Lokakuu

1.10.2005 Lauantai:
Reetan aamutalli.
Illalla oli melko flunssainen olo, mutta tallille oli vain lähdettävä, kun Raine oli Oulussa hakemassa mulle uutta autoa. ;) Siivosin poikien ja Belindan boksit ja tein iltaruuat. Harjasin ensin Lumon ja piikitin. Oli paremmassa kunnossa tänään, mutta päätin kuitenkin taluttaa 10 minsaa poitsua laitumella. Vaikka sisulla, jos ei muuten. ;) Otti nimittäin aika koville tuo 3:n karsinan siivous kipeänä. :( Lumo pääsi boksiin. Harjasin seuraavaksi Belindan ja viimeisenä Tohtorin. Otin muutkin hevoset talliin ja ruokin. Tein aamuruuat.

2.10.2005 Sunnuntai:
Aamutallin tekoon "uudella" autolla. ;) Ruokittiin hepat ja päästettiin ulos. Raine kantoi heinää + vettä takatarhaan ja vietiin ponit sinne.
Raine oli illalla mukana tallilla ja teki poikien hommat. Ensin harjasin Tohtorin ja juoksutin liinassa 10 minuuttia. Heppa sai hölkkäillä rennosti tuohon vaikeampaan suuntaan eli oikeaan kierrokseen. Tohtis boksiin, Lumon harjaus ja taluttelu laitumella 10 min. Ruokittiin poitsut ja lakaistiin käytävä.

3.10.2005 Maanantai:
Heidi on Ähtärissä opiskelemassa torstaihin saakka, joten Matsku on mun hoidettavana siihen asti. ;) Tein poikien ja Matskun hommat. Harjasin Tohtorin ja ratsastin laitumella jotain 40 minuuttia. Hepsun keskittymistä häiritsi Viivi ja varmasti pitkällä lomallakin oli osansa, ettei asiat menneet ihan nappiin tänään. En tosin vääntänytkään mitenkään tosissani. Ravattiin ja laukattiin pitkälti, niin sai heppa vähän purkaa energioitaan. Eipä kyllä ihmeemmin kuumentunut, vaikka laukan vauhti oli taas ihan hirmuista. ;) Mentiin kaiken lisäksi Tohtorin vaikeampaan suuntaan eli siihen oikeaan kierrokseen. Loppukäyntien jälkeen talliin, riisuminen, harjaus ja loimitus. Venyttelin jalat. Tohtis boksiin ja kamppeiden puunaus. Harjasin Lumon ja kävin taluttamassa laitumella. Reeta oli Matskun ottanut jo talliin samalla, kun haki Mintun, joten ruokin vain pojat ja lakaisin käytävän.

4.10.2005 Tiistai:
Pääsin aika myöhään tallille, kun meillä kävi vieraita ja sehän tiesi taas kiireistä iltaa, ettei tarvi yömyöhälle tallilla olla. =/ Tein nopsasti poikien ja Matskun hommat. Harjasin Tohtorin ja ratsastin kevyesti noin puoli tuntia laitumella. Kokeilin mennä vaihteeksi nivelillä. Vas. kierrokseen toimi ihan ok, vaikkakaan kaikki puolipidätteet ei tahtoneet mennä läpi. Oikeaan kierrokseen vauhti tuppasi olemaan heti vauhdikkaampaa. ;) Ei laukattu ollenkaan tänään, käveltiin vain ja ravattiin paljon. Riisuin Tohtorin ratsailun jälkeen ja harjasin. Laitoin boksiin ja puhdistin varusteet. Hain Lumon ja harjasin. En ehtinyt taluttaa, kun muutkin hepat piti vielä ottaa talliin ja ruokkia koko porukka. :( Lakaisin rivakasti käytävän. Elättelen toiveita, että josko huomenna ehtisi paremmin ratsastaa jne...

5.10.2005 Keskiviikko:
Siivosin Tohtorin, Lumon ja Matskun karsinat. Laitoin heinät ja vedet sekä lakaisin tallin takaosan. Hain Tohtorin, harjasin ja satuloin. Pitkästä aikaa maastoon, Jenni tuli Belindalla mukaan. :) Ravailtiin paljon, välillä me mentiin edellä ja välillä Jenni & Bee. Ihan hyvin Tohtis malttoi kuunnella toisen takana. ;) Mentiin menosuuntaan laukkaa, taikka siis Jenni meni Beellä edellä, tamma ei meinannut aluks nostaa. ;D Tohtorilla kokeilin laukannostoa, mutta meni ravikiihdyttelyksi, joten tyydyin ravaamaan. Bee menee niin hidasta laukkaa edellä, että eihän Tohtis tuota vauhtia pysty laukkaamaan millään! :D Oli muuten hauska kuunnella hevosten raviaskeleita, kun ne on niin erilaiset. Tohtori ravaa harppauksin eli töks-töks-töks ja Belinda taas tiki-tiki-tiki niin kuin ponit. ;) Oikein kivasti lenkki meni, jotain vajaa tunti maastoiltiin. Tohtorin ei tullut juurikaan lämmin, joten riisuin vain hepan, harjasin, siistin harjan ja päästin karsinaan. Puhdistin kamppeet ja tein iltaruuat. Hain Lumon, harjasin poitsun ja siistin senkin kuontaloa hieman. ;) Käytiin kävelemässä laitumella. Otin Matskun, Rapin ja Mintun talliin ja ruokin ne + omat pojat. Lakaisin vielä käytävän.

