Tammikuu

1.1.2005 Lauantai:
Aamulla ruokittiin hepat. Raine kantoi rehut ulos ja mä laitoin vedet. Päästettiin hepat tarhaan. Kaikki hepat seisoi ensin jonossa ja kattelivat ympärilleen, että eihän vaan enää pauku!! ;D
Oltiin koiranruokaa hakemassa Ylistarosta Iinan kasvattajalta ja kotia päästiin vasta puoli kaheksalta. Tehtiin vaan hommat ja otettiin hepat talliin. Mulla vielä "parturi" tänä iltana, niin en ehtinyt mitään tekemään. >:[

2.1.2005 Sunnuntai:
Aamulla Heidi ehti tallille ennen meitä ja ruokki hepat sekä päästi ne ulos. Törkeä ilma taas, sataa vettä ja pari astetta lämmintä. Lumet katoavat jälleen... >:[ Iltapäivällä pitäs tulla lunta, mutta eihän sitä tietenkään tänne tule, vaan ihan muualle..... Argh!!
Illalla sateli räntää ja vettä, vähän lumentapaistakin tuli. Kunpa koko yön sataisi lunta! Ilma oli tallille menon aikaan melko surkea, joten tehtiin ensin vaan hommat ja haettiin hepat käytävälle. Harjattiin poitsut. Lumokin täpisteli käytävällä siihen malliin, että ylimääräistä energiaa olisi. Joten haettiin Minttu talliin ja päästettiin pojat tarhaan. Raine yritti kuvailla ja mä vähän hätistelin heppoja, että hieman juoksentelisivat. Eivät nuo pahemmin spurttailleet, kun tarhan pohja oli aika liukas päälle tulleesta rännästä huolimatta. Hepat takaisin talliin ja ruuat niille. Huomenna vihdoin ratsastamaan!!

3.1.2005 Maanantai:
Jee, sataa lunta!! :D
Harjattiin ensin Lumo ja satuloin poitsun. Käytiin pellolla ratsailemassa. Lumo ihan hyvässä kunnossa ja pirtsakka, mutta ei enää mikään dynamiitti! ;D Ravailtiin ja laukattiin. Lumisade vain haittas hieman menoa, kun vastatuuleen laukatessa ja ravatessa mä en nähnyt juuri mitään, mutta onneksi oli tuttu pelto. =) Paluumatkalla sillan ylitys taas vaihteeksi oli niin kamalaa, joten mentiin hetken aikaa edes takaisin sillan yli. Sitten, kun poitsu rauhassa ylitti sillan, niin mentiin tallille. Raine oli hommat tehnyt ja haki Santun harjattavaksi. Riisuin Lumon ja hoitelin pojun boksiin. Ruokittiin vielä hepat ja mä putsasin varusteet.

4.1.2005 Tiistai:
Harjattiin Lumo taas ensin. Satuloin poitsun ja laitoin heijastimet heilumaan. Lähdettiin maastolenkille, vaikka jätkä oli hieman kankea taas. Aluksi poitsu ei meinannut millään mennä sillan yli. Tulin sitten alas selästä ja seistiin hetken aikaa sillalla Lumon kauhuksi. Nousin takas selkään ja jatkettiin matkaa. Poitsu löi jarrut pohjaan toisen kerran ennen yhtä risteystä, vaikka siinä kohtaa ei ikinä ole ollut ongelmia eikä mitään pelättävää. Mutta pienen suostuttelun jälkeen päästiin matkaan. Käveltiin vain toiseen suuntaan ja takaisin tullessa ravattiin yks pätkä. Loput käyntiä. Lenkki oli noin 5 km pitkä, mutta aikaa meni tunti kaikkiaan hitaan vauhdin ja Lumon tinttailun vuoksi. Toivottavasti huomenna jätkällä olis parempi päivä taas.. Raine oli ehtinyt tehdä hommat, harjata ja juoksuttaa Santun mun ja Lumon maastoillessa. Hoitelin Lumon karsinaan ja ruokittiin pojat. Putsasin vielä varusteet ja vein huovan pesuun. Kun vaan huomenna muistais tuoda kotoa puhtaan huovan... Ei oo taas tullut vietyä tallille huopia..

5.1.2005 Keskiviikko:
Kotona suunnittelin käyväni Lumolla pidemmän maastolenkin, kun meillä tuli noin 15 cm lisää lunta! On ihan kivasti nyt lunta. :D Muistin peräti pari huopaakin viedä tallille. Haettiin Lumo harjaukseen ja huomattiin, että nyt puuttuu toinen takakenkä. =( Se siitä maastolenkistä... Ettittiin kenkää tarhasta ja kyllähän se sitten lopulta löytyi. Ehdin Lumonkin jo sillä välin harjata ja päästää takaisin ulos. Pitää huomenna taas häiriköidä Petteriä! ;D Tehtiin hommat ja harjattiin Santtu yhdessä. Hain Lumon ja lähdettiin kävellen pellolle molempien poikien kans. Liinat oli molemmilla mukana ja otin lyhyen raipan vielä mukaan, jos ei muuten vauhtia löydy, niin saa raippaa vähän viuhautella ilmaan. Pojat oli aika virtaisia. Lumo ensin meinasi ruveta vain syömään, mutta paukautin raipalla saappaaseen, niin johan lähti Lumokin juoksemaan. Eikä meinannut malttaa kävelläkään. Laukkaakin vedätettiin pari rinkiä. Santtu ei nostanut, vaikka Raine yritti. Kävelyt perään ja väistättelin vielä Lumoa ja peruuttelin ym. Aika hyvin tuo väisteli, vaikka ei ole aikoihin tehty mitään. Santtukin väisteli Rainea ihan ok. Hoidettiin ruunimukset bokseihin ja annettiin ruuat.

