Heinäkuu

1.7.2008 Tiistai:
Oltiin tallilla neljän jälkeen. Haettiin meidän pojat laitumelta. Piia lähti tänä aamuna kuukaudeksi kesälomalle, joten meidän pojat jäi kolmestaan. Petteri tulikin pian meidän saatua hepat karsinoihin. Jööti kengitettiin ensin. Hirmuisesti oli 7 viikossa kaviot kasvaneet. Laidun saa ne hyvin venähtämään. ;) Sen jälkeen oli Jackin vuoro. Ruunalle laitettiin eteen kokoa isommat kengät, että saataisiin kavioita vähän leviämään. Toivotaan, että pysyvät. ;) Raine harjasi Jöötin Jackin kengityksen aikana ja laittoi Jätkälle varusteet, sekä meni kentälle ratsastamaan kevyesti. Sovin vielä Petterin kanssa seuraavan kengityksen ti 12.8. klo 17. Silloin katsotaan meidän isojen poikien lisäksi myös Papun kaviot. :) Petterin lähdettyä siivosin kengitysmoskat pois ja harjasin Jackin. Laitoin ruunalle varusteet ja ratsastin kentällä vajaan tunnin. Mentiin kuitenkin kohtalaisen kevyesti. Ravailtiin ympäri kenttää tehden isoja ympyröitä. Ratsastin kohtalaisen pitkällä ohjalla, että saisin ruunaa vaan venyttämään eteen alas pidemmän tauon jälkeen. Mukavasti meni, laukatkin oli rauhallisia. =) Toiseen suuntaan viimeistä laukkapätkää mennessä annoin Jackille ohjaa enemmän ja mukavasti painui pää alas, jossa se jopa pysyi. :D Loppuravit vielä venytellen ja talutin loppukäynnit. Riisuin ruunan ja huuhtelin hiet. Jack sai vähän aikaa kuivatella karsinassa. Ruokittiin hevoset ja puhdistettiin varusteet. Jackille laitoin ötökkäloimen takaisin ja myrkytyksen jälkeen vietiin hepat takaisin laitumelle. Siivottiin vielä tallissa.

2.7.2008 Keskiviikko:
Haettiin hevoset laitumelta talliin. Harjattiin isot pojat ja laitettiin varusteet. Ratsastettiin kentällä, Raine ja Jööti n. 40 min ja mä Jackilla varmaan tunnin verran. Perusjuttuja mentiin vain tänäänkin, voltteja ym. Joka askellajissa ratsastettiin. Jack oli tälläkin kertaa lunkisti. :) Loppuverkkojen jälkeen huuhtelin Jackista hiet ja kuivasin enimmät. Raine harjasi Papun. Puhdistettiin poikien varusteet ja annettiin ruuat hevosille. Vietiin hepat myrkytyksen jälkeen takaisin laitumelle ja siivottiin vielä tallissa.

3.7.2008 Torstai:
Huh, mukavan lämmintä, kun on 24 lämmintä ja aurinko paistaa. :) Laitumella oli paljon paarmoja. :S Onneksi Jackilla on ötökkäloimi päällä, niin se hidastaa paarmoja. Tuotiin hepat karsinoihin ja harjattiin ruunat. Raine loukkasi jalkansa tänään kotona, joten ratsasti Jöötillä vain ilman satulaa vähän aikaa. Kokeilin Jackin laittaa kuntoon ruunan ollessa irrallaan boksissa, eikä ollut mitään ongelmia. :) Myös kentällä nousin selkään ilman apuja ja hyvin onnistui. =) Poitsu oli lunkisti, koko ratsastuksenkin ajan. Ihmeempiä ei tullut tehtyä tänäänkään, vain perustaivutteluja ja ratsailua joka askellajissa. Hiki tuli ruunalle silti. Loppuverkkojen jälkeen riisuin poitsun ja pesin hiet. Kuivasin enimpiä pyyhkeillä ja laitoin Jackin solariumiin kuivattelemaan. Puhdistin sillä välin varusteet ja Raine harjasi Papun. Ruokittiin hevoset ja vietiin lauma takaisin laitumelle myrkytyksien jälkeen. Siivoskeltiin vielä tallissa.

4.7.2008 Perjantai:
Tänään vielä lämpimämpää, +27. :S Ei siis viitsitty hevosilla tehdä mitään, käytiin vain laitumelle antamassa kivennäiset, laittamassa vettä sekä ötökkämyrkkyä.

