Elokuu

1.8.2006 Tiistai:
Oltiin tänään Seinäjoella käymässä, niin sopivasti Kandaarista ilmoittivat, että sprengerin kuolaimet Jackille on tulleet. Käytiin ne sitten saman tien hakemassa. :) Kengittäjällekin soitin tänään ja tulee torstaina kengittämään samalla Tohtorin, kun Rambonkin.
Illalla Raine haki Tohtorin käytävälle ja harjattiin poitsu yhdessä. Laitoin varusteet ja Raine ratsasti puoli tuntia kentällä. Ei yhtään tuullut, niin kentältä nouseva pöly jäi leijailemaan paikoilleen. :S Ratsastuksen jälkeen riisuin ja harjasin Tohtoria vielä vähän. Siistin harjankin vihdoin, kun pitkään olen jo katsonut, että tuo tarttis lyhentää. ;) Annoin matolääkkeen pojulle ja vein karsinaan. Raine harjasi Jackin ja satuloin poitsun. Pompin muutaman kerran taas käytävällä Jackin kyljessä muka selkään nousten. Mentiin sitten kentälle jatkamaan harjoituksia, Raine pomppi satulan vieressä ja jalka jalustimessa ja istui pari kertaa selässäkin. Vähän jännitti nytkin, mutta ei kuitenkaan lähtenyt minnekään. Kävelytin sitten vähän poitsua, jännittihän se paikoin ja yhdessä nurkassa oli koko ajan singahtamassa vauhtiin. Voltteja tekemällä päästiin kuitenkin kävellen eteenpäin. Raine tulikin yhden kierroksen jälkeen alas ja tein vielä pojan kanssa muutamat maasta käsin harjoitukset. Takaosan väistätystä, ympyrälle ohjausta, peruutusta ja pysähtelyä. Pompin satulan vieressä ja hypin satulan "päälle". Eikä poitsu ollut millänsäkään, vaikkei kukaan pitänyt edes hepasta kiinni. :D Lopuksi vielä nousin jalustimesta muutaman kerran mahalleni makaamaan satulan päälle, eikä poitsu ollut yhtään jännittyneen näköinen. Ihan rentona katseli maisemia ja seisoi kiltisti paikallaan, vaikka mulla oli vain taluttimen pää löysällä kädessä. Ai hitsit, että olin tyytyväinen poitsun edistymiseen!! Sitten mentiinkin talliin, satula + suojat pois, hepan harjaus ja madotus. Ruokittiin molemmat pojat ja Raine kuskasi hepat ulos sekä täytti vesisaavit. Mä puhdistin varusteet. Vielä käytävältä sotkujen lakaisu pois.

2.8.2006 Keskiviikko:
Meillä 3-vuotishääpäivä. =)
Harjattiin ensin Tohtori ja satuloin poitsun. Ratsastin noin tunnin verran kentällä. Aluksi poika oli oikea liimakavio, hyvä, kun liikkeelle sai. Eikä sitten raviakaan meinannut ottaa, epäilin jo, että laukat jää ottamatta. Mutta kyllä Tohtis siitä sitten alkoi vähitellen virkoamaan ja päästiin ravailemaan ja peräti laukkaamaankin. ;) Eka laukka oli aivan älyttömän hidas, piti oikein hieraista silmiään, että näenkö/tunnenko oikein. ;D Nelitahtinenhan se tietenkin oli, mutta vauhdista poitsu sai täydet pisteet. Muutoin sitten olikin välillä aikamoista vänkäämistä, vaikka arvasinkin sen etukäteen, kun Raine on ruunalla useamman illan ratsastanut. ;) Toivottavasti huomenna ei ole tuommoinen, niin Outin on kivempi poikaa ratsastaa. ;) Riisuin Tohtorin ja harjasin ratsastuksen jälkeen. Laitoin karsinaan. Aloitin jo varusteiden puhdistuksen ja sillä välin Raine harjas Jackin. Laitoin suojat + satulan ja juoksutin liinassa vähän aikaa molempiin suuntiin. Meni jo paljon rennommin liinassakin satulan kanssa, ei ottanut laukkaakaan askeltakaan. =) Loppukäyntien jälkeen Raine taas sai toimia ratsastajana ja nousi poitsun selkään. Käveltiin vähän aikaa, kunnes poitsu säikähti jotain ja otti muutaman hyppyaskeleen. Raine tuli hetken päästä vähäksi aikaa alas, että sai poitsun takaisin rennoksi. Mentiin vielä pari kertaa pienet pätkät käyntiä, viimeisellä kerralla poika toimi jo oikein hyvin ja oli hyvin rennonnäköinen. =) Nyt saa Rainekin jo laittaa jalustimet itse jalkaan ilman, että poitsu lähtee liikkeelle. ;) Ei voi muuta kuin olla tyytyväinen Jackin edistymiseen. =) Riisuttiin poitsu tämän jälkeen, harjasin ja vein karsinaan. Raine ruokki poitsut ja laittoi ötökkäkarkotteet. Mä puhdistelin varusteet loppuun ja Raine kuskas hepat laitumelle sekä täytti vesisaavit. Lopuksi käytävän lakaisu.

