Lapsiryhmät

Eskarit


Päiväkodissamme tarjotaan maksutonta esiopetusta 6-vuotiaille. Esiopetusta on viitenä päivänä viikossa 4h/pv peruskoulun työskentely- ja loma-aikojen mukaisesti. Tarvittaessa esikoululaiset voivat olla myös päivähoidossa.

Päiväkodissamme esiopetussuunnitelman laadinnan lähtökohtana ovat Opetushallituksen Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2000 ja Seinäjoen kaupungin päivähoidon esiopetussuunnitelma sekä soveltuvin osin kristillisten päiväkotien ja koulujen esiopetussuunnitelman perusteet.

Esikoulussa toimitaan toisten lasten kanssa sekä harjoitellaan keskittymistä omiin tehtäviin. Esiopetus sisältää kädentaitoja kehittäviä tehtäviä, musiikkileikkejä ja -liikuntaa, soitonopetusta, rytmiikkaa, loruja ja lauluja. Lisäksi esikoulussa tehdään paljon sanavarastoa ja käsitteitä laajentavia tehtäviä sekä kurkistetaan numeroiden maailmaan. Kaikkien näiden ohella leikitään riemullisia leikkejä.

3-5-vuotiaat


Pienten lasten kohdalla olemme asettaneet tärkeimmiksi tavoitteiksi omatoimisten perustaitojen harjaannuttamisen kuten ruokailu, pukeutuminen ja siisteyskasvatus sekä sosiaalisten taitojen kehittymisen leikin ja päivittäisten toimintojen avulla. Korostamme leikkiä lapsen luontaisimpana tapana ilmaista itseään.

 

"Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkää estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta."

Mark 10:14