5.7.2008 Lauantai:
Illalla haettiin hevoset talliin. Tuuli mukavasti ja oli n. 12 vain lämmintä enää. Sopiva keli siis hevosteluun. ;) Harjattiin isot miehet ja laitettiin varusteet. Jack jälleen irti boksissa -ei ongelmia. =) Kentälläkin nousin jälleen ilman apuja kyytiin. Ruuna ei jännittynyt mitenkään tästäkään, lompi rauhassa eteenpäin. Jack olikin koko ratsastuksen ajan melko löysä. ;) Kyllä sai pyytää eteen. :D Lävistäjillä kokeilin lisäyksiä, niissä ruuna selvästi lisäsi vauhtia. Muuten menin aika paljon kahdeksikolla ravia, niin tuli taivuteltua molempiin suuntiin. Raine meni Jöötillä samoja juttuja, mitä mekin. Otin vielä harjoitusravia ilman jalustimia, mikä sujui mukavasti, kun ruunimus vaan muisti pitää sen päänsä alhaalla. ;) Paremmin sen kyllä sainkin myötäämään tuolla tyylillä. Otettiin vielä laukkaa, jonka aikana Suvi tuli tyttärensä kanssa katsomaan hevosia. Jack otti hyvin omahyväisesti kehut ulkonäöstään vastaan. xD Oli kyllä juuri sennäköinen, että tiesi häntä kehuttavan, mutta oli kuin ei huomaisikaan Suvia ja Rinjaa. :D Itserakas tyyppi. ;) Jatkettiin laukat loppuun, meni tosi mukavasti, vaikkakin laiskasti. :D Loppuverkat vielä ja sen jälkeen ruuna pesulle. Enimmät kuivattuani laitoin Jackin solariumiin kuivattelemaan ja puhdistin varusteet. Raine putsasi Jöötin kamat ja harjasi Papun. Annettiin hevosille kivennäiset ja vietiin takaisin laitumelle. Jackiltakin jätin loimen pois, kun on niin viileää, eikä laitumella yhtäkään paarmaa näkynytkään. :) Laitettiin vielä vettä lisää laitsalle. Raine siivosi karsinat tallissa, lakaisi käytävän ja putsasi pesupaikan. Mä imuroin tallikämpän ja rehukarsinan sekä pyyhin vähän paikkoja.

6.7.2008 Sunnuntai:
Haettiin hevoset talliin ja harjattiin ruunat. Jack yritti tänään pyöriä boksissa satulavyötä laittaessa eli täytynee kuitenkin taas laittaa se kiinni. ;) Selkään nousussakin ruunimus vähän liikuskeli, joten Raine tuli Jöötillä eteen, että pääsin selkään. Johan se olisi ollut kolmas kerta, joka toden sanoo, jos ruuna olisi ollut fiksusti nytkin. ;) Muutoin taivuttelin vain Jackia kaikissa kolmessa askellajissa ja yritin ratsastaa ruunaa alas. Laukannostoissa oli sählinkiä, kun Jack nosti vain ravin, mutta ei laukkaa. Oli vähän muutenkin nihkeä. Lopuksi sain muutamat kivat nostot, kun nostaessa sanoin laukka, minkä poitsu on liinassa juoksuttaessa oppinut. Otettiin vielä loppuverkat, josta pesun kautta ruuna solariumiin. Raine ratsasti Jöötillä samoja juttuja, mitä mekin. Lisäksi treenailivat pohkeenväistöä. Puhdistettiin poikien varusteet ja Raine harjasi Papun. Putsailtiin paikat tallissa ja Raine ruokki hepat. Kuskattiin hepsut laitumelle.

7.7.2008 Maanantai:
Rainen aamu- ja päivätalli. Raine siivoskeli tallissa aamulla.
Illalla haettiin hevoset talliin. Harjattiin isot pojat ja satuloitiin ne. Jack oli suorastaan laiska, kun ravissa Jöötikin meni ruunan ohi. xD Kovasti yritin saada ruunaa pyöristymään, mutta se pysyy vain hetken alhaalla ja sitten pää on jo taas jossain muualla. ;) Reilusti pyysin myös Jackia liikkumaan eteen, ettei ravi jää pelkäksi hissutteluksi. ;) Laukoissa poitsu oli parempi ja laukat nousi aika hyvin. Eteen tietysti sai ratsastaa, että liike pysyi. Vireällä tuulella ollessaan nostot sujuu tietysti paremmin, kun on enemmän eteenpäin pyrkimystä, mutta kesä on ilmeisesti saanut ruunan nukuksiin. :D Otettiin vielä loppuverkat ja pesun kautta solariumiin. Heitin vielä loimen hetkeksi päälle. Raine kävi myös Jöötistä huuhtelemassa hiet ratsastuksen jälkeen. Puhdistettiin poikien varusteet ja putsailtiin paikat tallissa. Annettiin ruuat hevosille.

