Heinäkuu
1.7.2006 Lauantai:
Raine kävi aamulla tarkistamassa vedet ennen Seinäjoelle menoa. Olin itse
päivän Keskisellä. Ihme kyllä, ei tullut hevostavaraa ostettua. :D Mentiin
Seinäjoen kautta, kun tarkoitus oli käydä Kandaarissa kysymässä, joko tilaamani
kuolaimet olisi tulleet. Liike onkin kesälauantait suljettu, joten täytyy
ensiviikolla käväistä uudelleen.
Illalla harjasin ja "myrkytin" Jackin, Raine hoiteli Tohtorin. Ruokittiin pojat
ja päästettiin laitumelle. Täytettiin vesisaavit.
2.7.2006 Sunnuntai:
Aamulla taas vesitilanteen tarkastus. Oltiin päivä Alahärmässä tractor
pullingia katsomassa. Mun piti vielä käydä porukoilla iskän paperit laittamassa
tilitoimistoa varten, niin Raine meni edeltä tallille. Ehdin kuitenkin tallille
parahiksi harjaamaan ja myrkyttämään Jackin. Rainelle jäi jälleen Tohtorin
hoito. Ruokittiin hepat, vietiin laitumelle ja laitettiin lisää vettä.
3.7.2006 Maanantai:
Harjasin jälleen Jackin ja laitoin ötökkäkarkotteet. Raine hoiteli Tohtorin.
Ruokittiin pojat ja vietiin laitumelle. Laitettiin vedet.
Rapi oli tänään saanut niskaan puremajäljen, oli turvonnut ja vähän
vereslihalla. Ihan selvät hampaanjäljet oli jäänyt, että jonkun kanssa oli
ottanut ihan kunnolla matsia..
4.7.2006 Tiistai:
Harjasin Jackin ja Raine Tohtorin. Myrkytettiin ja ruokittiin hepat. Vietiin
takaisin laitumelle ja kannettiin vettä.
5.7.2006 Keskiviikko:
Sampsa joutui tänään takatarhaan, kun tuli selväksi, että se oli Rapin
kanssa nahistellut.
Harjasin Jackin ja Raine jälleen Tohtorin. Myrkytykset ja pojille ruuat. Hepat
takaisin laitumelle ja vesisaavien täyttö.
Kävin Seinäjoella tänään ja meinasin käydä kuolaimia kysymässä, mutta Kandaarin
väki olikin kesälomalla. 17.7 on seuraavan kerran avoinna jälleen, joten täytyy
odotella sinne saakka sitten.
6.7.2006 Torstai:
Jackillä oli tänään puoli neljältä kengitys, joten heti töiden jälkeen ajoin
tallille. Petterikin oli juuri tullut, vaikka olin 20 yli neljä tallilla. ;)
Hain Jackin laitumelta ja poika sai uudet monot alleen. Hienosti oli kengityksen
ajan. =) Harjasin poitsun, oli mutakuorrutteen alla. Aamulla satoi pari tuntia
reilusti vettä, niin laidun oli märkä ja Jack tiedettävästi nauttii tuosta
piehtaroinnista.. ;) Rainekin tuli tallilla käymään ja harjasi Tohtorin.
Laitettiin myrkyt hepsuille ja annettiin ruoat. Vietiin hepat ulos ja Raine
täytti vesisaavit.
7.7.2006 Perjantai:
Raine otti aamulla hepat talliin, kun oli niin tosi lämmintä, lähes 30
astetta.
Illalla annettiin ensin pojille ruuat. Harjasin Jackin ja Raine Tohtorin.
Laitettiin "myrkyt" ja päästettiin hepat laitumelle. Raine täytti vesisaavit ja
siivottiin vielä karsinat.
8.7.2006 Lauantai:
Raine kävi taas aamulla ottamassa hepat talliin, kun itse olin Seinäjoella.
Illalla hevosten ruokinta. Raine antoi Jackille tetanus-influenssatehosteen, ei
poika edes hätkähtänyt. ;) Harjasin poitsun ja Raine harjasi Tohtorin. Myrkyt
hevosille ja vietiin laitumelle. Päästettiin muutkin hevoset ulos, kun alkoivat
sen verran kolistelemaan Jackin ja Tohtorin päästyä ulos. Vesisaavien täyttö ja
karsinoiden siivous.
9.7.2006 Sunnuntai:
Aamulla käytiin taas ottamassa hepat talliin.