6.1.2005 Torstai:
Hyvää loppiaista kaikille!
Aamulla ruokittiin heppaset. Rehut, vedet ja hepat tarhaan. Raine vähän kuvaili taas. Pitäis tänään muokata kuvat ja siirrellä sivuille.
Soitin Petterille ja Petteri tulee neljän jälkeen lyömään Lumon kengän kiinni. Pitää etukenkäänkin laittaa naula, pari, että se pysyy vielä menossa mukana. Kengitys olis vasta kuun lopulla.
5 yli neljä olin tallilla. Pelkäsin, että Petteri olisi jo odottamassa, mutta ketään ei näkynyt. Hain heti Lumon tarhasta ja harjasin poitsun. Siivosin odotellessa karsinat, vaihtelin vedet ja laitoin heinät. Kello oli sitten jo 5, joten epäilin Petterin käyneen aiemmin, eikä se ehtinyt odotella meikäläistä saapuvaksi. Tuumailin hetken, että mitäs pollen kanssa tekis. Ratsastamaan en viitsi lähteä, kun yks kenkä puuttuu. Joten valjastin jätkän ja käytiin pellolla 4 rinkiä pyörimässä. Saipahan vähän hangessa vetää. ;) Jätkä oli erittäin tyytyväinen kärryilyyn. =) Petteri yritti soittaa mulle, kun ajoin, mutta enhän mä saanut puhelinta taskusta pois ja heti löysätessäni ohjat, painoi Lumo täyttä laukkaa eteenpäin! :D Sain sitten poitsun seisomaan sen aikaa, että sain kaivettua puhelimen taskusta ja soitettua Petterille takaisin. Petteri oli unohtanut, kun ei ollut laittanut kalenteriin ylös meille tuloa ja tulee huomenna paremmalla yrityksellä. :D Eipä tuo mitään haittaa, vaikka päivällä siirtyykin kengän laitto. Hyvin pärjättiin tänään ilman, vaikka hieman poitsu liukastelikin tiellä. =) Riisuin Lumon ja heitin markiisin päälle. Päästin pojun ulos. Putsasin valjaat ja lakaisin koko käytävän. Tulipa taas siistiä! Hain Santun käytävälle ja harjasin pikkumiehen. Aika nätisti malttoi seistä käytävällä. Selkä on ainakin taas jumissa, joten pitää Helille soittaa heti, kun jostain päin rahaa tulee. Laitoin sitten Santulle suitset ja satulan ja löysästi sivarit satulavyöhön kiinni. Riimuun laitoin liinan kiinni. Kevyesti juoksuttelin laitumella 10-15 min, eli pääasiassa käyntiä vaan. Aluksi Santtu vähän ihmetteli vermeitä, mutta hyvin kuitenkin meni, eikä noussut pukkeja. Riisuin Santulta kamat pois ja meinasin laittaa pojan boksiin, mutta tämäpäs löikin liinat kiinni boksin ovella. Peruuttelin ja pyysin taas eteenpäin, mutta en saanut mokomaa jääräpäätä karsinaan. Kokeilin peruuttaa karsinaan, mutta ei tuo mennyt niinkään päin. Sitten mentiinkin vauhdikkaasti etupihalle ja väistätin reippaasti ruunimusta. Johan tuo yritti potkaista, kun alettiin komentaa oikein toden teolla. Ei muuta kuin läppäisy riimunnarulla siitä hyvästä. Sen jälkeen väistelyt sujuivat hyvin joka suunnasta. Sitten päästiinkin suoraa päätä talliin ja karsinaan. Hain Lumon talliin ja otin loimen pois. Otin myös Mintun talliin. Annoin Lumolle ruuan ja vein Santulle karsinaan sapuskat. Santtu väistyi suosiolla heti karsinan perälle, kun vähän heilautin kättä. Tuntuu ihan siltä, että Santtu oikein säikähtää, kun ihminen komentaa sitä. Se jotenkin herää, että ai jaa, ootko säkin siinä? Olisiko se niin tottunut olemaan kingi, että sille on outoa kuunnella ihmistä..? Putsasin vielä Santun varusteet ja tein aamuruuat.

7.1.2005 Perjantai:
Oltiin ennen kuutta tallilla. Haettiin heti Lumo talliin ja aloin harjaamaan poitsua. Raine siivosi karsinat, vaihtoi vedet ja laittoi rehut. Harjattiin odotellessa vielä Santtu ja laitettiin se karsinaan. Kun Petteriä ei näkynyt, niin mentiin Lumolla taas ajamaan pellolle. Soitin Petterille ja se sanoi tulevansa Nurmon "keikan" jälkeen. Ajettiin 5 kierrosta Lumolla, poitsu oli vähän rauhoittunut eilisestä. Takaisin tallille ja riisuttiin jätkä. Heitin loimen selkään. Laitoin linimenttiä ja venyttelin jalat. Raine putsas valjaat. Petteri kävi lyömässä takakengän kiinni ja toiseen etukenkään pantiin yks naula. Lumo boksiin ja ruuat pojille. Lakaastiin vielä käytävä. Reeta kertoi käydessään, että uus vuokralainen olis tulossa tallille.. =)

8.1.2005 Lauantai:
Just, kun oltiin menossa tallille, niin soitettiin, että uus vuokralainen tulee jo tänään päivällä. =) Käytiin antamassa hevosille aamuruuat. Raine kantoi rehut ulos ja mä täytin vesisangon. Päästettiin hepat tarhaan.
Iltapäivällä oltiin odottamassa uutta tulokasta. Tehtiin odotellessa hommat jo valmiiksi. Tulihan se Viivi sitten sieltä. ;D
Illalla olin yksin tallilla. Hain Lumon ja harjasin poitsun. Satuloin, suitsin ja heijastin poitsun. Meinasin lähteä maastoon, mutta poitsu liukasteli sen verran hokeista huolimatta, että käytiin vaan pellolla juoksentelemassa. Noin puoli tuntia käveltiin, ravattiin ja laukattiin. Kerran poitsu laukkas ihan ihmeellisesti, oli niin pomppivaa laukkaa että! Mä en voinut muuta kuin nauraa! :D Ehdittiin sopivasti tallille takaisin, ennen kuin kunnon sade alkoi. Riisuin poitsun, harjasin ja laitoin loimen, että lihakset pysyy pidempään lämpimänä. Josko tuo vähentäis jumien muodostumista.. Ihan ok poitsu nyt on, mutta pitkällä tähtäimellä ajateltuna. =) Laitoin Lumon karsinaan ja putsasin varusteet. Hain Santun talliin. Pikkumies oli aika märkä, vaikkei kauaa sateessa ollutkaan. Hikiviilalla pyyhin enimmät vedet ja vähän harjasin. Päästin karsinaan piehtaroimaan. Reeta ja Jenni kävivät hakemassa omat heppansa myös talliin. Ruokin vielä ruunimukset ja lakaasin käytävän. Aamuruuat valmiiksi.