8.7.2008 Tiistai:
Illalla haettiin hevoset talliin. Meidän polttopuiden toimittaja soitti siinä vaiheessa ja ilmoitti tuovansa tänään kuorman puita. Yöksi ja huomiseksi on luvattu sateita, joten pakko mennä tänään laittamaan puut latoon. Jäi siis hevostenkin ratsastus, harjattiin vain pollet ja ruokittiin. Papukin tuli harjattua kahdestaan tällä kertaa. :) Hepat sai jäädä yöksi talliin, kun on viileä yö sateen lisäksi luvattu. Huomenna hepsut pääsee kentän viereen laitumelle, niin on lyhyempi matka niitä kuskailla. :)

9.7.2008 Keskiviikko:
Siivottiin hevosten karsinat ja haettiin pollet talliin. Harjattiin isot pojat ja satuloitiin. Ratsastettiin kentällä. Perustaivutteluja vain tänäänkin. Samaa siis tekivät myös Raine ja Jööti. Menin vähän aikaa harjoitusravia ilman jalustimia. Hitusen pomppuista oli kyyti, kun ruuna tykkäsi vain pää ylhäällä päästellä menemään. ;) Pätkiä toki myötäsikin ja silloin oli heti helpompi istua. Kauaa en Jackia moisella rääkännyt, enkä itseänikään, mutta tulipa taas otettua tuntumaa. ;) Laukat oli ok. Loppuverkkojen jälkeen kävin huuhtelemassa hiet ruunasta, kuivasin enimmät ja laitoin solariumiin. Putsattiin poikien varusteet ja Raine harjasi Papun. Annettiin ruuat hevosille ja vietiin ne takaisin laitumelle. Siivottiin vielä paikat tallissa.

10.7.2008 Torstai:
Haettiin hevoset karsinoihin ja harjattiin ruunat. Laitettiin varusteet ja mentiin kentälle. Perusjuttujen lisäksi harjoiteltiin pohkeenväistöä tänään. (myös Raine ja Jööti). Menin tänäänkin pätkän ravia ilman jalustimia, että kumpikin meistä saisi ravin rullaamaan. ;) Otin heti perään pohkeenväistöt ja olin varma, etteivät onnistu. Jostain kumman syystä Jack kuitenkin yllätti tänään ja väisti hienosti käynnissä. :D Oli vieläpä muodossa. ;) Raine tarkisti vielä takaa, että takajalat astui ristiin oikeaoppisesti. =) Lopuksi otettiin vielä laukat. Yhdellä nostolla ruunalla meni joko askeleet sekaisin tai sitten se heitti pienen pukin. ;) Tuli 2 pomppua vain peräkkäin, eka oli laukannostosta ja toinen sitten jommasta kummasta edellä mainitusta vaihtoehdosta. ;) Loppunostot meni kuitenkin ongelmitta ja ruuna meni ihan mukavaa laukkaa. =) Otettiin loppuravit pitkällä ohjalla, niin ruunimus sai venyttää ja loppukäynnit käytiin kävelemässä maastossa. Hyvin kuivuikin maastolenkillä, joten vain satulan kohta täytyi huuhdella hiestä. Kuivasin enimmät ja poitsu kuivatteli solariumissa. Raine oli ratsastuksen jälkeen myös Jöötin huuhdellut ja laittanut solariumiin kuivumaan. Putsattiin poikien varusteet ja Raine harjasi Papun. Ruokittiin hevoset, vietiin takaisin laitumelle ja putsattiin paikat tallissa.

11.7.2008 Perjantai:
Käytiin vain laitumelle päin ruokkimassa hevoset ja laittamassa sadeloimet päälle. Ukkospilvet lähestyi koko ajan, joten ei olisi päässyt ratsastamaankaan. Vettä tulikin sitten aivan saavista kaatamalla vähän ajan kuluttua. =/

12.7.2008 Lauantai:
Tuli rankkoja sadekuuroja päivän mittaan, joten hepat pääsi kahden maissa talliin kuivattelemaan. Annettiin heinät niille ja Papulle Raine laittoi loimen, kun sillä raasulla ei ole sadeloimea vielä. Illalla käytiin harjaamassa hevoset. Mulla meni Jackin harjaamisessa sen verran aikaa, että Raine ehti harjata Jöötin ja Papun. :D Vietiin hepat kentälle ja päästettiin Papu irti. Isoja hevosia taluteltiin hetki. Papu vain jäi nurkkaan seisomaan ja ihmettelemään, että mitäs me täällä tehdään. ;) Päästettiin isotkin hepat irti ja juoksutettiin niitä hetki. Ensin Papu vain katseli ruunimusten menoa parin kierroksen ajan, mutta sitten sekin innostui juoksemaan. :D Papu lopetti juoksemisen vähän aikaisemmin kuin isommat. Eivät tulleet hikeen, kunhan saivat sopivasti iltaverryttelyn vielä. ;) Jätettiin hevoset yöksi talliin, jos sitten huomisessa CR-valmennuksessa olisi hevosissa vähän enemmän menohaluja. :D Annettiin niille lisää heinää ja ruuat. Putsattiin paikat tallissa.

