Syyskuu

1.9.2005 Torstai:
Tein ensin poikien hommat ja ruuat valmiiksi. Hain Tohtorin laitumelta ja harjasin sekä satuloin pollen. Lähdettiin pellolle käppäilemään, tuntui nytkin oudolta ruunan liikkuminen. Innokas poika silti oli, turhankin innokas! Täytyi pellolla pyöriä isolla voltilla, että poika edes suht koht rauhallisena pysyi. Hetken päästä päätin lähteä tallille päin, että jos siinä laitumella vielä ratsastaisi jonkun aikaa. Tyydyin vain kävelemään loppukäynnit laitumella, kun hepsu tuntui selvästi aristelevan jotain jalkaa. Saatuani hepan käytävälle kiinni, huomasin, että oikean etusen halkeamat oli pahentuneet ja toinen halkeamista ulottui ruununrajaan, josta oli tullut vähän verta. Tuo veri mun huomion kiinnittikin, tuskin muuten olisin huomannutkaan kaviota katsoa! Riisuttuani ja harjattuani pollen, kokeilin vielä taluttaa ja nyt arkoi ihan selvästi tuota etusta. :( Laitoin Tohtiksen boksiin ja yritin Petteriä heti kiinni, mutta en vielä tavoittanut. Harjasin Lumon ja boksiin. Annoin ruuat pojille. Tavaroita viedessäni soitin samalla kengittäjälle ja sain hänet kiinni. Huomenna Petteri ei ehdi tulla, mutta lauantaina voisi aikaa löytyä. Vielä Petteri ei osannut oikein mitään sanoa, kun ei ole halkeamaa nähnyt. Joko se paikataan paikkausaineella tai sitten se ruuvataan. Vapaata nyt pollelle ainakin tulee, se on ihan selvä. :( Lakaisin vielä käytävän ja lähdin sitten kotiin. Otin Tohtorin satulan ja suitset puunausta varten kotiin.

2.9.2005 Perjantai:
Siivosin poikien karsinat, vaihdoin vedet ja laitoin heinät. Harjasin ensin Tohtorin ja otin kaviosta pari kuvaa. Harjasin ja piikitin Lumon. Hain Belindankin käytävälle ja harjasin tamman. Otin vuokraajan oikeudella pätkän Been hännästä, oli niin pitkä häntä tammalla, että melkein maata laahaa! :D Selvitysainettakin suihkuttelin, niin on helpompi paksua häntää selvitellä. ;) Tamma boksiin ja otin loputkin hepat talliin. Ruokin kaikki hepat ja tein Viiville, Beelle, Lumolle ja Tohtorille aamuruuat. Lakaisin vielä käytävän.

3.9.2005 Lauantai:
Aamulla ruokittiin hepat ja päästettiin ulos.
Soitin Petterille ja hän lupasi tulla kolmen maissa. Tohtorin kavioon laitettiin ruuvit ja lasikuitua, joten halkeama ei pääse liikkumaan. Ja hyvät uutiset oli, että saa vaikka heti illalla mennä lenkille! =) Otin paikatusta kaviosta kuvia, joita laittelen tänne sivuille myöhemmin. Samalla reissulla tein poikien ja Belindan hommat ja laitoin kaikille iltaruuat valmiiksi.
Illalla Raine tuli tallille mukaan. Mä harjasin Tohtorin ja Lumon ja Raine harjasi Belindan. ;D Otettiin muutkin hepat talliin ja ruokittiin koko porukka. Kannettiin rehuboksista ruuat toiseen boksiin, kun vuokraponi tulee huomenna tallille. Lakaistiin vielä käytävä ja tein Beelle, Tohtikselle ja Lumolle aamuruuat.

4.9.2005 Sunnuntai:
Aamulla ruokittiin jälleen hepat ja päästettiin ulos. Jätin tallipäivikseen viestiä, että Tohtiksen sais ottaa talliin, kun poni tulee ja jos se laitetaan ulos muiden kanssa. Tohtikselta ei saisi enää pudota oik. takakenkä, kun kavio alkaa jo nyt olla aika huonossa kunnossa. :(
Päivän aikana sain Tohtorin satulan ja suitset puunattua. Illalla vein kamppeet tallille takaisin. Raine teki poikien hommat ja mä harjasin Tohtorin. Tohtis oli kovin levoton, kun se oli ollut koko iltapäivän tallissa ponin tulosta lähtien. =/ Laitoin ruunan liinaan ja mentiin tarhan viereiselle laitumelle juoksemaan. Poitsu oli ihan innoissaan ja arvasi heti, mistä on kyse. ;) Annoin hetken aikaa ravailla ja laukkailla liinan päässä. Käveltiin vielä yksi kierros laitumen ympäri ja sitten talliin. Rauhoittui kummasti, kun sai edes hetken juoksennella! :D Harjasin vielä Lumon ja päästin pojan boksiin. Ruokin molemmat hepat, tein aamuruuat ja Raine lakaisi käytävän.
Jenni oli tänään pellolla Belindalla ratsastamassa, tamma oli ollut melko energinen ja testinyt vähäsen ratsastajaansa. ;)