9.1.2005 Sunnuntai:
Annettiin aamuruuat hepoille. Raine kantoi heinät ulos ja mä täytin vesisangot. Lumolle ja Santulle sadeloimet päälle ja hepat ulos. Raine räpsi taas muutaman uuden kuvan.
Päivällä alkoi tuulla ja pyryttää, mikä jatkui illalla yhä. Raine haki Lumon, jonka loimi oli päästänyt osaksi sateen läpi... =( Harjattiin Lumo ja satuloin poitsun. Laitoin ajolasit päähän, että näkee edes eteensä tuolla tuiskussa. Olin taatusti koomisen näköinen!! ;D Lähdettiin poitsun kans peltoa kohti käppäilemään. Pojua ärsytti hirveästi turpaa piiskaava sade ja menojalkaakin vipatti kovasti. Kierrettiin 4 rinkiä pellolla ja vastatuuleen ravattiin tai laukattiin. Tullessa jätkä taas tikitti, joten oli pakko käydä kävelemässä vielä laitumella yksi kierros. Raine oli saanut hommat tehtyä ja harjas just Santtua, kun mentiin talliin. Riisuin ja loimitin Lumon. Päästin jätkän karsinaan. Santulta oli takakengästä muutama naula irronnut, joten taas mä "saan" soittaa Petterille! :D Hitsit, kun ei silloin huomannut tarkistaa Santun kengitystä, kun Petteri kävi.. Putsasin Lumon kamppeet ja Raine ruokki pojat. Jenni tuli ottamaan Viivin talliin, niin otin samalla Mintunkin, ettei sen tarvi jäädä yksin tuiskuun. Lumolta vielä loimi pois ennen lähtöä.

10.1.2005 Maanantai:
Raine kävi kaupasta hakemassa Mineral Plus-säkin pojuille ja BE-vitamiinia. Käytiin vielä läheisessä hevostarvikeliikkeessä ja ostin molemmille pojille kuolaimet ja Santulle suitset. Täytyy vaan rasvata suitset ensin, ennen kuin edes kokeilee niitä. Heti kaupasta tultua pitikin lähteä tallille. Kello oli jo seittemän, kun tallille päästiin. Jenni oli jättänyt mulle tallipäivikseen viestin, että lähdenkö heidän kanssa ratsastamaan. Tekstasin, että kyllä voin lähteä. Harjattiin Lumo Rainen kans ja satuloin poitsun. Jenni tuli sitten, vaikka luulin jo, ettei hän tulekaan! Lumo sai odotella sen aikaa, että Jenni sai Viivin kuntoon. Mentiin sitten pellolle ratsastamaan aluksi. Käveltiin ja laukattiin pari kertaa oikein tosi reippaasti. Hepat hieman innostuivat..!! Hauskaa oli kyllä ratsastajillakin! :D Ravattiin yks kierros, vaikka Lumolla se meni täysin peitsailuksi. Jätkä oli aina vaan menossa täyttä höyryä eteenpäin. Loppukäynnit käveltiin peltotiellä. Noin tunti ratsasteltiin, vaikka vettä satoi ihan kamalasti ja oltiinkin ihan märkiä, kun tallille päästiin. Taisi molemmilla takit olla ainoat, jotka oli vettä pitäneet. ;) Riisuin Lumon ja heitin kaulalle viltin ja loimen selkään. Linimenttiä jalkoihin ja lämppärit päälle. Venyttelin vielä jalat ja päästin Lumon karsinaan. Raine oli hommat tehnyt meidän ratsaillessa, harjannut sekä juoksuttanut Santun. Pikkumieheltä oli juoksuttaessa pudonnut toinen takakenkä, joten jälleen kerran soitan Petterille! :D Nyt kyllä tarkistetaan Santun kaikki kengät, että pysyvät kiinni kuun loppuun saakka. Petteri sanoi, että noiden tilsakumien vuoksi naulat löystyy ja katkeilee. Raine putsaili Lumon varusteet ja ruokki pojat. Molemmat pojat piehtaroi nautinnollisesti karsinassa. =) Jätin Lumolle loimen yöksi, kun poju oli niin kovin märkä. Saapahan nähdä, että missä kunnossa Lumo huomenna on... Vaikka käveltiin kyllä paljon, mutta yleensä nuo revittelyt tekee sen hieman kankeaksi.. :/
Eläinlääkäri ehtii vasta enskuulla tulla raspaamaan jätkien hampaat ja laittamaan rokotukset. Hieroja tulee keskiviikkona kuudelta hieromaan Santun. :)

11.1.2005 Tiistai:
Tänään soitin Petterille ja hän tulee huomenna käymään joskus 5-6 aikaan. Ovat pian sekä hieroja että kengittäjä samaan aikaan Santun kimpussa! ;D Saippuoin ja rasvasin Lumon riimun tänään ja Santun suitset rasvasin. Unohdin kameran kotiin, joten kokeilen vasta huomenna tai ylihuomenna suitsia ja saa sitten ottaa kuvan Santusta. =)
Olin siinä kuuden maissa tallilla. Hain Lumon tarhasta ja harjasin jätkän. Jalat oli tosi kuivat, tekee ihmeitä nuo linimentit ja lämppärit!! :D Satuloin jätkän ja lähdettiin maastoon. Poitsulla askellus kunnossa, ihme kyllä! =) Voi kyllä käydä niinkin, että poitsu on huomenna vasta huonona. Meinasin siis käydä maastossa pidemmän lenkin, mutta siellä touhuttiin jotain kovaan ääneen, joten katsoin parhaimmaksi mennä pellolle. Poitsun kanssa olis kuitenkin pitänyt tapella siitä, että mennäänkö ohi vai ei. Säästin siis kummankin hermoja. ;) Tulipa ainakin alkukäynnit sopivasti tuossa kävellessä. Poitsu oli aika rauhallinen tänään, ravailtiin ja laukkailtiin silti. Ratsailussa meni yhteensä n. 45 min. Riisuin poitsun tallilla, harjasin ja heitin markiisin päälle. Päästin jätkän takaisin tarhaan. Tein poikien hommat ja lakaisin käytävän. Hain Lumon karsinaan ja otin loimen pois. Hain Santun käytävälle ja harjasin pikkumiehen. Vähän levoton poika oli. Kavioita putsatessa huomasin toisen etukengänkin olevan löyhällä. Sinnekin pari naulaa, niin eikö tuo pysy taas. Santtu boksiin ja ruuat pojille sekä Viiville. Putsasin Lumon varusteet, käärin lämppärit ja tein aamuruuat.