13.7.2008 Sunnuntai:
Ruokittiin Lissu, Monni ja Veeti. Meidän hepat pääsi laitumelle. Vietiin myös L, M ja V ulos heinille. Siivosin vielä karsinat Rainen lanatessa kentän ja putsattiin paikat tallissa.
Kymmenen jälkeen tultiin takaisin tallille. Raine haki jonkin ajan kuluttua Jöötin talliin ja harjasi sekä satuloi ruunan. Rainen ja Jöötin tunnilla oli Jenni Piialla ja Niina Ferrarilla. Harjoittelivat tunnilla väistöjä, jotka sujui Rainelta ja Jöötiltä hyvin. :) Rainelle tuli korjauskehoitus hartioista ja käsistä, mutta muuten Jaanalla ei ollut moitittavaa Rainen istunnasta. Laukkaharjoitukset tehtiin niin, että ensin tultiin lyhyelle uralle ravissa, josta pysähdys, siitä käyntiin ja laukannosto. Nämähän onnistui Jöötiltä ja Rainelta hyvin. =) Loppuverkkojen jälkeen Raine riisui Jöötin ja vei takaisin laitumelle, kun ei Jööti hionnut juurikaan. Oli kevyt tunti. ;) Hain Jackin hetken kuluttua, kun katsoin, että alkaa tummia pilviä ilmestymään. Pian sen jälkeen alkoikin sataa, tuli ihan kunnon kuuro. Harjasin Jackin ja laitoin varusteet. Raine kävi avustamassa selkään ja ehdin kävellä vähän aikaa alkukäyntejä. Samalla yritin venytellä jalkojani. Jackin kanssa aloiteltiin samalla harjoituksella eli ravia ympäri kenttää, voltteja välissä ja lyhyellä sivulla hidastus käyntiin. Käännyttiin palan matkaa ennen aitaa kentän keskelle, josta väistettiin aitaa kohden. Jackin helpompaan suuntaan väistö meni hyvin, mutta vaikeampaan suuntaan oli vähän nihkeämpää. ;) Tein myös ravissa väistöä niin, että tulin pituushalkaisijaa kentän keskelle, josta käänsin hevosen valotolppaa kohden asettaen hevosen liikkeen suunnasta poispäin ja hitusen väistättäen takaosaa. Samalla Jaana neuvoi, että kun Jack nostaa päänsä ylös, nostan sisäohjan kevyesti ylös ja pidän sitä hetken niin, jonka jälkeen hitaasti lasken ohjan alas omalle paikalleen. Sen seurauksena poitsu laski päänsä hyvin alas. =) Näiden jälkeen keskityttiin Jackin taipumiseen eli jäin pääty-ympyrälle, jossa käynnissä ja ravissa haettiin reilua taivutusta sisäänpäin eli ruuna suorastaan katsoo sisälle. Vaihtelin useamman kerran suuntaakin. Jaanakin kävi kokeilemassa selästä, että miten Jackin oikein saisi taipumaan. Ensi kommentti oli, että onpa Jack leveä. :D Jaana meinasi, että on luullut omaa hevostaan leveäksi, mutta Jack on kyllä vielä leveämpi. xD Jack meni ihan mukavasti Jaanan alla. Heilui päänsä kanssa samalla tavalla kuin mulla eli nenä ei pysy luotiviivalla vaan käy sen alla, yllä ja missä sattuu. ;) Raviin lähtiessä hetkellisesti näytti jännittyvän, mutta nopeasti rentoutui. Jaana neuvoi, että Jackin saa hyvin taipumaan, kun sisäohjalla tekee pienen pyöräytyksen. Tuon siis ohjan lähelle kaulaa ja alakautta hitaasi pyöräyttämällä kosketan kaulaa, jonka jälkeen vien ohjan takaisin paikalleen. Sainkin kotiläksyksi harjoitella tuota, taipumista ja väistöjä. Lopuksi otettiin vielä muutama laukannosto ja sen jälkeen loppuverkat. Oli melko raskas tunti, ruunaa sai kunnolla runtata eteen, että takapääkin lähtisi mukaan. ;) Tunnin jälkeen riisuin poitsun, huuhtelin hiet ja laitoin solariumiin kuivumaan. Puhdistin varusteet ja vein Jackin takaisin laitumelle ötökkäloimen ja -myrkkyjen kanssa. Raine putsasi myös Jöötin varusteet ja annettiin hevosille kivennäiset.