5.9.2005 Maanantai:
Tein poikien hommat ensin. Harjasin Tohtorin ja sen jälkeen Lumon. Lumolle piikki jälleen kaulalle, vaikka jätkä tänään aika hyvässä kunnossa olikin. ;) Matilda-ponikin oli illalla hetken aikaa hevosten kanssa ja kovastihan tuo isoja pomotti! :D En malttanut edes kameraa mennä hakemaan, kun eivät juosseet juurikaan, poni vain vinkui, potki ja hyppi pystyyn. ;) Mutta ehkä huomenna voisi kuvata.. Annoin ruuat pojille ja lakaisin käytävän.
Belindalla oli jälleen pellolla ratsastelua vuorossa, oli kovasti menossa tänäänkin, mutta muutoin fiksusti. Eli ei testinyt Jenniä niin paljon kuin eilen. :)

6.9.2005 Tiistai:
Menin noin neljäksi tallille, kun lähdin hiukan aikaisemmin töistä. :) Harjasin Tohtorin ja ehdin Heliä odotellessa tekemään poikien hommatkin. Joitain jumeja selässä oli, lavat erityisesti olivat nytkin jumissa. Jäykkä polle oli edelleen eli venyttelyä ja venyttelyä jatkossakin. Satulasta johtuvia kipuja ei löytynyt/ollut, joten saattoi huokaista helpotuksesta. Näyttäisi siis yhä satula sopivan. =) Ehdin Lumon harjata Tohtiksen hieronnan aikana ja sitten tarkistettiin vielä Lumon selkä. Ensimmäistä kertaa ei ollut jumin jumia poitsun selässä! :D Päästin Lumonkin sitten ulos.
Beellä vp tänään, Jenni ruokki ja hoiteli tamman talliin. Heli raspasi Been hampaat, oli kuulemma polle käyttäytynyt fiksusti. =)
Koirakentältä tullessa käytiin ottamassa pojat talliin ja ruokittiin. Aamuruuat valmiiksi.

7.9.2005 Keskiviikko:
Heidi eli Matilda-ponin omistaja oli siivonnut poikien karsinat! Joten eipäs mulla paljon mitään tekemistä tallilla ollutkaan. ;) Jenni oli just lähdössä Viivin kanssa talutuslenkille, joten hain Tohtorin mukaan. Reetakin oli just Rapin kanssa menossa kävelylenkille, joten oli vähän ruuhkaa meidän tiellä. ;D Lenkin jälkeen harjasin Tohtiksen ja päästin boksiin. Harjasin vielä Lumon ja kävin sitäkin taluttamassa kierroksen pellolla. Poitsu meinasi ottaa vähän spurttia pellolla, mutta muutti mielensä mun komennossa. ;) Taitaa olla hiukkasen ylimääräistä energiaa, kun laiskottele vain päivät läpeensä. :) Ruokin vielä pojat ja lakaisin käytävän.
Jenni oli menossa Belindalla lenkille, mutta tammalta oli etukenkä pudonnut. :( Kenkä onneksi löytyi ja Petteri lupasi jo huomenna tulla lyömään kengän kiinni. Been hoito siis vain tänään.

8.9.2005 Torstai:
Siivosin karsinat, vaihdoin vedet ja laitoin heinät. Harjasin molemmat pojat ja Lumolle tuikkasin piikin kaulaan. ;) Hepsut bokseihin, ruuat turpien alle ja käytävän lakaisu. Tein vielä aamuruuat.
Jenni harjasi ja hoiteli Belindan boksiin.

9.9.2005 Perjantai:
Tein ensin poikien hommat. Hain Tohtorin ja harjasin pojan. Päästin ensin kentälle vapaana juoksentelemaan, että saan muutamia kuvia napsittua. ;) Juoksuttelin ehkä puolisen tuntia ja tällä kertaa pääsin pojan luo heti ja se seurasi perässä. Hyvä poika! =) Päästin Tohtorin karsinaan ja harjasin Lumon. Ruokin pojat ja lakaisin käytävän. Auttelin vielä Jenniä Viivin juoksutuksessa.
Jenni kävi Beellä tänään Hannen ja Nipan kanssa lenkkeilemässä. Olivat vääntäneet kouluakin Hannen kentällä. Beeltä oli taas pudonnut oik. etusesta kenkä maastoon. :(

10.9.2005 Lauantai:
Jenni hoiti aamutallin.
Illalla tein jälleen poikien hommat ensin. Harjasin ja varustin Tohtorin ja ratsastin kentällä Jennin ja Viivin kanssa. Huh huh, kun oli hankalaa. Tuntui ihan, ettei osaa ratsastaa yhtään. ;) Mutta treeniä se tietysti vain vaatisi. Laukannostotkin oli vähän niin ja näin, välillä onnistui, välillä ei. Kenttä vaan jäi pieneksi, kun Tohtis menee niin vauhdikkaasti. ;) Sai olla tarkkana, ettei törmätä Jenniin ja Viiviin. Jenni onkin huomenna menossa Kurikan Leenan luo Viivin kanssa, kun Vanhatalon Katja tulee pitämään kurssia sinne. Itseäkin vähän polttelisi mennä, että josko Tohtiksen kanssa saatais uusia vinkkejä. :) Ratsailun jälkeen riisuin ja harjasin Tohtorin ja laitoin karsinaan. Putsasin varusteet ja harjasin Lumon. Annoin ruuat pojille ja lakaisin käytävän.
Belinda sai tänään pudonneen kenkänsä takaisin ja Jenni ratsasti tammalla kentällä.