12.1.2005 Keskiviikko:
Oltiin puoli kuus tallilla ja soitin Petterille. Petteri oli just menossa kauranhakureissulle ja lupas tulla seittemän jälkeen. Mä harjasin Lumon ja Raine Santun. Sitten Heli tulikin ja avattiin ensin Lumolta muutama jumi. Ei mitään pahoja olleet, mutta tulipa nyt samalla kuitenkin avattua! ;) Sitten Santun jumien avaus. Tuli puhetta hampaiden raspauksesta ja Heli sanoi, että hänellä on raspi ja suunavaaja autossa, joten voidaan pahimmat piikit rapsutella pois. Kuullut olen, että Santtu on pitänyt rauhoittaa raspauksen ajaksi, jonka sanoin myös Helille ja todettiin, että jos siitä ei mitään tule, niin ei sitten väkisin raspata. Meidän hämmästykseksi Santtu oli tosi siivosti koko ajan. Mitä nyt kielellä leikki, mutta muuten oikein fiksusti. Hyvä Santtu!! =) Santtu saatiin lähes kokonaan hierottua, kunnes Petteri tuli. Sillä välin raspattiin Lumon hampaat. Lumo vähän venkoili päänsä kanssa, mutta kyllä siitäkin selvittiin hienosti. =) Petteri löi pari naulaa eteenkin, jotta kenkä pysyy. Sovittiin kengitysaika Santulle tiistaille viideksi, kun Petteri sanoi kavioiden kasvaneen jo niin paljon, että saisi kengätä uudelleen. Lumo saa vielä olla muutaman viikon, kaviot ei hirmusti ole kasvaneet. Santulle täytyy sitten käydä ostamassa uudet tilsakumit ja yhtä numeroa isommat kengät. Pikkumies hierottiin loppuun ja Raine loimitti karsinaan pojun. Satuloin Lumon ja Jenni laittoi Viivin kuntoon. Käytiin pellolla ratsastamassa tänäänkin, kun tiet on ihan superliukkaat! Lumolla aika rauhallisesti ratsastin, ravattiin muutamia kierroksia (käyntiä välissä) ja yks kierros laukattiin. Kaarteessa oli pakko ravata, en uskaltanut antaa laukata, ettei liukkaalla vain kaaduta!! Aika hyvässä kunnossa poitsu oli, ajoittain oli hieman kankeutta tunnettavissa. Yks ainut pätkä mentiin oikein vauhdikasta laukkaa, muuten ihan rauhallisesti. Jenni antoi Viivin mennä enempi ja me Lumon kanssa käveltiin sillä välin, vaikka poitsu koko ajan haahuili Viivin perään ja steppaili vähäsen. On vähän pojulla harjoittelemista tuossa muiden kanssa menemisessä, meinaa välillä olla kaasua liiankin kanssa, vaikka ratsastaja painaa jarrua.. ;) Käytiin kävelemässä loppukäynnit peltotiellä. Riisuin Lumon ja heitin loimen hetkeksi selkään. Poitsu boksiin. Putsasin varusteet ja satulan vein kotiin pumpattavaksi. Poikien ruokinta ja Lumolta loimi pois.
Rainen kanssa mietittiin, että vois Santulla ensviikolla kokeilla ratsastaa Viivin kanssa. Josko se sitten unohtaisi turhat venkoilut, kun on kaveri mukana. Ainakin näkisi, että auttaako kaveri mitään. =)

13.1.2005 Torstai:
Menin kuudelta tallille. Harjasin ensin Lumon ja satuloin poitsun. Mentiin pellolle käppäilemään, kun ilma oli taas niin surkea. Satoi räntää ja vettä ja tuuli lujaa. Poitsukin meni taas ihan pää vinossa, kun satoi niin lujaa! :D Kevyesti mentiin puoli tuntia, ravattiin ja pari kertaa laukattiin. Laitoin poitsun ratsailun jälkeen markiisin ja kaulakappaleen kera takaisin ulos. Putsasin Lumon varusteet ja tein hommat samalla, kun juttelin Jennin kans. Haettiin hepat talliin, vain Minttu jäi ulos. Otin jätkiltä loimet pois ja harjasin Santun karsinassa. Annoin ruuat poitsuille ja lakaisin käytävän. Aamuruuat valmiiksi. Huomenna pitää ostaa Seinäjoelta magnesiumia ja Santulle uudet kengät sekä hokkeja. Täytyy tuosta läheisestä hevostarvikeliikkeestä hakea ne tilsakumit.

14.1.2005 Perjantai:
Oltiin siellä Seinäjoella, niin ehdittiin tallille vasta kahdeksalta. :/ Minttu ja Viivi oli jo haettu talliin. Raine alkoi heti tekemään hommia ja mä harjasin Lumon. Satuloin poitsun ja lähdettiin pellolle. Kiersin vaan 5 kierrosta, pari kiekkaa käyntiä ja noilla kolmella ravia sekä laukkaa. Takaisin tullessa mäessä sitten huomasin, että poitsulta taitaa puuttua toinen takakenkä, kun polle liukasteli ja ei kuulunut hokkien ropsetta. Hyppäsin selästä alas ja lähempi tarkastelu osoitti todeksi, että jälleen takakenkä oli lentänyt.. >:[ Kaiken lisäksi se kenkä, joka viimeksi laitettiin takaisin. Pellolla en huomannut mitään liukastelua, vaikka sielläkin on jäätä lumen alla. Tallilla riisuin poitsun ja päästin karsinaan. Raine ruokki ruunimukset ja mä putsasin Lumon kamat.

15.1.2005 Lauantai:
Hevosten aamuruokinta. Rehua ja vettä ulos ja päästettiin hepat pihalle. Jätkä ihan ok.
Soitin Petterille ja se ehtii tulla vasta huomenna laittamaan kengän kii. Puhetta oli, että kenties tilsakumi pitäs jättää pois, niin kengät pysyis paremmin.. En vaan ole kauhean innostunut siitä, kun ja jos tulee lunta lisää, niin Lumon vaivat huomioon ottaen on liukastelu sille pahasta. Täytyy sitten huomenna miettiä, että mitä tehdään.
Illalla tehtiin eka hommat. Raine haki Santun talliin ja harjattiin sekä valjastettiin se. Käytiin pellolla ajamassa pikkumiehellä vaihteeksi. Olihan tuolla ihan mukavasti virtaa, lähti itse ravaamaan ja laukkailikin. Pari pukkia tuli, näyttivät olevan riemupukkeja, mutta karjaisin silti joka pukista, kun ei niin välttämättä tarttis tehdä.. ;) Juoksenneltiin useampi kierros ensin ja käveltiin sitten lopuksi. Ei ajettu kovin pitkään, ettei jäpikkä jumiudu heti. Täytyy huomenna ajaa uudelleen, niin eikö se sitten vähitellen rauhoitu. Tosi mielellään Santtu näytti menevän, kunpa ratsastuskin menisi noin hyvin.. Takaisin tallille ja miekkosen riisuminen. Vähän oli hionnut, mutta ei pahoin, joten jätin loimetta karsinaan. Harjattiin Lumo ja laitettiin poju boksiin. Ruuat pojille ja käytävän lakaisu. Suitset putsasin ja Lumon riimun.