6.10.2005 Torstai:
Jenni laittoi viestiä päivällä, että sillä on kädessä todettu joku rasitusvamma, niin voisinko mä siivota Belindan karsinan. Joten tallilla ensi töiksi siivosin Belindan, Tohtiksen, Lumon ja Matskun karsinat. Kannoin heinät ja vaihdoin vedet. Hain Tohtorin käytävälle, harjasin ja satuloin. Ratsastin laitumen viereisellä pellolla jotain puoli tuntia. Tohtori oli ihan oudon tuntuinen tänään. Jotenkin kovin hermostunut ja säikky. Meinattiin kaatuakin laukatessa, kun polle viiletti niin kovaa kyytiä ympäri laidunta ja takaset lipesi. Mutta pystyssä pysyttiin. Positiivista oli, että vas. laukka nousi lähes heti. :) Loppukäyntien jälkeen talliin, riisuin ja loimitin hepsun. Oli melko hikinen, kun laukattiin kohtalaisen paljon. Hieroin arnikaa jalkoihin ja venyttelin jalat. Poika boksiin. Harjasin Lumon ja kävin taluttamassa laitumella 3 kierrosta. Puhdistin Tohtorin kamat ja annoin pojille ruuat. Hain Matskun talliin.

7.10.2005 Perjantai:
Jenni ilmoitti, että sen käden pitää olla levossa koko viikonlopun, joten mulle jää Belindan hoito. Siispä, illalla poikien ja Belindan hommat. Juoksuttelin Tohtoria kentällä jotain 10 minuuttia ja käytiin kävelyllä Palossa. Harjasin pojan ja laitoin karsinaan. Harjasin Lumon ja käytiin pellolla käpyttelemässä 3 kierrosta. Belindan harjaus vielä lopuksi ja otin loputkin hevoset talliin. Ruuat kaikille. Lakaisin käytävän ja tein Beelle + pojille aamuruuat.

8.10.2005 Lauantai:
Meidän aamutalli. Hevosille ruuat. Raine kantoi takatarhaan heinät ja vedet. Päästettiin hepat ulos.
Illalla Raine tuli mun avuksi hoitamaan hepsuja. Siivottiin yhdessä poikien ja Belindan karsinat. Samalla tein iltaruuat valmiiksi. Harjattiin ensin Lumo ja Tohtori. Raine sai Tohtorin hoitoonsa ja mä otin Lumon. ;) Poitsulle oli tullut silmäkulmaan pahannäköinen haava, mistä lie saanut. :( Puhdistin sen. Eiköhän siihen yön aikana tule rupi päälle. Pesin Lumon hännän juurenkin, kun sitä niin kutisee. Toivottavasti pesu auttoi. :) Harjasin vielä Lumon ja lähdettiin poikien kanssa kävelylle. Meni ehkä jotain puoli tuntia. Hepat bokseihin ja hain Belindan harjattavaksi. Tulipa leikattua Been niskasta jouhet lyhyeksi ja siistin hiukan harjan latvoja. Näyttää tamma taas paremmalta. ;) Bee boksiin ja muidenkin hevosten otto talliin. Ruuat koko porukalle ja käytävän lakaisu.

9.10.2005 Sunnuntai:
Reetan aamutalli.
Illalla sain Rainen avuksi tallille mukaan. :) Rainelle lankesi tietysti Belindan ja poikien karsinoiden siivous. Mä harjasin ja valjastin Tohtorin. Kävin pellolla ajamassa jotain 40 min, poika oli tosi innokas. ;) Mutta ihan hyvin meni ja pelkillä ravinivelillä ajoin. Lenkin jälkeen riisuin ja loimitin hepsun. Venyttelin jalat ja laitoin linimenttiä, kun olivat vähän lämpimät. Tohtis boksiin ja kamppeiden putsaus. Raine harjasi Lumon ja kävin poitsun kanssa kävelyllä. Harjasin vielä Belindan. Ruokittiin pojat ja Bee. Lakaistiin käytävä.