3.8.2006 Torstai:
Mentiin neljän jälkeen tallille ja Petterin tullessa otin Rambon käytävälle. Kun Rambolle saatiin uudet monot alle, niin hain Tohtorin ja Raine kuskas Rambon ulos. Tohtis on taas varsin ötökkäherkällä tuulella, joten laitoin sille hapsuotsiksen ja loimen kengityksen ajaksi. Raine haki Jackin käytävälle ja aloitin poitsun harjauksen. Raine harjasi Tohtorin kengityksen jälkeen. Outi ja Janne tulikin sitten Jackin harjauksen loppuvaiheessa. Laitoin ruunalle satulan ja suojat ja juoksutin ensin liinassa vähän aikaa. Outi oli murtanut yhden varpaan, niin ei päässyt vielä tällä kertaa Jackilla ratsastamaan, mutta ensi kerralla sitten. =) Raine sai jälleen nousta Jackin selkään ja joka kerralla käveltiin vähän matkaa. Kerta kerralta meni taas paremmin. =) Riisuin poitsun, harjasin vähän ja laitoin karsinaan. Otin Tohtorin käytävälle ja varustin poitsun. Outi ratsasti ruunalla jotain reilut puoli tuntia? Käynnissä ja ravissa poika meni kauniisti muodossa, mutta laukannostoja Tohtis ei mukamas osannut. ;D On se sitten hassu tapaus! :D Laukkaamaankin se toki saatiin. :) Suuret kiitokset Outille ratsastamisesta, selvensi ainakin, että kyllä Tohtis edelleen osaa myödätä niskastaan, jos vaan osaa ratsastaa oikein. ;) Riisuin poitsun ja harjasin hiukan. Laitoin karsinaan vähäksi aikaa odottelemaan. Puhdistin varusteet ja Raine ruokki hetken päästä pojat ja vei ulos. Vesisaavien täyttö ja käytävän lakaisu.

4.8.2006 Perjantai:
Päivä meni Farmareissa, illalla olikin sitten hiukan väsy. ;) Agrin osastolta ostin Jackille uuden pääharjan ja piikkisuan, vanhat on niin rispaantuneet jo ja piikkisuasta on piikit katkeilleet. Raine haki Tohtorin käytsille ja harjasin + satuloin poitsun. Ratsastin noin puoli tuntia kentällä, myötäsi ajoittain nytkin, mutta ei kuitenkaan yhtä hyvin kuin Outin ratsastamana. Yllätys se tosin olisikin ollut, jos olisi munkin alla yhtä hienosti mennyt. ;D Oli vähän nihkeä mullakin laukannostoissa, mutta kyllä ne sitten meni yhtä hyvin kuin ennenkin, kun muutama nosto saatiin tehtyä. =) Loppukäyntien jälkeen riisuin poitsun, harjasin ja laitoin karsinaan. Raine harjasi Jackin mun puhdistaessa Tohtorin varusteita. Pojille ruuat ja syönnin jälkeen ulos. Vettä lisää ja käytävän lakaisu.

5.8.2006 Lauantai:
Päivällä oli tosi lämmin, jotain 28 astetta, joten laitoin hevosten karsinoihin vedet + heinät ja hain koko porukan talliin.
Harjasin Tohtorin ja Raine Jackin. Tohtikselle kaikki kamppeet, Jackille satula + juoksutuskamppeet. Raine juoksutti Jackia kentällä vähän aikaa ja nousi poitsun selkään mahalleen makaamaan useamman kerran. Me lähdettiin Tohtorin kanssa maastoon. Mennessä muutamat ravipätkät ja takaisin päin tultiin taas tikitellen. Mutta tulipa tallille päin hienosti niskasta myödäten koko matkan, kun tahtoi mennä kovempaa. ;) Hiki siinä tietysti tuli, joten sienellä huuhtelin pojan hikikohdat ja kuivasin. Tohtis pääsi karsinaan ja puhdistin varusteet. Raine oli meidän lenkkeillessä ehtinyt siivota poikien karsinat ja täyttää laitumen vesisaavit. Jack oli saanut ruokansa ja päässyt ulos aiemmin. Tohtorille ruoka ja poika ulos syömisen jälkeen. Lakaistiin vielä käytävää.

6.8.2006 Sunnuntai:
Tänäänkin n. 27 astetta lämmintä, joten tallille taas puoliltapäivin. Nyt oli hepat jo veräjällä odottamassa, että tullaanko hakemaan talliin. Jackille vein lisää heinää, Tohtorin boksi kunnossa. Rapille heinät + vedet. Rambon boksin siivosin, kärräsin monta kuormaa turvetta ja laitoin heinät + vedet. (Janina on lomalla, niin Rambo on sitten meidän muiden vastuulla.) Hain lopuksi hepat talliin.
Ruokittiin ekana hevoset. Illalla harjasin Jackin ja Raine Tohtorin. Jack oli luultavasti hinkannut itseään niin paljon, että iho oli hiertynyt pinnasta rikki muutamasta kohtaa. Hoidin haavat. Kokeilin vihdoin ja viimein ostamiani sprengereitä Jackille, mutta nehän olikin pienet. :( Täytynee käydä ne vaihtamassa isompiin. Vein Jackin ulos ja siivottiin Rainen kanssa omien poikien + Rambon karsinat. Raine täytti jälleen laitumen saavit ja lakaistiin käytävä.

7.8.2006 Maanantai:
Raine palasi töihin (kuten mäkin) ja otti päivällä hepat talliin. Otettiin ensin Tohtis käytävälle ja harjattiin se. Laitettiin varusteet ja Raine ratsasti noin puoli tuntia kentällä. Nyt oli hyvä kenttä, kun se päivemmällä oli suolattu ja kasteltu. =) Tohtis oli aluksi vähän turhan vauhdikas, nosti käynnistäkin laukan, vaikkei Raine edes pyytänyt. :D Ja Tohtis vielä kehtaa esittää, ettei osaa laukata. xD Pian poitsu kumminkin rauhoittui ja Raine pääsi ihan normaalisti ravailemaan jne. Raine sai itse riisua Tohtorin, pestä hikikohdat ja kuivata. Mä otin Jackin käytävälle ja harjasin poitsun. Puhdistin taas "haavat" ja kokeilin Lumolta jääneitä 16,5 cm niveliä Jackille, mutta ne oli ihan liian pitkät. Tosin Sprengerit on hiukan lyhyemmät mitoiltaan kuin muut kuolaimet, mun mittaillessa. ;) Ruokittiin pojat ja vietiin takaisin ulos. Vesisaavien täyttö ja käytävän lakaisu. Raine sai putsata Tohtiksen kamppeet. ;) Hain tänään uuden myslisäkin pojille.

