Marraskuu
1.11.2004
Maanantai:
Hain Lumon ja harjasin poitsun. Varusteet päälle ja pellolle. Raine jäi
tekemään hommat ja harjaamaan Santun. Raine otti Mintunkin talliin, kun
Reeta pyysi. Pelto oli hiukan kova, vaikka päivällä oli lämmintä n. 5
astetta ja aurinko paistoi. Käveltiin ensin 1 kierros ja ravattiin toinen
perään. Ravattiin vielä yks pitkä sivu ja sitten 1½ kierrosta käyntiä. Just,
kun oltiin lähdössä pellolta, huomas Lumo jotain hirmuista pusikoissa.
Poitsu seisoi ihan paikallaan ja sydän jyskytti. Jätkä lähti yhtäkkiä
laukkaamaan pellon toiseen päähän. Käännyttiin takaisin ja päästiin
sipsutellen tielle saakka. Taas poju pysähtyi ja teki nopean käännöksen
pellon suuntaan takaisin. Sitten tulin alas selästä ja päätin taluttaa
poitsun tallille. Päästään ainakin tallille joskus, kun taluttaa. Mitään en
pusikoissa nähnyt (oli niin pimeää), eikä taatusti Lumokaan, kunhan kuuli
jotain epäilyttävää. Riisuin poitsun tallilla ja harjasin hiukan. Polle
boxiin ja ruuat miekkosille. Putsasin Lumon varusteet. Eilen sain peräti
pestyä Lumon huovat! =)
2.11.2004
Tiistai:
Karsinoiden siivous, vesien vaihto ja heinien laitto. Haettiin pollet
käytävälle ja harjattiin ne. Jätettiin Minttu tarhaan, kun laitumen ruoho
alkoi taas mennä jäähän. Heijastimet päälle ja talutuslenkille. Talutin
Lumoa ja Raine Santtua. Santtu oli tänäänkin fiksusti, vähän nakkeli
niskojaan, mutta ei mitään muuta. Ei kiilaillut tai ryntäillyt. On sille
näköjään jotain oppia mennyt ihan perille saakka! ;) Poitsut boxeihin ja
ruuat niille. Lumo pysynyt hyvässä kunnossa, se on hyvä se! =)
3.11.2004
Keskiviikko:
Raine heitti mut tallille ja meni itte yhteen "tiedotustilaisuuteen", kun
Korvalle suunnitellaan toista nuorisokotia.
Siivosin ensin karsinat, vaihdoin vedet ja laitoin heinät. Harjasin Lumon,
joka oli taas piehtaroinut oikein olan takaa! Ihan älyttömän hiekkainen
hevonen!! Kaiken lisäksi se oli äskettäin piehtaroinut, joten kaikki hiekka
ei ollut kuivunut vielä.. :/ Vajaan tunnin puunauksella tuli kuitenkin
siisti polle! ;) Mentiin pellolle ratsastamaan, oli muuten tosi pimeää nyt,
kun ei kuutakaan näkynyt! Poitsu oli vähän laiskanpuoleinen, mutta ravattiin
ja laukattiin silti. Riisuin jätkän, harjasin ja laitoin karsinaan. Putsasin
varusteet. Hain Santun ja harjasin pikkumiehen. Oli ihmeen rauhallinen
harjauksen ajan! Normaaliin verrattuna venkoili tosi vähän. Santtukin
karsinaan ja ruuat pojille. Santtu joutuu huomenna töihin taatusti, kun
tarhan pohja on taas pehmeä. ;) Toin harjat kotiin pesuun ja pesin ne saman
tien. Tulipas sekin homma tehtyä! =)
4.11.2004
Torstai:
Päästiin vasta seittemältä tallille, kun meni äiskän ja pikkuveljen kans
Seinäjoella vähä myöhälle. Tehtiin hommat nopsasti ja harjattiin Lumo
yhdessä. Satuloin poitsun ja suunta pellolle pimeässä. Poitsu meinas kerran
mennä ojaankin, kun ei nähnyt mitään. ;) Mulla oli ensimmäistä kertaa
käytössä kokopaikkaiset ratsarit (sain synttärilahjaksi porukoilta). Tähän
asti ollut vaan polvipaikkaiset housut, joten oli iso muutos siinä, miten
hyvin noilla kokopaikkaisilla pysyy satulassa takamus paikallaan! ;D Poitsu
oli ihan pirteä, ravattiin ja laukattiin. Riisuin jätkän ja harjasin kurat
pois. Laitoin karsinaan. Raine oli harjannut Santun ja juoksuttanut
ruunimusta hetken aikaa. Ruuat pojille ja putsasin varusteet.