14.7.2008 Maanantai:
Haettiin hevoset laitumelta ja harjattiin ruunat. Raine laittoi Jöötille huopasatulan ja ohjat riimuun ja ratsasti vähän aikaa kentällä kevyesti. Jackin otin liinaan ja juoksuttelin. Poitsu oli yllättävän reipas, vaikka ajattelin sen eilisestä olevan kovin väsynyt. Vaihdeltiin suuntaa useasti ja juoksuttelin vain käynnissä sekä ravissa. Hoidin hepsun karsinaan ja Raine harjasi Papun. Annettiin kivennäiset hevosille ja vietiin ne takaisin laitumelle. Putsattiin vielä paikkoja tallissa.

15.7.2008 Tiistai:
Illalla porukalla urakoitiin 1000 paalia kuivaheinää latoon. Oli hyvännäköistä heinää, latokuivurissa käynyttä. =) Kävin välillä heittämässä pojille kivennäiset.

16.7.2008 Keskiviikko:
Haettiin hevoset laitumelta ja harjattiin ruunat. Raine meni tänäänkin huopiksella, mutta laittoi kuitenkin suitset päähän. Jackille laitoin varusteet. Raine ja Jööti meni puolisen tuntia kentällä, käyntiä ja ravia. Jööti oli pirteän oloinen. Lopettelivat mua ja Jackia aikaisemmin. Jackin kanssa pyörin pääty-ympyrällä ja haettiin taipumista Jaanan antamien ohjeiden mukaan. Jack oli kanssa yllättävän reipas tänään ja myötäili hyvin. =) Varsinkin käynnissä sain hyvin ruunan muotoon ja taipumaan. Ravissa on vielä treenaamista. ;) Vaihdettiin suuntaakin usein. Lopuksi vielä väistöharjoituksia käynnissä. Helppoon suuntaan sujui hyvin, vaikeampaan oli nihkeää. Loppukäyntien jälkeen riisuin Jackin ja huuhtelin hiet sekä kuivasin. Putsasin poitsun varusteet ja Raine harjasi Papun. Annettiin kivennäiset pojille ja vietiin takaisin laitumelle. Putsailtiin paikat tallissa.

17.7.2008 Torstai:
Papu 1 vuotta!! =)
Tuli taas sadekuuroja illan mittaan, joten käytiin vain antamassa hevosille kivennäiset laitumella ja rapsuteltiin hepsuja.

18.7.2008 Perjantai:
Haettiin hevoset talliin ja harjattiin ruunat. Laitettiin varusteet ja mentiin kentälle. Raine taivutteli Jöötiä kaikissa askellajeissa ja harjoitteli takapään väistöä, mitä tekivät Jaanankin tunnilla. Loppuverkkojen jälkeen Raine vei Jöötin pesulle ja solariumiin kuivumaan. Jackilla ja mulla meni pidempään (yllättäen) ratsastaessa. ;) Haeskelin ruunaa taas ensin käynnissä muotoon ja taivuttelin volteilla. Ravissa pyörittiin pääty-ympyrällä ja taivuttelin Jaanan ohjeiden mukaan. Poitsu oli reipas tänään, ei juurikaan tarvinnut tuuppia eteen. Tuntuu, että ruuna alkaa häsläämään vähän, kun siltä vaatii tosissaan työntekoa. Vaihdeltiin suuntaa välillä useampaan kertaan. Annoin kävellä jonkin aikaa ja otettiin vielä kahdeksikolla ravia. Meni paremmin tuossa 8:lla, taipui paremmin ja pääosin kulki muodossa. Myös selkä tuntui toimivan paremmin. Lopuksi vielä otettiin laukat molempiin suuntiin. Reipasta oli meno tällä kertaa. ;) Nostot olikin heti hyviä, kun poitsukin oli asialla. :D Loppuverkkojen jälkeen vein Jackin pesulle ja solariumiin kuivumaan. Raine harjasi Papun ja putsattiin poikien varusteet. Annettiin kivennäiset hevosille, putsattiin paikkoja tallissa ja vietiin hepat takaisin laitumelle.

19.7.2008 Lauantai:
Haettiin hevoset laitumelta ja harjattiin ne. Raine harjasi Jöötin ja Papun sekä kävi laittamassa meidän pojille toisen laitumen kuntoon luoman toiselle puolelle. Jackille laitoin juoksutuskamat ylle ja juoksutin kentällä. Oli reipas heppa, varsinkin, kun vaadin liikettä enemmän. Sivareilla pysyi hyvin muoto yllä ja jos hetkellisesti tuijotteli kauemmas, niin liinalla sai pyydettyä poitsun takaisin alas. Vaihdoin ravissa suuntaa useasti ja pyrin pitämään ruunan taipuneena ympyrän suuntaisesti. Laukoissakin meni tosi mukavasti, jopa myötäili osaksi. =) Lopuksi otin sivarit pois ja annoin hetken ravata kumpaankin suuntaan, että saa vähän venytellä halutessaan. Hyvin pysyi muoto yllä ilman sivareitakin. ;) Välillä kävi hitusen alempanakin, mistä tietysti kehuin. Taluttelin loppukäynnit ja mentiin pesulle. Jack oli ihan hiessä etupäästä, oli rankkaa duunia. ;) Ilmakin oli niin hiostava, kun ukkosta oli vähän väliä. =/ Pesun jälkeen siirsin Jackin solariumiin kuivattelemaan ja putsasin juoksutusvermeet. Annettiin kivennäiset hevosille ja vietiin syömisen jälkeen laitumelle luoman toiselle puolelle. Putsailtiin vielä paikat tallissa.