Illalla ensin poikien ruokinta ja sen jälkeen harjaus + "myrkytys". Raine sai
Tohtorin ensin valmiiksi, niin patistettiin sitä ravaamaan, että näkee,
liikkuuko vielä epäpuhtaasti. Hyvin tuo näytti ravaavan, en huomannut mitään
ontumista/arkomista. Tohtis innostui itsekseenkin spurttailemaan, nosti hännän
ylös ja veti kunnon lisättyä ravia. :D Oli tosi hienonnäköinen, harmitti, kun
kamera jäi kotiin. :( Päästin Jackin laitumelle myös ja päästettiin muutkin
hevoset. Raine täytti vesisaavit ja siivottiin poikien karsinat.
Kurikassa olis hevosmätsärit 22.7, suunnittelin vähän, että Jackin voisi viedä
näytille sinne. :D
10.7.2006 Maanantai:
Iltapäivällä satoi kaatamalla vettä, onneksi sade kuitenkin illaksi lakkasi.
:) Mentiin seitsemältä tallille, kun Petteri lupasi tulla yhdeksän jälkeen
lyömään Jackin perjantaina irronneen takakengän kiinni ja korjata etukengän
oikeaan asentoon. Oli nimittäin senkin päälle astonut, ei kuitenkaan ollut
irronnut. Meinasin Tohtorilla käydä pienen lenkin kävellen, mutta poika ontuikin
taas selvästi sitä laitumelta hakiessa. :( Ei voi siis olla näin huonoa tuuria,
että saman tien tulee uusi venähdys, kun vanhasta tervehtyy. >:[ Oikea etujalka
tuntui hiukan turvonneelta ja lämpimältä vuohisnivelen alapuolelta. Raine
harjasi poitsun ja letkutti jalkaa 20 min. Mä harjasin ja myrkytin Jackin, jonka
jälkeen Petteri kävi laittamassa ne pari kenkää kunnolla kiinni. Laitoin
Tohtikselle vielä savet etuseen ja Raine antoi Finadyneä yhden pussin.
Ruokittiin hepat. Ensin Tohtis ei halunnut lähteä uloskaan, mutta kun sain
Jackin ulos ja poika jäi yksin, niin päättikin, että eipäs täällä yksin olekaan
kiva olla. ;) Joten vietiin Tohtiskin ulos. Mieli pysyy ainakin virkeämpänä, kun
saa ulkoilla.
11.7.2006 Tiistai:
Tänään sitten ilmoitin Jackin sinne Kurikan mätsäreihin, iiks! ;D Oikeastaan
vielä ei jännitä, mutta saas nähdä, miten hermona sitä onkaan lauantaina, kun
pitäis mennä heppa esittämään... ;) Onneksi viime vuonna oltiin katsomassa, niin
tietää systeemin. Ollaan vipassa luokassa, joten saa ensin katsella muiden
luokat. :) Vielä ei ollut kovin montaa ilmoittautunut, mutta vielä tässä ehtii..
:D Tohtista en sitten viitsinyt ilmoittaa mukaan, mitäpä sitä raukkaa kiusaamaan
ja varsinkaan nyt, kun ontuukin. Stressaisi kuitenkin niin kamalasti koko
reissua. =/
Illalla harjattiin hepat ja laitoin myrkyt Jackille. Tohtorin jalka ei ollut
lämmin enää, laitoin kuitenkin tensolvetia. Hain ensi hätään tavallista
Disperiniä apteekista, niin saa sitä antaa. Ainakin nyt illalla Finadyne vielä
vaikutti, eikä poitsu juurikaan jalkaansa aristellut. Täytyy toivoa, että antaa
nopsasti periksi. Ruokittiin pojat ja vietiin takaisin laitumelle. Vettä
hepsuilla olikin.
Jenniäkin näin tänään ja sovittiin alustavasti, että mentäisiin torstaina
maastoon Jackin ja Viivin kanssa, jos vain säät sallivat. ;)
12.7.2006 Keskiviikko:
Tänään taas sateli vettä, niin oli puhtaita heppoja. ;) Harjasin Jackin ja
Raine Tohtorin. Laitettiin "myrkyt" ja ruokittiin pojat. Hepat laitsalle
takaisin ja käytävän lakaisu.
Oltiin tänään paria ratsastuskenttää katsomassa ja alustoja vertailemassa. Tällä
reissulla tehtiinkin päätös, mitä hiekkaa kentälle tulee. Toivottavasti ehtivät
pian alkaa ajamaan, niin sais kentän kuntoon. :) Samalla reissulla käytiin
Kauppilassakin, kaikki rungottomat oli sieltä myyty. :( Sirpa lupasi ilmoitella,
jos satuloita tulee lisää.