5.11.2004
Perjantai:
Harjattiin ensin poitsu, joka oli taas ihan mutanen! Onneksi kurat oli
kuivunu jo, niin oli "helpompi" harjata. Raine alkoi siivota karsinoita ja
mä satuloin Lumon. Mentiin pellolle taas kiertämään. Oli ihan hirmusen
pimeää tänäänkin. Yritin ravata voltteja, mutta Lumo ei tajunnut yhtään,
mitä siltä odotin. Täytys alkaa tekemään muutakin, kuin vaan suoria uria
ratsastella..! :D Yks laukannosto paikaltaan onnistui sen verran hyvin, että
tuli vain yksi askel ennen laukkaa. :D Loppukäynnit ja tallille. Riisuin
jätkän ja hoitelin boxiin. Raine oli harjannut Santun ja laittanut pojun
boxiin. Ruuat miekkosille ja varusteiden putsaus.
6.11.2004
Lauantai:
Raine vei heinää ulos ja täytti vesisangot. Päästettiin hepat ulos.
Illalla tehtiin poitsujen hommat. Haettiin ja harjattiin pollet. Raine meni
Santtua juoksuttamaan tarhaan. Satuloin Lumon ja mentiin pellolle. Poitsu
oli paljon reippaampi tänään! Hyvässä kunnossa kaiken lisäksi. =) Santtu
odotteli boksissa, kun päästiin tallille. Riisuin ja harjasin Lumon. Laitoin
jätkän karsinaan. Annettiin ruuat molemmille ja putsasin vielä Lumon
varusteet.
7.11.2004
Sunnuntai:
Aamulla Raine nakkas hieman heinää ulos, vettä sangoissa olikin. Päästin
hepat ulos ja Raine otti meidän poitsuista kuvia. (En vielä nettiin asti
saanut, kun meillä on menoja.) Santtua pihalle viedessä huomasin sen vas.
etusesta kengän irronneen. Löytyi tarhasta. Saa kyllä pikkumies olla n. 1½
viikkoa ilman kenkää. Eipä tuolla tiellä ratsasteta/ajeta, niin pärjää
ilmankin.
Harjattiin ensin Lumo yhdessä. Raine alkoi tekemään hommia ja mä satuloin
Lumon sekä lähdin ratsastamaan. Poju hyvässä kunnossa ja kohtalaisen menevä.
Tallille päin tullessa tuli tien lanaaja traktoreineen vastaan, pääsin just
viereiselle pellolle oottamaan. Ei Lumo näyttänyt yhtään lanaa tai
traktoriakaan pelkäävän. Tallilla riisuin jätkän, harjasin hiukan ja laitoin
boxiin. Raine harjas Santun ja laittoi karsinaan. Putsasin varusteet ja
Raine ruokki pojat.
8.11.2004
Maanantai:
Harjattiin Lumo yhdessä. Raine alkoi tekemään hommia ja aikoi harjata myös
Santun. Satuloin poitsun ja mentiin pellolle. Poitsulla oli pitkästä aikaa
huonompi päivä, oli taas kankeampi.. :/ Raine kertoi, että ruunimukset oli
tänään pössöttäneet oikein toden teolla. Olivat toisiaan näykkineet,
juosseet lujaa, hyppineet takajaloille (Santtu oli lentänyt persiilleen!)
ym. leikkimistä. :D Luulen tuon vaikuttaneen jätkän kuntoon. Mentiin vähän
rauhallisemmin sitten, ravailtiin ja ihan vähäsen laukkailtiin. Jätkä sai
itte päättää mennäänkö vai ei ja kuitenkin tuo aika reipas oli. Jo
harjatessa jalat oli aika turvonneet ja tallille päästessä ei juurikaan
ollut turvotus laskenut. Laitoin linimentit jalkoihin ja käärin lämppärit
yöksi. Kokeiltiin Santulle tänään postissa tulleet kumikuolaimet ja yhdet
vanhat ravikuolaimet (13.5 cm). Hyvät olivat! Vielä olis kahdet 14,5 cm
nivelet, joita vois kokeilla, että ovatko ihan liian pitkät.. Olis sitten
Santulle monenmoista kuolainta! :D Pojat karsinoihin ja ruuat heille.
Putsasin Lumon varusteet.
9.11.2004
Tiistai:
Siivottiin ensin herrojen asumukset kuntoon. Harjattiin Lumo yhdessä.
Jaloista turvotus kadonnut, paitsi oik. takajalasta. Siinä oli yhä isompi
patti jännetupen yläpuolella suunnilleen. Tuota turvonnutta kohtaa ei
edelleenkään aristanut, mutta sitten keskemmältä jalkaa aristi, hankoside?