8.8.2006 Tiistai:
Käytiin Seinäjoella tänään ja samalla kävin kuolaimia katsomassa. Ei heti hyllyssä ollut 15,5 cm kolmipalaa (ostamani 15 cm), mutta maahantuojalla saattais olla 15,5 cm kk-ultra 3-pala. Täytyy pitää peukut ja varpaat pystyssä, että niitä on, niin perjantaina kuolaimet sais hakea samalla, kun lähdetään Lappajärvelle viikonlopuksi mökkeilemään. :)
Illalla Raine harjas Tohtorin ja mä Jackin. Jackille suojat + satula selkään ja kentälle harjoittelemaan. Ensin maasta käsin työskentelyä ja sitten Raine nousi 3 kertaa poitsun selkään ja joka kerralla käveltiin useampi rinki kentällä. Kerta kerralta parempi taas. :) Itsekin vielä lopuksi nousin poitsun selkään mahalleni makaamaan muutaman kerran, silittelin ja juttelin. Raine talutti meitäkin käynnissä muutamat ringit ja pätkittäin haki itseään rennoksikin. Tuntuu, että aina, kun poika aikoo vetää päänsä alas, niin heti, kun paino selässä liikahtaa, pitää pää nostaa takaisin ylös. Eli seuraavaksi pitää poitsun oppia kantamaan ratsastajaa. Paljon treeniä vain, niin kyllä se alkaa sujua. =) Riisuttiin poitsu yhdessä, harjattiin ja Raine vei pollen ulos. Ruoat pojat saikin jo heti ensimmäisenä. Puhdistin Jackin satulaa ja Raine lakaisi käytävän sekä täytti vesisaavit.

9.8.2006 Keskiviikko:
Maahantuojalla oli onneksi tuota 3-palaa, joten kuolaimet tulee viimeistään ensi viikon alussa! :)
Harjasin Tohtorin ja satuloin. Ratsastin reilut puoli tuntia kentällä. Taivuteltiin käynnissä ja ravissa sekä otin laukat molempiin suuntiin. Loppukäyntien aikana vielä yritin hakea myötäystä taivuttelujen kera, pätkittäin siinä onnistuinkin. Riisuttiin Rainen kanssa yhdessä Tohtis ja huuhtelin + kuivasin hikikohdat. Jack jäi tänään ekaa kertaa meillä hetkeksi aikaa yksin laitumelle ja arvasihan sen, että juoksee siellä. Oli piehtaroinnin jälkeen pölyinen ja kun vielä hikosi juostessaan, niin oli juhlavan näköinen polle. =/ Raine sitten pesikin pojan pelkällä vedellä ja kuivasi enimmät vedet mun ja Tohtorin tahkoessa kentällä. Puhdistin varusteet ja Raine ruokki pojat. Vein ensimmäisenä Jackia ulos, niin poika katselikin yhtä lanaa ihan ihmeissään niin kuin ei olisi aiemmin sitä nähnyt. Kun talutin sitten vain oli kaulalla, niin irtihän Jack pääsi. Meni kuitenkin tallinovelle, jossa Raine ja Tohtis tuli vastaan. Meinasi vielä kiivetä lautapinonkin päälle, mutta ehdin onneksi estää sen husimalla taluttimella ruunaa kauemmaksi lautapinosta. Talutin vain takaisin kaulalle ja Tohtis meni edeltä ulos, niin uskalsi Jackin mennä lanan ohi. ;) Raine vielä lakaisi käytävää.

10.8.2006 Torstai:
Piti laittaa Hööksille tilaus vetämään. ;) Jackille pari loimea ja Tohtorille uudet suitset. :)
Harjattiin Rainen kanssa Tohtori ja ratsastin vajaan tunnin kentällä. Mentiin Tohtiksen vaikeampaan kierrokseen eli oikealle. Käynnissä voltteja, harjoiteltiin pohkeenväistöä ja otettiin pysähdyksiä. Ravailtiin ja tehtiin samalla voltteja. Vähän paremmalta tuntui tuohon suuntaan kuin eilen. Ensimmäinen laukannostoyritys meni yritykseksi, ei jostain syystä nostanut. Seuraavalla kerralla sitten nostikin hienosti, mentiin pätkä laukkaa ja hidastettiin raviin, jonka jälkeen vielä pari laukannostoa. Sen jälkeen otettiin käyntiin. Kokeilin vielä ratsastaa kahdeksikkoa ja alkoi se myötäys löytymään. Kehuin tietysti poitsua kovasti. =) Mentiin ihan urallakin hienosti niskasta myödäten jonkun aikaa käyntiä ja voltteja tehden. Kehuin pojan kunnolla, pitkään aikaan ei ole noin hienosti mennyt! =) Ai että olin tyytyväinen! Ei olisi malttanut edes lopettaa, kun tuntui pitkästä aikaa niin hyvälle. ;) Ratsastuksen jälkeen Raine riisui ja huuhteli poitsun hiet, kun mä katselin Rambon liikkumista liinassa. Epäilivät sen ontuvan, mutta ei kyllä mun silmään näyttänyt epäpuhtaalta. Raine harjasi Jackin ja ruokki pojat mun puhdistaessa Tohtorin varusteita. Hepat ulos ja käytävän lakaisu. Huomenna ja lauantaina en sitten tallille pääsekään, kun ollaan mökillä Lappajärvellä.