13.7.2006 Torstai:
Harjasin Jackin ja harjoittelin harjan letittämistä. Harjoittelua se kyllä
olikin, tuli pieniä mutkia lettiin. ;D Noh, kun tuon 10 kertaa teen, niin
eiköhän se ala sujua. :D Laitoin suojat takasiin ja satuloin pollen. Mentiin
Jackin kanssa edellä ja Jenni tuli Viivillä perässä. Oli sitten hiukkasen
energisiä heppoja, vauhtia olisi riittänyt yllin kyllin, eikä kävellä olisi
maltettu. ;) Muutoin kyllä Jack oli tosi fiksusti, katseli kaikkea, pari kertaa
taisi säpsähtää, mutta muuten ei mitään ongelmia. :) Yhdellä suoralla hepat
vähän innostui, ei menneet Jackillakaan pidätteet läpi ja nosti laukankin
sitten. Oli melkoisen lennokas laukka-askel, todella iso. Jarrutusmatka meni
vähän pitkäksi, mutta kyllä lopulta saatiin hevoset kävelemään. Kummallakin
kädet melkoisen väsyneinä. ;) Tullessa ei sitten päästettykään heppoja käyntiä
kovempaa, eikä nuo enää juuri yrittäneetkään kiristää tahtia. Taisivat kumminkin
sen verran saada ylimääräisiä puhteja pois. ;) Todettiin Jennin kanssa, että ei
taideta ensi kerralla lähteä näin pitkän loman jälkeen heti maastoon. :D Ei
muuta kuin liikuntaa vaan, niin kylläpä nuo tasaantuvat. :) Toinen suoja
taas kääntyi väärään asentoon, täytyy varmaan kumminkin ostaa sellaiset molemmin
puolin tulevat suojat, joissa on jännesuojan tyyliin edessä tarra. Sellainen
vois pysyä.. Lenkin jälkeen riisuin Jackin ja pesin lämpimällä vedellä hikiset
kohdat. Otti vähän pojalla kunnon päälle lenkki, ihmekös tuon mahan kanssa. xD
Jack meni boksiin odottelemaan, kun puhdistin varusteet ja Raine antoi sitten
ruoan. Meidän lenkkeillessä Raine hoiteli Tohtorin + ruokki pojan. Oli kuulemma
kävellyt ihan normaalisti, vaikkei eilen saanut kipulääkettä, joten Raine ei
antanut tänäänkään. Petterikin tulee huomenna katsomaan kavion paikan, kun se
alkaa taas repsottelemaan. Laitoin Jackille "myrkyt" karsinassa, ei poika
hievahtanutkaan. ;) Vein takaisin laitumelle ja lakaisin käytävää.
14.7.2006 Perjantai:
Töiden jälkeen kävin kotona vaihtamassa vaatteet ja menin tallille, kun
Petteri tuli vaihtamaan Tohtorin kavion paikan uuteen. Petterin lähdettyä
odoteltiin paikan kuivumista ja annoin poitsun syöpötellä laitumen ulkopuolella
vähän aikaa. Vein laitumelle ja tarkistin hevosten vedet.
Tallilta ajoin suoraan Kauppilaan ja kävin hakemassa Tohtorille sovitteille
rungottoman, kun niitä oli tänään tullut lisää. :)
Illalla Raine sitten saikin luvan hoitaa Jackin ja mä hoidin Tohtorin. Raine
ruokki Jackin, myrkytti ja vei ulos. Mä kokeilin Tohtorille rungotonta. Hyvältä
näytti ja tuntui mukavalta istua tuossa käytävällä. Satulan mukana tuli vyö,
mutta se oli 80 cm, niin sehän on ihan liian iso Tohtikselle. Jackin 70 cm vyö
meni vielä juuri ja juuri. Jalustimet otin pois koeratsastuksen ajaksi.
Tietysti, kun sain Tohtiksen valmiiksi, niin just osui sadekuuro meidän tallin
kohdalle. :( Noh, laitoin sitten satulan päälle vain vedenpitävän
satulansuojuksen, niin päästiin keskeneräiselle kentälle köpöttelemään. Tosi
mukavan tuntuinen satula oli, pehmeä ja silti tosi tukeva. Vaikka ilman
jalustimiakin meni, niin yhtään ei tuntunut siltä, että vois pudota. :D Muutama
rinki käveltiin ja sitten mentiin talliin. Ainakaan tuossa poika ei tuntunut
ontuvan mitään jalkaa, en sitten tiedä, miten ravissa olisi liikkunut. Raine
antoi Tohtorille ruuan ja vein poitsun ulos. Raine täytti vielä vesisaavit ja
antoi Sampsalle lisää heinää.