20.7.2008 Sunnuntai:
Hevosten haku talliin ja ruunimusten harjaus sekä satulointi. Pyörittiin kentällä ja taivuteltiin hepsuja kaikissa askellajeissa. Jack meni ihan mukavasti, myötäilikin niskastaan. Raine ja Jööti lähti kentältä ja otin vielä laukat. Nousivat hyvin ja laukka oli tosi mukavan tuntuista, olisi voinut jatkaa paljon pidempään. =) En kuitenkaan eilisen jälkeen viitsinyt hirvittävästi laukkailla, parit nostot vain molempiin suuntiin ja sitten loppuverkat. Huuhtelin hiet ja siirsin poitsun solariumiin. Putsattiin hevosten varusteet ja Raine harjasi Papun. Siivottiin tallissa ja annettiin ruuat hevosille sekä vietiin takaisin laitumelle.

21.7.2008 Maanantai:
Vettä sataa. :( Haettiin hepat heti mun töiden jälkeen talliin kuivattelemaan ja laitettiin loimet päälle sekä annettiin heinää. Petterikin kävi viideltä laittamassa Jackille irronneen etukengän kiinni. Käytiin kotona syömässä ja palattiin tallille harjaamaan ja ruokkimaan hevoset. Harjattiin Papu yhdessä. Putsailtiin vielä paikkoja tallissa. Jätettiin hepat yöksi talliin, kun vesisade vain jatkui..