Ei ollut kuuma/lämmin. Ihan vaan aristi ja taaempana oli turvotusta
ulkopuolella. Tuotapa se poikien leikkiminen teettää! Lumo on aina se, jolle
sattuu ja tapahtuu, jos se vähänkään ottaa spurtteja. Aika hyvin jätkä
kuitenkin liikkuu, joten jatketaan liikkumista kävellen. Raine meni
juoksuttamaan Santtua kentälle ja lähdin Lumolla ratsastamaan. Olisin mennyt
ilman satulaa rennosti, mutta oli niin kova tuuli, että epäilin Lumon
säikkyvän joka rasahdusta. Eipä se säikkynytkään, joten huomenna menen ilman
satulaa. On tainnut jätkä tottua tuuleen ja pimeyteen, kun joka ilta on
samanlainen ilma! ;D Lumo olis tykännyt ravata ja yhden lyhyen pätkän
ravasikin. Muuten mentiin 4 kierrosta käyntiä. Tallilla riisuin jätkän ja
harjasin. Laitoin takaseen savet. Raine oli saanut Santun harjattua ja
boxiin, oli pikkumies ollut harjauksen ajan todella nätisti. Rauhoittaa
kummasti, kun saa ensin vähän riehua. ;D Santtu oli polkaissut oik. etusen
kannalle haavan. Täytynee alkaa käyttämään bootseja etusissa juoksutuksen
aikana. :) Raine ruokki pojat ja mä putsasin varusteet.
Kysäisin tänään läheisestä hevostarvikeliikkeestä Maxameita ja siellä uus
Maxam oli 270 €. Santulle olis ihan hyvä peruspenkki. Parempi kuin nykyinen.
=/ Santtu on sen mallinenkin, että tuo vois sopia hyvin! =)
10.11.2004
Keskiviikko:
Harjattiin Lumo, joka kerrankin oli unohtanut piehtaroimisen! ;D Raine alkoi
tekemään hommia. Laitoin Lumolle vaan suitset ilman turpista ja lähdettiin
pellolle. Poitsua vaan alkoi taas joku kauhistuttaa, joten menin hakemaan
Raine Lumon "turvaksi". Olishan Lumo mennyt, kun olisin jalkautunut, mutta
milläs sitten selkään pääset takaisin? ;) Ajattelin, että Raine kuulee heti,
kun tullaan etutalliin, mutta ei se huomannut mitään. Nyrkillä ja jalalla
muutaman kerran koputtelin tallin oveen. Ketään ei vaan näkynyt
edelleenkään. Joten avasin sitten oven jätkän selästä ja huikkasin Rainea
tulemaan. Raine oli luullut, että Santtu koluuttaa ulkona ja oli menossa jo
kattomaan, että mitä poju touhuaa. :D Viimeinkin päästiin pellolle ja
käppäiltiin 4 kierrosta siellä. Jätkä käyttäytyi ihan fiksusti. Reippaalta
tuntui jätkä muutenkin, olis taas halunnut ravata ym. ;) Tuntui muutenkin
jalka olevan jo parempi. Meinasin eilen antaa pojulle Finadynen, mutta
sitten ajattelin, että jätkä vaan reuhtoo jalkansa kanssa kovemmin, kun ei
tunne kipua. Joten parempi parannella sitä näin. Tallille
tullessa oli Raine menos hakemaan Santtua harjattavaksi. Hoitelin Lumon
boxiin ja laitoin takaseen savet. Kokeilin Santulle vielä messinkiset
nivelet ja happy mouthit, olivat hiukan pitkännäköiset, mutta saattaisivat
kuitenkin mennä. Ainakin niin kauan, että jossain vaiheessa ostaisi
pienemmät. Nyt Santtu otti heti kuolaimet ja suitsetkin sai hyvin päähän.
Taktiikkalaji?! ;D Santtukin boxiin ja ruuat pojille.
11.11.2004
Torstai:
Mulle olis pitänyt tänään tulla matkahuollon kautta yksi Cliff Barnsbyn
ilmatoppaussatula sovitukseen (Lumolle), mutta eipä näkynyt.. Kaippa se on viety matkahuoltoon niin myöhään,
että tulee vasta huomenna. Ellei huomennakaan näy, niin sitten on jo
soitettava ja kysyttävä, että onko satula unohdettu vai lähtenyt väärään
osoitteeseen! ;D
Siivottiin poikien karsinat, laitettiin heinät sekä vedet. Haettiin pojat ja
harjattiin ne. Oli ihan hirmuinen tuuli, joten en viitsinyt mennä
ratsastamaan. Olis kuitenkin tullut kylmä, vaikka vaatetta päällä olikin.
Joten mentiin vaan taluttamaan poikia pellolle, 3 kierrosta käveltiin. Lumo
ok, turvotus ei ole takasesta lähtenyt. Tänäänkin jätkä oli Santun kanssa
taas leikkinyt, olivat näykkineet toisiaan yms. Poitsun mielestä täytyy heti
laittaa ranttaliksi, kun on hyvässä kunnossa! (Raine sanoi Lumon aamulla
menneen tosi hyvin ulos.) Poitsulle takaseen savet ja ruunimukset
karsinoihin. Annettiin ruuat. Jäi muuten käymättä tänään siellä läheisessä
hevostarvikeliikkeessä, pitää vaikka ensviikolla käväistä.
12.11.2004
Perjantai:
Ei tullut satula tänäänkään. Soitin myyjälle ja he kertoivat, että satulan
pumppu on lainassa yhdellä asiakkaalla ja hän ei ole sitä palauttanut.
Perjantaina (tänään) hän vannoi tuovansa pumpun ja toivottavasti tuo!
