Tie, totuus ja elämä

Johanneksen evankeliumi 14:6-7 kirjoittaa: 

"Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.  Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni."

Tavanomainen kristillinen näkemys tulkitsee sen tarkoittavan, että ihmisten ainoa tie ian­kaikkisuuteen voidaan löytää vain historiallisen Jeesuksen Kristuksen kautta - uskomalla hänen sanaansa - pikemminkin uskomalla hänen suorittamaansa kertakaikkiseen sovitukseen.

Johanneksen evankeliumi on kuitenkin pääosin evankelistan itsensä kehittämää uskonnollista symboliikka ja tulkintaa Jeesuksen henkilön kautta. Siitä on varsin vaikeata löytää täysin puhtaita, sananmukaisesti ja aitoja Jeesuksen ilmauksia. Eräässä tutkijoiden Jeesus seminaarissa esitettiin osanottajille kysymys siitä, kuinka suuri osuus eri evankeliumien sanoista on juuri sellaisenaan Jeesuksen sanomia. Kannanottojen keskimääräiset parhaimmat autenttisuusosuudet olivat Luukkaan ja Tuomaan evankeliumien osalla n. 17%, Johanneksen osalla ainoastaan 1 %.

Evankelista (ei siis apostoli) Johannes maalaa ensimmäisessä luvussaan kuvaa alkuperäisestä Sanasta eli Logoksesta, puhtaasti ajattomasta, henkisestä ja jumalallisesta periaatteesta, Jumalan kuvasta, josta kaikki ajallinen ilmennys on saanut alkunsa ja arkkityyppiset mallinsa. Johannes esittää, että Jeesus Kristus kykeni saattamaan tämän alkuperäisen olemuksen aina inhimilliseen luontoon saakka.

Näkemys liittyy 1. Mooseksen kirjan lauseeseen: ”Sillä omaksi kuvakseen Jumala teki ihmisen” (1. Moos. 9:6). Tämä kuvannee ihmiskunnan henkistä lähtökohtaa "periaatteessa", ajattomuudessa (latinan: in principio = periaatteessa). Se sisältää samalla myös lopullisen tavoitteen. Tuomaan evankeliumissa todetaan alun ja lopun olevan samaa (Tuom. 18). Samaa käsitystä edusti myös mystikko Jakob Böhme (loppu saavuttaa alun, 40 kysymystä sielusta).

Lienee täysin selvää, ettei Jumalan kuvaksi luotu ihmiskunta tarkoita ihmistä sellaisena kuin me itsemme tunnemme: sukupuoliin jakautuneena olentokuntana, joka hahmottaa elämänsä pääosin eri­laisten muotojen ja ilmiöiden kautta.

Todennäköisimmin Jumalan kuva ja Sana tarkoittavat välineetöntä, muodotonta täydellisyyden mallia, Aadam Kadmonia, joka ei ollut vielä pirstoutunut ja jakautunut erillisiin psyko-fyysisiin olemuksiin - langennut syntiin (olemusta ennen Eevaa ja nahkavaatetusta).

Ihmisessä oleva Jumalan kuva piilee siten ensimmäisessä ”puhalletussa” luomuksessa, jota 1.Mooseksen kirja nimittää eläväksi sieluksi. Tämä kuva lienee istutettu ainoastaan sielun korkeimpaan olemukseen, johon maallisiin asioihin ehdollistunut tajunta ei tavallisesti saa minkäänlaista kosketusta (mm. mestari Eckhartin näkemys), ja jossa mahdollinen uudelleen yhdistyminen, ylhäältä syntyminen, saattaa tapahtua (koska se on samaa olemusta lähtökohtansa kanssa).

Johannes kuvaa Jeesuksen olemuksena, joka toteuttaa ajassa ja tilassa alkuperäistä ajatonta ja lausumatonta Sanaa. Hän oli näin kaikissa olemuspuolissaan muodostunut tieksi, esteettömäksi ja välittömäksi vuorovaikutuskentäksi lihallisen, persoonallisen ihmisen ja alkuperäisen henkisen, universaalin, jumalallisen olemuksen kanssa.

Tällaisen tilan saavuttaminen edellyttää opetuksin annetun esimerkin seuraamista - ei käsin ja huulin - vaan sisäisin muutoksin, joiden tulisi johtaa  "ylhäältä syntymiseen" eli täydelliseen muutokseen koko tiedostamistavassa. Sen edellytykseksi esitetään elämänsä kadottamista - oman itsekkään minäkuvan ja tahdon kaikinpuolista katoamista.