Lokakuu

31.10.2010 Sunnuntai:
Aamulla Jööti oli ollut normaali, Teean aamutalli.
Siivottiin karsinat ja haettiin pojat tarhasta. Vietiin ruunat suoraan kentälle, otettiin loimet pois ja irtojuoksutettiin jätkät. Harjattiin pojat juoksutuksen jälkeen ja pesin Jackin jalat. Polvitaipeen hoidin ja laitoin dmso:ta Jackin "iloksi". ;) Aine ilmeisesti kirvelee, kun poitsu nostelee etusta ja sen tekisi mieli rapsuttaa haavaa, mutta ei kuitenkaan halua ainetta suuhunsa. Inhottava mami, kun tuommoisia tekee pienelle pojalle. ;)

30.10.2010 Lauantai:
Omistajat lähti aamulla Tampereelle, käytiin Hööksissä ja Ideaparkissa. Hööksistä tarttui pojille tuomisia mukaan. Paluumatkalla Jenni soitti tallilta, että Jöötillä on ähkyoireita. :( Oltiin Ikaalisten kohdalla tulossa takaisin ja ei muuta kuin päivystävää eläinlääkäriä soittamaan tallille. Raine saikin ell:n kiinni ja lupasi lähteä Jalasjärveltä tallille. Jenni soitteli useampaan kertaan ja kertoi väliaikatietoja, miten hevonen voi. Ajettiin suoraan tallille, jossa ell oli vielä paikalla. Hän kertoi, ettei hevosella ole hätää, mutta Jööti oli saanut kuitenkin kipupiikin. Jenni kertoi oireiden helpottaneen, kun hän oli ruunaa talutellut kentällä ja Jööti oli jo suht normaali ell:n saapuessa paikalle. Selvittiin säikähdyksellä tällä(kin) kertaa. Edellinen ähkytapaushan oli Tohtorin kanssa vuosia sitten. Raine kävi vielä Jöötiä taluttelemassa ja se sai ell:n luvalla heinää yöksi, kuitenkin vähemmän, mitä normaalisti. Käytiin Ilmajoella ja käytiin vielä tullessa tarkastamassa Jöötin tila. Normaali ruuna oli, joten tohdittiin lähteä kotiin. Aamutallin tekijä lupasi ilmoittaa, jos ruunassa hälyyttävää.

29.10.2010 Perjantai:
Haettiin pojat talliin. Pesin Jackin jalat ja hoidin polvitaipeen. Harjattiin ruunat ja irtojuoksutettiin hepsut kentällä.

28.10.2010 Torstai:
Hevoset oli tallissa, kun pääsin paikalle. Raine juuri pesi Jackin jalkoja. Rainella oli siis iltavuoro töissä ja samalla iltatalli. Harjasin Jackin, hoidin polvitaipeen ja kävin taluttelemassa ruunaa puoli tuntia maneesissa. Jack pääsi sieltä suoraan iltaheinille.

27.10.2010 Keskiviikko:
Karsinoiden siivous ja hevosten haku talliin. Jackin jalat pesin ja hoidin polvitaipeen. Harjattiin ruunat. Jaettiin iltaheinät ja -ruuat sekä putsattiin paikat.

26.10.2010 Tiistai:
Siivottiin karsinat ja haettiin pojat talliin. Pesin Jackin jalat ja hoidin polvitaipeen. Harjattiin ruunat.

25.10.2010 Maanantai:
Karsinoiden siivous ja poikien haku sisälle. Jackin jalkoja pestessä huomasin, että ruunalla on oikean etusen polvitaipeessa rupi taasen. :( On ollut niin märkää keliä, että on taas lian kanssa muhinut polvitaipeessa. :( Puhdistin rupikohdan ja laitoin dmso:ta. Harjattiin ruunat.