11.9.2005 Sunnuntai:
Aamulla sitten tuumasin, että pitäisköhän kysäistä Leenalta, että onko tuolla Katjan kurssilla vielä tilaa. Tarkistin tietysti Jenniltäkin, että onko sille ok, jos me tultais mukaan. Jennille sopi ja olihan siellä kurssilla vielä tilaa, kun oma pollekin oli tuoda mukana. ;) Joten tallille sitten lähes saman tien, kun 12 piti olla jo Kurikassa. Jenni oli ruokkinut hepat ja laittanut ne ulos. Hain Tohtorin ja harjasin pojan. Laitoin 2 fleeceloimea päällekkäin, kun Tohtis kuitenkin hikoaa kuljetuksen aikana jännittäessään. Uudet kulkkarit tietysti piti laittaa kanssa. ;) Oli polle hiukan koomisennäköinen kävellessään suojien kanssa, nosteli takasiaan tosi ylös! :D Tohtis lastattiin ensin, muutaman kerran piti pyytää tulemaan koppiin ja sitten tuli. Viivin kanssa meni vähän pidempään. Perillä saatiin päästää pollet kentälle kahdestaan. Jätin Tohtikselle loimen, kun se oli niin hikinen. Eipä sitten saa kylmää ja mene jumiin. Jennin kanssa istuskeltiin teoriaa kuuntelemassa n. tunti. Sitten hepat kuntoon ja kentälle takaisin. Ensin Katja kokeili, että miten heppa myötää ja pehmenee. Kehui, että epätavallisen hyvin myötää lämppäriksi. ;) Sitten vain selkään ja hakemaan myötäystä sieltä. Kädet piti pitää etäällä toisistaan ja alhaalla. Tehtiin paljon voltteja ja pujottelua, että saatiin taivuteltua heppoja. Ravailtiin myöskin, aikasta pitkään. Meikäläisellä ainakin alkoi jalat jo puutua. ;) Oli huomattavasti hankalampaa ravissa tuo myötäämisen pyytäminen, kun joutui keventämään. Vain Jennin ja mun hepat eteni vauhdikkaasti, muilla se oli sellaista etanavauhtista tuo meno. ;) Aika ahdastakin oli ajoin, Tohtis luimi melkoisesti toisille hepoille, joten varoittelin vähän pysymään loitommalla. Kokeiltiin sitten vielä väistöä ihan Katjan kanssa ja Katja sanoi, ettei Tohtis osaa väistää. Mutta se alkoi hoksaamaan ideaa ja sen jälkeen sain itsekseni opetella väistöä. Lopetin aina siihen, kun tunsin, että nyt se väisti. Ensin piti ratsastaa voltilla heppa asettuneena ja kun se tuntui pehmeältä, pyytää sitä väistämään. Tässä vaiheessa muut ottivat laukkaa ja sehän ketutti Tohtista oikein olan takaa. Se luimi tosi pahoin ja pelkäsin jo, että koska se pääsee potkaisemaan jota kuta. Yksikin ratsastaja laukkasi suoraan voltin meidän takana, vaikka varoittelin Tohtiksesta. >:[ Loppukommenteissa Katja kehui, että kyllä huomasi edistystä meillä tapahtuneen tuossa ajassa. Viivillähän Katja ratsasti (kun se oli erittäin hankala saada myötäämään), mutta Tohtikselle ei. Ja syyksi Katja sanoi, että mä saan sen itsekin myötäämään ja kyllähän sieltä välillä tulikin hienoja pätkiä. ;) Ihan kiva mieli jäi kurssista, kentälle nyt vaan pitäisi mennä useammin pyörimään, että saa homman toimimaan. Ratsastusta tuli yhteensä 2-2,5 tuntia eli pitkään pakerrettiin. Senhän sitten tunsikin takamuksessa, pohkeissa ja reisissä. ;) Ratsastuksen jälkeen riisuin, harjasin ja loimitin Tohtorin. Kulkkarit jalkaan ja neljännellä yrittämällä poika meni koppiin. :) Sitten vain kotiin. Tallilla laitoin Tohtorin loimen kanssa boksiin ja siivosin karsinan, laitoin vettä & heinää. Putsasin vielä varusteet.
Illalla Raine siivosi Lumon boksin ja lakaisi käytävän. Mä harjasin Lumon ja ruokin pojat.

