Helmikuu

1.2.2005 Tiistai:
Mentiin aiemmin tallille, kun meen taas jumppaamaan illalla. ;) Haettiin Lumo ja musta se näytti hieman ontuvalta. Tallinkäytävällä se oli kuitenkin ok, enkä huomannut muuta kuin sen olevan kankea. Harjattiin poitsu, satuloin ja heijastin. Lähdettiin sitten maastolenkille. Oli lähtiessä taas kankea ja tuntui kävelevän oudosti. En käynyt kuin pienen lenkin kävellen peltotiellä. En oikein tiennyt, että aiheuttiko tilsakeli omiaan, vai oliko poitsu vaan kankea, kun on viime päivien liikutus vähän vaihdellut vai ontuiko se jotain jalkaa. =/ Loppumatkasta talutin poitsua ja yritin kattoa jalkoja, että liikkuuko joku eri tavalla. Mitään en huomannut. Hankalaa se on itte yrittää kattoa, kun poitsu kävelee siinä vähän takana. Ajattelin ottaa varman päälle, enkä mennyt lenkille. Raine oli onneksi hommat ehtinyt tehdä, kun tallille päästiin. Riisuin käytävällä poitsun ja kokeilin jalat läpi. Ei niissä mitään taaskaan ollut. Ehkäpä se on taas saanut pienen venähdyksen, kun poitsu on painatellut tarhassa melkoista kyytiä parina viimeisenä päivänä..! Kävelytellään nyt muutama päivä, niin eiköhän tuo ohi mene. =) Raine harjas Santun ja päästi pikkumiehen boksiin. Ruokittiin poitsut ja pesin Lumon kuolaimet. Aamuruuat valmiiksi ja käytävän lakaisu.
Tänään Raine oli ehtinyt ruveta remontoimaan varustekämppää. Lämmitin oli jo ja lattiaa korotettu. Tuoksui ihanalta nahkalta, kun varusteet oli lämmenneet. =)

2.2.2005 Keskiviikko:
Meninpä tänään yksin tallille. Siivosin poikien karsinat ja vaihdoin vedet sekä laitoin heinät. Kannoin pienet läjät rehua heinien päälle, kun vaihteeksi tuotiin taas rehupaali. Jenni kävi aiemmin hakemassa Viivin ja Reetakin tuli Minttua ottamaan talliin, joten otin Lumon käytävälle ja laitoin Santun karsinaan. Yksin ollessaan se olis kuitenkin juossut tarhassa itsensä hikeen ja sitähän sen ei saa tehdä.. Lumo jäi sitten käytävälle odottelemaan, kun menin uudistettua tallikämppää kuvailemaan ja harjoja ym. hakemaan. Reeta siinä siivoskeli, joten päätin minäkin pakista viedä turhat tavarat kotiin ja jotain heittää roskiinkin. Täytyis vielä Santun pakki siivota, vaikka huomenna. :) Menin harjaamaan poitsun, ennen kuin se vallan kyllästyy käytävällä seisoskeluun. ;) Laitoin ohjat riimuun ja heitin pari vilttiä pehmikkeeksi mun takapuolelle. :D Poitsu askelsi taas normaalisti, joten ihan kunnossa tuntuisi olevan. Mennään nyt kuitenkin vielä huominen ja perjantai kevyesti, varmuuden vuoksi. :) Jätkä vaan ei taas kerran meinannut mennä sillan yli, katteli vain ladon taakse ja säikkyi jotain siellä. Kiersin sitten pihan kautta tielle, mutta ei edelleenkään voinut lähteä siltaa kohti. >:[ Pariin kertaan mun piti rauhoitella itteäni, etten hermostu, kun klo oli jo puoli 9, niin ei kauheasti innostanut hevosen säikkymiset. Mentiin sitten lähes koko alamäki peruuttaen. ;D Kokeilin vain välillä, että jokos mentäis oikein päin, mutta ei, niin jatkettiin peruutusta. Riimulla on niin kätevä peruutella, kun ei tartte pelätä kiskovansa suusta. ;) Päästiin sitten yli, kun poitsu hoksas olevansa niin lähellä, että oli pakko mennä! :D 3 kierrosta käveltiin pellolla, pari pientä ravipyrähdystä mentiin. Liikkui ihan normaalisti. Vein poitsun suoraan karsinaan ja otin kamat pois. Harjasin pikaisesti Santun ja ruokin poitsut.

3.2.2005 Torstai:
Siivosin Santun pakin nopsasti. Toin Santunkin pakista ylimääräiset kamat kotiin, joita ei tod.näk. tulla tarvitsemaan. Tein poitsujen hommat. Reeta haki Mintun talliin, niin otin samalla Lumon käytävälle. Harjasin jätkän. Jenni tuli ottamaan Viivin, joten hain Santunkin talliin, ettei se jää yksin tarhaan huutamaan ja juoksemaan. Laitoin Lumolle viltit ja ohjat riimuun kiinni. Sama suunta taas kuin eilen. Poitsu meinas jälleen stopata puuvajan nurkalle, mutta peruuttamalla mentiin taas "eteenpäin". ;D Sitten tuo ei meinannut mennä taas siltaa kohti, joten käänsin jätkän ja meinasin ruveta peruuttamaan, mutta poitsu haluskin kääntyä oikein päin ja lähti kävelemään siltaa kohti! :D Tajusi varmaankin, että helpompaa se on kävellä oikeinpäin kuin peruuttaa koko ajan. ;D Tänäänkin poitsu välillä tuntui kävelevän vähän kummasti, mutta pellolla en huomannut mitään erikoista. Ravattiin pari pätkää, pilottikin sentään pysyi kyydillä. ;) Takaisin tullessa ajeltiin tiellä moottorikelkalla. Lumo vähän kuuhaili sitä, kun ei nähnyt sitä. Tottakai se tuli meitä vastaan, näin sen jo kauempaa, joten varmuuden vuoksi hyppäsin alas selästä. Hirveästi tuo ei hidastellut meidän kohdalla, mutta ei jätkä siitä mitään piitannut, katteli vain päälle. Sitä kylläkin säpsähti, kun kelkkailija heti poitsun takana kaasutti. >:[ Taluttaessa poitsu näytti ihan ok:sti kulkevan, paitsi pattijalka liikkui hieman eri tavalla. Kenties kinnerpatti vaivaa taas. =/ Mitään muutakaan jalasta en ole löytänyt.. Päästin Lumon karsinaan ja riisuin pojun siellä. Kokeilin Santulle turparemmiä, kun käyn suurennuttamassa sen. Harjasin pikkumiehen. Ruokin hepat ja lakaisin vielä käytävän. Aamuruokien teko.

