Valosta

Valoa pidetään useissa kulttuureissa järjen, uskon ja johdatuksen symbolina. Buddhalaisuudessa pyritään valaistumiseen, vapautumiseen kärsimysten syistä. Kristittyjä kehotetaan samassa tarkoituksessa unohtamaan itsensä ja seuraamaan "maailman valoa", Kristusta.

Jaakob kirjoittaa: "Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, Valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa. (1:17)"

Raamatun luomiskertomuksen mukaan alkuperäinen valkeus ilmeni Jumalan lausuessa: "Tulkoon valkeus (Fiat Lux)." Kristuksen sanotaan tuovan "valoa kansalle, joka pimeydessä vaeltaa." (Jes. 9:1, Matt. 4:6)

***

Luonnollinen valkoinen valo on ihmisen näkökulmasta erilaisten aallonpituuksien summa: se aistitaan valkoisena silloin, kun näkyvän valon kolme osa-aluetta: punainen, vihreä ja sininen ovat tasavoimaisia.

Kirkollisessa symboliikassa valkoinen väri kuvaa iloa, kiitosta, puhtautta ja autuutta. Se voi kuvata myös Jumalaa, Kristusta, enkeleitä ja pyhiä (jotka ovat pesseet ja valkaisseet vaatteensa - oman sisäisen olemuksensa).

Monissa perinteissä punainen liitetään negatiiviseen ominaisuuteen, kuten vihaan tai himoon. Katolinen kirkko käyttää sitä kärsimysjuhlissa ja helluntaina. Kärsimykseen yhdistettynä punainen kuvannee verta ja tulta, mahdollisesti jopa Jumalan vihaa.

Vihreä väri liitetään kansanperinteessä kateuteen ja kaunaisuuteen (etenkin likaisen vihreä). Kirkollisessa ajattelussa se on toivon, kasvun ja iankaikkisen elämän väri.

Sinisen ja violetin sävyillä kuvataan usein hienostuneita, henkisiä asioita. Katolisessa ajattelussa violetti ilmentää katumusta ja syntien tunnustamista. Sininen yhdistetään myös Neitsyt Mariaan.

***

Ihmissilmä näkee parhaiten keltaista ja kellanvihreää. Tämä voisi jossakin mielessä kuvata jopa ihmiskunnan nykyistä kehitysastetta "eläimen ja  henkisen, Kristus-ihmisen puolivälissä".

Kaikki lienee peräisin valosta. Pimeys vallitsee vain silloin, kun valon intensiteetti eli kirkkaus (amplitudi) on heikkoa. Tämä voisi päteä niin sisäisen kuin luonnollisenkin valon suhteen.

Kuuluisuuteen nousseita eri alojen persoonia kutsutaan usein valovoimaisiksi, jopa tähdiksi. Useimmissa tapauksissa on kyse aivan luonnollisesta lahjakkuudesta tai määrätietoisen harjoittelun tuloksista.

Niin sanottu karismaattisuus on kykyä vaikuttaa ihmisjoukkoihin. Se perustuu usein poikkeukselliseen tunneolemukseen. Toisaalta löytyy myös mentaalisesti voimakkaita tahtoihmisiä sekä sellaisia, jotka käyttävät kumpaakin olemustaan laajentaakseen vaikutustaan. Mutta mikä on näiden todellinen sisäinen laatu? Ovatko he valaistuneita tai edes valistuneita, vai pelkästään voimankäyttäjiä - jopa henkisen väkivallan tekijöitä?

Niin sanotut selvännäkijät (tai ainakin osa heistä) sanovat näkevänsä ihmisen olemuksen värillisenä kenttänä tai kenttinä ja tulkitsevat väreistä ja niiden puhtaudesta ja vaihteluista kohteen  ominaisuuksia ja motivaatiota. Näkemykset eroavat usein toisistaan, koska näkijän omat ominaisuudet aiheuttavat vääristymiä värillisten silmälasien tapaan. Oikein havaitseminen edellyttäisi sitä, että oman olemuksen kaikki osatekijät ovat täydellisessä tasapainossa - vasta silloin sisäinen valo on valkoista, Jumalan kaltaista, koska Jumala sisältää kaiken täydellisenä ja jakamattomana.

Tasapaino ei tietenkään tarkoita mitään "siivosyntisyyttä", vaan  sitä, että ihminen on sisäistänyt elämänkokemuksensa viisaudeksi, joka käyttää kaikkea oppimaansa rakentavasti ja oikeissa suhteissa.