16.1.2005 Sunnuntai:
Aamuruuat hevosille. Vettä, rehua ja hepat ulos. Pitää Petterille vielä soittaa, että milloin hän tulee lyömään Lumolle kengän kiinni.
Illalla oltiin tallilla puoli kuus. Petteri kurvas melkeinpä heti perään tallin pihaan. Lumolle takakenkä kiinni ja laitettiin tilsakumineen. Nyt vaan toivotaan kovasti, että kenkä pysyis, vaikka kumi onkin välissä... Pihalla sateli ja Lumon sadeloimi oli märkä, niin heitin markiisin kaulakappaleen kera Lumolle ja laitoin poitsun ulos. Harjattiin ja valjastettiin Santtu. Pikkumies seisoi paljon fiksummin käytävällä tänään! Taisi eilinen lenkki tehdä hyvää. =) Rauhallisemmin mentiinkin pellolle ja ruuna malttoi sentään kävellä yhden kierroksen. Ravailtiin ja aika rauhallisesti tuo meni aluksi. Sitten toisella suoralla polle hoksasi, että nythän vois vaikka revitellä. Laukkaa siis toisella pitkällä suoralla. Kerran Santeri jopa ravasi tuon suoran ja aika kovaakin. ;) Käveltiin kierros ja ajateltiin vielä juoksuttaa pari rinkiä. Santtu paineli taas toisella suoralla kovaa, etenkin toisella kierroksella mentiin sellaista kiitoa, että oksat pois! :D Hyvin oli kuitenkin polle hanskassa, hidasti heti, kun pyysin. Pätkä mentiin niin kovaa, että löyhällä ollut etukenkäkin otti ja lensi. Kolahti vain kärryihin lujaa. Käyntikierroksella se sitten löytyikin. :) Huomenna ei sitten päästä ajamaan, mutta tiistaina taas, kun Petteri käy kengittämässä Santun. Santun riisuminen ja loimitus. Laitettiin pikkumies vielä ulos ja haettiin Lumo tilalle. Harjasin pojun ja satuloin. Käytiin Jennin ja Viivin kanssa pellolla ratsailemassa. Käveltiin, ravattiin ja laukattiin. Jenni juoksutti Viiviä enempi, Lumolla otin rauhallisemmin, kun eilen oli vp, enkä tiedä, miten se vaikuttaa Lumon vointiin. Ei ainakaan tänään poitsu ollut yhtään huono. =) Raine oli tehnyt hommat meidän ratsastaessa ja oli putsannut valjaat. Riisuin Lumon ja loimitin hetkeksi. Lumo boksiin ja ruuat hepoille. Raine lakaisi käytävän ja mä putsasin Lumon kamat.

17.1.2005 Maanantai:
Menin siinä vähän yli kuus tallille. Hain heti Lumon, harjasin ja satuloin, heijastin myöskin. Käytiin Jennin ja Viivin kans noin tunnin maastolenkillä. Poitsu hyvässä kunnossa ja kohtalaisen reipas. Ravit meni mukavasti, samoin laukkapätkä. Laukka jopa pysyi koko matkan, eikä poitsu pudotellut raville! =) Lumo säikkyi vähempi, kun oli kaveri mukana ja meni muutenkin paremmin. :) Tallilla riisuin poitsun ja heitin markiisin päälle. Linimenttasin, käärin ja venyttelin jalat. Juotin Lumon ja laitoin pihalle takaisin. Siivosin poikien karsinat, vaihdoin vedet ja kannoin rehua syötäväksi. Putsasin Lumon varusteet ja lakaisin käytävän. Hain hummat talliin ja otin Lumolta loimen pois. Kello oli jo yhdeksän, niin en harjannut Santtua. Eipä tuossa harjattavaa ollutkaan, ihan oli puhdas polle. =) Annoin poitsuille ruuat ja laitoin aamuruuat valmiiksi. Kävin tänään hakemassa Santulle tilsakumit ja Lumollekin yhden parin odottamaan.

18.1.2005 Tiistai:
Oltiin vähän ennen kuutta tallilla ja silti myöhässä. ;) Mä en mistään meinannut löytää hokkeja, mutta kyllä ne sitten löytyi keittiön kaapista! :D Petteri oli jo ehtinyt tulla ja odotteli tallissa. Oli hieman ongelmia saada Santtu talliin, kun Minttu oli taas ovella ja Santtu pelkää ihan hirveästi Minttua. Loimi pojalta pois ja kengitys käyntiin. Vaihdettiin uudet tilsakumit ja isommat kengät alle. Raine teki hommat Santun kengityksen aikana. Raine päästi Santun ulos ja mä otin Lumon tilalle. Pyysin Petteriä lyömään pari naulaa oik. etukenkään. Huomasin eilen kavioita putsatessa, että toinen puoli oli vaan yhdellä naulalla kiinni. Hiukan hirvitti lenkillä, että jos se putoaa..!! Jenni haki Viivin talliin ja Santtu tuli siinä rytäkässä talliin, juoksi Minttua karkuun. Onneksi mä olin just seisomassa siinä pesupaikalla, niin sain Santun riimusta kiinni. Laitettiin Santulle sadeloimi, kun se unohtui. Harjasin, heijastin ja satuloin Lumon. Käytiin sama lenkki kuin eilenkin. Pari pitkää pätkää ravia ja pari lyhyttä. Yks pätkä peltotiellä laukattiin, melko pitkä. Siinä jo ehti tunnustelemaan ja nauttimaankin laukasta, kun ei heti tarvinnut ruveta hevosta kääntämään. Tallilla riisuin Lumon, harjasin ja loimitin. Raine oli laittanut Lumon boksin kuntoon, harjannut Santun ja lakaissut käytävän. Pesin jalat ja kylmäsin toisen takasen, kun se oli hieman lämpimämpi kuin muut jalat. Ei siinä kuitenkaan mun mielestä mitään uutta vaivaa ollut, vanhoja vaivoja. Laitoin linimentit jalkoihin, mutta en käärinyt. Päästin Lumon karsinaan ja Raine ruokki pojat. Putsasin varusteet. Tarkoitus oli mennä Santulla tänään ajamaan, mutta vettä tihuutteli ja Rainella ei ollut sadevaatteita, joten jätettiin ajaminen väliin. Eikö sitä huomenna taas pääse, kuraiselle pellolle!

