Huhtikuu

30.4.2011 Lauantai:
Illalla siivottiin karsinat ja laitettiin heinät + ruuat valmiiksi. Haettiin hevoslauma talliin. Harjattiin omat pojat. Jackille laitoin ajovermeet ylle ja mentiin kentälle. Pysähdyksiä, väistöä, avoa ja sulkua. Ravuutin ympyrällä itse ollen ohjien päässä ympyrän keskellä. Otettin molempiin suuntiin pätkä laukkaakin. Silloin mäkin jouduin juosta, en ihan noin pienelle ympyrälle viitsinyt jätkää pakottaa. ;) Loppukäynnit ja hoidin karsinaan. Raine oli jakanut iltaheinät hevosille. Varusteiden puhdistus, paikkojen putsaus ja iltaruokien jako hevosille.

29.4.2011 Perjantai:
Raine oli huolehtinut karsinat aamulla kuntoon. Illalla haettiin pojat talliin ja aloiteltiin harjausta. Alkoi tulla porukkaa siihen malliin tallille, että mentiin kesken harjauksen irtojuoksuttamaan ruunat kentälle. Ei mitään isompaa riehumista, oli leppoisia kaviokkaita tällä kertaa. ;) Annettiin poikien hetki syödä vihreää kentän viereisellä pellolla ja hoidettiin sen jälkeen ruunat karsinoihin.

28.4. Torstai:
Raine oli hoitanut poikien hommat aamulla. Hain Jackin talliin, harjasin ja satuloin. Ratsastin kentällä. Pysähdykset onnistui aika kivasti tänään. Ravissa ihan jees, mitä nyt samaan aikaan kentällä oleva Jööti vähän sekoitti ruunimuksen ajatuksia. ;) Jenni siis ratsasti Jöötillä ja tykkäsi kovasti Järkäleestä. :) Menivät kaikki askellajit läpi ja ottivat väistöjä. Jackin kanssa käytiin kävelemässä loppukäynnit maastossa ja hoidin poitsun karsinaan. Puhdistin varusteet.

27.4.2011 Keskiviikko:
Raine oli siivonnut karsinat aamulla. Hain Jackin karsinaan ja harjasin. Oli vähän kiire aikataulu, joten kävin ruunan irtojuoksuttamassa maneesissa. Laitoin puomejakin poitsulle, joita jätkä meni nätisti vasempaan kierrokseen. Oikeaan kierrokseen ruunan mielestä ei ollut mitään järkeä ylittää puomeja, yritti väistellä niitä parhaansa mukaan. :D Saatiin jokusia ylityksiä tähänkin suuntaan. Nauratti, kun vasempaan kierrokseen jätkä meni hienosti puomit ja nosteli jalkansa vielä oven välistä tulevien auringonsäteidenkin yli kuin ne olisi puomeja. :D Annoin lopuksi laukkailla puomit kerättyäni pois. Hieman tuli hiki. :) Talutin loppukäynnit tallinpihassa ja hoidin poitsun karsinaan. Laitoin loimen hetkeksi ylle, kun vein tavaroita ym. paikalleen. Jööti oli pegasos-asiakkailla käytössä.

26.4.2011 Tiistai:
Raine oli siivonnut karsinat. Roosalla oli Jöötin hoitopäivä. Iso ruuna saikin pesun tänään. :) Jackin harjasin ja laitoin juoksutusvarusteet. Juoksutin kentällä. Pyysin liikkumaan reippaasti, josta seurauksena hikoaminen. Loppukäynnit ruuna sai kävellä liinan jatkona ja hoidin sitten karsinaan. Pyyhin hikikohdat, loimitin aj puhdistin varusteet.