15.7.2006 Lauantai:
Oltiin vähän aikaa Seinäjoen raviskalla esteratsastuskisoja katsomassa.
Jackille etsin parempia suojia, mutta kisoista en löytänyt. Minimanista sitten
ostin lami-cellin mustat hivutussuojat, jotka kiertää koko jalan ja tarra tulee
etupuolelle. Illalla kokeilin suojia poitsun harjauksen jälkeen, eikä ne
tietenkään sopineet. :( Noh, onneksi on kuitti tallella, niin saa käydä
vaihtamassa. :) Minimanissa oli muuten vihdoin tullut salmiakkikuvioituja
taluttumia lisää ja nyt oli sininen-vaaleansininen! Vihdoin sain sellaisen
Jackille. =) Mätsäreissä saa sitten ekan kerran käyttää ketjun kanssa. ;) Mutta
siis asiaan, eli Jack harjauksen jälkeen karsinaan syömään. Raine hoiteli
Tohtorin. Laitettiin myrkyt hepoille ja vietiin takaisin ulos. Vesisaavien
täyttö ja Sampsalle lisää heinää.
16.7.2006 Sunnuntai:
Jenni sattui olemaan tallilla, kun iltapäivällä menin. Olin muutenkin
lähdössä ratsastamaan, niin kysyin Jenniä kaveriksi. Jenni lupasi lähteä ja
lopulta Janinakin lähti Rambon kanssa mukaan. Hain Tohtorin laitumelta, harjasin
poitsun ja laitoin kuntoon. Pääsin kunnolla testaamaan rungotonta. ;) Oli se
vähän outo näin yhtäkkiä, jalat tuli jotenkin tosi taakse, mutta muuten oli
kyllä pehmeä ja tukeva ratsastaa. :) Jalkojen kanssa vain saa vähän etsiä oikeaa
paikkaa, mutta eiköhän se siitä aikaa myöten. :) Tohtis oli hyvin rauhallinen
lenkillä, mennessä yksi ravipätkä otettiin, mutta Janinalla oli ongelmia Rambon
kanssa, niin siirryttiin pian käyntiin. Rambolla vähän menokaviota vipotti
pitkän laitumella olon jälkeen. ;) Tullessa sitten Janinalla meni hermot Rambon
kanssa ja tuli alas selästä. Viivi ja Tohtis hermostui kanssa ja jonkin matkaa
mentiin steppaillen eteenpäin, mutta vähän ajan päästä hevoset taas rauhoittui.
Janinakin pääsi loppumatkan ratsastamaan, kun Rambo sai pahimmat puhtinsa
purkaa. ;) Tallilla riisuin Tohtorin, harjasin ja huuhtelin haalealla vedellä
hikiset kohdat. Päästin Tohtorin karsinaan. Raine oli meidän maastoilun aikana
harjannut Jackin ja juoksuttanut poikaa Palon pellolla vähän aikaa. Heppojen
myrkytykset, ruokinta ja pojat laitumelle. Vesisaavien täyttö ja varusteiden
puhdistus.
17.7.2006 Maanantai:
Töiden jälkeen käytiin S-joella, palautin suojat Minimaniin ja hain yhdestä
hevostarvikeliikkeestä toiset nahkasuojat kokeiltavaksi.
Hain tallilla taas Tohtorin työn alle, harjasin ja varustin poitsun. Kävin
vajaan tunnin lenkin ratsastamassa, pääasiassa käyntiä vain, yksi pätkä ravia.
Tullessa tietysti pojalla oli vähän käynti hukassa ja hikosikin sitten ihan
mukavasti. Tallilla riisuin Tohtiksen, huuhtelin jälleen hiet pois ja laitoin
ötökkäkarkotteet. Päästin poitsun karsinaan. Raine oli harjannut Jackin ja
kokeiltiin suojia, ei nuokaan oikein sopineet. :( Täytyy käydä samaisesta
liikkeestä hakemassa yhdet toiset nahkasuojat vielä kokeiltavaksi, ne kenties
voisivat olla sittenkin paremmat. Raine ruokki pojat ja mä puhdistelin
Tohtorin varusteet. Hepat laitumelle.