19.1.2005 Keskiviikko:
Ensin Raine haki Santun ja harjattiin se. Poika oli vähän kärsimättömämpi taas käytävällä, mutta eilen oli kuulemma ollut ihan fiksusti. Valjaat päälle, kärryt perään ja Santun turpa kohti peltoa. Käveltiin ja sitten ravattiin joku 5 kierrosta. Oli aika hidasta menoa, tosin ravia tuli muutama pätkä oikein reipastakin. ;) Käveltiin sitten ja kokeiltiin vielä juosta muutama rinki. Nyt sitä vauhtia vasta alkoi löytymään. :D Pellon toiseen päähän reipasta ravia ja toinen puoli kunnon laukkaa. Mentiin neljä kiekkaa vielä, kun poika tuntui kovasti olevan menossa. ;) Kävelyt ja tallille. Ihan mukavasti meistä kumpikin oli mutakuorrutettu. Ollaan oltu kyllä pahemminkin! :D Riisuttiin Santtu ja laitettiin loimen kanssa ulos. Otettiin Lumo tilalle ja harjattiin se. Toinen takanen taas murehduttaa, kun siinä näyttäs olevan turvotusta ja jalka on hivenen lämpimämpi kuin muut. Kun vaan muistelen, niin tuo jalka on ollut kyllä ennenkin tuonnäköinen. Vanha vaiva? Ja ennenkin olen sitä kylmännyt ja yrittänyt hoitaa, mutta se ei oo jalkaan vaikuttanut mitenkään. Seuraillaan siis tilannetta. Satuloin poitsun ja laitoin heijastimet. Käytiin vähän lyhyemmällä maastolenkillä tänään. Pari pidempää ravipätkää, yksi lyhyt ja yksi pidempi laukkapätkä. Muutoin vaan käveltiin. Tuntui, että jätkä oli rauhallisempi maastossa kuin mitä yleensä on. Kaippa tuo Viivin läsnäolo muilla lenkeillä on rauhoittanut. ;) Tallilla päästyäni Raine oli hommat tehnyt ja ottanut Santun ja Viivin talliin. Riisuin Lumon ja heitin loimen päälle hetkeksi. Poitsu sai seistä möllöttää käytävällä irrallaan. ;) Takanen ei lenkin aikana ollut muuttunut miksikään ja oli lämmöltään samaa luokkaa kuin muutkin. Joten enpä sitä sitten kylmännyt. Poitsu boksiin. Putsasin varusteet ja Raine lakaisi käytävän. Ruuat pojille ja aamuruuat valmiiksi.

20.1.2005 Torstai:
Jenni oli jo tallilla, kun päästiin sinne saakka. Harjasin, heijastin ja satuloin Lumon. Lähdettiin maastoon. Hiukkasenko oli liukas!! Lumollakin takaset luisteli, vaikka poitsulla on tilsakumit ja 6 hokkia!! Sen vuoksi kierrettiin tosi vähän noita peltoteitä ja ratsastettiin lenkki pääasiassa yleisillä teillä. Onneksi sielläkin pääsee laukkaamaan, kun on niin lakiaa, että autot näkee jo kaukaa. :) Sitten tallille takaisin. Raine oli hommat saanut tehtyä. Riisuin Lumon ja heitin markiisin kaulakappaleen kera päälle. Takanen ok, ei mitään toimenpiteitä sen suhteen. Päästin poitsun vielä ulos ja Raine haki Santun. Harjattiin ja valjastettiin pikkumies. Santtu oli taas levottomampi käytävällä, joten arvelin sillä taas olevan energiaa. Olihan tuolla!! Heti alusta alkaen poika paineli kunnon kiitoravia ja toisella puolella kiitolaukkaa. Tulipa kerran oikein kunnonvauhtista ravia! ;) Ei tuo edes silloin yrittänyt juosta kärryjen edessä, kun ollaan sitä aiemmin ajettu... Kerran lensi kunnon pukki, kun polle oli niin vauhdikkaalla päällä. Sitten, kun Santtu ei enää viitsinyt toista suoraa revitellä vaan tyytyi sen ravaamaan, niin otettiin loppukäynnit. Toivottavasti tuo edes hiukan meidän kuumakallea rauhoitti! ;D Tallilla riisuttiin pikkumies ja loimitettiin se. Kokeilin jalatkin läpi, mutta ei niissä juuri lainkaan ollut lämpöä, vaikka poika niin päästeli menemään. :) Raine laittoi Santun boksiin ja mä hain Lumon talliin. Lumolta loimet pois ja jätkille ruuat. Putsattiin varusteet ja Raine lakaisi käytävän. Santulta loimi pois.
Soitin eläinlääkärille tänään, kun se on kuun vipa päivä tulossa tuohon "naapuriin" laittamaan yhden hepan vapaapäivänään. Olipa vaan pyytänyt naapuria ilmoittamaan meillekin, että meidän soittaa ell:lle, jos tarvetta yhä on, niin hän tulis samalla meille. Kaikille neljälle hevoselle tilasin rokotteet ja hampaiden raspauksen. =)