22.7.2008 Tiistai:
Raine kävi aamulla loimittamassa hepat ja viemässä ne laitumelle.
Neljän maissa oltiin tallilla ja haettiin hevoset laitumelta. Vettä sateli, välillä vain tihkua ja välillä enempi. Harjattiin Jack ja Jööti. Jackille laitoin varusteet ja Heli tuli pitämään tuntia. Roosa oli Lissulla meidän kanssa samalla tunnilla. Alkukäyntien jälkeen jäätiin pääty-ympyrälle ja kevyessä ravissa haettiin hevosta eteen alas. Ruuna oli nihkeä, eikä sitten millään olisi tykännyt taipua ympyrän mukaan. =/ Siitä siirryttiin suoraan laukkaan eli pääty-ympyrää laukassa. Eka nosto oli hyvä ja laukka oli rauhallista, vähän turhankin eli vauhti loppui kesken ja poitsu hidasti raviin. ;) Uudelleen nosto ja siinä vaiheessa ruunimus alkoi kiihdytellä. Oikeaan kierrokseen oikoi vain lapa edellä ja pää ulkona, ei mitään tolkkua. =/ Aina se tietysti on tuohon suuntaan huonompi taipumaan, mutta ei se nyt noin surkea ole ollut. =/ Seuraavaksi sitten otettiin puomeja eli kenttää ympäri kevyessä ravissa, ennen toista lyhyttä sivua harj.raviin, ennen puomeja käyntiin ja puomien jälkeen käynnistä takaisin raviin. Eipä onnistunut meiltä sekään, poitsu joko tykkäsi ravata puomit eli hidasti käyntiin, mutta nosti uudelleen ravin tai kiersi puomit. Siinä vaiheessa alkoi jo tuntumaan, että ei tästä oikeasti tule yhtään mitään. Jotenkin räpiköitiin tuo homma päätökseen, jonka jälkeen jatkettiin ravissa kenttää ympäri ja siirryttiin harjoitusraviin pitkällä sivulla, josta kaarrettiin kentän keskelle 2 puomin väliin ja siihen seis, josta 3 askelta peruutusta ja takaisin raviin. Ajattelin, että se onnistuu kohtalaisesti, kun itsekseen treenaillessa poitsu pysähtyy mielellään ravista paikoilleen. Peruutuksesta en ollut yhtään varma. Eipä onnistunut noista kumpikaan, pysähdykset venyi ja venyi, eikä peruutuskaan onnistunut, kun Heli käski ensin pyytää pohkeella eteen ja vasta sitten ohjalla pidättää. Tuo on sen tyyppinen hevonen, että kuuntelee mieluummin sitä pohjetta kuin ohjaa. ;) Rainekin tuli kerran avuksi auttamaan peruutuksessa ja sillä kertaa ja seuraavalla saatiin jonkinlainen peruutus aikaan. Viimeisenä otettiin laukat eli tultiin taas harj.ravissa puomien väliin, siellä laukannosto ja käännyttiin päätyä kohden. Tuo harjoitus meni jo aivan puihin, tuli väärää laukkaa tämän tästä, ristilaukkaa tai laukka ei noussut. Ihan kuin olisi ratsastanut hevosta, jolla ei ikinä ole laukattu saati ratsastettu. :( Väsynytkin Jack varmasti oli jo. Loppuverkoissa poitsu meni melkoista ravia, äkkiä siis taantui siihen, mitä oli ennen CR:a. Heliltä sain tunnista palautetta, että pitää vaatia hevoselta paljon enemmän, sen täytyy vastata mun apuihin paljon nopeammin. Ja kun jossain kohtaa tapahtuu jotain, niin sen myös kuuluu tapahtua siinä kohtaa. Ohjaa käski lyhennellä useaan otteeseen, en kyllä lyhentänyt kuin silloin tällöin. ;) Pitäisi myöskin kuulemma uskaltaa pitää edestä vaan enemmän, että sillä jäisi kiirehtiminen pois. Heh heh, ruuna onkin niin hirveästi kiirehtinyt viime ratsastuskerroilla ja varsinkin CR-valmennuksessa. xD Ei tiennyt, olisiko tunnin jälkeen itkenyt vai nauranut, niin hirveästi koko tunti meni. :( Taatusti oli hepsullekin epämukava tunti. Tyhmä minä, kun kuvittelin, että Jack kestäisi Helinkin valmennukset, kun se on niin rauhoittunut ja muuttunut huomattavasti. :( Nyt sitten saa jännittää, että onko huomenna ratsastaessa millainen, valuiko kaikki CR:n myötä tehty työ hukkaan.. Meidän tunnin aikana tuli vettä välillä reippaastikin, joten oltiin melkoisen märkiä. Huuhtelin vain satulan alta ja hiekat jaloista + mahan alta ja kuivasin karsinassa enimmät. Heitin loimen selkään. Raine oli Heidin ja Rapin kanssa samalla tunnilla ja menivät samat harjoitukset, jotka mekin. Jöötikin oli alkanut väsyä, joten viimeiset laukat ei olleet enää niin hyvin nousseet. CR-oppien avulla tuli kuitenkin hyvä nosto eli Raine nostaa sisäkäden ylös juuri nostohetkellä ja laskee sen heti sen jälkeen alas. Sillä Jööti "nousee" ylöspäin ja lähtee paremmin laukkaan. =) Pari hyvää peruutusta oli tullut heilläkin. Raine huuhteli Jöötin pesupaikalla, hikiviilalla veteli enimmät vedet ja Jööti pääsi solariumiin kuivattelemaan. Putsattiin poikien varusteet ja harjasin Papun. Huomasin, että Papulla on masun alla valkoinen läiskä. :D Mahtaa tuosta miekkosesta tulla hauskanvärinen. ;) Putsailtiin vielä paikkoja tallissa ja vaihdettiin ruunimuksille kuivat loimet yöksi.

23.7.2008 Keskiviikko:
Raine kävi aamulla viemässä hepat ulos, aurinkoa vihdoin luvattu!
Illalla tallille ja hevosten haku laitumelta. Harjattiin ruunat sekä satuloitiin. Pyörittiin kentällä, Raine ja Jööti vähän vähemmän aikaa kuin me. Alkukäyntien jälkeen ravailtiin ja tehtiin voltteja kumpikin hevosilla. Toimittiin Jackin kanssa samalla Jöötille "veturina". ;) Ravin jälkeen otin pysähdyksiä useampia. Ekalla meinasi jyräillä mun pidätteistä huolimatta, tarjosi väistöjä ja yritti hiipiä eteen, mutta Jaanan neuvomalla keinolla pysähtyi. Odoteltiin hetki ja siirryttiin takaisin käyntiin. Pysähdys parani kerta kerralta, tuli paljon kevyemmin ja helpommin. Kokeilin myös peruutusta, ensin puolipidäte, jonka jälkeen pohjetta ja ohjista pidäte ja ruuna peruutti. Muutaman kerran peruuteltiin ja onnistui kerta kerralta paremmin, ei juuri tarvinnut ohjista pidätellä. Toisin kuin eilisessä valmennuksessa ei mikään tepsinyt. ;) Mentiin toiseenkin kierrokseen ravit, myötäili ihan kivasti, samaten tuossa käynnin aikana. Lopuksi vielä nostin kahdesti laukan kumpaankin kierrokseen ja laukkasin parin pääty-ympyrän verran kerrallaan. Meni aika mukavaa laukkaa, suht rauhallista. Kaukana eilisestä kaahottelusta. Ei siis onneksi tullut pysyvää vahinkoa eilisestä valmennuksesta. ;) Loppuverkat vielä ja hoidin poitsun karsinaan. Raine ja Jööti lähti meidän laukkojen aikaan kentältä, hekin ehtivät vielä treenailla peruutusta ja laukkasivat pätkät, jonka jälkeen loppuverkat. Paarmoja oli kiitettävästi. =/ Jackista huuhtelin vain sienellä karsinassa hiet ja kuivasin enimmät. Jööti ei ollut juurikaan hionnut, joten Raine ei sitä pessyt. Puhdistettiin poikien varusteet ja Raine harjasi Papun. Oli pikkumies piehtaroinut toisen kylkensä. ;) Raine pesi pesupaikan, annettiin ruuat hevosille ja kuskattiin pollet laitumelle.