24.10.2010 Sunnuntai:
Hevosille aamuheinät. Raine vei lämmintä vettä tarhoihin. Jaoin vähän ajan kuluttua aamuruuat. Käytiin keräämässä kahden viimeisen talvitarhan välistä väliaita pois, niin sai meidän pojat isomman talvitarhan. Hanni muutti meidän poikien tarhaan, joka on hieman isompi kahta muuta. Loimitettiin Hanni, Jack, Rapi ja Karla. Kuskattiin hepat tarhoihin. Siivottiin Hannin ja meidän poikien karsinat sekä lakaistiin käytävä. Meillä piti olla CR-valmennus tänään, mutta Jaana oli sairastunut, joten se peruuntui.
Illalla haettiin pojat talliin ja harjattiin ne. Jackille laitoin ajokamppeet ylle ja takaaohjastin kentällä. Ruunimus toimi kivasti. :) Hoidin karsinaan ja putsasin varusteet.

23.10.2010 Lauantai:
Reetan aamutalli.
Illalla Raine oli työkaverinsa 60-vuotissynttäreillä, joten olin yksin tallilla. Siivosin poikien karsinat ja laitoin ruuat sekä heinät valmiiksi. Hain hevoslauman talliin. Jackin jalat pesin. Harjasin jätkän ja satuloin. Ratsastin maneesissa n. 40 min. Samat harjoitukset jatkui, otin laukkaa pätkät molempiin suuntiin. Ruuna oli ihan innoissaan laukkaamisesta, lämpeni taasen. Perään vain volttia, volttia, volttia, volttia, kunnes alkoi rauhoittumaan. Loppuverkkojen jälkeen hoidin jätkän karsinaan. Vain satulavyön alta oli hionnut, vaikka laukattiin pidempi pätkä kumpaankin suuntaan. Annoin hevosille iltaheinät ja kävin siivoamassa maneesista lannat pois. Puhdistin Jackin varusteet ja annoin hevosille iltaruuat. Lakaisin vielä käytävän.

22.10.2010 Perjantai:
Haettiin hevoset talliin. Harjattiin Jack ja Jööti. Jackin satuloin ja ratsastin n. 45 min maneesissa. Huomaa, että maneesissa on raskas pohja, jätkän on hankalampi mennä siellä hissukseen. Mieluummin menee reippaasti ja sitä on muutenkin vaikeampi saada tuolla kuulolle. Loppua kohden liikkui paremmin. Loppuverkkojen jälkeen hoidin jätkän karsinaan ja puhdistin varusteet. Raine jakoi iltaheinät ja -ruuat hevosille sekä lakaisi käytävän.

21.10.2010 Torstai:
Haettiin pojat talliin ja harjattiin ne. Jackin satuloin ja ratsastin kentällä. Jenni tuli Karlaa taluttelemaan kentälle ja se oli ruunimuksen mielestä mielenkiintoisempaa kuin meidän puuhat. ;) Alkoi se sitten taas keskittymään vähitellen meidän juttuihin. Pätkittäin se menee kivasti, kun vielä onnistuis saamaan jatkoa, että ne huonot pätkät jäisi kokonaan pois. Treeniä, treeniä, mitäs muutakaan. :D Loppuverkkojen jälkeen hoidin jätkän karsinaan ja puhdistin varusteet. Raine kävi Ilmajoella mun ratsastaessa. Lähdettiin kotiin hommat hoidettuamme.

20.10.2010 Keskiviikko:
Poikien haku talliin, Jackin jalkojen pesu. Harjattiin ruunat. Jackin satuloin, Raine laittoi Jöötille huopiksen. Mentiin kentälle. Raine tunnusteli heti alkuun, että Jööti tuntuu arkovan oikeaa etusta. Ratsastus lopetettiin siihen ja Raine meni talliin kylmäämään Jöötin jalan. Luultavasti ruuna jalan loukkasi tarhassa päivällä, kun siellä oli sattunut jokin episodi. Poikien katos oli siirtynyt keskemmälle tarhaa, vaikka se on todella raskas ja muutama lauta oli seinästä rikki sekä ylhäältä että alhaalta. Jöötin sadeloimi löytyi tarhasta revenneenä. Jotain Jööti on siis säikähtänyt ja kunnolla! Ruunassa oli vain pari naarmua ja jalassa ei mitään näkynyt. Jackin kanssa jäin kentälle ja ratsastin n. 40 min. Samoja harjoituksia jatkettiin. Aluksi taas jätkä tuijotteli Jöötiä, mutta kun jäätiin kaksistaan, niin työntekokin sujui. ;) Hoidin poitsun karsinaan ja puhdistin varusteet.