25.4.2011 Maanantai:
Hevosille aamuheinien jako. Raine vei tarhoihin vedet, mä täytin päiväheinäsäkit. Ruuat hevosille ja odoteltiin, että saavat syötyä. Kuskattiin hepat ulos ja siivottiin Hannin, Juuson sekä meidän poikien karsinat. Laitettiin heinät ja ruuat turvotusta vaille valmiiksi. Raine lakaisi käytävän.
Illalla tallille. Ihanan lämmin ilma, liki 21 lämmintä. :) Roosa oli juuri harjaamassa Jöötiä ja laittoi ruunalle huopiksen sekä suitset. Raine oli mukana kävellen, kun kävivät pienen lenkin maastossa. Roosa hoiteli Jöötin jalan, joka oli jo paljon parempi. :) Hain Jackin talliin ja harjasin sekä satuloin. Jätkä hikoili jo karsinassa lämpimän kelin vuoksi. =/ Ratsastin reilut puoli tuntia kentällä. Hieman paremmin toimi pidätteet, mitä eilen. Ravissa ei kylläkään ollut nyt niin kiva. Välillä käynnissä tuntui tosi hyvältä ja ajattelin, että tästä se varmaan pysähtyy tosi helposti, niin eikä mitään. :D Olen kokeillut myös varuilta nostaa jalkani hitusen irti kyljistä pysähdyksessä, etten varmasti anna pohjetta samaan aikaan, eikä sekään ole muuttanut mitään. Jätkä on sen oloinen, että tee sä siellä selässä mitäs lystäät, niin mäkin teen. ;) Mokoma vain huokii, kun kuski yrittää pitää kurissa. :D Ettei se siis ainakaan stressaa mitenkään. Tarkkana kyllä sai olla, ettei käynnissä yhtään pääse kiirehtimään. Talutin loppukäynnit tallinpihassa ja hoidin jätkän karsinaan. Pyyhin hikikohdat ja puhdistin varusteet.

24.4.2011 Sunnuntai:
Raine kävi aamulla siivoamassa poikien karsinat ja laittamassa kaikki valmiiksi. Menin vähän ennen kuutta tallille ja turvotin iltaruuat. Hain Jackin, harjasin kurat pois ja satuloin. Vaihdoin kuparirollerin kuolaimeksi ja mentiin kentälle. Pyörittiin vajaata puolta kenttää, kun Hanni oli toisessa päässä ja siellä oli puomit. Ei me isompaa tilaa tarvittukaan, kun paljolti treenattiin noita pysähdyksiä. Suunnittelin selkeästi pysähdykset että ensin istunta jarruttaa, ellei auta, nätti, pieni pidäte, ellei auta, vähän pidempi ja isompi pidäte ja ellei vieläkään, niin sitten kunnolla ohjista pidäte, että varmasti pysähtyy. Heti, kun pysähtyi, annoin löysää ohjista. Jokunen kerta tuli niin, ettei tarvinnut tuohon pahimpaan pidätteeseen turvautua, mutta aika pitkälti meni siihen. Jouduin ihan kuolainta samalla liikuttamaan suussa, ettei pysty puremaan siihen kiinni. Tuntui tosi ilkeältä olla noin topakkana, mutta ei auttanut muukaan. Jarrut on pakko löytyä, en voi muuten lähteä esim. maastoon tuolla. :( Jännä kuitenkin, että joinain päivinä kaikki sujuu loistavasti, ruuna kuuntelee hyvin myös pidätteitä, mutta nyt on taas pidempään ollut tällainen menovaihe. Ja vaikka tein viimeisenä tuon ison pidätteen, niin ei jätkä siitä vetänyt herneitä nenään. o.O Ei tullut mitään "kohtausta", että nyt se nappasi mua suusta. Mä nimittäin ihan odotin, että se jännittyy tuollaisesta ja alkaa juosta alta pois. Mutta ehei, muuten jätkä olikin tosi kivan oloinen, esim. ravissa haki mukavasti pyöreäksi ja ohjalle. Pidin käden niin vakaana kuin pystyin ja ohjia käytin vain pidätteisiin. Pyöreydenkin hain hevoseen pohkeella. Mielestäni yhtään kevyemmäksi jätkä ei tuon reilun puolen tunnin aikana tullut, mutta katsotaan ensi kerralla sitten lisää. Keli oli kyllä ihana, n. 18 astetta lämmintä ja aurinko paistoi. Sai ratsastaa t-paidassa ja tarkeni hyvin. :) Jackillekin tuli hieman hiki, kun oli niin lämmin, vaikkei paljon ravattu, lähinnä vaan käveltiin ja seisottiin. :D Talutin loppukäynnit ja hoidin poitsun karsinaan. Riisuin, harjasin, pyyhin jätkän läpi ja loimitin kevyellä fleece-verkkoloimella. Pesin vielä Jackin hännän ja suihkin täyteen vetrolin shinea. En ole viitsinyt häntää harjata muutamaan päivään, kun joka päivä jätkä on piehtaroinut ja häntä on sen vuoksi takkuinen sekä likainen. Olisi irronnut niin kovin jouhia, etten raaskinut selvittää sitä. ;) Putsasin Jöötin kaviot ja huomasin oik. etusen turvonneeksi. Jööti käveli kyllä hyvin, että joku pieni haava jalassa varmaan on ja se on kerännyt kudosnestettä jalkaan. Soitin Rainelle ja hän tuli hoitamaan vielä Jöötin jalan. Puhdistin Jackin varusteet ja lähdettiin sitten kotiin.