18.7.2006 Tiistai:
Vihdoin kenttä tuli tänään valmiiksi, tosin aidat vielä puuttuu. Harjasin
Tohtorin ja satuloin. Ratsastin noin puoli tuntia kentällä, poitsu oli laiska,
tosin piristyi sitten, kun otettiin vähän laukkaa. Ratsastamattomuus kyllä näkyi
hepassa, oli jäykkä ja unohtanut asioita. Tosin eihän se vaadi kuin treeniä. ;)
Riisuin Tohtorin ja päästin karsinaan. Laitoin vielä ötökkäkarkotteet. Puhdistin
varusteet ja annoin sitten ruuan. Vein Tohtorin ulos ja otin samalla reissulla
Jackin talliin. Harjasin poitsun ja juoksutin kentällä + taluttelin
loppukäynnit. Noin puoli tuntia kaikkinensa. Talliin syömään ja myrkytyksen
jälkeen ulos. Raine kävi sen verran tallilla, että laittoi hevosille vedet ja
siivosi Tohtiksen karsinasta pisut pois. Siivosin vielä Jackin karsinan.
19.7.2006 Keskiviikko:
Harjasin Jackin ja satuloin hepan. Ratsastin vajaan tunnin kentällä. Vauhtia
riitti taas, poitsu jännittikin. Menopätkien jälkeen alkoi kuitenkin rauhoittua
taas. Jarrut tuppasivat paikoin olemaan hukassa, suurin syy siihen kyllä
varmasti istui satulan päällä. ;) Loppukäyntien jälkeen pesin hiet pois ja
päästin Jackin boksiin. Raine harjasi Tohtorin ja juoksutin hetkisen poikaa
liinassa kentällä. Sen verran spurttaili, mitä itse halusi ja sitten vain
kävelytin loppukäynnit. Raine täytti sillä välin vesisaavit. Raine ruokki pojat
ja vei takaisin ulos. Mä puhdistelin varusteet, Jackilla satula ihan pölyssä ja
mun suussa narskui hiekka hampaiden välissä. Sen verran Jack nostatti kuivalta
kentältä pölyä. Suitset toinkin jo kotiin puhdistusta varten, huomenna mulla on
kasvojen puhdistus, niin en pääse tallille lainkaan. Perjantaina kokeilen
juoksuttaa Jackia satulan kanssa ja sitten pojalla onkin pesu & puunaus
lauantaisia mätsäreitä varten. ;)
20.7.2006 Torstai:
Raine harjasi ja ruokki pojat.
21.7.2006 Perjantai:
Hain ensin Tohtorin käytävälle ja harjasin sekä satuloin poitsun. Ratsastin
kentällä puolisen tuntia, käyntiä, ravia, laukkaa ja voltteja. Riisuin Tohtiksen
ja päästin karsinaan. Puhdistelin varusteet. Raine haki tällä välin jo Jackin ja
harjasi poitsun. Laitoin satulan selkään ja kokeilin toisia nahkasuojia, jotka
näyttivätkin hyvältä. Poika vain liinaan ja kentälle juoksemaan. Eipä tuo
näyttänyt mitään satulasta piittaavan, jalustimetkin jätin alas roikkumaan.
Joten ei siis ainakaan satulaa jännitä, joten voi hyvillä mielin jatkaa
ratsasteluja. ;) Jätin suoraan pesupaikalle ja pesin pollen. Kuivattiin enimmät
vedet pois ja poika sai fleecen päälleen. Letitin vielä harjan ja hännän,
vaihdoin kuivan loimen ylle ja poika boksiin. Ruokittiin hepat ja jätettiin
yöksi talliin. Jos Jack olis pihalle päässyt, niin poikahan olisi heti
piehtaroinut. ;) Raine täytti vesisaavit ja lakaisi käytävää.