Satulaa kun ei ole voinut lähettää ilman pumppua, jolla säädellään satulan
toppauksia. Satula kenties siis tänään lähtee Korvalle. Heidän oli pitänyt
soittaa mulle, mutta varmaankin kovassa kiireessä ovat unohtaneet.
Santun kasvattajan jälkeinen omistaja soitti mulle! =) Haluavat tulla
Santtua kattomaan ensiviikolla, kun menevät tästä ohi Lappiin. Omapäiseksi
hekin Santtua sanoivat! ;D Onkin kiva kuulla, että mitäs he ovat Santun
kanssa tehneet ym. =D
Siivottiin ensin poikien asumukset kuntoon. Harjattiin miekkoset. Santtu sai
vaparin ja pääsi boxiin. Ei voinut oikein missään juoksutella, kun tarha ja
kaikki pellot oli niin märkiä. =( Lumolle heitin viltin selkään ja suitset
ilman turpista päähän. Käppäiltiin 3 kierrosta pellolla. Hienosti poitsu
meni! Mä kidutin jätkää koko ajan laulamalla! :D Tallille takaisin ja Lumo
jalkojen pesulle. Poitsu boxiin ja ruuat ruunimuksille.
Ostin Minimanista Santulle kengät ja hokkeja molemmille. Siellä ei ollut
niitä halvempia tilsakumeja, joten pitää huomenna käydä niitä katsomassa
muualta. Kalliimmat (ja kestävämmät) tilsakumit ostan seuraavaksi
kengityskerraksi vasta.
13.11.2004
Lauantai:
Aamulla laitettiin heinät + rehua ulos ja täytin vesisangot. Päästettiin
hepat ulos.
Kävin tuolla läheisessä hevostarvikeliikkeessä ja ostin tilsakumit hepoille
ja otin Maxamin sovitukseen. Olipas vaan Maxam muuttunut kapeaksi!! Siis
kaikki satulat tuntuu muuttuneen tommosiksi kapeiksi. Mistähän se johtuu?
Onko nykyisin niin kapeita hevosia..? Kyselen vielä Kentaurista satuloita,
josko heiltä löytyis joku kiva ja sopivan hintainen. Olivat tulossa
tännepäin, niin voisivat meilläkin käväistä samalla.
Joku elää väärässä viikossa, nimittäin Kentaurin väki oli jo tällä viikolla
käynyt täällä! Hyvä mie! ;D
Siivottiin karsinat ja harjattiin pojat. Kokeilin Maxamin Santulle, ei
toivoakaan, kuten arvelinkin. Mintun Wintec näytti nyt paremmalta kuin
viimeksi kokeillessa. Olis kiva tietää, mikä kaari satulas mahtaa olla eli
onko Santulle liian leveä. Lumon Pfiffiäkin kokeilin, liian suora ja pitkä
satula Santun lyhkäseen selkään. Saas nyt nähdä, mitä tässä seuraavaksi
kokeilis. Huippu olis Wintecin 500 cair, kun sais kaaria vaihdella, mutta
siinä taitaa olla liian kaareva runko.. Tosi hankalia nämä satula-asiat!!
Varsinkin, kun ei viittis mitään hirmu kallista satulaa ostaa, se ei
kuitenkaan Santulle kauaa sovi. =/
Santulla oli tänään vp jälleen, Lumolla kävin pellolla ratsastamassa ilman
satulaa. Hienosti meni. Hoitelin jätkän boxiin. Takaseen laitoin savea. Oli
muuten melkoisen turvonneet takaset. Laskiskohan rehu jalkoihin? Täytyy
huomenna laittaa linimenttiä jalkoihin ja laittaa lämppärit yöksi. Ellei
auta, niin sitten syynä on liika valkuainen. Ruuat poitsuille.
14.11.2004
Sunnuntai:
Hyvää isänpäivää kaikille!
Aamulla laitettiin heinät, rehua ja vettä ulos. Päästettiin hepat pihalle.
Lumokin meni niin reippaasti ulos, että..! Takaset vaan edelleen kuin tukit.
=(
Illalla harjattiin ensin Lumo. Kävin pellolla taas käppäilemässä 3
kierrosta. Raine teki sillä välin hommat. Lumo boxiin kylmäpussi takasessa.
Raine harjas Santun ja mä tein ruuat. Miekkosille safkat turpien alle. Otin
Lumolta kylmäpussin pois, laitoin takasiin linimenttiä ja lämppärit.
Toivottavasti laskis turvotusta.. Ellei, niin sitten syynä on kyllä rehu.
15.11.2004
Maanantai:
Päivällä soitin kengittäjälle, joka tulee ensi maanantaina klo 17. Vielä ei
tiedetä, laitetaanko molemmille kengät. Tietysti haluaisin laittaa ja
Petteri varmasti laittaisikin, mutta parempi kuitenkin kattoa ensin Lumon
kavioiden kunto. Santulle nyt ihan varmasti laitetaan hokkikengät. =)
Hierojallekin soitin heti kengittäjältä ajan saatuani. Hän pääsee tulemaan
ensi tiistaina klo 18. Santtu hierotaan ja avataan jumit, Lumolta avataan
selästä jumit ja tarkistetaan lihasten kunto, että tarvitsisko Lumokin
hieronnan. Johan edellisestä on puoli vuotta aikaa..