4.2.2005 Perjantai:
Tarkoitus oli mennä Lumolla pellolle ratsastamaan ja Raine olis tullu kuvailemaan, mutta ilma oli niin karsee, että ei sitten viitsittykään mennä. Joten en ollut tänään tallilla ollenkaan, kun menin kuudeksi sinne kurssille. Raine oli tehnyt poikien hommat, harjannut hummat ja talutellut Lumoa vähän laitumella. Poitsu kuulemma ok, aika energinen vain. ;D

5.2.2005 Lauantai:
Jenni hoiti aamutallin.
Pääsin kolmelta kurssilta ja kävin tallilla. Heitin loimet Santulle ja Lumolle päälle, kun sateli taas vettä ja tuuli. Kävin kotona vaihtamassa vaatteet, kun uuden hepan piti tulla pian. Aloittelin sitten karsinan siivouksia. Tulihan se polle sieltä lopulta! En vieläkään muista sen kutsumanimeä, olikohan se Rapi? Polle seisoskeli hetken karsinassa, kävin ottamassa pari kuvaa. Tein sitten hommat loppuun. Reeta päästi Rapin ulos ja kuvailin polleja. Ei mitään hirmuista juoksentelua. Pojat oli omassa ryhmässä ja tammat omassa. Ihan ok näyttivät toimeen tulevan. Illalla vielä uudelleen tallille.
Harjasin illalla Lumon ja satuloin sekä heijastin poitsun. Jätkä oli tarhassa saanut taas pari haavaa vuohiseen.. =/ Tuli vähän pelleiltyä hevosen selässä, kun lähdettiin Jennin ja Viivin kanssa lenkille. ;D Poitsu hyvässä kunnossa, laiska vaan! :D Jätkä haisteli maata ja pysähteli tämän tästä nuuskimaan, piti oikein patistella pollea eteenpäin. ;D Käytiin tuo lyhyt maastolenkki, pari pätkää ravia ja lyhyt laukkapätkä. Peltotiellä pientä kahlailua, ei onneksi kaikki lumet ole sulaneet (vielä). Lumo karsinaan ja hain Santunkin karsinaan tarhasta huutamasta. Riisuin Lumon ja harjasin hiukan. Pliisterit kintereeseen ja arnikaa etusiin. Santulta loimi pois ja yhdellä Lumon harjalla sitä hiukan harjailin. Kello oli taas niin paljon, että en viitsinyt ruveta kunnolla harjailemaan. Viivi kaiken lisäksi käyttäytyi oudosti, joten mitattiin siltä kuume ja seurailtiin sitä muutenkin. Näytti kuitenkin ihan terveeltä ja söi. Putsasin Lumon varusteet ja ruokin poitsut. Rainekin tuli tallille, kun näki kotiinpäin ajellessaan valot vielä tallissa. Kukapa muukaan siellä niin myöhään on kuin mä?! :D Aamuruuat vielä valmiiksi.

6.2.2005 Sunnuntai:
Reetan aamutalli. (Me ollaan päästy helpolla tänä viikonloppuna.. ;))
Päivällä paistoi niin hienosti aurinko ja oli muutama aste pakkasta. Pakkohan sitä oli tallille ja lenkille lähteä. ;) Jenni tuli Viivillä mukaan. Heidi ja Reeta oli just lähdössä Mintulla ja Rapilla pikkulenkille, joten odoteltiin ensin, että pääsivät matkaan. Otettiin loput 3 pollea sisään, ei tarvinnut Santunkaan jäädä yksin ulos huutamaan. Harjasin ja satuloin Lumon. Päästin Santun ulos vielä ennen lähtöä. Poitsu taas lähtiessä kankea ja tänäänkin älyttömän hidas! Kiva vain, kun on taas liukasta, joten saa nähdä, miten se taas vaikuttaa Lumon kuntoon. =/ Käytiin vain tuo pikkulenkki, pari ravipätkää ja yks laukkapätkä. Riisuin Lumon karsinassa. Vähän oli poitsu kostea kainalosta ja satulavyön alta, joten heitin markiisin päälle ja päästin ulos. Kävin vähän kuvailemassa heppoja ja putsasin Lumon varusteet.
Illalla Raine siivos Santun boksin ja mä Lumon. Heinät ja vedet pojille. Laitoin Lumon suoraan karsinaan, Raine harjas Santun käytävällä. Kokeilin Santulle turparemmiä vielä uudelleen, että varmasti tulee sitten oikeankokoiseksi suurennettaessa. Santtu karsinaan ja ruuat pojille. Lakaistiin käytävä. Aamuruuat valmiiksi.