12.9.2005 Maanantai:
Siivosin poikien karsinat, vaihdoin vedet ja laitoin heinät. Harjasin Tohtorin ja satuloin. Ratsastin kentällä ehkä tunnin, Jenni ratsasti Beellä ilman satulaa saman ajan. Bee myötäsi tosi helposti noilla sunnuntain kurssilla oppimilla vinkeillä. ;) Tohtiksella oli aluksi ihan omat kuviot, mutta lopuksi löytyi sieltäkin myötäys ja siihen oli hyvä lopettaa. =) Riisuin pojan, harjasin ja venyttelin jalat. Putsasin varusteet + suojat. Harjasin ja piikitin Lumon. Ruokin omat pojat ja lakaisin käytävän.

13.9.2005 Tiistai:
Pojat oli tallissa, samoin muut paitsi Bee ja Viivi. Jenni ja Reeta ei saaneet niitä tarhasta millään kiinni. Aina Bee ajoi Viivin pois tai luimi Reetalle taikka Jennille. Kyselivät multa vinkkejä, millä ne saisi, käskin vain yrittää. ;) Sanoivat jo puoli tuntia yrittäneensä, joten ajattelin mäkin kokeilla onneani. Kävelin vain Belindan luokse ja otin harjasta kiinni. :D Eikä tammalla ollut aikomustakaan lähteä pois! ;D (Saatika kiukutella.) Fiksu tamma, taitaa tietää, kenelle ei parane ryppyillä. ;D No joo, vitsi vitsinä! :D Päästin pojat ulos tuon jälkeen ja tein niiden hommat. Hain Tohtiksen käytävälle, harjasin ja satuloin. Käytiin maastossa pitkästä aikaa. Oli tosi vauhdikas polle ja jännitti + vahtaili kaikkea. Ei tietysti ihme, kun siitä on jo useampi viikko, kun maastossa on viimeksi käyty. Lenkin jälkeen riisuin hepan, harjasin, loimitin ja venyttelin jalat. Putsailin varusteet ja hain Lumon harjattavaksi. Annoin ruuat pojille ja lakaisin käytävän.

14.9.2005 Keskiviikko:
Kamala ilma, sataa vettä ja tuulee. =/ Pojat oli markiisien + kaulakappaleiden kera ulkona. Illalla Raine tuli mun kanssa tallille, niin sai hommat tehtyä nopeasti. Raine hoiteli Lumon hommat ja harjasi pollen. Mä tein Tohtorin hommat ja harjasin pojan. Ruokin hepat ja Raine lakaisi käytävän.
Jenni harjasi ja hoiteli Belindan.

15.9.2005 Torstai:
Tein ensin poikien hommat. Hain Tohtorin laitumelta. Belinda oli testimistuulella, tuli siihen eteen, kun oltiin Tohtorin kanssa menossa tallin ovelle. Eikä tamma tietenkään tykännyt, kun hätistelin sitä pois. ;) Lumokin tuli sitten siihen mun ja Been väliin laukaten korvat luimussa ja ajoi Been pois. :D Fiksu poika! Eiköhän tamma taas muista pidemmän aikaa, että turha yrittää pokkuroida. ;) Harjasin ja varustin Tohtiksen ja menin Palon pellolle ratsastamaan. Poika oli kovassa menossa tallille päin mennessä, mutta kuunteli kuitenkin kohtalaisesti. Vääntelin ja kääntelin ja ravailtiin aluksi vain tallilta poispäin menevällä suoralla. Tohtis jopa myötäsi ravissa ihan rehdisti kaulastaan pitkästä aikaa! Myöhemmin ravailtiin 2 kierrosta peräjälkeen ja hienosti poika pysyi rauhallisessa ravissa tallillekin päin mennessä. :) Kerran kokeilin laukata tallilta poispäin, mutta se oli taas sen verran vauhdikasta menoa, että tyydyttiin tuohon raviin ja käyntiin. Tosi tyytyväinen olin polleen ja harmittelin, kun ei Raine ollut kuvaamassa! =/ Noin tunti ratsailussa meni. Tallilla riisuin, harjasin ja loimitin pollen. Venyttelin jalat ja päästin hepan boksiin. Puhdistin varusteet ja harjasin Lumon. Ruokin vielä pojat ja otin Tohtorilta loimen pois.
Jenni ratsasti Belindalla ilman satulaa entisellä laitumella ja hoiteli tamman muutoinkin.
Soitin Petterillekin tänään, kun Tohtorin kavion paikka on vähän irti. Täytyy vielä lauantaina soittaa uudelleen, kenties silloin Petteri ehtii tulla kaviota katsomaan. Saa kuulemma liikuttaa ihan normaalisti, jos ei arastele. Ja jos paikka sattuu irtoamaan, niin laitetaan sitten uusi. :) Kovilla teillä päästelyä täytyy vain välttää, joten pelloilla ratsastelua nyt vaan.