Olinpas tänään yksin tallilla. Siivosin miesten asumukset kuntoon. Hain
Lumon talliin, oli poju hyvässä kunnossa ja takaset normaalit. Linimentillä
läträys ja lämppäreiden kääriminen näköjään auttoi. Harjasin jätkän ja
mentiin vaan tallin vieressä olevilla laitumilla. Siihen valottaa tuo tarhan
valo edes hieman ja laidun oli kohtalaisen pehmeä, paikoin märkäkin. Lumolla
olis näköjään vauhtiakin taas.. Nakkeli päätään, kun olisi halunnut mennä!
;D Kylmäsin Lumon toisen takasen vielä tänään. Poitsu boxiin. Hain Santun ja
yritin juoksuttaa sitä laitumella ilman juoksutuspiiskaa, joten eihän se
oikein mihinkään mennyt. Vahtaili vaan Minttua tai sitten mua. Kyllä se nyt
hiukan siinä ravaili ja vähän laukkaskin. Mitään rauhoittavaa vaikutusta
tuolla ei kuitenkaan ollut. Pikkumies häsläsi taas harjatessa melko tuttuun
tyyliin. Ruokin vielä miekkoset. En laittanut Lumolle takasiin nyt mitään,
kun olivat niin kuivat.
Kentaurista kyselin noita satuloita Santulle ja he ovat tulossa käymään
Seinäjoella tällä viikolla. Lupasivat käväistä meilläkin. Pitää vain Santtua
vähän juoksuttaa ennen sovitusta, muuten Santtu pyörii ja hyörii.. ;)
16.11.2004
Tiistai:
Ei näkyillyt satulaa tänäänkään... Koskahan mahtaa tulla, vai tuleeko
lainkaan..?
Siivottiin poikien kämpät. Harjattiin poitsut. Ratsastin 4 kierrosta
laitumilla, vähän raviakin kokeiltiin. Kerran Lumo nosti laukankin, kun
ravia yritin! ;D Raine juoksutti Santtua mun ratsastaessa. Nyt oli
juoksutuspiiskakin mukana, niin pikkumies alkoi toimimaan paremmin. =)
Lumolle takaseen savet ja pojat boxeihin. Ruuat miekkosille.
17.11.2004
Keskiviikko:
Yksin tallille. Siivosin karsinat, vaihdoin vedet ja laitoin rehut sekä
heinät. Siinä vaiheessa Santun entiset omistajat tulivat. Käytiin kattomassa
heppoja tarhassa ja juteltiin Santusta. Oli kiva kuulla, mitä pikkumiehen
kanssa on touhuiltu ja sai toivoa, että Santusta voi hyvinkin tulla vielä
oikein mukava heppanen. =) Se vaatii vain aikaa ja työtä. Samalla alkoi
muuten sataa lunta, kun oltiin Santtua kattomassa!! Kunpa sadetta kestäis
piiitkään! ;D Santun entisten omistajien lähdettyä hain Lumon ja harjasin
jätkän. Kävin vaan taluttelemassa muutaman ringin laitumella. Näki vähän
paremmin, missä on jäätä, ettei kaaduta. Lumo boxiin. Hain Santun ja päästin
suoraan karsinaan. Jätin boksin oven auki ja Santtu ovelta katteli mun
touhuja. Pari kertaa poju tuli uloskin ja sanoin sille, että mees nyt Santtu
takaisin, niin Santtu meni. :D Harjasin karsinassa Santun ja ruunimus
käyttäytyi niin hienosti, että! Tietysti sen vuoksi, kun oli muuta
tekemistä, eikä tarvinnut tylsistyneenä seistä käytävällä. Hieno poika! =)
Annoin vielä ruuat pojille ja Reetan kans juteltiin samalla.
Soitin satulasta taas ja viimeinkin pumppu oli palautettu tänään. Vielä ei
tiennyt sanoa, lähteekö satula tänään vai huomenna, mutta tulee kuitenkin
tällä viikolla perille!!! =D
18.11.2004
Torstai:
Laitettiin ensin miesten asumukset kuntoon. Harjattiin poitsut ja mentiin
taluttamaan laitumille. Santtu liukasteli sen verran, että Raine suosiolla
vei pikkujätkän boxiin. Talutin noin vartin Lumoa, inhottavan kova ja
epätasainen tuo laidun! :/ Poitsulla olis kyllä virtaa kiitettävästi! ;)
Laitoin Lumonkin karsinaan ja annettiin ruuat miekkosille. Tehtiin
aamuruuatkin ensimmäistä kertaa tälle syksyä/talvea. Olis kyllä aiemminkin
voinu jo aloittaa aamuruokinnan, mutta se on vaan jäänyt. Eipä nuo silti
mitään laihoja ole, kun heinää saavat vetää mahansa täyteen, eikä mitään
rasittavaa ole tehtykään! ;D
19.11.2004
Perjantai:
Käytiin tänään iskän kans hakemassa Alavudelta pari vanhaa pikkurekeä.