21.1.2005 Perjantai:
Harjattiin ja valjastettiin Santtu. Pikkumies oli käytävällä tänään hieman rauhallisempi kuin eilen. Nyt lähtökin sujui oikein mallikkaasti jo, nopeasti poika oppii! =) Vauhti ei ollut tänään päätähuimaavaa, muutaman ringin tuo posotti vähän lujempaa ja päästi kiitolaukkaa toisella suoralla. Kun Santtu sitten vaan ravasi toisen suoran, niin käveltiin yks rinki ja juoksenneltiin vielä toiseen kertaan. Taas aluksi poika meni kovempaa, mutta laukka oli jo rauhallisempaa ja muutaman ringin jälkeen ei Santtu toisellakaan suoralla enää laukannut. Loppukäynnit sitten ja pollen kanssa tallille. Riisuttiin Santtu ja heitin viltin kaulalle, jonka yritin viritellä jotenkin pysymään edes hetken kaulalla. Toppaloimi Santulle muuten ja poika pihalle. Heti meni piehtaroimaan! ;D Otettiin Lumo talliin ja poika oli taas kankea.. =( Vaikka tuo maastoilu olikin sellainen kokeilu, että mites polle sen "kestää". Vaikka varmasti tuolla liukkaalla kelilläkin on osuutensa, kun humma ei voi kulkea rennosti. Ihme kyllä, Santtu ei yhtään ole liukastellut.. Harjattiin Lumo ja satuloin poitsun. Ajattelin mennä vain pellolle käppäilemään. Lähtiessä huomasi kankeuden, mutta se helpotti, kun poitsu pääsi liikkumaan. Lumo taas liukasteli pellolla takasillaan. =/ Mentiin vain 5 kierrosta, eka ja vipa käyntiä, muilla ringeillä toinen suora ravaten/laukaten, poitsun halujen mukaan. Täytyy taas unohtaa nuo maastoilut Lumon kanssa ja ratsastaa kevyemmin, jos se sitten pysyisi parempana. Raine oli saanut hommat tehtyä, kun päästiin tallille. Vein Lumon suoraa päätä karsinaan ja riisuin jätkän siellä. Heitin villaloimen päälle, kun poitsu oli lumisateesta kastunut. Raine haki Santun talliin ja otti loimet pois. Santtu boksiin ja ruuat hepoille. Putsattiin varusteet. Raine lakaisi käytävän ja laitettiin aamuruuat valmiiksi.

22.1.2005 Lauantai:
Jennillä aamutalli. Viivillä on kengitys klo 9, niin Jenni lupas ruokkia ja hoidella hepat ulos. Sovittiin, että mennään ratsastamaan yhdeltä, minä Santulla.. Iiks! ;D
Siinä yhden maissa Raine vei mut tallille. Harjasin Santun ja satuloin pikkumiehen. Käyttäytyi vaihteeksi ihan fiksusti satuloidessa. Kuolaimetkin poika on alkanut ottamaan tosi nätisti. =) Selkään vaan ja menoksi. Santtu jo tallinpihassa alkoi kattelemaan ja pyörittelemään päätä. Vahtaili ympärilleen. Ja kun Santtu ei mennyt, niin ei mennyt Viivikään. :/ Päästiin hitaasti, mutta varmasti peltotielle, Santtu pysähteli tämän tästä ja katteli ympärilleen. Eivätpä hepat sitten suostuneet enää yhdestä kohtaa menemään eteenpäin. Santtu alkoi heti hermoilemaan, kun ei päässytkään takaisin tallille ja tekemään, kuten tykkäsi. Päätettiin sitten mennä pellolle, kun ei noitten kanssa tuntunut pääsevän mihinkään. Tallille päin tullessa Santulla olisi vauhtia piisannut. Odotin koko ajan, että milloin lentää takapää, kun ei poika pääsekään juoksemaan, kuten haluaisi. Heittihän tuo sitten myöhemmin pienen pukin. Seuraava ongelma olikin sitten "risteyksessä", josta käännytään pellolle. Santtu meinasi, etten varmana mene sinne, vaan me mennään nyt tallille. Enpä kuitenkaan päästänyt. Kun sitten vihdoin sain Santun turvan oikeaan suuntaan, niin tämä hyppäsi pari kertaa pystyyn ja heitti kunnon pukin. Noh, selässä pysyttiin hyvinkin ja päästiin pellolle. Hermostunut polle oli koko ajan ja hirveän jännittynyt. Pellolla muutaman kierroksen ratsastin käyntiä. En viitsinyt edes yrittää ravata, kyllähän sen nyt tietää, mitä siitä olisi seurannut. Jenni meni ravailemaan, joten mä päätin tulla alas selästä ja talutella Santtua sen aikaa. Santtu olis kuitenkin halunnut Viivin perään ja kun en olisi päästänyt, niin... Talutin sitten tallille asti Santun ja riisuin pojan. Laitoin takaisin ulos. Reetakin oli lähdössä Mintulla lenkille, joten Lumo ja Santtu oli kahdestaan tarhassa. Ajattelin sitten vähän "kiusata" Santtua, enkä päästänyt sitä yhdellekään heinäkasalle. Lumokin alkoi juoksuttaa Santtua ja komennella sitä. Ajatteli vissiin auttaa emäntää pojan kurittamisessa! ;D Jätin hepat rauhaan, kun Jenni päästi Viivin ulos. Putsasin Santun kamat.
Illalla hain Lumon tarhasta ja harjasin poitsun. Satuloin ja heijastin. Jätin korvahupun pois vaihteeksi, vaikka lähdettiinkin maastoon. Meinasin aluksi kiertää vain pikkulenkin, mutta pojat kruisailivat taas peltoautollaan siellä, joten piti mennä tiellä vaan. Oli pari astetta pakkasta ja kuu loisti välillä pilvien lomasta. Oli niin hieno ilta, että piti mennä vähän pidempi lenkki. ;) Poitsu tosin oli vähän kankea, mutta parempi kuin eilen. Oli taas melko säpsy, joten pitää laittaa korvat kiinni ensi kerralla. Meno oli vähän laiskaa toiseen suuntaan, mutta takaisin tullessa oli paljon pirteämpää! :) Vähän ravailtiin ja pikkupätkä laukattiin. Tallilla riisuin nopeasti poitsun ja heitin markiisin kaulakappaleella päälle. Poitsu nopeasti ulos, kun se on tupannut hieman kankeutumaan seisomisesta käytävällä lenkin jälkeen. Eiköhän tuokin taas helpota, kun muutenkin jätkä alkaa mennä parempaan suuntaan. Liukas keli on varmasti ollut huonosta, kun muutenkin vaivainen on joutunut vielä jännittämään itteään, että pysyy pystyssä.. :/ Tänään ei onneksi tarvinnut liukastella kuin loppumatkasta kerran, pari. Siivosin poikien karsinat, vaihdoin vedet ja toin rehua sekä heinää. Lakaisin käytävän. Otin jätkän talliin ensin. Yritin Santun ottaa seuraavaksi, mutta Minttu juoksutti taas sitä, joten otinkin Mintun. Sitten sain Santun ja Viivin vipana. Lumolta ja Viiviltä loimet pois. Annoin ruuat pojille. Putsasin Lumon varusteet ja laitoin aamuruuat valmiiksi.

