Ystävänpäivästä

 

Arvellaan, että ystävänpäivä on saanut alkunsa roomalaisesta naisten jumalatar Junon ja luonnon jumala Panin kunniaksi vietetystä Lupercalia-juhlasta. Juhlan aikana nuoret miehet uhrasivat luolassa vuohia, pukeutuivat niiden nahkoihin ja läiskivät vastaantulijoita nahkaisilla remmeillä – sellaisen kun uskottiin lisäävän hedelmällisyyttä.

***

Kristityt yrittivät 400-luvulla lopettaa tämän juhlan, mutta osa sen tavoista siirtyi edelliseen päivään (14.2.), jolloin muisteltiin pyhää Valentinusta – vieläpä kahta samannimistä:

toinen heistä oli roomalainen pappi, toinen Ternin piispa. Viimeksi mainitun kerrotaan olleen suuri rakastavaisten ystävä, vihkineen luvatta roomalaisia sotilaita ja kehottaneen heitä sitten pysymään kotona vaimojensa luona. Sotapäälliköt eivät tietenkään olleet hänen toimistaan kovin innoissaan. Lopulta keisari Marcus Aurelius mestautti tämän rakkauden lähettilään, mutta hänen muistonsa jäi elämään.

***

Valentinuksen päivä liitettiin romantiikkaan etenkin keskiajan Ranskassa ja Englannissa. Jälkimmäisessä siitä tuli virallinen juhlapäivä v. 1537.

Etelä-Euroopassa uskottiin, että jopa linnut valitsivat parinsa nimenomaan Valentinuksen päivänä.

***

Juhlinta siirtyi Amerikkaan vasta 1800-luvulla. Siellä siitä tuli todella suosittu juhlapäivä. Euroopassa päivän merkitys oli sitä vastoin laskemassa. Päivään yhdistettiin rusettiluistelun kaltaisia tapoja sekä monia parisuhteeseen ja lapsilukuun liittyviä uskomuksia.

***

Suomeen ystävänpäivä rantautui vasta 1980-luvulla ja kelpuutettiin kalenteriin kymmenen vuotta myöhemmin. Täällä päivän romanttinen teema laajeni yleiseksi ystävyydenpäiväksi. Laajennus saattaa palvella kaupallisia näkökohtia, joskin lahjaostosten määrä lienee yhä varsin vähäistä.

Päivän kansainväliseksi tunnukseksi on muodostunut punainen sydän. Ystävänpäivänä lähetetään Suomessa joulun jälkeen toiseksi eniten kortteja. Saattaa olla niin, että päivään ympätään yhä enemmän muualta tuotuja piirteitä.

***

Yleisen ihmisyyden kannalta olisi tietenkin merkittävämpää, jos vuoden jokainen päivä voitaisiin pyhittää ystävänpäiväksi. ”Ystävyyspaineen” kohdentaminen yhteen, kahteen tai kolmeen (joulu ja pääsiäinen mukaan lukien) päivään saattaa usein ilmetä teennäisinä ystävyyden eleinä ja vastavuoroisuuden vaatimuksina.

***

Filosofi Nietzsche kuvasi Zarathustrassaan tavanomaista ihmisten välistä ystävyyttä eräänlaisena kauppasuhteena:

”Kun tahdotte puhua hyvää itsestänne, te kutsutte todistajan, ja kun olette vietelleet hänet ajattelemaan hyvää itsestänne, ajattelette itsekin hyvää itsestänne.”

Nietzsche viittasi siihen, että ystävyyden päivä saattaa käytännössä helposti muuttua ”ostettavuuden päiväksi”, mikäli ystävältä odotetaan aina automaattista positiivista palautetta.

***

Siirakin viisauden kirja sisältää myös suuren määrän ystävyyteen liittyviä ajatuksia:

 

Lempeä suu hankkii paljon ystäviä ja hyväpuheinen kieli paljon ystävyyden osoituksia.

