Joulukuu
1.12.2007 Lauantai:
Keijon aamutalli.
Illalla tehtiin poikien hommat ja haettiin hevoset talliin. Harjattiin pojat ja
satuloin Jackin. Ratsastin n. 45 min kentällä. Taivuttelin vain käynnissä ja
ravissa. Oli todella rauhallista ravia, sai melkeinpä tuuppia eteen tänään. :D
Lopuksi vielä vähän harjoiteltiin pohkeenväistöä aitaa apuna käyttäen, kun ei
ole hetkeen väistöjä tullut harjoiteltua. Hyi mua. ;) Vaihtelevalla
menestyksellä väisti, välillä oltiin kyllä ihan mutkalla. ;) Täytyy vain
treenata lisää. Käveltiin loppukäynnit ja hoidin pojan karsinaan. Loimitin myös.
Puhdistin varusteet ja laitettiin lisää heiniä hevosille. Siivottiin paikat
tallissa ja ruokittiin hepat.
2.12.2007 Sunnuntai:
Hevosten aamuruokinta ja loimitus. Kastelin heinät Rambolle + Matskulle.
Raine vei tarhoihin vedet + heinät. Kuskattiin hepat ulos. Siivottiin vielä
paikat tallissa. Olipas järkky tuuli! =/
Kolmen jälkeen takaisin tallille ja siivottiin ensin Jackin karsina. Hain ruunan
talliin, harjasin ja satuloin. Heidi S. oli Rambolla meidän kanssa
valmennuksessa. :) Ensin kevyessä ravissa ravattiin kenttää ympäri (ei ihan
päästä päähän) ja joka kulmassa tehtiin voltti. Siitä siirryttiin
harjoitusraviin ja yhdessä nurkassa ratsastettiin voltti, josta uralle palatessa
pysähdys. Aika hyvin oli kuulolla, tietysti vielä nopeammin olisi voinut
reagoida. Sama harjoitus kumpaankin suuntaan. Seuraavaksi pitkillä sivuilla
harjoiteltiin pohkeenväistöä. Olipa hyvä, että eilen olin tätä harjoitellut. ;)
Meni jo paljon paremmin, mitä eilen. :) Ravailtiin vielä vähän aikaa
pääty-ympyrällä tarkoituksena saada hevoset venyttämään itseään. Sitten enää
loppukäynnit. Heli kehui, että ruunimus meni erittäin hyvin tänään ja
pohkeenväistötkin sujui, kun en yrittänyt liikaa poikittaa Jackia. Olin erittäin
tyytyväinen itsekin, poitsu oli todella rauhallinen tänään ja ravi oli erittäin
mukavaa istua. =) Joutui taas vähän tuuppimaan eteenkin, välillä tuntui vauhti
loppuvan kokonaan. :D Kiva, että vaihteeksi näinkin päin. ;) Kerran säikähti
kunnolla ja hyppäsi laukalle, kun katolta tippui lunta. Jack on vain niin hidas
ison massansa kanssa, että ehdin jo hoksata ruunan lähtevän. ;) Hoidin pojan
karsinaan loppukäyntien jälkeen, harjasin vähän ja loimitin. Oli jonkin verran
hionnut ryntäiltä ja kainaloista. Puhdistin poitsun varusteet ja harjattiin
Tohtori. Tuotiin lisää heinää hevosille ja annettiin ruuat. Otin Jackilta vielä
loimen pois ennen kotiinlähtöä.