23.1.2005 Sunnuntai:
Hevosten aamuruokinta. Raine kantoi rehua ulos ja mä laitoin lämmintä vettä sankoon. Päästettiin hepat ulos, Lumo jo paljon parempi! =)
Illalla harjattiin Lumo. Satuloin ja heijastin poitsun. Lähdettiin maastoilemaan ja kierrettiin vain pikkulenkki. Poitsu hivenen kankea tänäänkin, joten parempi mennä kevyesti. Ravattiin pari pätkää ja pikkumäen Lumo laukkas ylös. Tuosta tulee sellainen puolen tunnin reissu, riippuen hepan vauhdista. ;) Tallille päästyämme oli Raine hommat tehnyt ja harjas just Santtua. Vein Lumon suoraan karsinaan ja riisuin poitsun siellä. Santulla vp tänään, kun oltiin porukoilla aika myöhään ja piti vielä kaupassa käydä. Raine otti Viivinkin talliin ja ruokittiin pojat. Putsasin varusteet ja aamuruuat valmiiksi.

24.1.2005 Maanantai:
Harjasin ja satuloin Lumon. Lähdin maastolenkille poitsun kans. Raine  jäi tekemään hommat ja harjaamaan Santun. Lumo hivenen kankea yhä lähtiessä, mutta ei sitä juuri muuten huomaa. Poitsulla oli taas niin kova pisuhätä, että peltotiellä oli pakko losottaa tulemaan! ;D Pari lyhyttä pätkää ravia, toisella ravilla poitsu oli jo melko innokas. =) Kerran laukattiin ja ylämäki mentiin vaihteeksi ravilla ylös. Paluumatkalla tuli yks jäniskin vastaan. :) Tallilla vein Lumon taas suoraan karsinaan ja riisuin poitsun siellä. Ruokittiin pojat. Putsasin Lumon varusteet ja aamuruuat valmiiksi.
Santulla oli tarkoitus käydä tänään ajamassa, mutta inspis puuttui, niin jäipä ajamatta. ;)

25.1.2005 Tiistai:
Mentiin jo viiden jälkeen tallille, kun piti päästä ajoissa kotiin, että ehdin puoli 8 jumppaan. ;D Harjattiin Lumo ja satuloin sekä heijastin poitsun. Toisessa takakengässä oli naulat löyhällä, joten löin niitä kireämmälle ja yritin kiristää myös päät paremmin kaviota vasten. Lähdettiin taas lyhyelle maastolenkille. Poitsu tänään ei juurikaan kankea, parempi oli ollut jo aamullakin. =) Vaikka vieläkin parempihan se on ollut, mutta eikö me sitä kohti mennä koko ajan. ;) Parempi kunto vaikutti heti pollen pirteyteenkin, oli taas enempi vauhtia. ;) Tallilla vein suoraan karsinaan. Raine oli hommat tehnyt ja harjannut Santun. Santtu ja Viivi olivat kuulemma koko ajan huudelleet toisilleen, kun Santtu oli tallissa ja Viivi ulkona. :D Riisuin Lumon ja ruokittiin pojat. Putsasin varusteet. Aamuruuat valmiiksi.

26.1.2005 Keskiviikko:
Meinasin lähteä poitsulla lenkille heti, mutta nyt se takakenkä olikin lentänyt. =/ Poitsu siis takaisin pihalle ja yritettiin kenkää ettiä tarhasta, mutta eipä sitä vaan löytynyt. Käytiin sitten siivoamassa karsinat, vaihtamassa vedet ja laittamassa heinät. Otettiin Lumo, Viivi ja Minttu talliin. Viiviltä loimi ja riimu pois. Raine irtojuoksutti Santtua hetkisen aikaa tarhassa ja mä yritin kattella kenkää. Santtu sisälle ja Lumon harjaus sekä satulointi. Ratsastin noin 20 min. kentällä kevyesti. Raine etti taas vuorostaan kenkää. Vein Lumon karsinaan ja riisuin pojun. Annettiin ruuat pojille ja Viiville. Kenkää ei vain hyvästä tahdosta riippumatta löytynyt.. Petterillekin jo soitin ja hän tulee huomenna viideltä laittamaan Lumon etupään ja tuon toisen takasen, josta kenkä putos. Oik. takanen laitettiin niin vähän aikaa sitten, että sille ei tartte tehdä mitään. Pitää vaan ostaa kenkä ja käydä hakemassa yhdet tilsakumit vielä, että saa taaksekin toiseen jalkaan uuden. ;)

27.1.2005 Torstai:
Olin siinä 8 min. vailla viis tallilla ja Petteri tottakai jo odotteli siellä! ;D Ei onneksi ollut kauaa ehtinyt odotella, sanoi teroittaneensa vasta puukon, että ei mitään kiirettä. ;) Hain heti Lumon talliin. Raine oli päivällä onneksi kengän löytänyt, joten ei tarvinnut ostaa uutta! =) Siivosin molempien poikien karsinat, vaihdoin vedet ja laitoin heinät. Kengityksen jälkeen harjasin Lumon ja satuloin poitsun. Käytiin samaisella maastolenkillä, johon aikaa menee puoli tuntia. Poitsu oli tänään tosi hyvä, ei enää yhtään kankea. =) Harmi vain, kun ei ole lunta hangeksi asti, niin pääsisi hankitreeniin poitsulla. Tekis sille tosi hyvää.. =/ Laitoin Lumon suoraan karsinaan lenkin jälkeen ja riisuin poitsun siellä. Puhdistin varusteet ja lakaisin käytävän. Hain Santun, joka ei taas heti antanut itseään kiinni, mutta sain juonittua itteni tarpeeksi lähelle, että ehdin napata riimusta. ;) Harjasin pikkumiehen ja laitoin heijastimet (oli käytävällä ihan siivosti). Käytiin peltotiellä kävelemässä vajaan puolen tunnin lenkki taluttaen. Poitsu oli tosi nätisti, eikä sen yhtään tarvinnut vahtailla ja säikkyä.. :O Ihme polle..! Entistä enemmän siis uskon, että ratsastuksen kanssa on sattunut jotain. Santeri boksiin ja hain Viivinkin talliin. Ruokin poitsut ja Viivin. Aamuruuat valmiiksi.

28.1.2005 Perjantai:
Täällä yhä noin -19!! Oltiin kuuden maissa tallilla ja siivottiin ensin karsinat, vaihdettiin vedet ja laitettiin heinät. Haettiin poitsut talliin. Raine harjas Santun ja mä Lumon. Pääsipä Lumokin tänään ensimmäistä kertaa pitämään uutta toppaloimeaan! ;D Johan se on tuolla vajaan vuoden odotellutkin! :D Laitettiin pojille heijastimet ja käyt