23.4.2011 Lauantai:
Hauskaa pääsiäistä! =)
Illalla tallille. Siivottiin poikien karsinat. Laitettiin heinät sekä ruuat valmiiksi kaikille. Haettiin omat pojat talliin ja harjattiin ne. Jack taas piehtaroinut… Jackille laitoin ohjasajovermeet ylle ja mentiin kentälle. Pysähdyksiä, peruutuksia ja voltilla ravia. Toimi samaan tapaan kuin maastakin eli pysähdyksen jälkeen oli heti lähdössä liikkeelle. Maasta käsin olikin helppo sanoa, että ei kuule onnistu vaan odotat, kunnes saat luvan. ;) Lopuksi jo seisoikin kuuliaisesti paikallaan ja lähti liikkeelle vasta pyynnöstä. :) Vein Jackin karsinaan, Raine oli tuonut sillä välin hevosia talliin. Pesin Juuson jalat ja Karlan etuset, että Raine sai laitettua BOT:t jalkoihin. Vetäisin vielä pölyharjalla molemmat hepat, niin viitsi laittaa talliloimen ylle. Hevosille heinät sekä ruuat ja putsattiin paikat sekä ajovermeet.

22.4.2011 Perjantai:
Siivottiin poikien karsinat. Raine laittoi heinät ja ruuat valmiiksi, jonka jälkeen lähti kotiin jatkamaan pihahommia. Mä hain savisen Jackin talliin ja harjasin jätkän. Laitoin varusteet ja otin porkkananpaloja taskuun. Ajattelin kokeilla positiivista vahvistamista pysähdyksien treenaamisessa. Eipä auttaneet nekään. :( Idea oli, että Jack saa namin pysähdyttyään ja malttaisi seistä paikallaan namia mutustellessaan. Alkoi hissukseen hiippailla eteenpäin, kuten ennenkin. Ravattiin vähän, siinä jätkä oli ihan ok. Ravin jälkeen yritti taas lämmetä. Tuntui, ettei pidätteet juuri hidastaneet hevosta. On se ihme otus! Hoidin poitsun loppukäyntien jälkeen karsinaan, riisuin, otin pyyhkeellä pölyt pois ja puhdistin varusteet.

21.4.2011 Torstai:
Raine oli aamulla siivonnut karsinat ja laittanut kaikki valmiiksi. Illalla haettiin pojat talliin ja harjasin nopeasti Jackin. Juoksutin hetken liinassa kentällä. Raine harjasi myös Jöötin ja lähdettiin kotiin.

20.4.2011 Keskiviikko:
Raine oli siivonnut karsinat aamulla ja laittanut heinät sekä ruuat valmiiksi. Hain Jackin talliin jalkapesun kautta, harjasin ja satuloin. Huuhdoin loimesta pahimmat kurat pois. Ratsastin kentällä reilut puoli tuntia. Jätkä oli kivanoloinen ravissa, haki mukavasti ohjalle ja alas. Välillä hakee vähän liiaksikin ohjalle, tuntuu turhan raskaalta narujen päässä ajoittain. Tuli kuitenkin kivoja pikkupätkiä. :) Hoidin ruunan karsinaan ja putsailin, myös varusteet. Jööti oli pegasos-asiakkailla käytössä ja pääsi pienelle maastolenkille. :)