19.10.2010 Tiistai:
Haettiin pojat talliin, Jack jalkapesun kautta. Harjattiin ja irtojuoksutettiin pojat kentällä. Jack heitti mukavasti pukkeja. :D Talutettiin loppukäynnit, Jackin ei ollut hiki, mutta Jöötin tuli hieman lämmin. :) Hoidettiin pojat karsinoihin.

18.10.2010 Maanantai:
Raine oli siivonnut karsinat. Haettiin pojat talliin. Pesin Jackin jaloista kurat pois ja sen jälkeen betadinella pesu perään. Kuivasin ja laitoin rikkiöljyseoksen jalkoihin. Harjasin jätkän sen jälkeen ja Raine harjasi Jöötin.

17.10.2010 Sunnuntai:
Heidin aamutalli.
Puolen päivän maissa kävin siivoamassa meidän poikien karsinat ja laitoin heinät valmiiksi, myös Hannille. Tein ruuat valmiiksi myös, jätin vielä iltaruuat turvottamatta. Jackille kävin laittamassa putsit takasiin tarhaan.

Illalla hain hevoset talliin. Tyhjäsin pesarin kaivon ja pesin Jackin jalat. Harjasin Jackin ja Jöötin. Jaoin iltaheinät hevosille. Huuhtelin pesarin, myös seinät pikaisesti ja lakaisin käytävän. Annoin iltaruuat hevosille.

16.10.2010 Lauantai:
Hevosille aamuheinien jako. Raine kävi laittamassa tarhoihin vettä. Jaettiin aamuruuat ja odoteltiin, että hevoset saa ne ja heinänsä syötyä. Loimitettiin Karla, Rapi, Hanni ja Jack. Kuskattiin hepat ulos. Siivosin poikien karsinat ja Raine siivosi Hannille sekä lakaisi käytävän. Laitettiin vielä heinät pusseihin valmiiksi.
Yhdeltä vein Rainen töihin, joten samalla kävin tekemässä poikien ruunat.
Illalla oli tallilla konehallin harjakaiset, joten saatiin syödä hyvin. Sen päälle haettiin hevoset talliin. Pesin Jackin jalat ja harjasin kurapiskot pois. Laitoin poikien iltaruuat turpoamaan. Loppuiltaa istuttiinkin harjakaisväen kanssa.

15.10.2010 Perjantai:
Karsinat oli illalla siivottuna taas, Raine oli rehkinyt ne päivällä. :) Haettiin pojat sisälle, pesin Jackin jalat. Harjattiin ruunat. Inhottava keli ja meillä oli tekemistä kotona, joten vapari tänäänkin jätkille.

14.10.2010 Torstai:
Raine oli karsinat siivonnut päivällä. Haettiin pojat sisälle. Pesin Jackin jalat. Harjattiin ruunat ja lähdettiin kotiin. Oli menoa illalla, joten pojilla vp.

13.10.2010 Keskiviikko:
Olin tänäänkin yksin tallilla, kun Roosa ratsasti Jöötillä Jennin tunnilla. Hain Jackin talliin, pesin jalat ja harjasin ruunan. Juoksutin liinassa kentällä jonkin aikaa. Nostattelin jätkällä useamman kerran per suunta laukkoja. Hyvin onnistui, mitä nyt oli hieman laiska. ;) Hoidin poitsun karsinaan ja lähdin kotiin.