Uskollinen ystävä on vahva turva; joka sellaisen löytää, se aarteen löytää.

Jokainen ystävä sanoo: "Ystävä minäkin olen", mutta moni on ystävä ainoastaan nimeltä.

Jos hankit itsellesi ystävän, hanki hänet koettelemuksissa, äläkä aivan pian anna hänelle luottamustasi. Sillä moni on ystävä aikanansa, mutta ei pysy silloin, kun sinulla on ahtaat päivät.

Jos olet avannut suusi ystävääsi vastaan, älä pelkää, sillä sovinto voi syntyä. Mutta soimausta ja ylpeilyä ja salaisuuden ilmaisemista ja kavalaa juonta - niitä pakenee jokainen ystävä.

Kolme on minusta kaunista, ja ne ovat kauniit Herran ja ihmisten edessä: yksimielisyys veljesten kesken ja ystävyys naapurien kesken sekä se, että vaimo ja mies hyvin yhteen sopivat.

***

Uuden Testamentin tunnetuin ystävyyden määritelmä edellyttää lähimmäisen rakastamista kuin itseään. Kaiken lisäksi piti kyetä rakastamaan jopa vihollistaan, ettei rakkaus jäisi pakanoiden (ts. ihmiskunnan valtaenemmistön) tasolle.

Jeesuksen opetus ja sen vanhemmat vastineet kohottivat ystävyyskäsitteen tasolle, jolle ihmiskunta ei yleisessä mielessä ollut tai edelleenkään ole valmis, koska sellaisen toteuttaminen edellyttää minäkeskeisyyden ylittämistä, joka ei tarkoita minän vaihtamista ”meiksi” (paluuta laumahenkisyyteen).

***

Vanha Testamentti tyytyy yleensä siihen, ettei surmata läheisiä, lausuta heistä väärää todistusta eikä himoita heidän omistuksiaan. Lähimmäisen surmaaja oli vanhojen juutalaisten (ja monien muidenkin) perinteiden mukaan surmattava, koska noudatettiin ikivanhaa tasapainottamisen (kostavuuden päivän) – silmä silmästä – periaatetta.

***

Kristinusko on historiansa aikana soveltanut huomattavasti enemmän vanhaa ahtaaksi rajoitettua ystävyyden käsitystä kuin Uuden Testamentin rajattomaksi laajennetun ystävyyden esikuvaa.

Vihollisen rakastaminen ja toisenkin posken kääntäminen lienee tarkoitettu kuvaamaan todella henkisen yksilön syvintä, vihasta täysin vapautunutta asennoitumista pikemminkin kuin käytännön toimintaa heterogeenisessa ympäristössä.

Käytännössä ihmiskunta ei liene kypsä niin hienovaraiseen ohjailuun kuin mitä toisen posken kääntäminen olisi. Suurin osa tarvitsee yhä paljon konkreettisempia korjausvälineitä.

Voitaneen kuitenkin päätellä, että Mooseksen lakeja on länsimailla sovellettu aivan liian pitkään ja sananmukaisesti, jolloin ne ovat osaksi peittäneet sellaiset Uuden Testamentin näkemykset, jotka olisivat soveltuneet sivistyneiden yhteisöiden käyttöön paremmin kuin edeltäjänsä, villin paimentolaisheimon kurissa pitoon tarkoitetut Mooseksen kirjojen säädökset.

***

Nykyisin olisi ystävyyden osoitukseen käytettävissä huomattavasti enemmän apuvälineitä kuin ennen. Sosiaalinen media antaa nimenä ymmärtää, että siellä harjoitetaan hedelmällistä vuorovaikutusta. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että ihmisten käsitys ystävyydestä ja ihmisyydestä yleensäkin on yhä valitettavan rajallinen. Avoin media käsitetään turhan usein foorumiksi, jossa voi vapaasti ja vastuuttomasti purkaa omia turhaumiaan ja aggressioitaan.