Toisaalta lienee niin, ettei yksikään näkijä kykene havaitsemaan oikein mitään sellaista, mikä ylittää hänen oman luontaisen sisäisen olemuksensa rajoitukset. Alhaisissa (helvetillisissä) mielentiloissa toimiva tajunta ei havaitse korkeita (taivaallisia) tiloja. Se voi tietenkin kuvitella taivaita, mutta ne ovat vain mielikuvituksen luomia kuvia, joihin myös ihmisille yleisesti esitetyt taivaskuvaukset kristallivirtoineen ja ikivirkaisine harpisteineen voidaan useimmiten lukea.

***

Helvetin tulella pelotelleet saarnamiehet ovat saattaneet monia lähes hysteeriseen tilaan ja tehneet heistä elinikäisiä teeskentelijöitä, joiden omakohtainen sulatusprosessi on jäänyt puolinaiseksi - järjen valokaan ei ole syttynyt. Muuan uskonnollinen nainen kantoi polttopuita Juhana Hussin roviolle, johon tämä totesi: O sancta simplicitas - voi pyhä yksinkertaisuus!

***

Useissa perinteissä puhutaan valkoisesta veljeskunnasta, jota vastannee kristittyjen pyhäin yhteys. Sillä kuvataan yksilöitä, joiden sisäinen olemus kykenee tiedostamaan todellisen henkisen valon, johon sisältyy koko elämän sisin olemus. He eivät ole kaikilta ominaisuuksiltaan samanlaisia, mutta heidän tietoisuutensa ammentaa näkemyksensä samasta henkisestä kentästä, mutta kunkin yksilöllisen kokonaisolemuksen rajoittamissa puitteissa. He ovat "Jumalassa", mutta heidän kykynsä tuoda jumalallista ilmennyksen piiriin poikkeavat toisistaan.

Monien rehellisten, ankarin ponnistuksin sisäisiin kokemuksiin päätyneiden mystikkojen ongelmana on kautta aikojen ollut se, ettei heidän ymmärryksensä kykene riittävän puhtaasti ja selkeästi tuomaan sisäisesti koetun hedelmiä käsitteellisiin puitteisiin. Puhtaassa sisäisessä valossa, ajan ja tilan ulottumattomissa havaittu värittyy yksilön tajunnan vallitsevien ominaisuuksien mukaiseksi. Tästä syystä dominikaanit suosittivat ymmärryksen kehittämistä opiskelemalla ja harjoittamalla mentaalista rukousta (mietiskelyä). Samaa tarkoittanee myös elämänsä ja itsensä kadottaminen - itsekkään luontonsa ylittäminen.

***

Tuomaan evankeliumissa on sanonta: "Jos teiltä kysytään, mistä te olette tulleet, niin vastatkaa, että olette tulleet valosta, paikasta, jossa valo syntyi itsestään. Jos teiltä kysytään, oletteko te se valo? niin vastatkaa, että te olette sen lapsia ja elävän Isän valittuja." (n:o 50)

Sanonta kuvaa sekä kaikkeuden että ihmisen perimmäistä alkuperää ja samalla myös kaiken loppua silloin, kun ajallinen ilmennys joskus palaa alkutilaansa. Tuomaan evankeliumin 18. sanonta toteaa, että missä on alku, siellä tulee myös loppukin olemaan. Autuas se, joka tavoittaa alun, hän saa tuntea myös lopun eikä ole näkevä kuolemaa.

"Minä olen valo heidän kaikkien yläpuolellaan. Minä olen kaikkeus. Minusta kaikkeus on lähtenyt ja minun luokseni se on jälleen palannut", kirjoittaa Tuomaan 77. sanonta kuvaten valosta tulleen valon, Logoksen eli Sanan täydellistä ilmausta, jollaiseksi ihmisen tulisi aikojen saatossa tulla, mikäli hän aikoo muuttua ensimmäisestä Aadamista viimeiseksi, elävästä sielusta elämää tekeväksi hengeksi. Silloin ihminen muodostuisi sillaksi ilmenneen ja ilmenemättömän, häviävän ja häviämättömän välille. Tähän äärimmäiseen tarkoitukseen viitaten Mestari Eckhart lausui, että Jumala on tuotava alas, että ihminen voisi nousta ylös.