12.10.2010 Tiistai:
Pojilla oli tänään kengitys, saivat hokkikengät. Toin eilen tallille putsit, niin sai Raine laittaa ne Jackille tarhaan näin alkuun. Jätkä tapaa aina hokkikengät saatuaan tehdä muutaman reiän takajalkoihin ennen kuin tottuu hokkeihinsa.
Illalla olin yksin tallilla, kun Jööti oli pegasos-asiakkaalla käytössä, niin Raine pystyi jäämään kotiin. Raine oli karsinat siivonnut. Harjasin ja satuloin Jackin. Ratsastin kentällä vajaan tunnin. Ensin meinasin, että tänään en laukkaa, mutta päätin kuitenkin kokeilla, että miten se onnistuu ilman Jaanan neuvoja. :D Onnistuuhan se tietysti, mutta saanko jätkän rauhoittumaan laukan jälkeen, niin se mietitytti. Alkuun ruuna vähän oli muissa maailmoissa, mutta yks kaks taas tajusi, että ai joo, mun pitikin tehdä töitä. Sen jälkeen menikin tosi kivasti. :) Nostin kerran laukan molempiin suuntiin ja hyvin onnistui. Ekan laukan jälkeen nuppi tuppasi kuumua, mutta sitten vaan asetin pienellä voltilla niin kauan, että jätkä alkoi taas asettua ja rauhoittua. Loppukäynneissäkin oli tosi rento ja rauhallinen. :) Hoidin poitsun karsinaan, ei tullut edes hiki, kun oli niin viileä ilma. Puhdistin vielä varusteet ja lähdin kotiin.

11.10.2010 Maanantai:
Raine oli karsinat siivonnut töiden jälkeen ja iltatallin tekijä oli hakenut pojat sisälle, kun päästiin niin myöhään tallille. Harjattiin ruunat ja käytiin irtojuoksuttamassa niitä kentällä. Jack pukitteli ja hieman riehui, meni toki Jöötikin reippaasti. :) Jööti oli hiukan nihkeä kainaloista ja ryntäiltä. Talutettiin loppukäynnit ja pojat pääsi karsinaan iltaheinille.

10.10.2010 Sunnuntai:
Hevosille aamuheinien jako ja tarhoihin vedet. Annettiin jonkin ajan kuluttua aamuruuat ja odoteltiin, että hepat syö ne sekä aamuheinät. Loimitettiin Karla, Rapi ja Jack. Vietiin hevoset ulos. Raine siivosi Hannin karsinan ja mä siivosin meidän poikien karsinat. Raine lakaisi käytävän.
Menin tallille takaisin puoli kahdentoista maissa. Katselin ekan valmennusryhmän CR-tuntia. Siinä ryhmässä Lotta ratsasti Jöötillä, kun Rainella on flunssaa edelleen. Sivusilmällä seurasin Jackia, joka tänttäili tarhassa. Aamun tyyneyden jälkeen nousi yllättävän kova ja kylmä tuuli. :( Tuumasin, että parempi hakea ruuna sisään. Jack ehti pariin kertaa hirnua mulle kävellessäni tarhalle, että tuu jo hakemaan mut täältä. :D Yhdeltä aloin harjaamaan ja satuloimaan ruunaa. Mentiin kävelemään jo alkukäyntejä. Käytiin perusjuttuja jätkän kanssa läpi, ravissa taivuttelua oikein kunnolla, että hevosen pää oli liki keskustaa kohti kääntyneenä puoli rinkiä ja puolet taas normaalisti vähemmän asettaen ympyrän mukaan. Käynnissä taivutin ruunaa pienellä voltilla ja pyysin vielä takapäätä ulospäin. Jätkä oli vähän löysä aluksi, piti pyytää eteenpäin. :D Lopuksi otettiin laukkaa niin, että ensin pienellä voltilla asetin kunnolla Jacki ja isommalle ympyrälle palatessa kuiskasin jätkälle laukka. Vasempaan kierrokseen onnistui hyvin. Laukasta siirryin raviin ja käänsin ruunan pienelle voltille ja taivutin, taivutin, taivutin niin kauan, että ruuna rauhoittui ja vasta sitten jatkettiin ravissa suoraan ja lopulta käyntiin. Koko tunnin ajan ruunimuksen täytyi pitää päänsä alhaalla, ei annettu turvan olla taivasta kohden. Tosi hyvin kyllä rauhoittui laukkojen välissä ja käveli, ei hätäillyt! Jaana sanoikin mulle, että älä haaveile selässä liikaa, vaan laita Jack heti töihin. Oikeaan eli vaikeampaan kierrokseen nostot meni herkästi ristilaukaksi, kun kämmäilin mm. sisäohjan kanssa nostossa. Haettiin jätkää paremmin kuulolle ravaamalla pienellä voltilla ja ruuna meinasi hidastaa käyntiin, kun pyysin jatkamaan ravissa, meinasi jätkä nostaa laukan. xD Pienen hepan pää oli ihan sekaisin, että mitä sä oikein haluat. :D Saatiin parit hyvät nostot tähänkin suuntaan ja Jaana pyysi laukan jälkeisessä ravissa mua nousemaan kevyeeseen istuntaan ja antamaan jätkälle ohjaa. Jaana oli ihan, että wau, eikä hetkeen sanonut mitään, kun katsoi jätkän menoa ja sanoi sitten, että se meni todella hyvää ravia tuossa äsken. Hitsi, kun ei ollut kuvaajaa paikalla, se olisi pitänyt saada videolle!! Tai edes kuviin. ;) Jaana ihmetteli, että kun se meni tuota tosi hyvää ravia vieläpä tähän vaikeampaan kierrokseen, että hämmästyttävää. Parempaan suuntaan ollaan menty jätkän kanssa taas, että jatketaan samaan malliin. :) Katseltiin myös jätkän kaulaa, että alakaula on sulanut jo paljon ja yläkaula näyttää todella pitkältä ja se on myös suoristunut. :) Meille molemmille tuli hiki, joten loppuverkkojen jälkeen hoidin Jackin karsinaan. Huuhtelin sienellä hikikohdat ja kuivasin pyyhkeellä enimmät. Loimitin ja annoin heinää. Putsasin varusteet. Lotta oli oman tuntinsa jälkeen hoitanut Jöötin ja Raine käväistessään tallilla vei ruunan vähän ajan kuluttua ulos. Vein myös Jackin loimitettuna ulos. Toin sopivasti tänään tuon ohuemman toppaloimen tallille, niin sai sen laittaa fleecevuoren kanssa Jackille, kun ruuna oli vielä kostea. Tein vielä ruuat iltaa varten, niin ei tarvinnut enää tulla tallille.

