Musiikkikasvatus


Suvikello on musiikkikasvatuspainotteinen. Metodeina ovat Dalcrose, Kodaly ja Orff sopivasti soveltaen.

Dalcrose korostaa musiikin kokemista omalla keholla. Musiikkiliikunta leikkeineen, tansseineen ja elämyksineen kuuluvat tähän metodiin. Hänen mottonsa oli: ”Minkä koet – sen opit”. Ja kuten tiedämme; lapset rakastavat musiikkiliikuntaa!

Kodalyn tunnetuin menetelmä on solmisaatio (= käsimerkkilaulanta) ja nuottien rytmittäminen. Titi-nallekin on saanut nimensä tämän metodin pohjalta. ”Tititoiminen” eli sävelarvojen nimeäminen tietyillä tavuilla (= taa-taa, taa, ti-ti, ti-ri) ovat Kodalyn apukonsteja nuottien ihmeelliseen maailmaan sekeltaesamme. Solmisaatio ja tititominen antavat tukevan pohjan nuotinluvulle ja mahdolliselle myöhemmälle soitonopiskelulle. Rytmittäminen tavujen avulla on lapsille helppoa.

Orff korostaa sekä puheen käyttöä rytmiikan opiskelussa (lorut ja sanarytmit) että rytmisoitinten käyttöä (erityisesti laattasoitinten käyttöä). Pienten lasten opetuksessa laattasoitinten etu on nimenomaan se, että voimme ottaa soitettavaksi vain ne sävelet, joita tarvitsemme. Näin vältytään virheiltä ja onnistumisen elämykset kannustavat lasta jatkamaan eteenpäin sekä kehittymään soitonopiskelussa.

Musiikkikasvatusta annamme ikäryhmittäin omalla ”muskaritunnilla”. Päiväkodin sisällä toimii siis musiikkileikkikoulu, jossa opettavat ammattikoulutuksen saaneet opettajat. Musiikkikasvatuksen keskeisiä tavoitteita ovat musiikillisten perusvalmiuksien luominen, omien kykyjen ja taitojen kartuttaminen, auditiivinen hahmottaminen ja sosiaalisten taitojen kehittäminen.

"Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkää estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta."

Mark 10:14