Ylioppimisesta

Oppimisen yleinen tarkoitus on kehittää ihmisen (ja muidenkin olentojen) mentaalisia ja fyysisiä kykyjä, että hän selviäisi itse ja edistäisi lajinsa olemusta täällä maan päällä – mahdollisesti vielä jossakin muualla.

***

Opitut asiat painautuvat muistiin, josta niitä voidaan tilanteen vaatiessa palauttaa ajatusmuotoina tai toiminnoiksi muunnettuina. Hyvin opituista asioista muodostuu lähes automaattisia reagointitapoja, ajatusmalleja ja asennoitumisia, jotka tietenkin monissa mekaanisissa asioissa helpottavat suuresti jokapäiväistä elämää. Esimerkiksi auton ajamisessa joka vaiheeseen erikseen kohdistetut ajatusprosessit veisivät aivan liian paljon aikaa, joten suurimman osan niistä pitää ohittaa päivätietoinen ajattelu ja muodostua automaattisiksi.

***

Lukion läpäisseitä kutsutaan ylioppilaiksi määrittelemättä sen tarkemmin, mitä tuo yli tarkoittaa. He ovat tietenkin saaneet opetusta kolme vuotta yli peruskoulun oppimäärän, mutta se kelpaa ainoastaan pohjaksi koululle, jonka nimikkeen edessä on lisäys yli (opistot) – joka on hieman korostettu versio latinan sanasta universitas (joukko samaan yhteisöön kuuluvia).

Yli kuvaa tavallisesti sitä, että toimitaan edeltävää astetta edistyneempien oppien parissa. Ylioppilas on ehkä tämän päivän Suomessa jo hieman yliampuva ilmaus, koska nimitys ei kuvaa minkäänlaista ammatillista pätevyyttä, toisin kuin esim. ylihoitaja, ylikonstaapeli tai yliperämies.

Ylioppilas on siten käytännössä eräänlainen välioppilas, joka voi pyrkiä korkeakouluihin tai yliopistoihin saadakseen itselleen ammattipätevyyden. Monet ylioppilaat hakeutuvat tai joutuvat hakeutumaan ammatteihin, jotka eivät edellytä lukion suorittamista. Jotkut heistä saattavat jopa ajatella, että he ovat oppineet yli työn vaatiman määrän. Toisaalta lähes kaikki koulutus sisältää sellaisia aineksia, jotka eivät tule eteen elämän myöhemmissä vaiheissa. Kielten lehtori on joutunut lukemaan huomattavan määrän kirjallisuutta, jota hän ei sellaisenaan käytä työssään, mutta joka on kuitenkin rakentanut hänen omaa ammatillista taitoaan.

***

Ylioppimisesta voidaan puhua silloin, kun ihminen alkaa ajatella, asennoitua tai reagoida täysin samalla tavalla, vaikka tilanteet ja virikkeet poikkeaisivat huomattavasti toisistaan. Silloin opittu ja omaksuttu hämärtää todellisuuden tajua. Tällainen on hyvin yleisinhimillinen piirre, jonka haitallisuus riippuu siitä, miten ahtaiksi ihminen on oman todellisuutensa rajat kutistanut.

Raamattu puhui vanhoista, kovettuneista leileistä, jotka eivät enää voi ottaa vastaan mitään uutta virikettä. Siinä tarkoitetaan tiukasti omaksumiensa ajatusmallien, asenteiden ja reaktiomallien puitteisiin rajoittunutta mieltä, jossa ei enää tapahdu luonnollista kehitystä, vaan se toistaa ”nonstopina” itseään.

Tällainen ylioppiminen ei välttämättä ole missään tekemisessä älykkyyden tai viisauden kanssa, koska se kuvaa vain sitä, että mieli on sulkeutunut ja menettänyt avoimuutensa. Runsas muistivarasto saattaa toisaalta olla esteenä uusien ajattelu- ja toimintatapojen etsimisessä ja löytämisessä, koska se saattaa synnyttää asenteen – ”minä tiedän jo kaiken tarpeellisen.”

Ylpeyttä pidettiin yhtenä kuoleman synneistä”, ja ylioppineisuus saattaa helposti johtaa tämän ”syntilajikkeen” harjoittamiseen. ”Kuolema” voi tosin tarkoittaa juuri sitä, että ylpistynyt mieli on pysähtynyt sulkemalla itseltään suuren osan mahdollisuuksista avartua ja syventyä.

Mielen kehityksen pysähtymisen välttämiseksi on tarpeen säilyttää mielessä aina riittävästi tilaa, jossa kohdatut asiat havaitaan sellaisina kuin ne ovat, eikä sellaisina, kuin hieman samantapaiset on joskus aikaisemmin tulleet luokitelluiksi.

Kyseessä on päivätietoisuuden aste, joka helposti elämänkokemusten karttuessa pääsee laskemaan – kun helpommallakin tulee hyvin toimeen. Ihmisen toinen yleinen kuolemansynti” on hengellinen laiskuus, ja myös sen mentaalinen osio, jonka johdosta ihminen ei vaivaudu paneutumaan asioihin koko päivätietoisuutensa kapasiteetilla, kun mielen varastossa on jo valmiita malleja leimasimen tapaan käytettäviksi.

***

Opetuksessa harjoitetaan toistoa juuri siitä syystä, että suuri osa opitusta muodostuisi tarpeellisessa määrin automaattiseksi. Ongelmia syntyy vain siitä, että tämä automaattinen ajatus-, asenne- ja reaktiovarasto alkaa tyytyä omaan elämäänsä, jolloin mieli on eräänlaisessa ”kuolleessa tilassa.”

Niin sanotun yleisen mielipiteen nopeat muutokset johtuvat suurelta osin siitä, etteivät ihmiset vaivaudu itse ajattelemaan, vaan poimivat julkisuudessa esitetyt ajatusmallit sellaisinaan – ainakin jos ne riittävässä määrin vastaavat heidän omia ennakkonäkemyksiään.

***

Silloin tällöin (tosin hyvin harvoin) esiintyy yksilöitä, joilla ei ole kykyä siirtää oppimaansa alitajuiseksi, vaan kaikki jää päivätajuntaan. Tajunta ja muisti sinänsä kestävät kyllä kaiken viriketulvan, mutta uloimmalle välineelle, fyysisille aivoille, sellainen ”ylioppiminen” saattaa koitua (ja useimmiten koituu) liian raskaaksi.

***

Kaikkein harvinaisin ylioppineisuuden laji lienee se, josta monet uskonnot ja filosofiat kertovat, ja missä ihminen on oppinut ihmisyydestä kaiken tarpeellisen ja on sisäisesti kohottautunut sekä tullut ylennetyksi kaiken katoavaisen ulottumattomiin.