19.4.2011 Tiistai:
Raine oli aamulla siivonnut karsinat ym. Illalla tallille. Jalkapesut, harjaus ja pyyhkeellä loppupölyjen puhdistus karvasta. Varusteet ylle ja kentälle. Olen hommannut itselleni töihin humantool-nimisen istuimen ja musta tuntuu, että se auttaa myös satulassa istumiseen. Tuntui, että ryhti oli parempi ja mä sain kevyessä ravissa vatsalihakset kipeäksi niin, että pakko oli välillä ottaa käyntipätkä. xD Jätkä oli yllättävän kiva ratsastaa, ehkäpä mun parempi ryhti edesauttoi asiaa? Ei mitään ihmeitä tehtykään, voltteja vaan ja ympyröitä käynnissä sekä ravissa. Loppukäyntien jälkeen hoidin jätkän karsinaan. Puhdistin varusteet. Roosa ratsasti ja hoiteli Jöötin.

18.4.2011 Maanantai:
Raine oli siivonnut karsinat ja laittanut kaikki valmiiksi aamulla. Hain Jackin jalkapesun kautta karsinaan. Harjasin Jackin ja kävin maneesissa irtojuoksuttamassa. Hoidin karsinaan ja lähdin kotiin.

17.4.2011 Sunnuntai:
Rainen aamutalli. Mä jäin kotiin koiria hoitamaan. Raine kertoi, että Jack oli aamulla piehtaroinut ja päivällä ajettiinkin tallin ohi, niin mun hevonen muistutti enemmän harmaata kuin mustaa. :P
Illalla tallille. Olipas mukava harjata likainen hevonen. ;) Kävin maneesissa irtojuoksuttamassa ja loppuverkkojen jälkeen hoidin karsinaan.

16.4.2011 Lauantai:
Oltiin päivä tien päällä, ensin Lohjalta ostamassa Rainelle auto ja Laitilasta vielä koiranpentu. Roosa hoiteli meidän pojat tänään ja lupasi harjatakin ne. Poikia käytettiin päivällä sos.pedagogiseen hevostoimintaan. Kiitos kovasti taas Roosalle poikien hoidosta!! =)

15.4.2011 Perjantai:
Viideltä tallille. Raine oli karsinat siivonnut, laitettiin heinät ja ruuat valmiiksi. Haettiin hevoslauma talliin. Harjasin Jackin ja kävin irtojuoksuttamassa kentällä. Tuntui aika laiskalta, mutta sain mä silti sen hieman nihkeäksi. :D Kävin taluttamassa maastossa vielä pienen lenkin loppukäynneiksi. Raine harjasi Jöötin. Ruokittiin hepat ja putsailtiin paikat.

14.4.2011 Torstai:
Raine oli karsinat siivonnut päivällä. Hain Jackin, pesin jalat ja harjasin ruunan. Laitoin juoksutusvarusteet ja juoksutin kentällä. Otin tällä kertaa juoksutusraipan mukaan. Se saikin ruunaan hyvin vauhtia. :D Hiki tuli jätkälle ja kävin loppukäynnit taluttamassa peltotiellä. Karsinassa harjasin vähän, pyyhkäisin hiet ja loimitin. Puhdistin varusteet.

13.4.2011 Keskiviikko:
Raine siivosi karsinat päivällä. Hain Jackin jalkapesun kautta karsinaan. Harjasin ja satuloin ruunan. Ratsastin kentällä. Kohtalaisen menevä oli tänäänkin. Laukassa tein pieniä voltteja, että sain laukkaa rauhoittumaan edes vähän. Hiki tuli, loppukäynnit talutin maastossa. Karsinassa harjasin kumisualla vielä irtokarvaa pois, pyyhin hikikohdat ja loimitin. Puhdistin varusteet.