7.2.2005 Maanantai:
Hain Lumon käytävälle, poitsu vaikutti olevan melko hyvässä kunnossa. Harjattiin jätkä, satuloin ja heijastin. Ajattelin käydä lyhyen maastolenkin vaan taas. Lumo heti lähtiessä askelsi tosi hyvin, vaikka eilen sen käynti oli sellaista tönksähtelyä. Peltotie oli tosi epätasainen ja epäilin, että Lumo on siellä taas ihan tönkkö. Mitä vielä, ei yhtään kankea, joustavasti liikkui epätasaisuuksien yli. Ravitkin meni niin mahtavasti, en yhtään huomannut epäpuhtautta ravissa. :) Ihan loistavaa siis! Tällaisina päivinä poitsua ei vaihtais mihinkään toiseen heppaan. ;) Raine oli tehnyt hommat, kun tallille pääsin ja harjannut Santun. Vein Lumon suoraan karsinaan ja riisuin kamat pois. Pliistrasin vielä tänään kintereen. Putsasin varusteet ja Raine ruokki pojat. Lakaistiin käytävä ja tehtiin aamuruuat valmiiksi. Toin Pfiffin kokeiltavaksi meidän poitsuille, Lumolle näyttäis olevan ihan ok. Säännöllisessä käytössä pitäis kylläkin käyttää romaania. Santulle Raine oli sitä kokeillut, mutta sanoi, ettei niin hyvältä näyttänyt, isolta pikemminkin.

8.2.2005 Tiistai:
Raine haki Lumon ja harjattiin poitsu. Satuloin ja heijastin. Lyhyelle maastolenkille lähdettiin taas ja poitsu samanlainen kuin eilen. =) Alussa se oli taas laiskempi, mutta sitten ravipätkillä reippaampi. ;) Raine teki hommat meidän maastoillessa ja harjasi Santun. Vein Lumon suoraan karsinaan ja riisuin siellä. Putsasin varusteet ja Raine ruokki hepsut. Käytävän lakaisu ja aamuruuat valmiiksi.
Toin valjaat jo sunnuntaina kotiin puunattavaksi, mutta vieläkään en ole sitä tehnyt. Koskahan saan inspiksen? ;)

9.2.2005 Keskiviikko:
Harjattiin Lumo ja satuloin sekä heijastin poitsun. Turpa taas maastoa kohti. Poitsu edelleenkin hyvässä kunnossa. Minttu ja Viivi tuli alkumatkasta vastaan ratsastajineen, olivat olleet lenkillä. Poitsu huuteli muutaman kerran niiden perään, vaikka liikkui kyllä koko ajan maaston suuntaan. Ylämäkikin piti ravata, tuntui jätkällä olevan kiire. ;) Ravipätkätkin meni niin reippaasti ja ravattiinkin sitten pidempään. Huomasin maitorekan tulleen taas yhteen maataloon ja yritin kiirehtiä poitsun kanssa alta pois ja ehtiä kääntymään toiselle tielle. Kun sitten pääsin risteykselle saakka, niin tietysti rekka meni eri suuntaan, eikä tainnut edes maitoauto ollakaan.. =/ Laukkapätkällä poitsu sitten päästi oikein kunnolla eli virtaa kyllä on! ;) Kiva lenkki, kun jätkä oli vaihteeksi pirteämpi. Ilma vaan oli surkea, kun tuuli melko lujaa. Raine teki hommat meidän maastoillessa ja otti just Santun käytävälle harjattavaksi, kun päästiin tallille. Riisuin poitsun boksissa ja harjasin vähäsen. Kokeilin Santulle Lumon cb:tä ja se näytti ihan hyvältä. Sitä en sitten tiedä, että onko cb:ssä liian suora runko Santun selälle.. Ruokittiin pojat, putsasin varusteet ja lakaistiin käytävä. Aamuruuat valmiiksi.

10.2.2005 Torstai:
Tänään pesin valjaiden pehmusteet viimein ja saippuoin sekä rasvasin valjaat. Kelpaa taas ajella! :)
Ilma on taas ihan kamala, tuulee tosi kovaa ja sataa lunta tms. Hain Lumon tarhasta. Ihmettelin, kun poitsu käveli vähän oudosti ja ajattelin, että ei se nyt taas voi ontua. Käytävällä sitten huomasin, että oik. takakenkä puuttuu, joten siinäpä syytä kerrakseen. >:[ Soitin heti Petterille ja mun pitää huomenna soittaa uudestaan. Meinasi, että ei ehtisi, kun töitä on perjantaillekin riittämiin... Eipä tuo muuten haittaisi yhtään, mutta kun on näin liukasta! Harjasin ja satuloin poitsun. Ajattelin yrittää päästä pellolle, kun se näytti ihan ok:lta kaukaa katsottuna. Melkoista liukastelua se oli ja pellollakin oli joissain paikoissa jäätä, joten tarkkana sai olla. Suorilla onneksi oli sen verran lunta, että niillä pääsi ihan hyvin juoksentelemaan. Poitsu tuntui muuten melko energiseltä, joten olis varmasti päästellyt kovempaa, kun olis ollut takakenkäkin jalassa ja ilma parempi. Lumolla oli todella mukava laukka tänään. Poitsu venytti päätä alas, ettei sade piiskaa suoraan turpaan ja laukkas hitaasti. =) Pitkiä askelia siis. Loppukäyntien jälkeen tulin selästä alas ja talutin jätkän tallille. Liukasteltiin taas, yritin etsiä vähemmän liukkaita kohtia, mutta eipä niitä pahemmin ollut. Riisuin poitsun ja heitin markiisin kaulakappaleen kera päälle. Päästin Lumon ulos. Putsasin Lumon varusteet ja tein poikien hommat. Hain Lumon talliin ja sitten Santun. Molemmat poitsut ehtivät piehtaroida märät loimet päällä, joten sen nyt arvaa, että loimet ovat turvekuorrutettuja. =/ Täytyy huomenna harjata ne, kun ovat kuivuneet. Harjasin Santun vielä ja ruokin poitsut. Käytävän lakaisu ja aamuruuat valmiiksi.