Niistä pitäis (ainakin toisesta) tehdä ajelukelpoinen. Olivat niin pieniä ja
kevyitä, että luulis tavallisillakin valjailla pystyvän noita vetämään. =)
Satula ei tullut tänään. =( Enpäs tiedä, mikä mättää tällä kertaa,
aikataulut vai mikä lie. No, toivottavasti maanantaina satula tulisi
perille.
Raine on tänään työnsä puolesta miesten iltaa viettämässä ja mä lähdin
tallille siinä klo 19 vasta. Ajattelin pitää pojillakin vaparit. Santulla ei
mitään voisi tehdäkään, mutta saa Lumokin vaihteeksi olla vaan. =) Sain
Santun karsinan siivottua ja Lumon boxia siivosin, kun Raine pyysi hakemaan.
Kävin sitten välillä hakemassa armaan aviomieheni tallille ja siivosin Lumon
boxin loppuun. Raine auttoi kantamaan vedet ja mä laitoin heinät + rehut.
Reeta oli Saturday Night Feveriä kattomassa, joten otettiin kaikki hepat
talliin. Harjasin vain nopsasti Lumon ja Santun bokseissa. Ruuat poitsuille.
Aamuruuat valmiiksi.
20.11.2004
Lauantai:
Kentaurista ei tällä viikolla päästäkään tulemaan. Yrittävät tulla ensi
viikolla. Kaikki asiat tuntuu siirtyvän ensi viikkoon!! ;D Pojilla on
ainakin ohjelmaa silloin! :D
Mä tässä oottelen äitiä, että lähdetään Seinäjoelle, joten Raine meni
päästämään hepat ulos ja ruokkimaan ne. Yön aikana oli tullut hiukan lunta
lisää, jippii! :D
Tehtiin Rainen kans hommat. Otettiin hepat talliin. Raine harjas Santun
boxissa ja samoin mä Lumon. Taitavat pojat saada lomaa koko viikonlopuksi.
Ei oikein Lumon kans uskalla laitumellekaan mennä, kun ei näe lumen alle,
missä on jäätä. :/ Maanantain kengityksen jälkeen sitten paluu "arkeen"! ;D
Ruokittiin pojat, aamuruuat valmiiksi.
21.11.2004
Sunnuntai:
Raine kävi aamulla ruokkimassa hepat ja viemässä syömiset ulos sekä päästi
heppasetkin ulos. Minä nukuin! ;D
Iltapäivällä piti käydä tallilla kääntymässä, kun soitettiin, että meidän
hevonen on irti. =( Reeta oli Santun jo saanut kiinni ja vienyt boxiin.
Portin alin lankku oli pudonnut kannattimiltaan, joten Santtu oli päättänyt,
että jo riitti tarhailut! ;D Ihme, ettei Lumo ja Minttu olleet menneet
perässä. 8)
Illalla tehtiin ensin hommat. Otettiin ruunimukset talliin ja harjattiin ne
bokseissa. Ruuat pojille.
22.11.2004
Maanantai:
Eka päivä työnhakukurssilla. Kävin hakemassa matolääkkeet ja Mineral
Plus-säkin poitsuille. Kiirettä tietysti piti, että ehdin tallille viideksi.
Hain poitsut talliin. Lumo boxiin oottamaan vuoroaan rehuläjän kans. Santtu
laitettiin ensin kenkään. Tein sillä välin Santun hommat ja pikkumies pääsi
boxiin syömään uusine hokkikenkineen. ;) Lumo talvirenkaiden vaihtoon ja
tein jätkän hommat. Harjasin vielä Lumon ja kokeilin CB:n. En nyt oikein
osaa sanoa, että onko edestä sopiva. Satula oli aika täyteen pumpattu, joten
täytyy kokeilla vähentää ilmaa. Karkeasti arvioiden CB olis hieman leveämpi
kuin Pfiff. Huomenna kameran kanssa uusi kokeilu. Ruokin jätkät vielä.
23.11.2004
Tiistai:
Otin Lumon karsinaan oottamaan ja annoin sille rehuläjän seuraksi. Raine
haki Santun käytävälle. Pikkumies pääsi heti hierojan käsittelyyn. Raine
siivosi sillä välin boxin ja mä harjasin Lumon. Santulla oli lavat jumissa
ja Santtu oli kasvattanut "lihasta" selkään sen merkiksi, että sillä on
ollut liian kapea satula. Takapäässä oli jumeja myös ja takalihakset aika
kireät. Muutenkin oli kankean oloinen, joten venyttelyä ja takalihaksia
pitää seurata, jotta riittääkö tuo yksi hieronta vai pitääkö käsittely uusia
muutaman viikon päästä. Santulle loimi päälle ja boxiin. Lumo käytävälle ja
muutama jumi avattiin. Eivät olleet pahoja. Lihaksetkin hieroja katsoi läpi,
olivat ihan pehmeät ja kehotti jatkamaan samaan malliin kuin tähänkin asti.