11.8.2006 Perjantai:
Omistaja mökkeilemässä.

12.8.2006 Lauantai:
Omistaja yhä mökkeilemässä.

13.8.2006 Sunnuntai:
Hain Tohtorin ensin laitumelta ja harjattiin se Rainen kanssa. Oli hiukkasen pölyinen poika, kun on pari päivää ollut harjaamattomana! =/ Suht siistiksi saatuamme laitoin Tohtikselle varusteet ja ratsastin puolisen tuntia kentällä. Vähän oli nihkeä taas aluksi, mutta helpommin löytyi myötäys tällä kertaa. Ravissa ei vielä luonnistunut, mutta eikö se joskus. ;) Harjoiteltiin takaosakäännöstä ja pohkeenväistöäkin hiukkasen. Mentiin lähes koko ajan Tohtorin kankeampaan suuntaan eli oikealle. Laukkoja en ottanut lainkaan, kun kavio vaatii taas paikkausta, joten pääasiassa käveltiin vain, pariin otteeseen ravattiin. Riisuin poitsun, huuhtelin hikiset kohdat ja kuivasin. Vein pojun boksiin ja puhdistin varusteet. Raine harjas Jackin, joka myöskin oli kiitettävän pölykerroksen alla. Ruuna sai pinkoa liinassa vähän aikaa Rainen juoksutettavana. Jätettiin satulaharjoitukset huomiselle, kun Tohtis saa pitää vapaata kavion paikkaukseen saakka. Ruokittiin hepat ja lakaistiin käytävää. Hepat pääsi uudelle laitumelle. :)

14.8.2006 Maanantai:
Haettiin hepat talliin ja Raine harjas Tohtorin, mä Jackin. Jackille kamppeet päälle ja mentiin kentälle taas harjoittelemaan. Ensin tein maasta käsin harjoituksia ja sen jälkeen Raine hyppäsi selkään. Käppäiltiin aika pitkään kentällä, loppua kohden poika alkoi taas kivasti rentoutua. =) Varusteet pois ja polle karsinaan. Ruuat molemmille ja hevoset ulos. Käytävän lakaisu ja vesisaavien täyttö.
Soitin tänään yhdelle valmentajalle Kauhavalle ja hän tulee to:na klo 18.00. Ensin on valmennustunti meille neljälle (osallistun Tohtorilla) ja sen jälkeen Jackia koulutetaan (eka kerta liinassa).

15.8.2006 Tiistai:
Olin tänään yksin tallilla. Hain ensin Tohtorin käytävälle ja harjasin poitsun. Olin kahden vaiheilla, että menenkö hetkeksi aikaa kentälle kävelemään, mutta jätin sitten kuitenkin menemättä. Poika sai mennä boksiin ja annoin ruuan. Hain sillä välin Jackin ja vein Tohtorin syömisen jälkeen laitumelle. Harjasin Jackin ja sain poitsulle satulan selkään, kunnes just alkoi sataa oikein kunnolla. :( Ei muuta kuin varusteet vaan pois ja ruoat poitsulle. Vein takaisin ulos ja lakaisin tallinkäytävän kokonaan.

16.8.2006 Keskiviikko:
Ensin taas Tohtorin harjaus. Ratsastin n. 20 min kentällä käyntiä huopasatulalla. Vähän taivuteltiin ja harjoiteltiin pohkeenväistöä sekä takaosakäännöstä. Takaosakäännös menee paremmin kuin pohkeenväistö. ;) Poitsu boksiin odottelemaan ja Raine haki Jackin käytävälle. Harjattiin poitsu yhdessä ja laitoin satulan selkään. Tein vähän maasta käsin harjoituksia ja Raine nousi sen jälkeen selkään. 1 kierros käveltiin ihan löysällä taluttimella ja poitsu meni tosi hienosti! =) Oli pakko lopettaa siihen, kun Petteri tuli. ;) Tohtori sai uuden paikan kavioonsa ja juteltiin vain siinä, että voitais kokeilla vielä useammin paikata kaviota, että josko se sitten pysyisi ylhäältä ehjänä. Ruokittiin poitsut ja vietiin takaisin laitumelle. Vettä hevosilla olikin sateista johtuen. Lakaistiin vielä käytävä.