10.10.2005 Maanantai:
Jenni ilmoitti tänään, että Belinda edelleen mun hoidettavana. Joten tallilla ensin tamman ja poikien hommat. Harjasin Tohtorin ja kävin tänäänkin ajamassa puoli tuntia pellolla. Vähän vähempi ravailtiin kuin eilen. Meneväinen oli polle tänäänkin, mutta vähän rauhallisempi kuitenkin verrattuna eiliseen. :) Ajon jälkeen riisuin, harjasin, loimitin ja venyttelin jalat. Heppa boksiin ja kamppeiden pesu. Harjasin Lumon ja kävin laitumella taluttamassa 3 kiekkaa. Jätkä ihan ok. Jenni kävi ottamassa Been ja Viivin talliin, mutta lupasin harjata ja ruokkia itse tamman. Joten Bee käytävälle vielä ja muutama poseerauskuvan otto. ;) Ruokin leidin ja ruunat. Lakaisin vielä käytävän ja tein aamuruuat.

11.10.2005 Tiistai:
Raine teki töittensä jälkeen Been ja poikien hommat mun avuksi. :)
Illalla harjasin ensin Tohtorin ja satuloin pollen. Kaivoin ekaa kertaa heijastimet kunnolla esille ja "koristelin" niillä hevosen. ;) Lähdettiin maastolenkille, käveltiin ja ravailtiin. Kiirettä piti alkumatkasta, kun Heidi meni Matskulla ajaen edellä, niin poika pyrki ponin perään. Aika energinen hepsu oli. ;) Lenkin jälkeen riisuin, harjasin ja loimitin. Venyttelin jalat ja päästin pollen boksiin. Puhdistin kamppeet ja samalla huomasin, että kuolaimen toinen vipu oli vääntynyt. :( En keksi muuta selitystä kuin sen, että yksi päivä Tohtis sai käytävällä ohjan jalkansa alle ja tempoili siellä pari kertaa. En nähnyt ko tapahtumaa, mutta kyllähän sen kuuli. Täytyy siis hakea Kauppilasta uudet kuolaimet. Harjasin seuraavaksi Lumon ja kävin taluttamassa laitumella. Ihan ok hepsu, vähän energinen. ;) Poika karsinaan ja vielä Belindan harjaus. Ruokin tamman ja pojat. Lakaisin vielä käytävän.

12.10.2005 Keskiviikko:
Raine teki tänäänkin poikien ja Been hommat mulle valmiiksi. Harjasin Tohtorin ja kävin ajamassa pellolla. Eka kiekka käyntiä, 5 ravia ja pari kierrosta käyntiä perään, sitten tallille. Riisuin hepan, harjasin, loimitin ja venyttelin jalat. Heppa boksiin ja kamppeiden pesu. Harjasin Lumon ja kävin taluttamassa laitumella. Ruokin pojat ja lakaisin käytävän. Jenni kävi itse hoitamassa Been tänään. :)
Kävin muuten ostamassa Tohtorille uudet olympiat tänään.

13.10.2005 Torstai:
Tallilla oli poikien hommat tehtyinä ja mulla ei ollut aavistustakaan, kuka ne oli tehnyt. :D Jenniltä sitten kysyin ja Rainehan se oli töiden jälkeen siivonnut boksit. ;) Joten hain Tohtorin käytävälle, harjasin ja valjastin. Ajelin pellolla samoin kuten eilenkin. Hiukan rauhallisempi hepsu oli tänään, joten kyllä säännöllisestä liikutuksesta on hyötyä! =) Ajon jälkeen riisuin, harjasin ja loimitin. Tarkistin jalat ja vain venyttelin, kun eivät olleet erityisen lämpimät. Heppa boksiin ja kamppeiden putsaus. Harjasin Lumon ja kävin taluttamassa laitumella 3 kierrosta. Ruokin pojat ja lakaisin vielä käytävän.

14.10.2005 Perjantai:
Raine tuli mun kanssa tallille, joten karsinoiden siivous taas Rainelle. ;) Harjasin ja satuloin Tohtorin ja lähdettiin maastoon. Alkulenkistä meni niin vastahakoisesti ja hitaasti, että melkein pysähtyi. Raippa toki oli saappaan varressa mukana, että jos pysähdystä yrittää, niin tarvitsee vain näyttää raippaa ja matka jatkuu. ;) Ravailtiin paljon, laukattiin tallilta poispäin. Oli rauhallisempi tänään, ei ryykäillyt laukassakaan, vaikka reippaasti toki meni. Oikein mukava lenkki kaikin puolin. :) Tallilla riisuin, harjasin, loimitin ja venyttelin jalat. Etusiin laitoin arnikaa. Heppa boksiin. Raine oli meidän lenkin aikana saanut karsinat siivottua, harjattua ja talutettua Lumon ja harjasi juuri Belindaa, kun tallille päästiin. Ruokittiin hevoset ja otettiin Minttu + Rapi talliin. Jenni siis on Viivin kanssa syyslomailemassa muilla mailla. ;) Lakaistiin vielä käytävä.