11.2.2005 Perjantai:
Muistin päivällä vasta soittaa Petterille, niin hän ei ehtinyt tulemaan tänään. Huomenna uusi yritys! =)
Olin yksin tallilla. Harjasin ja satuloin Lumon ja mentiin pellolle. Tänään pääsi hyvin pellolle, vaikka vähän poitsu liukasteli. Eilinen lumi oli jäänyt jään päälle sopivasti. Pellolla ravailtiin ja laukattiin. Sitten tallille takas. Riisuin Lumon, heitin villaloimen päälle ja laitoin jätkän ulos. Putsasin Lumon varusteet. Siivosin karsinat, vaihdoin vedet ja laitoin heinät. Otin Lumon talliin ja Santun käytävälle. Harjasin pikkumiehen ja päästin karsinaan. Annoin ruuat hepsuille. Aamuruuat valmiiksi ja käytävän lakaisu. Toin puhtaat valjaat takaisin tallille.

12.2.2005 Lauantai:
Reetan aamutalli. Mennään ennen yhtä laittamaan Santtua valmiiksi ja yritetään saada se koppiin.. ;)
Oltiin vasta yhdeltä tallilla. Harjasin Santun ja loimitin sekä käärin jalat pakettiin. Sitten koppia kohti. Eipä tuo mennyt, vaikka yritettiin lähestyä useamman kerran ja ruoalla houkuteltiin. Kokeiltiin laittaa Lumokin koppiin. Jätkä ei eka tullut, kun yksin yritin, mutta heti tuli, kun Raine vähän pepusta auttoi! ;D Eipä auttanut Lumonkaan seura. Pakko sitten oli taas kiskoa liinoilla koppiin, niin päästiin lähtemään. Perillä pojan purku ja sitten Santtu pääsi hämmästelemään pyöröaitausta. Leena kehui Santtua kovasti! ;) On kuulemma niin komea rakenteeltaan ja tosi ratsumainen rakenne lv:ksi. Kehui karvan kiiltoa ja sanoi, että siitä tulisi hyvä karjahevonen, kun se kääntyili niin nopeasti! :D Ensin Leena juoksutti vähäsen ja sitten mä juoksutin ja tein harjoituksia. Noin 2 tuntia meillä meni. Tuli ilmi, että Santtu on erittäin herkkä, joten se esim. väistää hyvin pienestä liikkeestä. Leenan "diagnoosi" oli, että Santtu ei ole valmis ratsastukseen. Sen huomasi siitä, että kun säkitin Santtua heittelemällä köyttä sen selän yli, niin ristiselkään ja ristiselän eteen se ei sietänyt köyttä. Joten mitenkä se sitten voisi sietää satulaa ja ratsastajaa, kun pieni köysikin aiheutti pakoreaktion. Niinpä saatiin kotiläksyksi säkittelyä ja hitaasti satulaan totutusta. Vasta, kun Santtu juoksee rentona, kaula alhaalla satulan kanssa, voi laittaa painoa jalustimeen. Kun Santtu on yhdessä tilanteessa rento ja rauhallinen, voi siirtyä seuraavaan. Leena kehui, että siitä tulee tosi kiva ratsu, kun nämä pohjat tehdään ensin kuntoon. Vanhatalon Katja on tulossa pitämään kursseja tuonne ja Leena toivotti meidät sinne tervetulleeksi. Täytyy nyt katsoa, että mennäänkö. =) Koppiin meno oli taas vähän hankalaa, mutta yhtäkkiä Santtu sitten tuli, kun Raine piti liinaa kopin oik. sivulla ja Leena vas. sivulla. Santulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin seurata mua koppiin. ;) Siihenkin saatiin ohjeet, että miten opettaa koppiin menoa. Tallilla vain purettiin polle ja laitettiin ulos. Mun oli ihan sairaan kylmä ja syömäänkin piti päästä. Kiire oli takaisinkin tallille, kun Lumo oli vielä hoitamatta ym.
Soitin Petterille, kun lähdettiin tallille takaisin. Harjasin Lumon ja Raine siivos Santun karsinan. Kävin käärimässä Santun pintelit ja sitten Petteri tulikin. Lumolle takakenkä kiinni tilsakumineen. Satuloin ja heijastin poitsun ja kävin maastolenkillä. Jätkä vähän huonompi, mutta ihan ok kuitenkin. Raine oli Lumonkin boksin siivonnut, kun pääsin tallille, joten poitsu karsinaan. Riisuin ja harjasin. Ruokittiin hepat ja tehtiin aamuruuat. Lumon varusteiden putsaus.

13.2.2005 Sunnuntai:
Mentiin tallin ohi, kun ei oltu varmoja, että käykö joku tekemässä aamutallin. Reeta ja Heidi olivat tehneet ja olivat maneesilla ratsimassa. Käytiin sitten kattomassa, kun oltiin muutenkin menossa Ilmajoelle. Kivahan tuolla olis ollu ittekin ratsastaa! ;)
Illalla harjattiin Lumo ja satuloin sekä heijastin poitsun. Raine jäi tekemään hommat, kun me lähdettiin maastoilemaan. ;) Poitsu oli tänään hyvässä kunnossa ja pirteämpi kuin eilen. =) Tallilla laitoin Lumon suoraan karsinaan ja riisuin jätkän. Harjasin hiukan. Putsasin Lumon varusteet. Jenni otti Viivin talliin, niin otettiin myös Minttu ja Rapi, että pääsee Santun kanssa harjoittelemaan. Muutama rinki juoksutusta ja sitten vähän väistöjä ja ympyrälle lähetystä. Kyllä nyt oli tosi vaikeaa tuo Santun huonommalle puolelle meno, ei meinannut millään mennä. Samaten säkittelin Santun taluttimella läpi ja heittelin sitä taas Santun päälle, niin vas. puolelle ei selkään tahtonut sietää yhtään. Muutaman kerran silti heittelin. Vietiin Santtukin talliin ja harjattiin pikkumies karsinassa. Ruokittiin pojat, lakaistiin käytävä ja tehtiin aamuruuat.
Pesin poikien harjat.