16.9.2005 Perjantai:
Siivosin poikien karsinat, vaihdoin vedet ja laitoin heinät. Hain Tohtorin ensin laitumelta ja harjasin pojan. Lähdettiin kävelylle taluttaen ja kesken kaiken alkoi tietysti sataa. :( Ei muuta kuin takaisin ja poika karsinaan. Hain ja harjasin Lumon. Siinä vaiheessa tuli sateeton tauko ja katsoin, ettei sadepilviä ihan lähellä näy, niin käytiin vielä uudelleen Tohtorin kanssa kävelyllä. Sitten hepsu boksiin ja hain Belindan. Harjasin tamman ja päästin senkin karsinaan. Otin vielä Viivin, Mintun ja Rapin talliin ja ruokin kaikki hepat. Aamuruuat valmiiksi.

17.9.2005 Lauantai:
Aamulla Reeta hoiti ruokinnat  ja hevosten uloslaiton.
Illalla Petteri tuli korjaamaan Tohtorin kavion, joten hain hepan käytävälle. Tehtiin Rainen kanssa Been, Tohtorin ja Lumon hommat. Vaihdoin tallikämppään uuden verhon, ostin kirpparilta 50 sentillä sinne uuden. ;) Tohtiksen kavion paikan kuivuttua harjasin pollen ja satuloin. Lähdettiin pellolle taas "treenaamaan" ja Raine tuli kuvaamaan. Käyntiä ja ravia ja kerran kierros laukkaa. Noin tunti meni, vaikka meinasin vähemmän aikaa ratsastaa. ;) Harmi vaan, että tietenkään poika ei esittänyt parastaan, kun kuvaajakin oli mukana. :( Kohtalaisia otoksia kumminkin tuli muutama. Ja onhan tuosta hyvä taas jatkaa ja harjoitella lisää. =) Tallilla riisuin pollen ja harjasin. Uusi paikka oli heti haljennut, joten soitto taas Petterille ja huomenna tehdään jälleen uusi paikka. ;) Venyttelin jalat ja poika pääsi karsinaan. Putsasin varusteet + suojat, huopa lähti pesuun. Raine ehti tällä välillä harjata Lumon ja Belindan. Tarkoitus oli käydä pikku lenkki Beellä, mutta eipä ehtinytkään. =/ Noh, Jenni ratsastaa kumminkin huomenna, toivottavasti. ;) Otettiin loputkin hepat talliin ja ruokittiin muut, paitsi Rapi ja Minttu. Lakaistiin vielä käytävä ja tehtiin aamuruuat.

18.9.2005 Sunnuntai:
Kävin aamulla ruokkimassa hepat ja päästämässä ne ulos.
Illalla Petteri lupasi tulla kuudelta katsomaan Tohtorin kaviota. Olin vähän ennen kuutta tallilla ja lähdin heti Tohtista hakemaan. Tietysti pollen piti just tänään kenkkuilla, eikä antanut heti kiinni. =/ Sain sen onneksi tarhaan yksin ja siinähän se juoksenteli hetken aikaa. Petteri meni hakemaan kauroja, että hepsun saa kiinni, mutta just sillä välin sain ruunan kiinni. Eipäs olekaan tuota tehnyt kuin kerran aiemmin silloin tullessaan meille. ;) Laitettiin uusi paikka entisen päälle, kun vanhaa ei saanut millään pois. Tohtori sai jäädä käytävälle seisomaan ja odottelemaan paikan kuivumista. Tein sillä välin kummankin pojan hommat ja harjasin sitten Tohtiksen. Poika karsinaan ja Lumon harjaus + piikitys. Ruokin hepat ja lakaisin vielä käytävän. Aamuruuat valmiiksi.

19.9.2005 Maanantai:
Tein taasen poikien hommat. Harjasin Tohtorin ja satuloin hepan. Ajattelin vain kevyesti köpötellä puoli tuntia entisellä laitumella, mutta loppujen lopuksi tuli n. 40 minuuttia ratsastettua ja vääntelinkin jonkin verran. ;) Reipas polle oli ja ajoittain taipui erittäin hienosti, kun vaan malttoi keskittyä. =) Ratsastuksen jälkeen riisuin ja harjasin poitsun, laitoin karsinaan. Putsailin varusteet ja harjasin Lumon. Ruokin molemmat hepat ja lakaisin puolet käytävästä. Heidi lakaisi loput. ;) Tein vielä aamuruuat. Huomenna hepsuilla todennäköisesti vp, kun koirakenttä kutsuu taas. ;)

20.9.2005 Tiistai:
Raine teki poikien hommat töiden jälkeen, joten illalla käytiin vain ottamassa hepat talliin ja ruokittiin ne. Harjasin kumpaistakin vähäsen, olivat kerrankin lähes puhtaita poikia! =)