15.10.2005 Lauantai:
Hevosten aamuruokinta. Markiisit hevosille päälle, kun tuulee ilkeästi ja sadettakin on lupailtu. Ponit takatarhaan heinien ja vesien kera, hevoset laitumelle.
Keijo soitti päivällä, että tallin ovi oli auennut ja hepat päässeet talliin. Yksi melkein tyhjä kivennäissäkki oli syöty, muuten ei oltu saatu tuhoja aikaan. ;)
Raine kävi heti karsinoiden kimppuun ja mä hain Tohtorin laitumelta. Harjasin pollen, laitoin suojat takasiin ja etusiin pintelit patjoineen. Juoksuttelin kevyesti poikaa kentällä alkuverryttelyksi. Sen jälkeen Rainen kanssa rakennettiin estekuja Tohtorille ja ensin poika sai hyppiä ristikkoa. Nostin pystyksi, jota vielä kahteen kertaan korotettiin 10 cm:ä. Laiskasti poika tuppasi kiertämään rinkiä, ravaili vain. Pudottelikin muutaman kerran. Kuvista tuli hämäriä, kun oli jo ihan pimeää, mutta jokunen hyväkin otos sieltä löytyy. :) Kerran Tohtori teki oman ratkaisun kujassa ja hyppäsikin sivupuomin yli, joka oli korkeammalla kuin itse este kujan päässä. :D Puhtaasti kaiken lisäksi, vaikka vauhtikin oli tosi hidas. ;) Hienosti polle meni ja sai vähän vaihtelua. Raine tuli hakemaan Lumon laitumelta ja käväistiin taluttelemassa kumpaistakin pollea laitumella 3 kierrosta. Tohtori sai loppukäynnit siinä samalla. Ensin Raine talutti Lumoa, mutta vaihdettiin sitten, kun jätkä yritti pompottaa Rainea oman mielensä mukaan. ;D Raine laittoi Tohtorin karsinaan ja jatkoi boksien siivouksen loppuun. Harjasin Lumon ja päästin karsinaan. Lopuksi vielä Belindan harjaus. Otettiin Rapi ja Minttu talliin ja ruokittiin koko porukka. Lakaistiin käytävä.

16.10.2005 Sunnuntai:
Reetan aamutalli.
Illalla tehtiin Rainen kanssa yhdessä Been ja poikien hommat. Haettiin Tohtori ja Lumo, laitettiin heijastimet ja käytiin taluttamassa noin 15-20 min. Me mentiin Lumon kanssa edellä, kun poitsu kävelee huomattavasti nopeammin kuin Tohtis. x) Lenkin jälkeen harjattiin pojat ja päästettiin karsinoihin. Raine harjas Been ja sillä välin tein ruuat ja lakaisin käytävän. Belinda boksiin ja ruuat hevosille.

17.10.2005 Maanantai:
Heidi (Matskun omistaja) oli siivonnut Belindan ja poikien karsinat ja vaihtanut vedet. Itse laitoin heinät ja tein ruuat valmiiksi. Hain ensin Lumon ja harjasin pollen. Laitoin huopasatulan ja ohjat riimuun kiinni. Ratsastin 3 kierrosta laitumella eli saman verran mitä olen talutellut. Hyvin poitsu käveli ja liikkui. Oli kaiken lisäksi pirteällä tuulella. :) Yksi lyhyt ravipyrähdys tuli otettua ja siellähän olikin niin helppo istua, että! Olis voinut ravata vaikka miten pitkään. ;) Eihän sitä edes muistanutkaan, miten kivalta Lumon askeleet tuntuu. =) Vein poitsun suoraan boksiin ja otin siellä kamppeet pois. Hain Belindan tarhasta ja harjasin sen. Lopuksi vielä Tohtorin harjaus ja hevosten ruokinta. Lakaisin käytävän ja tein aamuruuat. Olin just lähdössä, kun Reetalta tuli viesti ja se kyseli onko hepat tallilla ja onko niiden Heidi tehnyt hevosten hommat. No eihän Heidi ollut käynyt ja Reeta oli Ilmajoella, joten pakkohan mun oli Minttu ja Rapi hoitaa. =/ Siivosin enimmät karsinoista, vaihdoin vedet ja laitoin heinät. Rapin heinät kastelin. Otin hepat talliin ja annoin ruuat.

