Vaaleista vaalimiseen vai vallitsemiseen?

 

Yksi suomenkielen erikoisuuksista on vaalit ja vaalia sanojen läheinen yhteys. Vaali on peräisin germaanisesta sanasta  Wahl, kuten myös ruotsin Val ja pohjoissaamen Valga.

Muissa kuin suomenkielessä vaalimista ilmaistaan selkeästi vaali-sanasta poikkeavasti.

Suomen kielessä vaaliminen tarkoittaa sitä, että pidetään jostakin hyvää huolta, kohdellaan hellästi, tai pyritään säilyttämään ja kunnioittamaan esim. perinteitä tai muistoa.

Raamatussa vaalimista käytetään kuudessa eri kohdassa:

Job. 21:32. Hänet saatetaan kalmistoon, ja hänen hautakumpuansa vaalitaan.

Valit. 2:20. Katso, Herra, ja tarkkaa, ketä olet antanut tämän kohdata: pitäisikö vaimojen syödä oma hedelmänsä, vaalimansa pienet lapset?

Valit. 2:22. Sinä kutsuit kuin juhlapäivän viettoon minun peljättäjäni joka taholta; eikä jäänyt Herran vihan päivänä pelastunutta, ei pakoon päässyttä. Jotka minä olin vaalinut ja isoiksi saanut, ne minun vihamieheni lopetti.

Ef. 5:29. Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niin kuin Kristuskin seurakuntaa, 30. sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä.

1. Tess. 2:7. vaikka me Kristuksen apostoleina olisimme voineet vaatia arvonantoa; vaan me olimme lempeät teidän keskuudessanne, niin kuin imettävä äiti, joka vaalii lapsiansa.

Ap.t. 19:35. Mutta kun kaupungin kansleri oli saanut kansan rauhoittumaan, sanoi hän: "Efeson miehet, onko ketään, joka ei tiedä, että efesolaisten kaupunki on suuren Artemiin temppelin ja hänen taivaasta pudonneen kuvansa vaalija?

 

Suomenkielen mukaan vaalien tulisi sananmukaisesti johtaa vaalimiseen: siihen, että valitut pitävät hyvää huolta asioista, joita vaalimaan heidät on valittu. Tämä käsitetään kuitenkin helposti vain tarpeeksi pitää huolta omien äänestäjien eduista, että tultaisiin valituksi uudelleen.

Vaaliminen sekoitetaan usein myös vallitsemiseen, joka raamatussakin esiintyy jo yli 50 kertaa.

 Tunnetuin vallitsemisjulistus löytyy tietenkin 1. Mooseksen kirjan 1. luvun jakeesta 26, jossa Jumalan(lien) väitetään sanoneen (tosin ketään ei ollut vielä kuulemassa?):

"Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat."

Ihmiset ovat ymmärtäneet tämän siten, että he ovat jo alunperin saaneet jumalallisen oikeutuksen käyttää hyväkseen kaikkea mikä liikkuu tai pysyy paikallaan. Ihmiset ovat lisänneet vallittavien luetteloon myös toiset ihmiset, joista etenkin kaukaisiksi luokiteltuja on voitu kohdella jopa huonosti - koska Mooseksen kirjan lupaus ei sisällä eettisiä ja moraalisia tarkennuksia.

Suomalaisilla on satojen vuosien kokemus vieraan vallan harjoittamasta vallitsemisesta, jossa me kelpasimme hyvin "varastoksi ja etumuuriksi", kuin myös raskaisiin töihin sekä veron- ja verenmaksuun (sotimiseen). Tuona aikana vaalimiseksi luonnehdittavissa olevaa ei kovin paljon esiintynyt.

Alistavan vallitsemisen perinne siirtyi jossakin määrin myös itsenäisyyden ajan virkamiehistön asenteisiin, eikä sellaisesta ole vieläkään päästy täysin eroon, vaikka viime vuosikymmenten kehitys on ollut hyvin myönteistä.

Vallanhalu on tietenkin yksi yleisimmistä inhimillisistä taipumuksista (tosin suuri osa keskittyy yhä materiaaliseen hyvin- ja huvinvointiin). Ihmiskunnan kehitys ei yleisessä mielessä ole vielä pitkään aikaan muuttumassa kunnian, saati kunniallisuuden tavoitteluksi. Vasta niiden jälkeen (joskus ennen kuin aurinko tekee elämän täällä mahdottomaksi) olisi odotettavissa pyrkimystä totuudellisuuteen ja oikeamielisyyteen.