17.8.2006 Torstai:
Mentiin viiden maissa tallille, niin ehtii rauhassa laittamaan hepan valmennustunnille valmiiksi. :) Hain Tohtorin laitumelta ja otin myös Rapin boksiin, ettei se yksinään juokse itseään hikeen. Harjasin Tohtiksen ja laitoin varusteet. Mentiin kentälle vähän ennen kuutta jo alkukäyntejä kävelemään. Valmentaja olikin vähän eksynyt matkalla, niin tunnin alku myöhästyi, mutta lopulta päästiin aloittelemaan. :) Ensin pääty-ympyrällä ratsastettiin käynnissä ja asetettiin hevoset. Käynnissä oli vähän ongelmia, kun ympyrä oli niin iso ja Tohtis helposti asetuksesta kääntyi pienemmälle ympyrälle. Kaiken lisäksi heppanen oli aika laiska n. puolen tunnin alkukäyntien jälkeen. ;D Otin sitten raipan käteeni ja ihmeen hyvin Tohtori raipan sieti tänään. Ei kiihdyttänyt, ellen pyytänyt. Samaa ympyrää ratsastettiin myös ravissa, ensin kevyessä ja lopuksi harjoitusravissa. Kevyt ravi meni hienosti, Tohtis myötäsi erittäin hyvin. =) Harjoitusravi oli aikamoista pompotusta, mutta hyviäkin pätkiä tuli, kun Tohtorin vain sai hyvässä tahdissa ravaamaan rauhallisesti. Tämä tehtiin molempiin suuntiin. Lopuksi vielä tehtiin sellaista, että puoli volttia mentiin harjoitusravia ja puoli volttia laukkaa. Vasen laukka oli Tohtorilla vähän haussa, kun ollaan menty viime aikoina enemmän oikeaan kierrokseen. Mutta nostihan poika sen lopulta ja useamman kerran. :) Loppuravien jälkeen vielä loppukäynnit. Ennen tuntia valmentaja luuli Tohtoria pv:ksi, väri hämäsi. ;) Hyvin hänen mielestään meni, myötäsi hyvin. Olin kyllä positiivisesti yllättynyt, miten hyvin Tohtori tunnilla meni! =) Mun käsiä piti olla korjailemassa useamman kerran, josko muistaisi itsekin niitä tarkkailla enemmän. Valmentaja oli tosi hyvä, samoin muidenkin mielestä, joten seuraava valmennus sovittiin ensi perjantaille. =) Raine hoiteli Tohtorin tunnin jälkeen ja mä laitoin Jackille varusteet. Poitsu pääsi liinaan juoksemaan ja olikin tunnin jälkeen ihan hiestä märkänä. Lupaavalta kuulemma poika vaikuttaa ja jännittihän se myös valmentajan mielestä. Miellyttämishaluiseksi poikaa kommentoitiin ja aina ruuna jaksoi yrittää, vaikka jo väsyttikin. :) Pojalla myös koulutus ensi pe:na, valmentaja ensin liinaa ja nousee sitten selkään. Joten Tohtorilla taas menen tunnille. :) Huuhdeltiin Jack kokonaan läpi ja laitoin villaloimen päälle. Poika pääsi suoraan ulos, niin siksi jätin loimenkin yöksi päälle. Putsailtiin vielä varusteet, Raine lakaisi käytävän ja täytti laitumen vesisaavit.

18.8.2006 Perjantai:
Harjattiin ensin Tohtori ja laitoin varusteet. Ratsastin puolisen tuntia kentällä suht kevyesti. Ravailtiin löysin ohjin ja harjoiteltiin sitten laukannostoja, aluksi ravista. Tultiin sitten yks kaarre kovempaa ja rungottomasta oli jäänyt vyö vähän löysälle, niin aloin valua ulkokaarteen puoleiselle kyljelle. :D Valuin ja valuin ja lopuksi oli pakko potkaista jalustimet pois, kun tiesin, että nyt putoan. :D Tulin vasemmalle kyljelle alas, takapuoli otti ekana maahan. Kipeää ei onneksi tehnyt. Tohtis kääntyi ympäri ja laukkasi kentän toiselle laidalle Viivin ja Sampsan laitumen viereen.  Otettiin poitsu kiinni ja satuloin uudestaan. Raine vielä kiristi pari reikää vyötä, että varmasti pysyy. xD Jatkettiin sitten samoja harjoituksia, nostelin laukkoja molempiin suuntiin ja mentiin lyhyitä pätkiä vain laukkaa. Kokeilin myös käynnistä nostaa ja sekin hämmästyksekseni onnistui. :) Muutama kiihdytysaskel tuli väliin, mutta yllättävän hyvin meni, kun ollaan vaan ravista nosteltu. =) Loppukäyntien jälkeen poika pesupaikalle, riisuin ja huuhtelin hikikohdat. Vein boksiin ja puhdistin varusteet. Raine harjasi Jackin ja tein taas ensin maasta käsin harjoituksia ja sitten Raine tuli selkään. Aika hyvin onnistui tälläkin kertaa. :) Lopuksi vielä itse pompin selkään mahalleni useita kertoja ja nätisti poika seisoi aloillaan. =) Sen jälkeen talliin, riisuminen ja ruoat molemmille. Vietiin hepat ulos. Raine täytti vesisaavit ja lakaistiin käytävää. Haettiin vielä Viivi ja Sampsa takatarhaan varmuuden vuoksi.

19.8.2006 Lauantai:
Meillä oli vieraita puoli kahdeksaan saakka, niin ehdittiin vasta kasilta tallille. Haettiin hepat laitumelta, harjasin Jackin ja Raine Tohtorin. Laitettiin pojille suojat ja juoksutettiin niitä kentällä. Raine juoksutteli Tohtoria noin 15 min, Jackin kanssa oltiin vähän pidempään, n. 20 min. Laukkoja nostattelin enemmän, että pojalle tulis hiki tuostakin uurastuksesta. ;) Ja mukavasti hikosikin. =) Vähän ajan päästä annettiin ruoat pojille ja vietiin takaisin laitumelle. Vettä hepsuilla olikin. Raine vei vielä Sampsalle ja Viiville lisää vettä + heinää ja lakaistiin käytävä.