18.10.2005 Tiistai:
Heidi S. oli tehnyt poikien hommat ja vaihtanut vedet. Raine töiden jälkeen teki Been hommat ja laittoi heinät. Itte hain kauraa lisää useamman pussillisen, niin riittää taas hetkeksi. :) Hain ensin Tohtorin ja harjasin + satuloin pollen. Muut hepat sai siirtyä laitumen puolelle, kun me Tohtorin kanssa pyörittiin kentällä. Noin puoli tuntia ratsastin ihan kevyesti, kiemurauria, voltteja, ravia ja tietysti sitä käyntiä. Aika laiskanpuoleinen hepsu oli, varsinkin ravissa piti vahtia, että ravi pysyi yllä, eikä putoa käyntiin. Pohkeenväistöäkin harjoiteltiin vähän, kolme kertaa sain oikean vastauksen pyyntöihini, joten lopetin siihen. Riitti, että siirtyi yhden askeleen sivulle kerrallaan. :) Ratsastin kaiken lisäksi pelkillä nivelillä, hyvin poika niilläkin toimii tuossa kentällä. Loppukäyntien jälkeen vain riisuin hepan ja päästin karsinaan. Ei tullut edes lämmin, kun niin kevyesti ratsastin. Hain sitten Lumon samaan aikaan, kun Heidi haki Rapia. Bee oli siinä ovella tietysti tulossa talliin. Otin Lumon ja jäin odottamaan oven eteen (kuitenkin tallissa sisäpuolella), että Heidi pääsee Rapin kanssa perään ja laittaa sitten oven kokonaan kiinni. Tietenkin tamma tunki oven raosta sisälle ja ajattelin, ettei se uskalla tulla, kun Lumo seisoi edessä, mutta mitä vielä. Sieltä reunasta se vain tunki talliin ja käppäili Rapin boksiin, kun Heidi oli jättänyt oven auki. Ja tietenkin kupissa oli Rapin ruuat jo, joten meikäläinen kiirehti tamman perään Lumon kanssa (matkalla avasin Been boksin oven) ja just ehdin ajamaan Been ruokakipolta pois, ennen kuin se olis saanut rehua suuhunsa. ;) Oli nimittäin turpa jo kupissa. Lumokin siinä hötäkässä meinasi tulla boksiin, kun edelleen sekin oli mulla toisessa kädessä taluttimen päässä kiinni. Oli pakko seistä ruokakipon edessä, ettei tamma syö ruokia ja odottelin Heidiä apuun. Lumo sitten onneksi peruutti kauemmaksi käytävälle, joten Bee lähti Rapin boksista pois ja sen sai menemään omaan karsinaan. Joskus sitä meilläkin sattuu ja tapahtuu... ;D Harjasin tuon jälkeen Lumon ja ratsastin taasen laitumella 10 min. Oli ihana kuutamo, joten näki hyvin, vaikka muutoin pimeää jo olikin. Tänään ravattiin hiukka pidempään ja hyvinhän se meni nytkin. =) Lumo karsinaan ja Belindan harjaus vielä. Ruokin vielä tamman ja pojat.

19.10.2005 Keskiviikko:
Heidi S. oli taas siivonnut poikien karsinat, Raine oli laittanut heinät + vedet. Harjasin ensin Tohtorin, pojalle oli tullut oik. etusen sisäsääreen haava. Oli varmaan omalla kengällä raapaissut, karva oli lähtenyt päältä ja verestävä iho näkyi. :( Olivat tietysti kinastelleet, kun saivat tuorerehupaalin tarhaan tänään. Laitumella ei nimittäin enää ole juurikaan syömistä. Puhdistin haavan. Laitoin Tohtorille huopasatulan ja ohjat riimuun. Pitihän sitä Tohtorillakin kokeilla ilman satulaa ratsastusta pellolla. ;) Hiukan kyllä jänskätti, että mitenkähän heppa toimii. Pieneltähän Tohtori tuntui, kapealta ja matalalta. ;) Aluksi heppaakin jännitti vähän, mutta rentoutui sitten, kun pilottikin uskalsi chillata. Neljä kiekkaa vain käveltiin, jotain vartti siis ajallisesti. Päästin Tohtorin karsinaan ja harjasin Lumon. Lumolla samaten huopasatulalla ratsastelua laitumella 10 minsaa. Olihan se heti tutuntuntuinen, mukavan pyöreä ja kivankokoinen. ;D Pohkeet oli mukavan lähellä kylkiä, kun pyöreyttä kumminkin on enemmän kuin Tohtorilla. Ravattiin yksi pätkä, hienosti meni. :) Lumo boksiin ja ruokin pojat. Kevyt tallipäivä siis tänään. :)