21.9.2005 Keskiviikko:
Siivosin karsinat, vaihdoin vedet ja laitoin heinät. Hain Tohtorin laitumelta ja harjasin + satuloin pojan. Ratsastelin taas entisellä laitumella n. 40 min. Tein voltteja, kiemuroita ja asettelin hepsua. Ravailtiin ja peräti laukattiinkin molempiin suuntiin jotain 2-3 kierrosta. Nyt nousi laukat aika hyvin, mutta vauhtia oli taas todella paljon! Erityisesti tuohon oikeaan kierrokseen, mikä on Tohtikselle hankalampi. =/ Mutta harjoiteltavahan tuotakin on. ;) Ei ihmeemmin kuumentunut laukkaamisesta, aika mukava oli ratsastaa. Reipas tietysti, kuten aina, mutta pätkittäin kuunteli todella hienosti! :) Onneksi tänään puitiin Palosta yksi sänkipelto, niin taidan huomenna suunnata sinne. Se on just sopivan kokoinen "kentäksi" ja pohjakin on sopiva. Loppukäyntien jälkeen riisuin pollen, harjasin ja loimitin. Venyttelin vielä jalat ja päästin Tohtiksen boksiin. Putsailin Tohtorin kamppeet. Samalla kuuntelin, että hepsut rymistelee tarhassa. Kävin katsomassa, niin Lumo ja Bee siellä jahtailivat toisiaan! :D Taikka oikeastaan se oli niin, että Belinda meni edellä ja Lumo ajoi sitä takaa. ;) Lumo jäi aina tarhaan odottamaan, kun Bee kävi tekemässä ringin laitumella ja tuli sitten takaisin tarhaan laukkaamaan Lumon kanssa! :D Harmittaa, kun ei taaskaan ollut kameraa mukana! Vaikka tuskin tuolla kuvia olisi saanutkaan, kun alkoi olla niin hämärää jo. :( Hain Lumon talliin ja harjasin poitsun. Heidi (Matskun omistaja) otti mun kans muut hepat talliin ja ruokin koko porukan. Heidi lakaisi vielä käytävän ja mä tein aamuruuat pojille.

22.9.2005 Torstai:
Tein poikien hommat. Harjasin Tohtorin ja satuloin pojan. Lähdettiin Palon peltoa kohti. Traktori tuli kärryjen kanssa vastaan, mutta eipä Tohtori siitä mitään välittänyt. :) En sitten tuolle sänkipellolle mennytkään, kun siellä oli puimuri vielä ja tuo traktorikin tuli vastaan, niin ajattelin, että jospa ne touhuavat pellolla vielä jotain. Mentiin sitten tuolla tutulla pellolla, jolla yleensäkin. :) Pollella oli taas vauhtia kiitettävästi, tehtiin voltteja, taivuttelin jne. Ravailtiin ja siinä huomasinkin, että kehitystä on meikäläisen osalta tullut. :) Laukattiin pari kierrosta, toisella kierroksella tuntui hepsu hiukan rauhallisemmalta peräti jo. Käveltiin loppukäynnit ja mentiin tallille. Riisuin pojan, harjasin ja loimitin. Venyttelin jalat ja laitoin pitkästä aikaa linimenttiä. Heppa boksiin ja varusteiden puhdistus. Harjasin Lumon ja ruokin pojat. Lakaistiin Heidin kanssa käytävä.

23.9.2005 Perjantai:
Siivosin poikien karsinat, vaihdoin vedet ja laitoin heinät. Heidi tuli Matskun kanssa kävelyltä, niin ehdotin sille, että josko se ratsastais Tohtorilla ja mä saisin köpötellä Lumolla. Heidihän innostui asiasta, joten hain Lumonkin käytävälle. Heidi laittoi Tohtorin kuntoon ja mä Lumon. Ratsastettiin n. 40 minuuttia. Lumolla vain käyntiä, poitsu oli hitusen kankea nytkin, mutta ihan virkeästi liikkui ja olisi Tohtorin perään spurttaillut mielellään. ;D Heidi ravaili ja laukkaili Tohtorilla molempiin suuntiin. Ja ihan oikeat laukat nousi kumpaankin suuntaan. =) Nosto oli vähän hakusessa, mutta kyllä se kaarteesta ihan ok nosti. Mukavasti se meni helpompaan suuntaan (mä siis pyörin Lumon kanssa keskellä laukkojen ajan). Oli hyvä katsoa, miltä poika näyttää. :) Ihan hienoltahan se, ratsumaiselta. ;) Ratsailun jälkeen riisuttiin hepat, Lumo pääsi suoraan boksiin. Tohtorille loimi päälle, venyttelin puolet hepasta ja Heidi puolet. Poika boksiin. Harjattiin Belindakin puoliksi ja otettiin loputkin hepat talliin. Ruuat kaikille ja lakaistiin käytävä. Minttu arkoi etusiaan taas, joten laidunkielto ponille jälleen. :(

