Etusivu
-
Kuulumiset
-
Raisa -
Ronja -
Piitu -
Riku -
Kassu -
Akvaariot
-
Kai & Henna
Pentueet
-
Pentulaatikko
-
Muistoissamme
-
Vieraskirja
-
Muuta
"Siis akvaario, ei, meille ei sellaista tuu... Onhan ne ihan hienoja, mutta..." Toisin kuitenkin kävi.
Kai sitä myös voisi sanoa että nälkä kasvaa syödessä. Aluksi kesällä 2007 meille saapui ensimmäinen akvaariomme, 141 litrainen. Aluksi asukkaina oli pelkästään kaloja, mutta myöhemmin tuli kuvioihin myös omenakotilot sekä viimeisenä mutta ei vähäisimpänä ravut. Tällä hetkellä meillä asustaa sekä tulisuka- että kirsikkasukarapuja. Näille piti sitten saada omat altaat loppuviimein, joten vuoden vaihteessa meille tuli ensin 20 litrainen faunaboxi, mutta muoviseen olemukseen kyllästyin hyvin nopeasti. Kuin sattuman kaupalla meille sitten eksyi 20 litrainen lasiakvaario. Kalat, omput ja ravutkin saavat itse tehtyä ruokaa. Kalat ovatkin jääneet nykyään hieman vähemmälle, luonnollisten poistumien myötä ja innostus on kasvanut rapuihin ja omenakotiloihin.
TÄMÄ SIVU ON VIELÄ KESKEN!