20.10.2005 Torstai:
Kevyellä linjalla jatketaan. ;) Poikien boksit oli siivottu taas ja vedet vaihdettu, joten mun tarvi vain heinät laittaa. Rehuakin hain tarhan paalista kummallekin hepsulle. Hain ensin Tohtorin ja harjasin pollen. Heijastimet mulle sekä hevolle ja sitten kävelylle. Talutin tuon viiden kilometrin lenkin, hyvin meni. Peltotiellä yhdessä kohtaa vähän kiirehti ja lehmät pelotti, mutta muuten oli fiksusti. Tuossa lehmien kohdassa Tohtis "tanssi" tiellä, kaula kaarella ja häntä tötteröllä. Oli tosi upeannäköinen! :D Mihinkään ei silti rynnistellyt, vaikka pelotti, siinä vierellä vain "ravasi". Lähempänä tallia tuli yksi idiootti autoilija vastaan, eihän sitä viitsi lyhyitä ajovaloja vaihtaa eikä vauhtia hidastaa, kun hevonen tulee vastaan. >:[ Onneksi ruuna on niin järkevä, ettei se tyhmistä autoilijoista välitä. ;) Poika pääsi boksiin ja harjasin Lumon. Ratsastin 3 kierrosta laitumella. Jätkä oli melkoisen energinen, tuuli rapistutti pusikoita ym. mukavaa, niin vauhtiahan olisi kaivattu lisää. ;) Selässä kuitenkin pysyttiin. :) Otin Mintun, Matskun ja Rapin talliin ja ruokin ne + omat pojat. Lakaisin vielä käytävältä omat sotkut pois.

21.10.2005 Perjantai:
Luulin, että tänäänkin olis karsinat siivottuna, joten menin vähän myöhemmin tallille. Vaan eipä ollutkaan, joten tein ensin hommat ja tein iltaruuat valmiiksi. Harjasin Tohtorin ja käytiin kävelemässä puolisen tuntia peltotiellä taluttaen. Laitoin Tohtorin karsinaan ja hain Lumon käytävälle. Harjasin ja talutin 4 kierrosta laitumella. Tänään jätkä oli taas oma itsensä, kun ei tuullut. ;) Lumokin karsinaan ja ruuat pojille. Aamuruuat valmiiksi.

22.10.2005 Lauantai:
Jennin aamutalli ja me käytiin samalla loimittamassa omat hepat, kun ei huomannut siitä eilen sanoa Jennille.
Illalla Raine tuli mun kans tallille. Siivottiin karsinat, vaihdettiin vedet ja laitettiin heinät. Tein iltaruuatkin valmiiksi. Haettiin pojat käytävälle ja Raine harjas Lumon, mä Tohtorin. Satuloin molemmat hepat ja avustin ensin Rainen Lumon selkään. ;) Kun mäkin olin päässyt Tohtorin selkään, niin lähdettiin Palon pellolle päin. Raine meni edellä Lumolla, me Tohtorin kanssa kipiteltiin perässä. :) Pari kierrosta vain käveltiin, tosin ekalla hepat oli sitä mieltä, että kyllä tässä ravatakin täytyy. Raine moitti, että oli turhan pitkät jalustimet, niin ei päässyt edes keventämään. ;D Tohtori oli oikein mukavan tuntuinen tänään. Vaikka Raine ja Lumo meni jo kauempana ravia, niin silti Tohtori kuunteli hienosti puolipidätteitä. Olisiko sitten tuosta olympiaan laittamastani "ketjusta" (=kannusremmi) ollut jotain hyötyä. =) Harjoitusravia menin hiljalleen Tohtorin kanssa ja yllättävän hyvin pystyin istumaan satulassa tällä kertaa! Jospa se tästä! :) Satamaankin alkoi meidän lopetellessa. Tallilla vain riisuttiin hepat ja harjattiin. Pollet boksiin ja ruokittiin. Putsasin varusteet, tehtiin aamuruuat ja lakaistiin käytävä.