20.8.2006 Sunnuntai:
Harjasin Tohtorin ja ratsastin kentällä n. 40 min. Harjoiteltiin jälleen laukannostoja käynnistä vain lyhyt kentän sivu laukaten. Vasen laukka nousi heti, oikea vaati vielä muutaman kiihdytysaskeleen väliin. :) Olin tosi tyytyväinen polleen jälleen. ;) Huuhtelin hiet ja kuivasin. Tohtis boksiin ja varusteiden puhdistus. Raine harjasi Jackin ja laitoin poitsulle satulan selkään. Juoksutin vähän aikaa liinassa ensin ja sitten Raine tuli kyytiin. Nyt jo lopuksi rentoutui tosi hyvin, kun vaan tehtiin samalla maasta käsin harjoituksia, joihin poitsu joutui keskittymään, eikä niinkään ratsastajaan. ;) Huuhdeltiin hikikohdat ja kuivattiin. Ruokittiin pojat ja vietiin takaisin laitumelle. Raine täytti vesisaavit ja lakaisi käytävän. Puhdistin vielä Jackin varusteet.

21.8.2006 Maanantai:
Harjattiin Rainen kanssa yhdessä Tohtori. Laitoin varusteet ja ratsastin 45 min kentällä. Jenni, Janina ja Heidi oli samaan aikaan ratsastamassa, joten poitsu tahtoi keskittyä kaikkeen muuhun kuin omaan hommaansa. ;) Kohtalaisesti kuitenkin meni ja laukkojakin nosteltiin. Ratsastuksen jälkeen huuhdeltiin polle pihalla, kun pesupaikka oli varattu. Kuivasin enimmät ja vein pollen karsinaan. Puhdistin varusteet ja Raine harjasi Jackin. Juoksutin poitsua liinassa, Raine täytti sillä välin laitumen ammeen (hepat vaihtoi laidunta). Hiki tuli pitkäletille, joten huuhteluiden kautta karsinaan. Ruokittiin hepat ja vietiin laitumelle. Käytävän lakaisu.

22.8.2006 Tiistai:
Petteri kävi neljältä paikkaamassa Tohtorin kavion uudelleen.
Kuuden jälkeen harjattiin Tohtori taas yhdessä ja ratsastin puolisen tuntia kentällä. Tänään poitsun keskittyminen oli parempaa, vaikka Reeta pyörikin Rapin kanssa samaan aikaan kentällä. Laukannostot ei käynnistä onnistuneet yhtä hyvin kuin sunnuntaina, mutta nousivat kuitenkin. 2 mukavan rauhallista pätkää tuli, mutta sen jälkeen polle kuumeni ja loppuajasta meno sitten olikin sen mukaista. ;) Enkä sitten enää sen kummempaa yrittänytkään, pääasia, että vauhti pysyi kohtalaisena. :D Loppukäyntien jälkeen pesulle ja samalla venyttelin pitkästä aikaa jalatkin. Vein karsinaan ja puhdistin varusteet. Raine harjasi Jackin ja pidettiin poitsulla vapaapäivä vaihteeksi. Ruokin pojat ja vein laitumelle. Raine täytti ammeen ja lakaisi käytävän.

23.8.2006 Keskiviikko:
Harjattiin Tohtori yhdessä ja laitoin varusteet. Raine ratsasti puolisen tuntia kentällä. Vähän oli taas kevennys hakusessa, kun ei hetkeen ole selässä tullut oltua. ;) Riisuttiin poika, huuhtelin hiet ja virautin jalat. Tohtista taas janotti kovasti, niin annoin letkusta vettä. Poitsu sitten nappasi letkunpään suupieleensä ja imi suoraan letkusta vettä. :D Venyttelin vielä jalat ja laitoin takapolviin linimenttiä. Raine harjasi Jackin ja laitoin pojulle satulan. Tein maasta käsin harjoituksia ensin ilman ratsastajaa ja sitten ratsastajan kera. Lopuksi Jack oli jo oikein kiva ja rento. =) Riisuttiin polle ja annettiin molemmille ruuat. Puhdistin varusteet ja Raine laittoi vettä laitumelle. Vietiin hepat ulos ja Raine lakaisi käytävää.

24.8.2006 Torstai:
Harjasin Tohtorin ja satuloin. Ratsastin reilun tunnin kentällä, Jenni ja Sampsa oli samaan aikaan pyörimässä. Oli tosi kiva ravissa, ravasi hitaasti ja hyvässä tempossa. :) Laukannostot ei käynnistä aluksi onnistuneet, poitsu oli laiska, eikä viitsinyt nostaa. Karjaisin kerran, niin johan nousi. ;) Jenni otti myös Sampsalla laukannostoja, mutta ruuna ei meinannut nostaa, joten mentiin Tohtorilla "vetoavuksi". Poitsu ottikin sitten oikein reipasta laukkaa. Ihan toista se on laukata vain lyhyt sivu puoliympyrän muotoisesti, kuin usvattaa pitkin kenttää. ;D Noh, poitsu kuitenkin tykkäsi! :) Loppukäyntien jälkeen taas pesulle ja karsinaan. Raine harjasi Jackin ja laitoin pollelle satulan. Raine juoksutti liinassa poitsua kentällä vähän aikaa. Puhdistelin Tohtorin varusteet ja vaihdoin puhtaan huovan. Annoin pojille ruuat ja vietiin hepsut ulos. Raine laittoi laitumelle vettä. Siivottiin poikien karsinat ja lakaistiin käytävää.