24.9.2005 Lauantai:
Petteri tuli 10:ltä kattomaan Tohtorin kaviota, joten Tohtis joutui heti käytävälle. Annoin ruuat muille hepoille ja Raine antoi Tohtorin syödä tuossa käytävällä. :) Hevoset pääsi laitumelle, Tohtori jäi käytävälle kuivattelemaan kavion paikkaa. Ponit vietiin yhdessä takatarhaan, kun Matsku ei ilman Minttua laitumella pysy millään. Aivan varmasti se tulisi lankojen läpi! Annettiin heinää ja vettä ponskuille. Siivottiin Been, Tohtorin ja Lumon boksit jo valmiiksi. Päästettiin Tohtori laitumelle ja lakaistiin käytävä. Voisin Heidiä pyytää tänäänkin lenkille, itse menisin Belindalla. ;)
Ehdin Tohtorin hakea käytävälle, niin silloin Heidi tulikin ja pääsin kysymään, että lähdetäänkö yhdessä maastoilemaan. Sehän sopi Heidille, joten hain Belindan laitumelta. Harjattiin hepat. Testasin Beelle Lumon satulaa, hyvin näytti istuvan, ei keikkunut, eikä yhtäkkiä katsottuna näyttänyt liian kapealtakaan. En sitten kuitenkaan tälle reissulle vielä Lumon penkkiä lainannut, vaan mentiin Been omalla satulalla. ;) Tohtori ja Heidi meni edellä ja me Been kanssa takana. Aluksi musta tuntui, että Bee ontuu, mutta sitten tajusin, että sillähän on se pukinkavio, niin siitä johtuu tuo askeleiden outous. :D Ravattiin yksi pitkä pätkä, oli hiukkasen outo ravi tammalla! Tosi tasainen, tuntui, että istuu heiluvan tynnyrin päällä, kun tamma on niin leveä! :D Laukannosto oli mielettömän helppo, kun Tohtoristakin saisi tuollaisen noston irti! Tohtis tietysti kulki ripeämmin ravipätkän jälkeen, joten Bee jäi jälkeen ja tamma yritti ravata Tohtorin perään. Enpäs vain antanut. Yrittipä tuo aluksi syödä oksiakin, mutta napakasti kielsin, niin uskoihan se. ;) Yhdellä suoralla taivuttelin ja väistätin vähäsen tammaa, hienosti meni! =) Tallille päin tultiin laukkaa palan matkaa, muuten hyvä, mutta Bee pinkoi Tohtorin perään minkä pääsi, eikä kyllä yhtään kuunnellut pidätteitä. :( Täytyisi vaihtaa laukan ajaksi toisin päin hepat, että Tohtis menee takana ja Bee edellä. Bee nimittäin nosti rauhallisesti, mutta kun se huomasi Tohtorin loittonevan, niin vauhti kiristyi. En tosin tiedä, että pidättelikö Heidi Tohtoria yhtään, poika näytti menevän melkoista kyytiä. Loppumatkan sitten Been kanssa tapeltiinkin siitä, että ravataanko Tohtorin perään vai ei. Muuten oli oikein kiva lenkki, täytyy vain seuraavilla kerroilla kokeilla mennä Beellä edellä. :) Reilu tunti lenkkeillessä meni. Tallilla riisuttiin hepat ja loimitettiin, hiukan hikisiä olivat satulan alta. Pollet boksiin. Harjasin + piikitin vielä Lumon ja otettiin loput hepat talliin. Kaikille ruuat. Puhdistin sekä Belindan että Tohtorin varusteet ja otin Been huovan pesuun. Heidi lakaisi käytävän. Tein aamuruuat ja otin Beeltä sekä Tohtorilta loimet pois.

25.9.2005 Sunnuntai:
Ruokittiin hepat. Matsku ja Minttu saivat taas mennä takatarhaan, Minttu on niin kipeä etusistaan. :( Raine antoi poneille vettä ja heinää. Hevoset pääsi laitumelle syöpöttelemään.
Illalla poikien hommat taas ensin. Hain Tohtorin laitumelta ja harjasin pollen. Kavioita puhdistaessa huomasin, että oik. etujalan kenkä on löyhällä ja kavion paikka on TAAS puoliksi irti. >:( Kiskaisin paikan irti, lähti ihan helposti. Kävin Tohtoria taluttamassa n. puoli tuntia, samalla soitin Petterille. Hänellä on maanantai ja tiistai ihan täynnä, joten keskiviikkona kengitetään etupää ja laitetaan taas paikka uusiksi. Siihen asti Tohtiksen täytyy olla kuivassa, ettei kavio pääse kastumaan. Tarkoittaa siis pelkkää tarhailua, laitumelle polle ei voi mennä. =/ Kevyesti saisi seuraavat pari päivää liikutella, niin näkisi vähän, että arkooko etusta liikkeessä. Tohtorin talutuksen jälkeen harjasin Lumon ja kävin sitäkin taluttamassa 10 minuuttia laitumella. Ruokin pojat ja lakaisin käytävän. Aamuruuat valmiiksi.