14.2.2005 Maanantai:
Harjasin, satuloin ja heijastin Lumon. Lähdin maastolenkille poitsulla, askellus ihan hyvä. Jätkä ei taas yhtään tykännyt, kun tuuli ja tuli pieniä, kovia lumikiteitä. Pää piti taas kääntää sateen suuntaisesti, ettei mene tuisku simmuihin! :D Jätkä oli ihan pirtsakka, ravattiin pari pätkää ja laukattiin kaksi. Kokeilin väistätellä poitsua ja meni tosi hyvin, kun ojan viertä pitkin väistettiin tuonne sen helpompaan suuntaan eli oikealle. =) Raine oli hommat tehnyt, kun tallille päästiin ja harjaili Santtua. Riisuin Lumon karsinassa ja harjasin hiukan. Muuteltiin taas satulan toppauksiakin. Putsasin varusteet ja Raine antoi pojille sapuskat. Käytävän lakaisu ja aamuruuat valmiiksi.

15.2.2005 Tiistai:
Harjattiin Lumo ensin. Satuloin ja heijastin poitsun. Lähdettiin taas maastolenkille. Jätkä oli alkulenkistä vähän laiskahko, mutta innostui ravipätkällä. ;) Raine oli hommat tehnyt ja haki just Santtua talliin, kun tultiin lenkiltä. Riisuin ja harjasin Lumon karsinassa. Santtua ei ehditty harjaamaan, mutta puhdas tuo onneksi oli. Putsasin Lumon varusteet ja ruokittiin pojat. Aamuruuat valmiiksi.

16.2.2005 Keskiviikko:
Menin ajoissa tallille, n. puoli viisi, kun Petteri tuli kengittämään Reetan pollet. Petteri lupasi viimeksi opastaa Rapilla, että miten lyödään nauloja, jos vaikka Lumolta on pari naulaa irronnut. Pääsin sitten heti tositoimiin ja Petterin opastaessa vierestä löin Rapille pari naulaa etukavioon. :D Jenni oli kentällä ratsastamassa, joten pojat oli tallissa, enkä päässyt heti karsinoita siivoamaan. Juttelin vain Petterin kanssa sitten. Tein hommat, kun pojat sai viedä ulos. Ikkunasta kattelin, kun jätkät kinasi tarhassa, hyppivät takajaloille ja näykkivät toisiaan. Tyhmänä en vaan tajunnut, että vois sitä kuvatakin. Ei taas muistanut, että se kamerakin on mukana... ;) Kävin sitten pari kuvaa ottamassa myöhässä, Santtu oli hionnut ja hengästynyt, kun se oli kauheasti pyörinyt Lumon kimpussa. Lumolta oli pudonnut riimukin tarhaan siinä kinastelun keskellä. ;) Pollet sai hetken aikaa olla ulkona, kun vielä Minttu kengitettiin. Reeta meni myös kentälle ratsastamaan kengityksen jälkeen, joten otettiin Viivi, Santtu ja Lumo talliin. Lumon harjasin ja kokeilin "uudet" suitset. Parempi niin, että olivatkin Lumon kokoa kuin Santun kokoa! ;D Heijastin ja satuloin poitsun ja lähdettiin maastoon. Hiukkasen oli jätkä kankea. Oli hieno kuutamo ja revontuliakin näkyi. Harmi vain, kun pakkasta oli yli 10 astetta, niin nopeasti tuli varpaisiin kylmä. Normaali lenkki kuitenkin mentiin. Rainekin oli ehtinyt tulla tallille, kun Lumon kanssa tultiin maastosta. Riisuin poitsun boksissa ja harjasin. Kello oli jo lähes 8 ja meidän piti mennä vielä kauppaan, niin jäi taas Santun kanssa harjoitukset väliin.. =( Kunpa tuolla olis se erillinen tarha, niin olis helpompaa harjoitella. Putsasin Lumon kamat ja ruokin poitsut. Lakaisin käytävän ja laitoin aamuruuat valmiiksi.