22.7.2006 Lauantai:
Aamulla tallille. Tohtori pääsi heti ulos, Jack käytävälle. Otin letit pois,
hienosti jäi harja kiharalle. =) Harjasin vielä ja pyyhin kostealla sienellä
pölyt pois. Kulkkarit jalkaan ja heppa koppiin. Ai että se on hyvä lastata, ei
ikinä noin hyvin lastattavaa hevosta ole ollutkaan. :D Kävelin vain edellä ja
poika tuli perässä suoraan koppiin. =) Oltiin heti puolilta päivin mätsäreissä,
olivat juuri alkaneet. Meillä oli pitkä päivä edessä ja poika olikin jo
väsähtänyt, kun lopulta meidän vuoro oli. Seisoessa vähän yritti lähteä
paikalta, kun paarmat kiusasi ihan kamalasti. :( Sitten vain käyntiä kierros ja
ravia. Ravissa piti maiskuttaa koko ajan ja askeleetkin oli jo lässähtäneitä,
kun ei poika enää jaksanut esiintyä. Senpä vuoksi oltiin jaetulla 6. sijalla,
piste-erot oli tosi pieniä. Moittivat myöskin vähän läskiksi. xD Miten niin?! xD
Luonne oli kuitenkin täydet 10 pistettä ja käytöskin 9. Että jos ensi vuonna
mennään uudestaan, niin täytyy vain mennä sen verran myöhään, että poika on
vielä virtaisemmalla tuulella. Sekä esittäjän pitää muistaa ottaa se raippakin
mukaan, varmuuden vuoksi. ;) Ja josko siihen mennessä tuo heinämahakin olisi
kadonnut. xD Kovasti poika kyllä keräsi huomiota, kuvia otettiin, moni tuli
pojasta kyselemään ja rapsuttelemaan. Kivaa joka tapauksessa oli ja tuli se
ensimmäinen ruusukekin. =) Tallille, kun päästiin, niin olin kyllä minäkin tosi
väsynyt jo. Laitoin vain Jackille ötökkäkarkotteet ja vein pojan ulos. Raine
täytti vesisaavit. Käytiin vielä myöhemmin illalla yhdessä harjaamassa Tohtori
ja ruokittiin pojat. Siivotaan karsinat vasta huomenna, ei enää millään
jaksanut. Jackin mätsäri-arvostelun voit lukea kokonaisuudessaan
täältä.
23.7.2006 Sunnuntai:
Aamulla käytiin täyttämässä hevosten vesisaavit.
Illalla harjasin Tohtorin ja satuloin poitsun. Ratsastin kentällä n. 45 min.
Poitsulla oli känkkäränkkäpäivä, venkoili joka suuntaan, eikä välittänyt
pohkeista tuon taivaallista. En sitten yrittänytkään ottaa laukkoja, nekin olisi
menneet kumminkin tappeluksi. Joten vain käveltiin, tehtiin voltteja ja
ravailtiin. Tehdään sitten Tohtiksen parempana päivänä enemmän. :) Ratsastuksen
jälkeen huuhdoin hikikohdat ja kuivasin enimmät vedet pois. Raine siivosi
poikien karsinat ja harjasi Jackin. Satuloin poitsun ja juoksutin liinassa vähän
aikaa. Tänään pinkoi melko vauhdikkaasti ja hikihän siinä tuli rehkiessä.
Loppukäyntien ja riisumisen jälkeen huuhtelin hikikohdat, kuivasin ja ruokittiin
pojat. Varusteiden putsaus ja Raine vei hepat laitumelle myrkytyksen jälkeen.
Vesisaavien täyttö ja käytävän lakaisu.
24.7.2006 Maanantai:
Päivällä vesisaavien täyttö.
Illalla koiratreenien jälkeen harjasin Jackin ja Raine Tohtorin. Laitettiin
ötökkäkarkotteet ja ruokittiin pojat. Vietiin hepat laitumelle ja lisättiin
vettä.
25.7.2006 Tiistai:
Vesisaavien täyttö päivällä.
Olinkin yksin tallilla tänään. Tein ensin pojille ruuat valmiiksi
odottamaan. Hain Jackin, harjasin ja satuloin poitsun. Juoksutin taas liinassa,
meni taas tosi vauhdikkaasti aluksi ja sitten rauhoittui ja alkoi rentoutua.
Otettiin vielä yhdet ravit käyntipätkän jälkeen ja sitten loppukäynnit. Hiki
tuli taas, joten huuhtelin ja laitoin ötökkäkarkotteet. Laitoin poitsun
karsinaan ja puhdistelin varusteet. Tulevat nimittäin melkoiseen
pölyyn/hiekkaan, kun kenttä on tosi kuiva nyt. :( Annoin Jackille ruuan ja vein
jätkän ulos. Otin Tohtorin samalla reissulla sisälle, harjasin ja juoksutin
liinassa. Oli aika laiskaa menoa, vähän lönkyteltiin. ;) Loppukäynnit ja poika
ruuille. Laitoin karkotteet. Pesin laitumen 2 vesisaavia, kolmatta en raaskinut
tyhjätä, joten pesee sen sitten ensi kerralla, kun on tyhjempi. Täytin kaikki ja
lakaisin vielä tallin käytävän.
26.7.2006 Keskiviikko:
Vesisaavien täyttö päivällä.
Ensin Tohtori "työn alle". Harjattiin Rainen kanssa poitsu ja satuloin.