9.10.2010 Lauantai:
Reetan aamutalli.
Karsinoiden siivous ja hevosten haku talliin. Harjattiin Jack ja Jööti. Raine juoksutti Jöötiä vähän aikaa kentällä liinassa. Jackin satuloin ja ratsastin n. 45 min. Käyntiä ja ravia pääty-ympyrällä, taivuttelin ym. Aluksi jätkällä tuppasi liikaa olla mielenkiinto Jöötissä, mutta yhtäkkiä hoksasi, että niin kuskiahan mun pitikin kuunnella ja alkoi tehdä kunnolla töitä. :) Ei tullut miehelle hiki, joten loppukäyntien jälkeen hoidin karsinaan ja puhdistin varusteet. Raine jakoi iltaheinät ja lakaisi käytävän. Jaettiin vielä iltaruuat hevosille.

8.10.2010 Perjantai:
Siivosin poikien karsinat ja hain hevosia talliin. Raine jäi kotiin parantelemaan flunssaa, kun oli olo taas vähän huonompi. Harjasin Jackin ja irtojuoksutin miehen kentällä. Ei mitään ihmeempiä riekkumisia, mutta laukassa vähän piristyi. :) Hoidin karsinaan ja harjasin Jöötin. Jaoin hevosille iltaheinät, putsailin paikat ja annoin iltaruuat.

7.10.2010 Torstai:
Siivosin poikien karsinat ja hain ne talliin. Harjasin molemmat ja juoksutin Jackia maneesissa. Sen jälkeen kotiin.

6.10.2010 Keskiviikko:
Jöötin karsina oli siivottu ja yksi pegasos-asiakkaista tuli tänään hoitamaan ja ratsastamaan Jöötin. Osallistui ruunalla Jennin tunnille. Hyvin oli ruuna toiminut. :) Siivosin Jackin karsinan ja hain jätkän talliin. Harjasin poitsun ja satuloin. Ratsastin maneesissa n. 45 min. Ruunimus kuunteli kentältä kantautuvia ääniä, mutta loppua kohden keskittyi paremmin omiin tehtäviinsä. Oli kevyttä puuhaa, ei tullut ruunalle hiki. Hoidin karsinaan loppukäyntien jälkeen, harjasin ja puhdistin varusteet. Lähdin sen jälkeen kotiin.