23.10.2005 Sunnuntai:
Reetan aamutalli.
Illalla mun serkku, Tia, tuli tallille mukaan. Siivottiin poikien karsinat, vaihdettiin vedet ja laitettiin heinät. Tia sai hakea Tohtorin tarhasta ja harjattiin poika yhdessä. Satuloin hepan ja Tia ratsasti tarhassa Tohtorilla. Kävin kurkkaamassa, onko Lumo piehtaroinut, eikä onneksi ollut. Joten hain poitsun tarhan puolelle, laitoin vain ohjat riimuun ja ratsastin ehkä 10 minuuttia käyntiä tarhassa. Oli hiukkasen liukas tuo hepsun selkä ilman huopasatulaa! :D Lumo pääsi karsinaan odottelemaan, kun en viitsinyt kuitenkaan jättää Tiaa ja Tohtoria kauaksi yksin. Joten Lumon harjaus sai odottaa. Tia ratsasti yhteensä vajaa pari tuntia, aika hurahti ihan yks kaks ja mulla ei ollut kelloa. ;) Kevyesti kumminkin Tia meni, käyntiä ja ravipätkiä siellä täällä. Eipä poika edes puhaltanut oikein missään vaiheessa, kun ravikin oli sellaista lönköttelyä. ;D Ratsastuksen jälkeen Tia sai riisua, harjata ja laittaa Tohtorin karsinaan. Itte harjasin sillä välin Lumon. Puhdistin Tohtorin kamppeet ja ruokin pojat. Lakaisin vielä käytävän ja tein aamuruuat.

24.10.2005 Maanantai:
Aamulla oli tullut pari senttiä lunta maahan. :) Ja vielä työmatkan aikana tuli yksi kuuro.
Illalla siivosin poikien karsinat, vaihdoin vedet ja laitoin heinät. Harjasin ensin Tohtorin ja ajattelin taluttaa sitä hetken laitumella. Poika liukasteli kuitenkin sen verran, että oli pakko luopua siitä ideasta. =/ Joten vein Tohtorin karsinaan. Harjasin Lumon ja kävin taluttamassa 4 rinkiä laitumella. Poitsu pysyi hyvin pystyssä, kun ei sillä edelleenkään ole kenkiä. ;) Lumo karsinaan ja ruokin pojat. Lakaisin vielä käytävän ja tein aamuruuat.
Kengitys viikon päästä maanantaina.

25.10.2005 Tiistai:
Tia halus tänäänkin tulla mun kans tallille. Tehtiin ensin poikien hommat. Tia sai hakea Tohtorin käytävälle ja harjata pojan. Ite tein vielä ruuat, vaihdoin vedet ja kannoin heinät. Hain Lumon ja harjasin poitsun pesupaikalla. Tia huolehti Tohtorin karsinaan harjauksen jälkeen. Lumolle laitoin ohjat riimuun ja huopasatulan selkään. Tia sai kivuta Lumon kyytiin ja mä vielä varmuuden vuoksi talutin. ;) 4 kierrosta laitumella käveltiin ja sitten poitsu pääsi boksiin. Ruokin pojat ja otin Viivin sekä Belindan talliin. Aamuruuat vielä valmiiksi ja käytävän lakaisu.

26.10.2005 Keskiviikko:
Siivosin poikien karsinat, vaihdoin vedet ja laitoin heinät. Harjasin Tohtorin ja päästin hepan karsinaan. Harjasin Lumon ja menin taluttamaan jätkää laitumelle. Oli hiukan energinen heppa, yritti kiirehtiä, joten pyörittelin poitsua ympyrällä hetken aikaa. Kyllähän se sitä kiersi, kun käskin, mutta pukitteli ja nakkeli päätään + yritti laukata. Joten käveltiin tuo rinki loppuun ja mentiin tarhaan. Annoin 5 minuuttia Lumon purkaa energioitaan ja kyllähän tuo pukitteli ja laukkaili yms. ;) Mentiin sen jälkeen kävelemään loput 3 kierrosta ja heppa oli jälleen oma rauhallinen itsensä. :) Lumo kävelyjen jälkeen karsinaan ja ruokin pojat. Lakaisin vielä käytävän.

27.10.2005 Torstai:
Hommien teko taas ensin. Harjasin Tohtorin ja kokeilin käydä laitumella taluttamassa, mutta kyllä se sen verran liukasteli, ettei siitä mitään tullut. =/ Tohtori karsinaan ja Lumon harjaus. Käytiin jätkän kans kävelemässä 4 kierrosta laitumella. Oli hiukkasen kylmä, jotain yli 10 astetta pakkasta. :S Hrrr! Vaikea uskoa, että huomenna on reilusti plussan puolella.. Lumo karsinaan ja poikien ruokinta + käytävän lakaisu.