=) Kokeiltiin vielä satula Lumolle ja hierojan mukaan etukaaren leveys on
hyvä, ilmaa saa pumpata satulaan lisää eteen. Nimittäin eilen vähennettiin
reilusti ilman määrää. Myös Santulle satulaa kokeiltiin, näytti ihan ok:lta,
mutta luultavasti satula on sille kuitenkin liian suora. Santulla on
kuitenkin tuota kaarevuutta selässä. Tehtiin vielä Rainen kans Lumon hommat
ja ruokittiin poitsut. Huomenna täytyy soittaa Reunokselle ja "tilata" lasku
satulasta. ;)
24.11.2004
Keskiviikko:
Saatiin taas aikaa menemään kaupassa niin paljon, että tallille ehdittiin
klo 19. Harjattiin Lumo yhdessä ja kävin ratsastamassa laitumella. Jätkä oli
hieman (!) energinen! Aluksi vain korskahteli ja hyppeli muutaman kerran.
Yrittipä tuo vähän takapäätäkin nostella. ;D Aivan ihmeellisen meneväistä
sorttia tänään! Yhtäkkiä poitsu kuitenkin rauhoittui, sai varmaankin turhat
höyryt pois. ;D Ravailin hieman, en kuitenkaan laukannut, kun lunta on yhä
aika vähän. Satula tuntui ihan hyvältä omallekin takapuolelle. Riisuessa
jätkää näytti jäljet tasaisilta, ei siis minnekään ollut jäänyt tyhjää, eikä
ollut hangannut mistään. Tänään jo soitinkin kyllä Reunokselle ja lähettävät
laskun tulemaan. Satula olis maksanut "vain" 900 €, mutta tuo pumppu on
niinkin kallis kuin 250 €. Pakkohan tuosta pumpustakin on maksaa, pitäähän
sitä toppauksia päästä muuttelemaan myöhemminkin! Raine oli hommat tehnyt ja
harjas Santun boksissa. Ruokittiin vielä poitsut. Santerilla on huomenna
satulan sovitus, toivottavasti sopiva penkki löytyis sopivaan hintaan! :)
Madotus olis ollut tänään, mutta mä unohdin matolääkkeet kotiin. Hyvä minä!!
25.11.2004
Torstai:
Neljältä kurvasin tallille. Raine juoksutti liinas Santtua mun kans,
hieman pikkumies hikos. Lopetettiin, kun Kentaurin auto tuli. Kokeiltiin
Stubbenia, joka oli aika hyvä muuten, mutta tuppasi painamaan lavoille.
Santa Cruz oli liian suorarunkoinen, eikä yks käytetty France Premierkään
oikein lavoille kunnolla tilaa antanut. Hubertus oli hyvä ja meidän
yllätykseksi Wintec. Harmi vain, ettei 500-mallin cairia ollut mukana, joten
kokeiltiin 2000 cairilla. Ihme kyllä, musta kaari oli hyvä, joten ei tuo
Santtu niin leveä olekaan, kuin mitä kuvittelin. Tai sitten se on laihtunut!
:D Hubertus oli vain ollut kovassa käytössä ja uusi Flexline olis melko
hintava, joten päädyttiin 500 mallin wintec cairiin. Kyseisiä satuloita ei
Kentaurilla ollut varastossa, joten luultavasti ensi viikolla satula olisi
meillä. Lähettävät heti, kun niitä tulee uusia. Nyt vaan oon jo kaikki
kaaret myynyt, mutta saahan niitä sitten lisää. ;) Ainut miinus on, että
budjetti heitti 200 eurolla. Joten nyt vaan Pfiff myyntiin ja ellei myytyä
nopeasti saa, niin sitten iskältä taas vippiä! ;D Kuitenkin tuo Wintec on
niin mukava nuorelle hepalle ja cair on niin kiva keksintö, että eiköhän tuo
istu pikkumiehelle pidempään ja on hyvä harrastepollen käyttöön.
Santtu pääsi loimi päällä ulos. Tehtiin vielä jätkien hommat. Illalla
uudelleen tallille hoitelemaan Lumo ja ruokkimaan poitsut, sekä madottamaan!
Saa nähdä mitä Santun kanssa siitä tulee...!
Harjasin Lumon ja kävin vaihteeksi pellolla ratsastamassa. Jätkä oli aika
laiska, hyvä, että sai edes ravit irti! Nyt alkoi saada satulaan tuntumaa,
tosi kiva tuo on istua, pehmeä. Riisuin jätkän ja harjasin hiukan. Annoin
matolääkkeen ja päästin karsinaan. Hain Santun, otin loimen pois ja annoin
matolääkkeen. Vähän yritti vastustella, mutta melko helposti sai kuitenkin
lääkkeen oikeaan osoitteeseen. ;) Leipää yritin tyrkyttää lääkkeen jälkeen,
mutta Santulla meni aikaa, ennen kuin se hoksas, että se on vaan leipää,
eikä enää matolääkettä. Santtu boksiin myös ja ruuat pojille.