17.2.2005 Torstai:
Tallille noin kuudeksi. Siivosin poikien karsinat, vaihdoin vedet ja kannoin rehut. Lakaisin käytävän jo tuossa vaiheessa, niin ei sitten pölyä, kun hepat tulee talliin. Hain Lumon ja harjasin poitsun. Laitoin heijastimet, "uudet" suitset ja satuloin. Lähdettiin maastoon tänäänkin. Jätkällä hyvä askellus ja oli pirteällä mielellä. :) Laukkapätkäkin meni tänään tosi hyvin. =) Vein poitsun boksiin ja riisuin siellä. Harjasin hiukan. Otin Viivin talliin, sitten Rapin (loimi pois) ja Mintun. Hain satulan ja ajattelin tänään satuloidakin Santun, kun harjoitellaan. Oli hiukkasen hienoja käännöksiä Santulla, kun vauhdista piti vaihtaa suunta! :D Tuli ns. liukupysähdyksiä ja sitten vaihtui suunta! :D Nyt se tulikin sitten itte tykö, mun ei tarvinnut mennä sen luo. Tehtiin vähän väistöjä ensin, sitten säkittelin hiukan. Tänään vaan poika ei meinannut sietää köyttä muualla kuin harjassa.. Satulahuovalla sai säkittää ihan rauhassa, se ei yhtään pyörinyt, mutta narun kanssa ei onnistunut lainkaan. =/ Sitten satulointi ja vielä "väärältä" puolelta, että tottuu siihenkin. Antoi kyllä tosi nätisti satuloida tänään ja kiristää vyön, ravisteli vain vähän päätään, eikä mitään muuta. =) Hieno poika! Kokeilin nyt laittaa taluttimen satulaan kiinni ja niin, että pepun päälle tulee lenkki. Leena kehotti senkin tekemään, ettei Santtu säikähdä, jos vaikka käsi hipaisee pyllyä tai jalka selkään noustessa. Oli taas tosi jännittynyt, kun otin riimun pois ja laitoin juoksemaan. Alkoi sitten kuitenkin rentoutua ja kaula laski alemmas. En kauhean pitkään juoksutellut enää, kävin laittamassa riimun päähän ja mentiin karsinaan. Riisuin siellä pojan ja harjasin vielä. Huomasi kyllä, että poika rentoutui, kun tehtiin harjoituksia. Seisoi ihan rauhassa rehuläjällä boksissa, eikä yrittänytkään minnekään. =) Eiköhän se tästä! ;) Annoin ruuat poitsuille ja putsasin Lumon varusteet. Tein aamuruuat.

18.2.2005 Perjantai:
Kävin hakemassa porukoilta lisää kauraa ja menin tallille vähän jälkeen 2. Siivosin ensin karsinat, vaihdoin vedet ja kannoin rehua syötäväksi. Mintulla ja Viivillä ratsastettiin kentällä, joten Santtu ja Rapi bokseihin odottamaan. Harjasin Lumon ja satuloin jätkän. Käytiin taas maastoilemassa. Heti, kun oli valoisaa, niin sillan yli ei tietenkään voinut mennä. Se oli niin kamalan näköinen näin valoisalla. ;) Talutin yli, niin ei tarvinnut ruveta kinastelemaan poitsun kanssa. =) Lenkillä jätkä oli ihan hyvä ja pirteä. Riisuin Lumon ja laitoin Mintun kanssa ulos. Kävin jakamassa heinäpaalin viiteen pieneen läjään. Saavat pollet sitä syöpötellä. Harjasin Santun käytävällä ja poika oli ihmeen nätisti. Kyllähän se tietysti vähän kuopsutteli, mutta muuten oli tosi rauhallisen ja rennon näköinen. :) Päästin Santunkin ulos ja Jenni laittoi Viivin sekä Rapin ulos. Putsasin varusteet ja tein ilta- ja aamuruuat valmiiksi. Lakaisin käytävän. Laitoin pyynnön tallipäivikseen, että joku ottaa hepat talliin ja antaa ruuat. Ittellä oli taas kurssi IMO:lla klo 18-22.

19.2.2005 Lauantai:
Jennin aamutalli. Mulla kurssi jatkui vielä tänään klo 11-16. Käytiin Santulle vaihtamassa toppis sadeloimeen ohi ajaessa.
Olin siinä kuuden maissa tallilla. Tein taas hommat ensin. Hain Lumon käytävälle ja harjasin, heijastin sekä satuloin poitsun. Lähdettiin maastoon. Pari kertaa poitsu liukasteli, kun tilsoja tarttui hieman kumeista huolimatta. Jätkä kohtalaisen pirteä. Olipa taas epäonneakin matkassa.. =/ Nimittäin laukkasin yhden pätkän kuten tavallisesti. Kun sitten hidastin käyntiin, niin poitsu alkoi ontua selvästi oik. etujalkaa. =( Tulin selästä alas ja kokeilin jalkaa, mutta mitään en siinä huomannut. Oli oikein "mukavaa" peltotien kautta taluttaa heppa tallille, kun luntakin oli paikoin reilummin. Matkalla toivoin kovasti, että se on taas niitä venähdyksiä, mitä poitsulla oli kesälläkin. Pitkään tuo on terveenä pysynytkin. Tallilla riisuin poitsun, harjasin ja tutkin kaikki jalat. Sain huokaista helpotuksesta, missään ei ollut mitään turvotuksia eikä lämpöä. Päästin poitsun boksiin. Hain Rapin talliin ja Viivin sekä Mintun. Kaikilta loimet pois ja kuivumaan. Santultakin kävin ottamassa loimen pois, mutta jätin sen tarhaan, että saadaan taas harjoitella. Ensin juoksuttelin, sitten tein väistöjä. Säkittelin taas. Enää poika ei siedä yhtään taluttimen heittelyä. Sivellä sillä saa, mutta ei heitellä. Täytyy varmaankin soittaa Leenalle ja kysyä, että mitä teen, yritänkö vaan jatkaa sitä. Säkittelin huovalla ja sitten satuloin. Tänään piti vähän osoittaa mieltään satuloinnin suhteen. Juoksuttelin vielä satulan kanssa. Harjasin Santun karsinassa ja loimitin hetkeksi, kun hikosi juostessa. Annoin ruuat pojille. Putsasin varusteet ja lakaisin käytävän. Kävin vielä Lumon jalan tarkistamassa; ei vieläkään mitään. Otin Santulta loimen pois. Autoon mennessä yllätyin ja piti kellonaika tarkistaa kahteen kertaan, se näytti 21.57. En sitten ollut kuin neljä tuntia tallilla... :D Luulin olleeni 3!