Ratsastin kentällä 40 min. Käynnissä taivutteluja molempiin suuntiin, kevyttä
ravia kumpaankin suuntaan, muutama voltti siellä täällä. Otettiin vielä peräti
laukatkin molempiin suuntiin ja hienosti nousivat! =) Ja tuli peräti ihan oikeat
laukat kumpaankin suuntaan. ;) Aika hurjaa kyytiähän tuo taas oli, mutta kyllä
se siitä ajan myötä paranee. :) Loppukäynnit ja poika pesulle. Laitoin
ötökkäkarkotteet ja Tohtis meni boksiin odottelemaan vähäksi aikaa. Raine
harjasi sillä välin Jackin ja laitoin poitsulle satulan. Juoksutin taas
liinassa, nytkin pinkoi aluksi vähän aikaa melkoisen vauhdikkaasti.
Loppukäyntien jälkeen pesulle. Karkotteet vielä ja karsinaan. Raine antoi
pojille ruuat ja vei takaisin ulos sekä täytti vesisaavit. Mä puhdistelin
varusteet. Raine vielä lakaisi meidän sotkut käytävältä pois.
27.7.2006 Torstai:
Päivällä käytiin laittamassa vettä lisää.
Haettiin molemmat hepat käytävälle. Harjasin Tohtorin ja satuloin. Jackille
sama homma Rainen toimesta. Raine meni Jackin kanssa kävelylle maastoon,
taluttaen. Jack sai ottaa iisisti tänään, tosin satula oli mukana kuvioissa. ;)
Tohtorilla ratsastin kentällä puoli tuntia. Aluksi taas käynnissä taivutteluja
kumpaankin kierrokseen ja sen jälkeen kevyttä ravia. Otin nytkin laukat
molempiin suuntiin, oikealle tuli jo pieniä pätkiä hitaampaakin laukkaa,
vasemmalle laukka vauhdikkaampaa, kun se on Tohtorille vaikeampi kierros.
Käveltiin loppukäynnit, osaksi tallin pihassa. Sen jälkeen pesulle,
ötökkäkarkotteet ja karsinaan odottelemaan. Raine "myrkytti" Jackin ja antoi
ruoan. Puhdistin Tohtorin varusteet ja Raine antoi Tohtikselle ruoan, vei pollen
ulos ja täytti vesisaavit. Vielä käytävän lakaisu.
28.7.2006 Perjantai:
Päivällä käytiin täyttämässä vesisaavit.
Haettiin hepat laitsalta ja harjasin Jackin sekä Raine Tohtorin. Suojat pojille
ja juoksutettiin kumpaistakin kentällä liinassa, samaan aikaan. Ehkä vartin
verran meni liinauksessa. Jack oli tosi rauhallinen, laukkakin oli työn ja
tuskan takana. Eli sekin viittaisi siihen, että poitsu jännittää satulaa.
Laitettiin ötökkäkarkotteet pojille ja ruokittiin. Vietiin takaisin laitumelle
ja Raine täytti vesisaavit. Siivottiin omat sotkut kentältä ja käytävältä.
29.7.2006 Lauantai:
Päivällä vesisaavien täyttö.
Illalla Raine haki Tohtorin laitumelta ja harjasi lähes kokonaan poitsun.
Laitoin varusteet ja Raine ratsasti kentällä puolisen tuntia. Aluksi oli vähän
turhat pitkät jalustimet keventelyyn, pari reikää lyhentämällä alkoi homma
pelittää. =) Yksi laukkakin tuli vahingossa, kun Raine yritti poitsua raviin ja
mä sitten heiluin aidan reunalla aitapaalun kanssa ja usutin poikaa vauhtiin.
Vauhtiin poitsu saatiinkin ja laukkaamaan. Meni kyllä tosi rauhallista laukkaa,
Rainekin sanoi, että tuntui hitaalta ja mukavammalta kuin ravi. ;) Raine saikin
riisua poitsun itse ja huuhdella hikikohdat + kuivata. Mä hain jo Jackin
käytävälle ja harjasin poitsun. Laitoin suojat ja satulan ja otettiin selkään
nousuharjoituksia. Hypin vain satulaa "vasten" Jackin kyljessä ja aluksi poitsu
yritti paeta paikalta. Eipä päässyt, kun oli kiinni. Äkkiä kumminkin tottui ja
Rainekin pomppi toisella puolella ja kävi selässäkin istumassa. Annettiin
välillä leipää kiitokseksi ja tietysti kehuttiin sekä taputeltiin. Menin vielä
juoksuttamaan kentälle, oli nyt rauhallisempi kuin muina iltoina. Loppukäyntien
jälkeen kiusattiin Jackia lisää, Raine oli selkään nousijana. Aluksi saman tien
karkasi alta pois, kun Raine vaan hyppäsi tasajalkaa satulasta kiinni pitäen.