26.9.2005 Maanantai:
Siivosin karsinat, vaihdoin vedet ja laitoin heinät. Hain Tohtiksen tarhasta ja harjasin + satuloin pollen. Ratsastin kevyesti tarhassa, käyntiä ja muutamat lyhyet pätkät ravia. Meni mukavan rauhallista ravia tänään! =) Meni kulmatkin huomattavasti paremmin, kun hepsu malttoi keskittyä ja kuunnella. Harjoiteltiin pohkeenväistöä, kerran meni tosi hyvin. :) Taivuttelin ja tein voltteja + kiemuroita. Riisuin hepan, harjasin ja laitoin karsinaan. Pesaisin tällä kertaa vain kuolaimet, kun hepsu ei hionnut, joten kamppeet suht puhtaita. Harjasin Lumon ja talutin tänäänkin 10 minsaa laitumella poitsua. Ruokin molemmat pojat ja lakaisin käytävän. Tein aamuruuat.

27.9.2005 Tiistai:
Töiden jälkeen hain Tohtorille uudet etukengät Kauppilasta. Samalla reissulla hain matkahuollosta paketin, jossa oli Tohtorin uusi markiisi + kaulakappale. ;)
Mulla on masussa jyllännyt joku pöpö, kun melkein koko päivän maha on ollut kipeänä. :( En sitten viitsinyt lähteä koirakentälle vaan menin tallille. Raine oli hommat jo tehnyt töiden jälkeen, joten mulle jäi heppojen hoito. :) Ensin harjasin Tohtorin ja kävin jotain puolisen tuntia poikaa taluttamassa maastossa. Harjasin vielä Lumon ja talutin saman 10 minuuttia laitumella. Ihan ok polle. Annoin ruuat pojille, lakaisin käytävän ja tein aamuruuat.

28.9.2005 Keskiviikko:
Viideksi tallille. Petteri oli Tohtorin jo ottanut käytävälle ja aloittanut työnsä. ;) Ehdin Tohtorin hommat tehdä Petterin kengittäessä etupään. Sitten laitettiin lisää ruuveja kavioon ja uusi paikka. Pidetään peukkuja, että tällä kertaa tuo paikka pysyisi, eikä heti viikon päästä (tai aiemmin) ole irti... Tohtori seisoi käytävällä kuivattelemassa paikkaa, kun tein Lumon hommat. Ell:kin kävi siinä välissä antamassa Roosalle toisen rokotuksen. Harjasin vielä Tohtorin ja päästin pollen boksiin. Hain Lumon ja harjasin. Laitoin huopasatulan selkään ja ohjat riimuun. Mentiin 10 minuutiksi kävelemään laitumelle. Poika tuntui jo aika hyvälle tänään. =) Heppa boksiin ja ruuat pojille. Lakaisin vielä käytävän ja tein aamuruuat.

29.9.2005 Torstai:
Tänään suunnittelin ratsastavani Tohtorilla, mutta kurkku on ollut koko päivän kipeä, joten pakko ottaa rennosti tallilla.. =/ Ensin tein poikien hommat ja harjasin Tohtorin. Juoksutin liinassa poikaa laitumella jotain 10-15 min suunnilleen. Kevyt päivä siis Tohtorillakin. ;) Käveltiin laitumen ympäri kerran loppukäynneiksi ja päästin hepsun boksiin. Harjasin Lumon ja ratsastin 10 min. laitumella käyntiä. Söin muuten eukalyptus-karkkeja tallilla kurkkukipuuni ja Lumohan tahtoi kanssa karkkia! ;) Annoin sille kokonaisen karkin ja niin poika rouskutteli tyytyväisenä karkin parempiin suihin. :D Tahtoipa lisääkin, joten annoin vielä toisenkin. Tulipa raikas hengitys hepallekin! ;D Ruokin pojat ja lakaisin käytävän. Tein vielä aamuruuat.

30.9.2005 Perjantai:
Seinäjoella meni pidempään, joten Raine tuli mun avuksi tallille. Ja olipa hyvä, että tulikin, koska Jenni ei ollut siivonnut tammojen karsinoita eikä laittanut ruokia valmiiksi. :( En edelleenkään ole oikein kunnossa, kurkkukipu on hellittänyt, mutta nyt alkoi nuha. =/ Raine siivosi tammojen ja ruunien boksit, laittoi heinät ja vaihtoi vedet. Mä kävin tekemässä ruuat. Harjasin Lumon ensin ja kävin ratsastamassa 10 min. laitumella. Tänään jätkä oli vähän huonompi, katsotaan, miltä se vaikuttaa huomenna. Jos huonolta, niin vois kokeilla ratsastaa kierroksen vähemmän. Lääkitäkin vielä voisi. Lumo karsinaan ja haettiin Rainen kanssa Tohtori ja Belinda käytävälle. Mä harjasin tamman, karvaa lähtee jo kovasti! On se talvi vaan tulossa, ei voi mitään. Raine hoiteli Tohtorin ja laitettiin pollet karsinoihin. Otettiin muutkin hepat talliin ja ruokittiin kaikki. Raine lakaisi käytävän ja mä tein aamuruuat noille neljälle.