20.2.2005 Sunnuntai:
Reetan aamutalli.
Illalla Lumo odotteli sisällä. Se ei ollut aamulla halunnut tulla ulos, joten Reeta oli jättänyt sen talliin. Annoin jätkälle ensin Finadyneä 1 pussin. Meinasin viedä sen ulos, mutta poitsu ei halunnut tulla pesupaikan "läpi". Siinä on kynnyksiä ja epätasainen alusta. =/ Kävin tallinpihassa taluttamassa kolme rinkiä, aluksi meni kankeasti ja ontuen, kun suoraan boksista polle otettiin. Alkoi kuitenkin käynti löytymään, vaikkakin ontui selvästi. Harmi vain, kun tuo on taas se etunen, jossa muutenkin on vaivoja. =( Vein sitten poitsun ulos ja nyt meni ihan mielellään. Raine teki Lumon hommat ja mä Santun. Heidi & Reeta meni Rapilla ja Jenni Viivillä maneesille ratsastamaan. Odoteltiin niitten lähtöä, että päästiin ottamaan Lumo talliin. Santtu jäi tarhaan odottamaan. Tein sen kanssa vajaan tunnin harjoituksia, juoksutusta, väistöjä, säkitystä ja satulan kanssa juoksutusta. Loppukäynneissä Santtu oli satulan kanssa rennonnäköinen jo. :) Aina satuloinnin jälkeen, kun patistan sen juoksuun, on Santtu tosi jännittynyt. Ai niin, taluttimen "heittely" onnistui tänään ihan täysin. Kummatkin puolet mentiin läpi. =) Santulta satula pois ja poika boksiin. Raine harjasi Santun ja mä Lumon. Ruokittiin poitsut, lakaistiin käytävä ja tehtiin aamuruuat.

21.2.2005 Maanantai:
Reetalla on tänään synttärit! =) Onnea!
Tein Lumon hommat ja Raine Santun. Haettiin pojat käytävälle ja Raine puunasi Santun ja mä Lumon. Hubertus tuli sovitettavaksi tänään ja sitä Santulle kokeilin. Ei vain oikein näyttänyt hyvältä, tuntui olevan "nokallaan" ja keinui selässä. Sopi paremmin Lumolle, kun vertailun vuoksi kokeilin sillekin satulaa. Harmi vain, olisi ollut kiva satula. Täytyy varmaankin pitää Santulla tuota winteciä ja Lumon cb:a. Laitettiin Lumo boksiin ja kokeilin vielä kentällä juoksuttaa Santtua Hubertuksen kera. Nyt Santtu ekan kerran pukitti satulan kanssa! Juoksutuskin vain vahvisti mun käsitystä siitä, ettei satula sovi. =/ Laitettiin Santtu karsinaan ja kävin heittämässä fleeceloimen päälle, kun hikosi taas hiukan juostessa. Käytiin Lumon kanssa kävelyllä peltotiellä, noin vartti. Poitsu kunnossa tänään, ei ontunut enää. =) Lääkkeet varmasti vaikuttaa, joten pitää huomenna kattoa, onko ontuminen palannut. Jos on, niin täytyy lääkitä uudelleen. Luulisin kuitenkin ontumisen lieventyneen ellei jopa poistuneen. Ruokittiin poitsut, lakaistiin käytävä ja tehtiin aamuruuat.

22.2.2005 Tiistai:
Oli hiukan kiire tänään tallilla, kun piti tunnissa hoitaa pollet. Raine tuli niin myöhään töistä, kun tuli turvekuorma ja se piti traktorilla lykkiä omaan paikkaansa. Onneksi Raine ehti kuormaa odotellessa siivota karsinat. Haettiin Lumo käytävälle ja harjattiin se. Hiukan poitsu kävellessä arkoi vielä oikeaa etustaan. En sitten enää viitsinyt lääkitä, menee ohitse varmasti itsekseen. Mulla tuli maha kipeäksi, joten Rainen piti käydä Lumon kanssa kävelyllä ja harjata Santtu. Raine ruokki hepat ja teki aamuruuat.

23.2.2005 Keskiviikko:
Hitsit, kun on yhä kylmä. =( Noin viistoista astetta pakkasta. Onneksi huomenna pitäisi päivän mittaan ilman lauhtua. Aamulla Santtu oli yrittänyt näykkäistä Rainea, kun Raine loimitti sitä. Oli hihasta napannut kiinni. =/ Oli poika saanut kuulla kunniansa, eikä ollut sen jälkeen enää inahtanutkaan. ;) Eipä sillä, Viivi kuulemma on aina ilmaa napsimassa, kun sitä loimittaa. Ei siis yhtään tykkää loimituksesta.
Tehtiin ensin poikien hommat, mä Lumon ja Raine Santun. Haettiin pojat käytävälle ja otettiin takit pojilta pois. Mentiin vaan peltotielle kävelyttämään heppoja, teen sitten huomenna Santun kanssa taas hommia, kun ja jos tuo ilma lauhtuisi iltaan mennessä. Lumo edelleen arkoo hieman etustaan, mutta spurttaili jo tänään kovasti tarhassa, joten eiköhän se ala paranemaan. =) Talutuslenkki oli noin puolen tunnin mittainen ja pojat kulki hyvin. Raine talutti Lumoa ja mä Santtua. Lenkin jälkeen harjattiin hepsut ja nyt mä pääsin Lumon "kimppuun" ja Raine Santun. Lumoltakin alkaa jo putoilla läsistä karvaa ja kaulalta. Hiukkasenko jätkää kutitti, kun kumisualla rapsuttelin. Aivan oli ylähuuli rullalla! :D Hassu heppa! <3 Ruokittiin hepat ja lakaistiin käytävä. Aamuruuat valmiiksi.