25.8.2006 Perjantai:
Viiden maissa tallille. Haettiin pojat laitumelta, Jack sai mennä boksiin ja Tohtori jäi käytävälle. Harjasin poitsun, oli taas ihanan pölyinen. Varusteet päälle ja kentälle alkukäyntejä kävelemään. Tällä kertaa tehtiinkin harjoituksia, joilla saatiin hevosta pois sisäohjalta ja tukeutumaan ulko-ohjalle. Aluksi vain käveltiin ämpäreiden ympäri ja alkuverkkoina ravattiin tehden iso voltti yhden sivun kohdalla. Sama molempiin suuntiin. Otettiin hevoset käyntiin ja tehtiin pysähdyksiä jokaisen ämpärin kohdalla ulko-ohjalla pidättäen. Aluksi Tohtori meni vain ohi pari kertaa, kunnes sitten hoksasin alkaa pidättelemään jo hyvissä ajoin, että heppa on kuulolla paremmin. Pysähdys tuli suorittaa siten, että ratsastaja jäi ämpärin kohtaan ja pysähdyksestä lähdettiin ulkopohkeella avittaen ja hiukan sisäohjalla suuntaa näyttäen seuraavaa ämpäriä kohden. Jos heppa meni kunnolla käännöksen, väisti se takaosallaan. Sen jälkeen otettiin käännökset suoraan käynnistä ja lopulta ravissa (sekä harjoitus- että kevyessä ravissa). Lopuksi vielä laukkaharjoitukset, kentän lyhyt sivu tultiin harjoitusravia, kulmassa nätti käännös ja sitten laukannosto. Oikeaan kierrokseen Tohtori ei ensin nostanut ja kun sitten seuraavalla kerralla nosti, meni laukka kaahotteluksi. En kylläkään ole laukkaa nyt nostellut ravista, pelkästään käynnistä viime aikoina. Olisi varmasti tullut nättejäkin nostoja, jos olisin saanut paremmin hevosen pakettiin. Toiseen suuntaan tuli yksi tosi hyvä nosto, kun tajusin pitää Tohtorin tiukasti kasassa. Laukkojen jälkeen poitsu alkoi kunnolla vasta myödätä, mutta sitten olikin jo loppukäyntien paikka. Parempi muoto oli Tohtorilla tällä kertaa, pehmeämpi, valmentajan mukaan. Treeniä vain lisää, niin kyllä se siitä. ;) Raine pääasiassa hoiti Tohtorin pesut ja hepan karsinaan, mä laitoin Jackille varusteet ja poika pääsi ensin liinaan juoksemaan. Meni paremmin tällä kertaa. Lopuksi siirryttiinkin selästä työskentelyyn. Ensimmäinen selkään nousuyritys sai poitsun jännittämään, otti yhden sivuaskeleen. Kouluttaja antoi kunnon rapsutukset poitsulle, niin sitten Jack seisoi hievahtamatta paikoillaan, kun kouluttaja nousi selkään. Poika sai kovasti rapsutuksia kiitokseksi tästä. Vähän aikaa poikaa työstettiin käynnissä, pysähdyksiä, taivutteluja. Nätisti heppa meni, eikä ollut tietoakaan kaahailusta. :) Samat huomiot kouluttajakin teki kuin minäkin eli poitsu on todella herkkä kyljistään, vetää helposti niskan lukkoon ohjista pidättäessä ja istunnalle on myöskin hyvin herkkä. Ensimmäisessä pysähdyksessä poitsu veti niskan lukkoon ohjista pidättäessä ja meinasi lisätä vauhtia, mutta kun tajusi, että tarvitsee vain pysähtyä, niin rauhoittui. Samoin ensin kouluttaja istui hiukan kevyemmin satulassa ja kun istui koko painollaan satulaan, meinasi poika kiristää vauhtia. Ensi kerralla sitten ratsastetaan enemmän ja otetaan raviakin. Hienosti poika on kuitenkin edistynyt, kyllä siitä vielä ratsu tulee. =) Jack pääsi tunnin jälkeen pesulle ja heitin loimenkin vähäksi aikaa päälle. Puhdistin varusteet ja Raine lakaisi käytävän sekä ruokki hepat. Otin Jackilta loimen vielä pois ja jätettiin hepat yöksi talliin, kun Jack oli sen verran märkä. Seuraava valmennus ja koulutus maanantaina. :)

26.8.2006 Lauantai:
Aamulla käytiin viemässä hepat ulos.
Illalla hain Tohtorin laitumelta ja harjasin poitsun. Meinasin mennä ratsastamaan, mutta kavionpaikka oli taas haljennut, joten eihän sillä kaviolla minnekään päässyt. :( Täytyy olla niin, että tuo paikka ei kestä noita valmennustunteja, koska viimeksikin se oli haljennut valkan jälkeen. :( En viitsinyt enää näin lauantai-iltana Petterille soittaa, enkä tiedä kehtaanko huomennakaan, että sitten se menee maanantaille. On siis aika epätodennäköistä, että me päästään maanantaina osallistumaan valmennukseen, kun Petterillä on tod.näk. maanantaipäivä täysi. :( Päästin Tohtorin karsinaan Rainen siivottua boksin. Hain Jackin laitumelta ja harjasin pollen. Laitoin suojat ja juoksutin vähän aikaa kentällä. Ruokittiin molemmat hepat ja jätettiin nytkin yöksi talliin.

27.8.2006 Sunnuntai:
Aamulla kävin päästämässä pojat laitumelle. Vesisaavit oli täynnä, joten ei niitä tarvinnut täyttää. Sampsalle ja Viiville vein isot kasat heinää ja laitoin lisää vettä.
Illalla Raine siivosi karsinat. Harjasin ensin Tohtorin ja sen jälkeen Jackin. Kokeilin valjaita, sopivatko Jackille ja hyvinhän nuo menivät, kun Lumolle piti aikoinaan ostaa extrapitkä mahavyö. ;) Innostuin sitten kokeilemaan vähän muuta puuhaa eli laitoin Jackille suitset päähän ja ohjat valjaiden kautta kuolaimiin kiinni. Harjoiteltiin takaa-ajoa. Olipas hauskaa kokeilla ajaa hevosta ilman kärryjä, vähän tuntui poitsukin olevan ihmeissään, että nyt sä kyllä unohdit jotain. xD Hyvin kyllä kuunteli ääntä ja toimi hienosti, jopa peruutti. Annoin vähän ravatakin ympyrällä ollen itse ympyrän keskellä ohjastaen hevosta. Kovin pitkään ei kentällä pyöritty, mutta sen verran, että heppa sai välillä muutakin tekemistä. ;) Ruokittiin molemmat hepat ja lakaistiin käytävä.