Sitten tehtiin niin, että Raine vain piti satulasta kiinni niin kauan, kun poika
pyöri ja päästettiin heti irti, kun poitsu jäi paikalleen sekä kehuttiin
kovasti. Sen jälkeen harjoitukset alkoikin sujua, hoksasi heti, että helpommalla
pääsee, kun seisoo paikallaan. Raine pomppi satulan vieressä pitäen taukoja,
että poitsu sai miettiä, mitä tapahtui, pomppi jalustin jalassa ja kävi jopa
selässäkin istumassa. Koko ajan poika seisoi paikallaan ja kehuttiin kovasti,
annettiin leipää ja taputeltiin. Paineen poisto on kova sana ja nähtävästi ruuna
on erityisen fiksu tapaus! =) Tästä onkin hyvä jatkaa. :) Huuhtelin hikikohdat
ja laitoin ötökkäkarkotteet. Annettiin pojille ruuat ja vein syömisen jälkeen
hepat ulos. Raine täytti vesisaavit. Puhdistettiin varusteet yhdessä. Raine
lakaisi vielä käytävää. Sanoi menevänsä huomennakin Tohtorilla. ;)
30.7.2006 Sunnuntai:
Aamupäivällä hain hevoset talliin ja purettiin vanha laidun Rainen kanssa.
Lyötiin tolpat ja vedettiin langat toiselle puolelle. Hain hevoset uudelle
laitsalle, kyllähän tykkäsivät, kun oli syötävää. =) Raine haki vielä vesisaavit
ja täytettiin ne.
Illalla haettiin Tohtori käytävälle ja harjattiin poitsu yhdessä. Laitoin
varusteet ja Raine ratsasti reilu puoli tuntia kentällä. Menivät muutaman kerran
laukkaakin. ;) Tohtis hiukan lämpesi viimeisen laukan jälkeen, mutta rauhoittui
hyvin pian. Keventelykin sujui tänään jo paremmin. :) Riisuttiin poitsu yhdessä,
harjattiin, Raine huuhteli hikikohdat ja kuivattiin. Laitettiin ötökkäkarkotteet
ja Tohtori pääsi boksiin lepäilemään. ;) Raine haki Jackin käytävälle ja
harjattiin poitsu. Satuloin ja Raine pomppi käytävällä satulan vieressä,
satulasta kiinni pitäen vähän aikaa. Sitten juoksutin vähän aikaa liinassa,
menee jo rauhallisemmin, vaikka yhä vauhdikkaammin kuin ilman satulaa.
Juoksutuksen jälkeen Raine pomppi satulan vieressä ulkona, hienosti poika seisoi
paikallaan. Kehuin, silittelin ja annoin porkkanan paloja. Raine nousi muutaman
kerran selkäänkin ja paikallaan Jack pysyi, vaikka jännittynyt vielä olikin.
Raine makasi hetken mahallaan satulan päällä ja talutin Jackia muutaman
askeleen. Raukka ei meinannut uskaltaa edes liikkua. :D Tiistaina varmaankin
otetaan jo pieniä kävelypätkiä, kun Raine istuu selässä. Riisuttiin Jack,
suihkuttelin ötökkäkarkotteet ja vein poitsun karsinaan. Raine antoi ruuat
pojille ja puhdisteltiin varusteet. Vein pojat ulos ja Raine lakaisi käytävän.
31.7.2006 Maanantai:
Koiratreenien jälkeen tallille. Hain Jackin ja Raine Tohtorin ja harjattiin
hepat. Suihkuteltiin ötökkäkarkotteet ja annettiin pojille sapuskat. Raine haki
Rambonkin käytävälle, kun sille oli tullut pieni haava kaulaan ja siinä pörräsi
kärpäsiä. Raine putsas sen, laittoi helosania ja ötökkämyrkkyä ympärille, että
josko haava saisi olla rauhassa.. Samalla katsottiin, että Rambolla on törkeän
pitkät kaviot, Keijokin kävi tilanteen katsomassa ja lupasi hommata kengittäjän
ruunalle. Petterillä aikamoinen homma saada noista kavioista taas hyvät..
Vietiin hepat ulos ja Raine täytti vesisaavin. Mä vaihteeksi lakaisin käytävän.
Käytiin tänään hakemassa Kauppilasta minichapsit Rainelle. ;)