24.2.2005 Torstai:
Aamulla oli vielä lähes 20 astetta pakkasta, mutta illalla noin 7. Tein Lumon hommat ja Raine Santun. Meidän piti ottaa Minttu, Rapi ja Viivi talliin, joten haettiin kaikki hepsut talliin. Loimet pois ja ruokittiin Rapi, Minttu ja Viivi. Raine lähti Lumon kanssa kävelylle ja me Santun kanssa mentiin taas kentälle. Ensin juoksuttelut, sitten maasta käsin työstöt, säkitykset ja lopuksi Lumon CB:llä satulointi. Laukkasi aika rennonnäköistä, vaikka pukitteli kyllä pariin kertaan. ;) Näytti olevan "vakaammin" tuo CB selässä, eikä jalustimet heiluneet niin paljon kuin wintecissä. Riisuin Santun käytävällä, vähän tuli taas pojan hiki. =) Toinen etukenkäkin oli päässyt irti juoksutellessa. Pitää huomenna soittaa Petteriä laittamaan se kiinni. En kyllä yhtään ole huomannut sen olevan edes löysällä.. Kunpa olisinkin, niin olis voinu lyödä uusia nauloja! Raine harjasi Santun karsinassa ja heitti sille loimen taas hetkeksi päälle. Harjasin Lumon ja annoin ruuat pojille. Raine meni kenkää etsimään kentältä. Ajateltiin lopulta etsiä se huomenna, kun ei muka millään löytynyt. Sanoin sitten vielä kiertäväni sieltä vähän kauempaa, mistä Santtu juoksi ja siellähän se kenkä tilsakumineen odotteli! ;D Raine lakaisi vielä käytävän ja mä tein aamuruuat pojille. Ai niin, Lumo oli kuulemma kävellyt jo ihan normaalisti, joten viikonloppuna pääsen jo selästä käsin kävelyttelemään. =)

25.2.2005 Perjantai:
Oltiin kuuden jälkeen tallilla. Soitin Petterille ja hän lupasi tulla heti lyömään Santulle kengän kiinni. Hain Santun käytävälle odottamaan ja Raine alkoi siivoamaan poikien asumuksia. Santulle kenkä kiinni ja poika ulos. Otin Lumon Santun tilalle ja harjasin poitsun. Laitoin ohjat riimuun ja pari vilttiä selkään. Kävin peltotiellä kävelemässä poitsun kanssa reilu puoli tuntia. Tien sivussa oleva auto vähän hirvitti, joten mennessä piti suostutella poitsu ohi. Takaisin tullessa Lumo oli alkumatkasta aika vauhdikas, ravailtiinkin ihan hitaasti pätkä. Jos jätkä vähänkään kiristi vauhtia, niin selässä alkoi pompottaa niin kovasti, että sai tehdä töitä pysyäkseen kyydissä. ;) Tuossa hitaassa ravissa ei ollut kyllä mitään ongelmia. :D Poitsu askelsi tosi hyvin, en huomannut sen yhtään arkovan etusta, edes alamäissäkään. Laitoin poitsun karsinaan ja otin kamppeet pois. Raine oli Santun saanut harjattua ja ottanut muutkin hepat talliin. Ruokittiin pojat ja lakaisin käytävän. Aamuruuat valmiiksi.

26.2.2005 Lauantai:
Meillä aamutalli. Hepoille ruuat, vettä, heiniä ja hepat tarhaan. Kiva tuuli tänään. =/
Olin yksin illalla tallilla. Tein ensin poikien hommat ja lakaisin käytävän. Hain Lumon käytävälle ja harjasin poitsun. Kovasti tuo karvanlähtö näyttää yltyvän.. ;) Laitoin taas vain ohjat riimuun ja viltit selkään ja lähdin peltotielle kävelemään. Ok lenkki tänään, poitsukin jo rauhallisempi. Riisuin jätkän karsinassa ja otin muut hepat taas talliin. Santun jätin tarhaan ja tein sen kanssa puoli tuntia harjoituksia. Juoksuttelin, otin muutaman väistön, vähän säkitin ja juoksutin satulan kanssa. Harjasin pikkumiehen karsinassa ja annoin ruuat pojille. Aamuruuat valmiiksi.

27.2.2005 Sunnuntai:
Reetan aamutalli.
Illalla tallille Rainen kanssa. Harjasin Lumon ja kävin taasen ilman satulaa käpyttelemässä peltotiellä. Vähän ravattiinkin. Tulipahan taas testailtua tasapainoa! ;D Raine teki hommat ja harjas Santun. Riisuin Lumon karsinassa ja harjasin pölyt pois. Ruokittiin pojat ja Raine lakaisi käytävän. Aamuruuat valmiiksi. Huomenna töihin, joten päivittelyt jää taas iltapäivälle.

28.2.2005 Maanantai:
Reetan aamutalli.
Illalla harjasin Lumon ja kävin ilman satulaa ratsastamassa. Sama lenkki kuin edellisinäkin iltoina. Jätkä vähän säpsyllä tuulella tänään. Vähän ravattiinkin. :) Raine teki tuolla välin hommat ja otti Mintun & Rapin talliin. Juoksuttelin Santtua hiukan tarhassa, peruuttelin, väistättelin ja lähetin ympyrälle. Silitellessäni pikkumiehen läpi, huomasin sillä selässä haavan. Ei aristellut muuten kuin painettaessa. Joten en sitten voinutkaan laittaa satulaa selkään. =/ Santtu on kyllä niin ihme tyyppi saamaan noita naarmuja, että jatkuvasti sillä on jossain haava ja muuten vaan aristavia kohtia. Harjasin Santerin boksissa ja oli parikin paikkaa, joista sai ihan vaan hellästi harjata, muutoin Santtu "karkasi" alta. ;) Ruokittiin pojat, lakaistiin käytävä ja tehtiin aamuruuat.