26.11.2004
Perjantai:
Lumo oli aamulla mennyt ihan kunnolla ulos, ei siis yhtään mitään kankeutta
tai muutakaan! :D
Harjattiin ensin Lumo. Kävin ratsastamassa pienen maastolenkin. Oli tiet
aika kovia, kun lunta on niin vähän. Jos olis metsää, niin varmasti lunta
olis tarpeeksi maastolenkkeihin. Poitsuhan nyt tietysti taas säikähteli
vähän kaikkea, kun ei olla pitkään aikaan käyty maastossa. Melkoista
kiitoraviakin tuli, poju "leikki" montehevosta! ;D Huomenna pitääkin taas
mennä pellolle vaan, kun siellä on edes yks suora tarpeeksi luminen
juoksemiseen! Raine oli hommat jo tehnyt, kun tallille pääsin ja oli ottanut
Mintun sekä Santun talliin. Santtu oli myöskin harjattu jo. Riisuin jätkän
ja päästin karsinaan. Ruokittiin jätkät ja putsasin varusteet.
27.11.2004
Lauantai:
Ruokittiin hepat. Rehua hevosille ulos ja vähän heinää. Raine haki lämmintä
vettä ja mä päästelin hepat ulos. Lumo aavistuksen kankeampi, mutta erittäin
hyvä silti!! =) Otettiin muutama kuva tarhailevista Lumosta ja Santusta.
Harjattiin ensin Lumo ja lähdin pellolle ratsastamaan. Poitsua pelotti
"metsikkö" tien vieressä sen verran, että oli ihan pakko ravata mäki alas,
sillan yli ja mäki ylös. Hyvässä kunnossa, kun noin iisisti ravasi
alamäkeenkin. =) Jätkä oli pellolla aika laiska, mutta tulipa ravattua ja
hiukan laukkaakin päästeltiin tuolla yhdellä hyvällä suoralla. Kunpa sitä
lunta tulis lisää! Raine teki hommat mun huvitellessa ja hoiteli Santun
boksiin. Riisuin jätkän ja laitoin karsinaan. Raine ruokki hepat ja mä
putsasin varusteet. Otettiin myös Minttu talliin.
28.11.2004
Sunnuntai:
Aamulla ruokittiin hepat. Heinää ja rehua ulos sekä lämmintä vettä, ettei
heti jäädy. Päästin hepat ulos. Raine otti muutaman kuvan hepoista. Lumo
meni taas aivan kuten "normaalit" hevoset ulos. =)
Ensin jälleen Lumon harjaus. Raine alkoi tekemään hommia ja mä lähdin
pellolle ratsastamaan. Ihan kevyesti tänäänkin, ravia ja hieman laukkaa.
Tallille mennessä oli Raine just menossa Santtua juoksuttamaan laitumelle,
joten myös me mentiin sinne kävelemään seuraksi. Raine harjas Santun ja mä
hoitelin Lumon karsinaan. Raine ruokki ruunimukset ja mä putsasin Lumon
kamat.
29.11.2004
Maanantai:
Santtu oli taas tänäänkin karannut tarhasta. Oli jälleen saanut tarhan
portin alimman lankun pudotettua. Raine lupasi laittaa ruuveilla lankun
kiinni, niin eipä enää putoile!
Tehtiin ensin hommat. Harjattiin sitten poitsut ja Santtu jäi boksiin.
Lumolle riimuun ohjat ja peitto selkään. Ratsastin muutaman ringin
laitumella ja vähän ravasinkin. Rainekin meni yhden kierroksen. Lumon
hoitelu boksiin ja ruuat hepoille.
Santun satula tulee huomenna! =)
30.11.2004
Tiistai:
Tänään kävin työnhakukurssin jälkeen hakemassa Santun satulan
matkahuollosta.
Olin yksin tallilla. Raine jäi kotia nukkumaan!! ;) Siivosin jätkien boksit
ja laitoin rehut sekä vedet. Hain Lumon tarhasta ja harjasin poitsun.
Käytiin sellainen puolen tunnin maastolenkki vetäsemässä, ravailtiin ja yks
pieni pätkä laukattiinkin. Riisuin pollen ja hoitelin boksiin. Hain Santun
ja kävin n. 15 min juoksuttamassa liinassa laitumella. Harjasin sen jälkeen
ja kokeilin vielä satulaa. Ihan yhtä hyvältä näytti nyt kuin sovittaessakin.
=) Annoin miekkosille ruuat ja putsasin Lumon varusteet. Meni
vaatimattomasti 3 tuntia tallilla, olin vasta varttia vaille kymmenen
kotona..