24.7.2008 Torstai:
Käytiin ruokkimassa vain hepat ja viemässä vettä laitumelle. Samalla suihkittiin ötökkämyrkkyä.

25.7.2008 Perjantai:
Hevosille ruuat tänäänkin sekä lisää vettä laitumelle.

26.7.2008 Lauantai:
Aamulla käytiin hakemassa meidän hevoset talliin, kun luvattiin lämmin päivä, niin saavat tallissa levätä, rauhassa paarmoilta. Illalla käytiin laittamassa ötökkämyrkkyä, antamassa kivennäiset ja vietiin hevoset laitumelle.

27.7.2008 Sunnuntai:
Kevyt päivä vielä tänään hevosilla. Meillä meni päivä asuntomessuilla Vaasassa, joten käveleminen ja lämmin sää verotti voimia. Piti jopa nukkua hetki ennen tallille menoa. ;) Käytiin antamassa ruuat hevosille laitumelle ja vietiin lisää vettä.

28.7.2008 Maanantai:
Rainekin palasi taas töihin. ;) Illalla Raine kävi hakemassa mun kanssa hepat talliin ja lähti sitten porukoidensa kanssa Seinäjoelle autoa vaihtamaan. Tuli sitten heillekin Honda. ;) Harjasin ensin Papun. Pikkumies hiukan vastusteli taas tuon oej puhdistuksen kanssa, mutta kun totesi, että pakko on vaikkei taho, niin siivosti seisoi jalka ylhäällä. :) Harjatessa totesin, että Papu on taas kasvanut. :D Takakorkeutta sillä on varmaan lähemmäs 140 cm jo ja säkää muutaman sentin vähemmän. Niin se vain kasvaa. :) Papun jälkeen harjasin Jackin ja juoksutin hetken liinassa kentällä. Paarmoja oli taas vähän väliä hevosen kimpussa. =/ Poitsukin oli aika laiska ravailemaan, laukkaan en sitä edes patistellut. Kevyttä lönköttelyä vain. Huomenna suunnittelin ratsastavani, ellei ole hirveän kuuma. Talutin käynnit ja hoidin poitsun karsinaan. Harjasin vielä Jöötin, Rainekin ehti tulla auttelemaan Jöötin hoidossa. Annoin kivennäiset hevosille ja putsailtiin paikkoja tallissa. Vietiin hevoset laitumelle ja Raine vei vielä vettä sinne mun siivotessa karsinat.

29.7.2008 Tiistai:
Haettiin hevoset laitumelta ja harjattiin ruunat. Raine laittoi vaan huopiksen ja ohjat riimuun Jöötille. Jackille laitoin varusteet. Raine ratsasti kentällä reilut puoli tuntia, käyntiä ja ravia, peruutuksia ja väistöjä. Hyvin meni, vaikka Jööti oli vähän laiskanpulskea. ;) Jackin kanssa treenattiin pysähdyksiä ja peruutuksia. Ihan jees, vaikka peruutukset olikin useimmiten vinoja. Mentiin ravia myös ilman jalustimia. Laukat otin aika lyhykäisesti, hyvin menivät. =) Loppuverkat vielä ja sitten pesulle. Laitoin Jackin solariumiin ja putsailin varusteet. Raine harjasi Papun ja putsailtiin paikat tallissa. Annettiin ruuat hevosille ja vietiin takaisin laitumelle.

30.7.2008 Keskiviikko:
Hepat sai tänään vaparin, kun meillä oli muita menoja, käytiin antamassa kivennäiset laitumella ja vietiin lisää vettä.

31.7.2008 Torstai:
Lämmin päivä tänään, joten hevosille vain lisää vettä laitumelle sekä kivennäisten anto.