5.10.2010 Tiistai:
Siivottiin karsinat ja haettiin pojat talliin. Raine harjasi Jöötin. Mä pesin Jackin jalat, kuivasin ja laitoin rypsiöljy-rikkijauheseoksen jalkakarvoihin. Harjasin ruunan sen jälkeen ja lähdettiin kotiin.

4.10.2010 Maanantai:
Rainella pukkaa flunssaa päälle, niin olin yksin tallilla. Siivosin poikien karsinat, laitoin hevosille heinät ja ruuat valmiiksi. Hain lauman talliin. Jööti vähän tykkäsi kyttyrää, kun jäi viimeiseksi. ;) Tarkoitus oli hoitaa Jackin jalat tänään, mutta pannuhuoneessa oli yksi letku rikki, joten lämmintä vettä ei saatu. Siirtyi siis huomiselle. Jätkällä oli vähän vatsa löysällä, oli lehmänlantaläjiä karsinassa, kun siivosin ja takajaloissa sekä hännässä ripaskavanoja. =/ Illan aikana yhden läjän päästi karsinaan ja se oli kuitenkin normaali. Varmaankin reagoi paalin vaihdokseen. Laitoin kuitenkin ilta- ja aamuheiniin kuivaa sekaan, niin vatsan pitäisi normalisoitua sillä. Kävin pikaisesti Jackia vähän juoksuttamassa maneesissa ja ruuna pääsi iltaheinille karsinaan. Harjasin vielä Jöötin ja lähdin kotiin.

3.10.2010 Sunnuntai:
Illalla tallille. Karsinat oli siivottu jo, kiitos taas! =) Haettiin pojat talliin ja harjattiin ne. Irtojuoksutettiin Jööti ja Jack maneesissa. Mitään hirmuisia revityksiä eivät päästelleet, eikä oikein vielä Jöötin tohdi antakaan usvattaa täysillä. Hitusen pojille tuli kuitenkin lämmin. Talutettiin ulkona maneesia kiertäen loppukäynnit ja hoidettiin pojat karsinoihin.

2.10.2010 Lauantai:
Oltiin tämä päivä Sievissä moikkaamassa Outia ja Jannea sekä tietysti Papua. :) Hyvin oli pikkuruuna sinne kotiutunut. Kävi meitä laitumella pari kertaa portilla katsomassa ja siinä se. Itsestäkin tuntuu, että Papuhan on jo iät ja ajat asunut Outilla, vaikka siitä on vasta vajaa 2 kk. :D Jotenkin tuo 2 hevosta on meille niin sopiva määrä. Oli kiva reissu kaikin puolin ja ihanaa oli nähdä Outi! Saapa nähdä, milloin seuraavan kerran treffataan. :) Reissusta tuliaisina meille muutti kääpiöluppispoika "Elmeri", joka on Outin kasvatti. ;)
Iso kiitos tallinväelle, kun hoitivat meidän ruunat tänään. =)

1.10.2010 Perjantai:
Haettiin pojat talliin ja harjattiin sekä satuloitiin ne. Pyörittiin kentällä. Jackille oli vähän haastetta, kun meidän lisäksi oli 3 ratsukkoa kentällä ja Jennillä oli 2 puomia ja 2 kavalettia, joita Karlan kanssa ylittelivät kaikissa askellajeissa. Ajoittain keskittyminen Jackilla tuppasi suuntautua muiden hevosten suuntaan, mutta sitkeästi vaan jatkoin pyytämistä. Lopuksi meni jo tosi kivasti erityisesti ravissa. :) Rainekin ravaili Jöötillä puomeja ja ruuna oli sen verran innoissaan, että yritti puomien jälkeen nostaa laukan. ;) Oli pirtsakka ruuna, sopivasti! Raine tykkäsi, että Jöötin kanssa sujui tosi hyvin tänään. Loppuverkkojen jälkeen hoidettiin pojat talliin. Jackin ei tullut edes hiki, joten harjasin vaan ja puhdistin varusteet. Raine putsasi Jöötin kamat.