka.

Tämä "hyvän ja pahan tiedon puun hedelmien syöminen" voisi kuvata koko inhimillisen elämän kokemisen prosessia, jota filosofi Friedrich Nietzsche kuvaa Zarathustrassaan: ”Ja niin kuin maailma kerran vieri häneltä hajalle, niin se jälleen vierii hänelle kokoon kehiksi: hyvän sukeutumisena pahan työstä, päämäärien sukeutumisena sattumasta.”

Filosofi kuvaa myös kaiken ilmenevän takana ja ihmisen sisäisyyksissä toimivaa, puhtaasti henkistä ohjaavaa prinsiippiä seuraavasti: "Minä vaellan ihmisten joukossa kuin tulevaisuuden palasten keskellä. Ja tämä on minun haaveeni, että minä yhdeksi tiivistäisin sen, mikä on vain palasia ja kaameata sattumaa. Kuinka sietäisin olla ihminen, ellei ihminen olisi myös runoilija ja arvoitusten arvaaja ja sattuman lunastaja. Lunastaa menneet ja luoda kaikki 'Oli' uudeksi 'niin minä tahdoin sen olevan': vasta se olisi minulle lunastusta."

***

Johannes 10:34 kirjoittaa, psalmia 82:6 siteeraten: "Te olette jumalia?" Tässä tuskin tarkoitetaan, että jokainen persoonallinen ihminen olisi sellaisenaan Jumala tai edes Jumalan kuva, vaan että Jumalan kuva on kätkettynä, ulkoisen elämän hautaamana, hänen sisimmässä olemuksessaan.

"Jumalaton" Nietzsche maalaa ilmenevän elämän tarkoituksen suurena syklisenä seikkailuna: "Monien jumalien ikuisena itsensä pakenemisena ja takaisin etsintänä, monien jumalien itsensä vastustamisena, itsensä jälleen kuulemisena, itselleen jälleen kuulumisena."

Myös Eckhart saarnaa "itselleen jälleen kuulumisesta" - siitä, että yhdentynyt tietoisuus kykenee liikkumaan vapaasti olemisen kaikissa ulottuvuuksissa: "Jumala on tuotava alas, että ihminen voisi nousta ylös."

Sillä kuten Nietzsche kirjoittaa: "Kaikki olevaiset on kastettu iäisyyden lähteellä, hyvän ja pahan tuolla puolen. Mutta itse hyvä ja paha ovat vain välivarjoja ja kosteita ikävyyksiä ja kulku-pilviä."