28.10.2005 Perjantai:
Tänään hain Kauppilasta tilsakumit pojille ja Beelle myös, Jennin puolesta. ;) Seinäjoelta ostin pojille hokkikengät, Bee saa Santun vanhat talvikengät, jotka ehti olla vain hetken Santerilla viime talvena.
Tia tuli tänään mun kans tallille, joten serkku sai tehdä Tohtorin hommat ja mä tein Lumon. Haettiin pojat tarhasta, Tia harjasi ja laittoi Tohtorin kuntoon. Mä harjasin Lumon + pesin jalat. Avustin ensin Tiaa, että pääsivät Tohtorin kanssa ratsastuksessa alkuun ja sen jälkeen kävin taluttamassa Lumoa laitumella vartin verran. Lumo karsinaan. Hetken verran vielä katselin Tian ja Tohtorin ratsastusta, kunnes Tia halusi itse lopettaa. Jotain tunnin menivät, käyntiä ja vähän ravia. Tohtori pääsi heti pesupaikalle ja Tia sai riisua ja harjata Tohtorin sekä pestä pojan jalat. Itse vain katsoin, että puhdasta jälkeä tulee. ;D Varusteet pestiin yhdessä. Tia sai ruokkia Tohtorin, mä ruokin Lumon ja lakaisin käytävän.

29.10.2005 Lauantai:
Jennin aamutalli.
Tuli käväistyä Keskisellä tänään ja tietysti sieltä tarttui heppatavaraakin mukaan. ;) Tohtorille ostin yhden huovan, ittelle uuden heijastinliivin ja puukon tallille. Yks ihana nahkariimukin siellä oli, mutta en nyt tällä kertaa sitä malttanut ostaa, ehkä ensi kerralla. :)
Raine teki Tohtorin hommat ja mä Lumon. Raine harjas Tohtiksen, pojalle oli tullut haavakin taas toiseen takaseen. Se putsattiin ja irroitettiin oik. takasesta kenkä. Oli jo puoliksi irti, joten vaikea sen kanssa oli Tohtiksen liikkuakin. =/ Tohtori karsinaan ja Lumon kanssa kävin kävelemässä jälleen laitumella. Raine sillä välin otti Been, Rapin, Mintun ja Viivin talliin sekä lakaisi käytävän. Laitoin Lumon boksiin ja ruokittiin pojat + muut hepat.

30.10.2005 Sunnuntai:
Kävin ruokkimassa hevot. Vein heinää takatarhaan ja päästin ponit sinne. Hevosille avasin tarhan portin laitumelle ja päästin hummat ulos. Piti vielä taluttaa Lumo laitumen puolelle, että hepsut tajuaa portin olevan auki. ;)
Illalla tein poikien hommat. Olipa "puhtaita" poikia, Tohtorilla toinen kylki hiekassa ja Lumo ympäriinsä savinen. =/ Tohtorin puunasin ensin ja talutin 10 minsaa laitumella. Sitten likaisen Lumon kimppuun, joka kivasti puhdistui uutteralla harjauksella. :) Kävin taluttamassa jätkää laitumella. Annoin pojille ruuat ja lakaisin käytävän.

31.10.2005 Maanantai:
Petterillä oli enää toinen Been takanen kengittämättä, kun tallille menin. Jenni oli ottanut Tohtorin talliin, joten ehdin kaviot puhdistaa ja enimmät kurat harjata. Oli nimittäin Tohtorikin tänään ympäriinsä kurassa... Petteri kengitti Tohtorin, eteen tuli tilsakumit, taakse ei vielä laitettu. Myös Beelle tuli eteen tilsakumit ja ens kerralla takasiinkin. Ehdin kuraisen Lumon harjata ja Tohtorin karsinan siivota Petterin kengittäessä Tohtoria. Lumo piti alun perin vain vuolla, mutta kun kumminkin halusin sille kengät, niin Petteri tulee viikon päästä vuolemaan ja kengittämään Lumon. :) Laitoin Tohtorin karsinaan odottamaan ja Lumo odotti käytävällä, että sain jätkän boksin siivottua loppuun. Laitoin ohjat riimuun + huopasatulan selkään ja ratsastin 10 minuuttia laitumella. Pariin otteeseen ravattiinkin, aika reipas poika oli! =) Toivottavasti tulis lunta ja pakkasta, niin sais Lumolla alkaa käymään maastossa. Poitsu pääsi boksiin ja sen jälkeen harjasin Tohtorin loppuun. Kävin ensin taluttamassa laitumella yhden kierroksen, mutta Tohtori yritti siinä vierellä ravailla, joten päätin juoksuttaa sitä hetken. Laitoin suojat jalkoihin ja liinassa juoksuttelin 5-10 minuuttia laitumella poikaa. Ravia + laukkaa. Tohtoria hiukan pelotti, kun lenkkeilijä meni tiellä ja sillä oli otsalamppu, josta tuli sinistä valoa. ;) Olihan se niiiin kamala, kun se vielä liikkui! :D Tohtis veti hännän kaarelle ja päristeli pelkäämisen merkiksi sekä paineli liinassa vauhdikkaammin. ;) Laitoin Tohtorin karsinaan, hain Matskun talliin ja ruokin pojat. Lakaisin käytävää.