28.8.2006 Maanantai:
Heti aamulla soitto Petterille, että saadaan kavioon uusi paikka. Onneksi Petteri oli Ilmajoella kenkäämässä ja oli vasta illalla menossa Lapualle, joten ehti tulla puoli viideltä laittamaan Tohtorin kavion kuntoon. =) Raine otti poitsun ajoissa talliin, että ei ole kavio sitten kostea paikatessa. Hyvin saatiin uusi paikka kiinni ja toivotaan nyt, että pysyy ehjänä. Samalla sitten valmentaja ilmoitti, ettei pääsekään tulemaan, kun on tullut flunssaan. :( Valmennus siirtyi viikon päähän maanantaille, kello kuudeksi. Harjasin kuitenkin Tohtorin ja kuskattiin Rainen kanssa 3 sankoa kentälle kolmioksi ja neljä puomia. Tunnin verran kentällä ratsastin, mentiin paljon harjoitusravia. Oli niin hyvä tahti pojalla ravissa tänään, että pystyin vaivatta istumaan jopa harjoitusravissa! Saavutus tämäkin, kun ajattelin, ettei tuon hepan ravissa pysty ikinä istumaan. ;D Puomit koin erittäin hyviksi, poika kunnolla kokosi itseään puomeilla ja nosteli kunnolla jalat puomien yli. Raine kehui, että meni tosi nätisti puomien yli. Sen kyllä tunsi takamuksellakin, että nyt tuli raviin kunnolla näyttävyyttä. Puomien jälkeen tuntui, että sai paremmin takapäänsä alleen, ravikin tuntui paljon paremmalta, jopa Tohtorin jäykempään suuntaan. Laukatkin nousi ihan mukavasti sekä ravista että käynnistä, eikä vauhti ollut aivan päätä huimaava. ;) Myötäsi myöskin mukavasti niskastaan ajoittain. Ratsastuksen jälkeen huuhtelin hiet, kuivasin ja venyttelin jalat. Päästin Tohtorin karsinaan. Raine harjasi Jackin mun puhdistellessa Tohtorin kamppeita. Käytiin vaihteeksi Jackin kanssa kävelyllä maastossa, meni n. 20 min. Ei Jack turhan ripeä kävelijä ole, varsinkin, kun paikat on tutut ja ihmiset on tuttuja. ;) Ruokittiin molemmat hepat ja vietiin tällä kertaa yöksi ulos.

29.8.2006 Tiistai:
Viime yönä tietysti tuli kunnolla vettä, kun jätti hevoset yöksi ulos. >:[ Hepat olikin sitten komean likaisia, kun vettä sateli ja olivat piehtaroineet. Harjattiin ensin Tohtori yhdessä ja Raine ratsasti puoli tuntia kentällä. Raine hoiteli Tohtorin karsinaan ja mä hain Jackin käytävälle. Harjattiin poitsu yhdessä loppuun ja laitoin juoksutusvyön sekä sivuohjat suitsien kanssa. Juoksutin ehkä 10 min, käyntiä ja ravia molempiin suuntiin. Kauaa en viitsinyt juoksutella, ettei ota liikaa lihaksien päälle. Nätisti Jack kylläkin myötäsi ja sivuohjat oli löysällä. Ruokittiin molemmat hevoset ja lakaistiin käytävää.

30.8.2006 Keskiviikko:
Mentiin viideltä tallille. Tein Jackin hommat ja Raine Tohtorin. Haettiin hevoset käytävälle ja harjattiin ne. Olivat peräti lähes puhtaita, joten ei mennyt kauaa harjauksessa. :) Käytiin vielä poikien kanssa kävelyllä, meni noin puoli tuntia. Rentoa menoa oli kummallakin hepalla. ;) Vietiin vielä lenkin jälkeen takaisin ulos ja käytiin seuraestekisoja seuraamassa Ilmajoen maneesilla. Yhdeksältä käytiin ottamassa hepat talliin ja annettiin ruoat.

31.8.2006 Torstai:
Raine teki poikien hommat. Mä harjasin Tohtorin ja ratsastin reilut puoli tuntia kentällä. Poitsu oli kamala vänkyri, ei tuntunut kuuntelevan yhtään, mitä pilotti yritti viestittää avuillaan. Vaikka ainahan se näin on, kun Raine on mennyt edelliskerralla. ;) Laukkaa polle tarjosi useaan otteeseen, vaikken edes pyytänyt nostamaan. Ensi kerralla sitten paremmin. :) Ei ollut juurikaan hionnut, joten en huuhdellut tällä kertaa, harjasin vain ja laitoin karsinaan. Raine harjasi Jackin ja mä puhdistin Tohtorin varusteet. Jack sai vähän aikaa lönkötellä irrallaan kentällä, Raine antoi vauhtia. ;) Aika laiskasti tuo meni, mutta tuli sieltä muutama laukkapätkäkin. :) Jack karsinaan ja ruokittiin molemmat hevoset. Lakaistiin käytävää.