12.4.2011 Tiistai:
Töiden jälkeen ajoin Seinäjoelle ja kävin Horse Shopista hakemassa marstallin western-myslisäkin Jackille. Äkkiä kotiin vaihtamaan vaatteet ja syömään, jonka jälkeen tallille. Raine oli poikien karsinat siivonnut ja laittanut ruuat sekä heinät valmiiksi. Jack oli haettu talliin jo. Kävin viemässä yhden toppiksen pesuun. Eiköhän se kesä jo tule, että saa toppaloimet laittaa säilöön. :D Pesin Jackin jalat ja harjasin ruunan. Kävin maneesissa irtojuoksuttamassa, kun kello oli jo niin paljon. Laukkuutin aika reippaasti, että hikosi. Mukavasti lähti karva irtoamaan, joten vielä kumisualla rapsuttelin irtokarvaa. Pyyhin hikikohdat ja loimitin. Annoin iltaheinät ja vähän ajan kuluttua iltaruuan.

11.4.2011 Maanantai:
Raine oli siivonnut Jackin karsinan. Hain poitsun talliin ja pesin jalat. Autoin Rainea Hannin jalkojenpesussa, kun Rainella oli iltavuoro töissä ja myös iltavuoro tallilla. Harjasin Jackin ja satuloin. Ratsastin vajaan tunnin kentällä. Olipahan energinen poni taasen. Pysähdykset meni alkuun niin ja näin. Ravin jälkeen alkoi lämmetä taasen. Oli ihan positiivista kuitenkin, että tunsin ruunan liki koko ajan ohjien päässä eli meillä oli tuntuma! :) Kerran alkoi ravissa painelemaan pää alhaalla isoa ravia, selkään se tuntuu tosi voimakkaalta ja pontevalta. Heittää meikäläistä ihan miten sattuu, kun ravi tulee selän läpi ylös niin voimakkaana. Oli turhan pitkät jalustimetkin, niin tuntui, ettei pysty mitenkään päin selässä olemaan. Huikkasin Rainelle ohi mennessä, että pitäisi saada videokuvaa tuosta ravista, niin näkisi, mitä Jack satulan alla tekee. Onko ravi siis vain niin korkeaa vai onko se pitkää vai molempia. Liike on kuitenkin niin pontevaa ja vauhdikkaampaa kuin normiravi. Siinä on myös iso ero reippaaseen loppuraviin. Vaikka jätkä oli hirmuisen energinen, niin otin pätkän laukkaa molempiin suuntiin. Sai ruuna purkaa energiaansa. Laukassa painoi ohjalle, joten pieniä voltteja väliin, että hieman sai vauhtia hillittyä. On se niin vähän tehnyt töitä, että arvasinkin ruunan olevan reipas. Huomiselle jo suunnittelin juoksuttamista, niin saa purkaa itseään lisää. ;) Talutin loppukäynnit ja hoidin ruunan karsinaan. Pyyhin hikikohdat ja loimitin. Puhdistin varusteet, pääsi uusi Cavalorin nahkasuihkesaippuakin testiin. :) Vaihdoin vielä kuivan loimen ennen kotiin lähtöä. Pesin tallitoppiksen tänään, Raine olikin sen käynyt ottamassa koneesta pois ja vienyt kuivumaan. :)

10.4.2011 Sunnuntai:
Illalla tallille. Siivottiin karsinat ja haettiin pojat sisälle jalkapesun kautta. Jack oli tarhan kauimmaisessa nurkassa ja sain pitkään odotella, että herra viitsi kävellä kurakon läpi portille. xD En tiedä, oliko se pelkästään inhoa kuraa kohtaan vai oliko siinä lisäksi loukkaantumista, kun en eilen ollut tallilla. :D Harjattiin ruunat karsinassa ja käytiin irtojuoksuttamassa hetki kentällä. Onpa ihanaa, kun kenttä on kuiva ja liikutuskunnossa! =) Pojista huomasi, että ovat olleet kevyellä ja joitain päiviä seisoskelleet. Jackillakin perä lensi tämän tästä pukkien muodossa ja Jöötikin pukitteli joitakin kertoja. :D Talutettiin loppukäynnit ja pojat pääsi karsinaan iltaheinille.

9.4.2011 Lauantai:
Aamulla startattiin auto Tamperetta kohti ja käytiin Hevoset-messuilla. Oli mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa! Yllättävää, että varustemyyntipuoli jäi nyt jotenkin vaisuksi. Ehkä se johtui siitä, kun ei ollut oikeaa väriä tyrkyllä. xD Yhden huovan mä löysin taas Jackille tuliaisiksi. Olin siitä jo pitkään haaveillut ja nyt sattui löytymään edullisesti. :) Cavalorin nahkasuihkesaippua lähti kokeiltavaksi myös, kun sitä on kehuttu. Roosa hoiteli meidän poikien hommat tänään, pesi Jackin jalat ja harjasi ruunat. Kiitoksia paljon avusta!! =)

8.4.2011 Perjantai:
Illalla tallille. Jöötille oli karsina siivottu, Jackille siivosin. Raine laittoi hevosille ruuat ja mä laitoin heinät. Kuskattiin hepat talliin, osa jalkapesun kautta. Harjasin Jackin ja kävin pikaisesti hetken liinassa ravuuttamassa. Raine jakoi iltaheinät ja jaettiin vielä iltaruuat sekä putsailtiin paikat tallissa.

7.4.2011 Torstai:
Raine oli siivonnut poikien karsinat. Pegasos-asiakkaat toi hepat talliin. Pesin Jackin jalat ja harjasin ruunan. Käytiin peltotiellä kävelylenkki. Kovasti oli vesi noussut.

6.4.2011 Keskiviikko:
Raine oli siivonnut karsinat. Hain Jackin talliin ja pesin jalat. Harjasin ruunan ja kävin taluttamassa lenkin peltotiellä.

5.4.2011 Tiistai:
Neljän jälkeen tallille. Hain heti Jackin jalkapesun kautta karsinaan ja harjasin. Sunnuntaina tilaamani Furminatorin sain jo tänään ja se pääsi heti testiin. :) Hyvin sillä lähti irtokarva, pölykin irtosi mukavasti karvantyvestä. ;) Karva jäi tosi siistiksi, kun furminatorin jälkeen vielä harjasi normaalisti hepan läpi. Ilmajokelainen Virpi Lähteinen tuli kuvaamaan Jackia. Virpin sivut löytyy osoitteesta: http://www.anvianet.fi/tiltun/. (Jackin kuviin löytyy suora linkki kuvat-sivulta.) Jätkä oli tosi laiskanpulskea, kun pellolla kuvattiin ja juoksutin sitä liinassa. Hienohelmaa tuntui inhottavan lumen alla oleva vesi. :D Kuvaussession jälkeen hoidin poitsun karsinaan ja lähdettiin kotiin.

4.4.2011 Maanantai:
Raine oli siivonnut karsinat. Hain Jackin talliin jalkapesun kautta ja harjasin ruunan. Irroittelin taas mukavasti karvaa. Kävin maneesissa vähän aikaa ravuuttelemassa ja hoidin sitten pojan karsinaan.

3.4.2011 Sunnuntai:
Raine kävi päivällä tallilla. Kiva vesisadekeli. :( Mä jäin kotiin hoitamaan rästihommia, kun joskus nekin on vain tehtävä. =/ Raine siivosi karsinat ja kävi Roosan kanssa irtojuoksuttamassa pojat maneesissa. Saa sitten illasta vapaata.

2.4.2011 Lauantai:
Illalla tallille. Jöötille oli karsina siivottu, kun Roosa oli päivällä harjannut ja ratsastanut ruunan. Siivosin Jackille ja Raine alkoi laittamaan iltaruokia hevosille. Täytettiin vielä heinäsäkit ja haettiin hevoset sisälle. Harjasin Jackin, irroittelin taas irtokarvaa. Kävin maneesissa irtojuoksuttamassa jätkän. Laitoin taas kavaletista miehelle esteen, niin tulee tehokkaammin liikuttua sen ansiosta. ;) Oli aika kova tuuli, joten kattopressu taas lepatteli. Oli hyvää siedätystä miekkoselle. :) Hiki tuli hyppelystä jätkälle, joten loppukäyntien jälkeen loimitin tallissa. Pesarilla hoidettiin vielä polvitaive, joka on aika hyvännäköinen nyt. Raine jakoi iltaheinät hevosille. Putsailtiin paikat tallissa ja jaoin iltaruuat hevosille.

1.4.2011 Perjantai:
Roosa oli ratsastanut Jöötin tänään päivällä ja harjannut sekä hoitanut ruunan. Raine oli siivonnut Jackin karsinan päivällä. Hain ruunan karsinaan ja harjasin. Kävin hakemassa myös Jöötin talliin ja aloin sitten satuloimaan Jackia. Ratsastin kentällä n. 45 min. Olin päättänyt, että tänään sitten pysähdyksien on onnistuttava ja valmistauduin jo siihen, että jätkän kanssa voi olla erimielisyyksiä luvassa. Ensin tehtiin Kyran neliötä, kulmissa kääntö ulkopohkeella ja lisäsin kahdelle sivulle pysähdykset. Eipä siinä juuri tarvinnut olla hankalana, kun ruuna alkoi jo istunnalla hidastamaan tosi hyvin ja pidätteellä hyytyi loputkin vauhdit. ;) Jokusen kerran piti ottaa useampi pidäte, jotka suunnittelin niin, että eka on kevyt, lyhyt nimettömien liikahdus. Ellei se tuota tulosta, otetaan vähän pidempi ja rannetta enemmän mukaan. Ellei sekään vielä riitä, niin sitten käännän rannetta kunnolla ja terävästi, että varmasti tajuaa sen olevan pidäte. Sainkohan koko aikana ehkä kerran vai kaksi tehdä tuon, kun muuten riitti istunta ja pieni pidäte. Sama juttu molempiin suuntiin. Neliöstä tein ison ympyrän ja tehtiin samaa harjoitusta, mitä sunnuntain CR-valkassa eli etuosakäännöksen tapaisesti käännytään, mutta etupäässä myös jalat astuvat ristiin ja lavat liikkuu. Takapään tulee kuitenkin tehdä isompi liike, että pysytään etupääkäännöksen tapaisena väistönä. Voihan pylly, kun jätkä teki nuokin tuosta vaan. Kerran taisi tarjota mulle peruutusta ja pohkeenväistöä, mutta napakasti vaan palautin jätkän takaisin oikeaan tehtävään. Mentiinkin molempiin suuntiin ympyrällä niin, että puoli kierrosta, sitten tuo etupääkäännöksen tapainen väistö, suunta vaihtuu, puoli kierrosta ja taas samainen väistö. Koko tämän ajan jätkä oli rento ja kuuliainen, ei ollenkaan sellainen mahdoton hössöttäjä, mitä valmennuksessa. Ravissa se oli koko ajan rauhallinen, melkeinpä laiska. Sain hyvin tehtyä molempiin suuntiin kunnon taivutukset ympyrällä niin, että melkein hevosen otsa on kääntynyt ympyrän keskustaa kohden. Oikeaan kierrokseen ravasi mun mielestä paljon paremmin. Sain hyvin pohkeilla vaan ratsastaa ja jätkä tuntui pysyvän ohjien päässä. Nyt en juurikaan pyydellyt päätä alas, vaikka välillä nostikin päätä ylös, tuli hyvin taivutuksilla ja pohkeella muistuttamalla takaisin alas. Ravasin myös kahdeksikkoa, siinäkin poitsu pysyi hyvin alla. Annoin hetken kävellä pitkin ohjin ja otettiin loppuun vielä muutama pohkeenväistö molempiin suuntiin. Hitsiläinen, kun ruuna teki nekin tuosta vaan. Oli ihan hölmö tunne selässä, kun olin varautunut siihen, että se on samanlainen pinkoilija, mitä sunnuntaina ja nyt kaikki, mitä pyysin, olikin helppoa ja hevonen pysyi rauhallisena. Lopuksi vielä annoin ravata hetken pidemmällä ohjalla ja venytti hyvin itseään. En tiedä, tekikö hieronta näin hyvää vai oliko tämä vaan jätkän aprillipila mulle. :D Tosi tyytyväinen olin mieheen, eipä ole aikoihin noin helppoa ratsastus ollutkaan! Loppukäyntien jälkeen hoidin poitsun karsinaan, riisuin, harjasin ja loimitin. Puhdistin varusteet. Kävin vielä Jöötistä jokusen irtokarvan irroittamassa.