3.12.2007 Maanantai:
Lähdin koulusta aiemmin, että ehdin ajoissa tallille. Raine oli jo laittanut
kaikki valmiiksi ja haki Tohtorin tarhasta. Pari kertaa ruuna mietti, mutta
sitten meni suoraan koppiin. Eläinlääkäri jo odottelikin porukoilla ja eka
rauhoittava piikki annettiin kopissa. Otin pojan ulos ja takapihalla annettiin
loput vaadittavat piikit. Niin Tohtorikin nukahti ikiuneen, meni yhtä nätisti
kuin Lumo aikoinaan. Isä hautasi Tohtorin Lumon viereen (onneksi on kaivurit
omasta takaa), saavat pojat nyt yhdessä laukkailla vapaana, ilman kipuja ja
tuskaa. Ikävä tietenkin jäi, rankkaa tämä on vain joka kerta. :( Vietiin koppi
takaisin tallille ja otettiin Tohtorin tavarat autoon. Siivottiin karsinat ja
haettiin Jack sekä Deli talliin. Käytiin kotona välillä syömässä ja tultiin
hoitamaan Jack. Oli niin liukasta, etten uskaltanut liikuttaa, kun hokkeja on
vain 4 per kenkä vielä. Ensi kengityksessä laitetaan 3 lisää, niin on yhteensä 7
per jalka. Jack tuntui olevan ihmeissään Tohtorin puuttumisesta ja olikin koko
harjauksen ajan meidän kanssa seurustelemassa. Tietysti sekin ikävöi kaveriaan.
:( Annettiin vielä ruuat Jackille ja Delille ja putsattiin paikat tallissa.
4.12.2007 Tiistai:
Tallilla töissä taas. Aamulla ruokin hevoset ja loimitin. Vein Rambon +
Matskun tarhaan heinät, Raine vei muihin tarhoihin heinät ja vedet. Kuskattiin
hevoset ulos. Jack hirnahteli aamulla aina, kun menin esim. heinälatoon tai ulos
viemään heiniä. En tiedä, luuliko raukka, että Tohtori on siellä jossain
piilossa vai onko se nyt Tohtorin puuttuessa sitten niin kovasti meidän perään.
Aamulla se kyllä antoi loimittaa heti, kun yleensä siirtyy aina takaseinälle
vastalauseena loimelle. ;) Mutta nyt tykkäsi vain olla mun kanssa. Toivotaan,
että pojalla kaipaus hellittää muutamassa päivässä, onneksi on muita hevosia
ympärillä. Raine jakoi päiväheinät.
Lähdin päivällä töistä jo, kun lähdin Keskiselle naisten kanssa tuhlaamaan. ;)
Raine illalla siivosi Jackin karsinan, harjasi ruunan ja kävi kentällä
taluttelemassa. Raine antoi ruuat ja siivosi tallissa.
5.12.2007 Keskiviikko:
Hevosten aamuruokinta. Loimitin Lissun ja Delin. Sadetta lupasivat vasta
illalle, niin ei muita hevosia loimitettu. Vein heinät takatarhaan ja Raine vei
muihin tarhoihin vedet + heinät. Kuskattiin hevoset ulos. Siivosin Delin
karsinan ja putsasin paikat tallissa. Raine jakoi päiväheinät.
Olin yksin tallilla illalla, kun Raine on Tampereella siskonsa luona. Siivosin
Jackin karsinan ja hain Delin talliin. Roosa ystävällisesti toi Jackin talliin,
kiitos siitä. :) Jack oli juossut tarhassa sen verran, että oli myös hiestä
märkä, eikä vain sateesta. =/ Höyrysi koko hevonen ja lavoissa oli vaahtoa
spurttailun seurauksena. =/ Toivotaan, että saataisiin pojalle pian kaveri
tarhaan, niin Jack pysyisi rauhassa tarhassa. Harjasin sitten vain vähän ja
heitin loimen päälle. Jätin Jackin kuivumaan karsinaan ja menin siksi aikaa
pesemään Jackin harjat ja putsasin myös satulan. Ruokin Jackin ja Delin reilun
tunnin kuluttua. Jack oli melkein kuiva, vain vähän nihkeä, mutta vaihdoin
sitten kuivan loimen vielä yöksi päälle. Toin lisää heinää ja putsasin paikat
tallissa.
6.12.2007 Torstai:
Hyvää Itsenäisyyspäivää! =) Tuli 6 vuotta tänään siitä, kun ensimmäinen oma
hevonen ostettiin eli Lumo. Keijon aamutalli.
Illalla tein Jackin hommat ja hain Delin talliin, Roosalle kiitos taas Jackin
hausta. :) Pesin Jackin, oli mahaan saakka kurassa. =/ Siinä meni tovi jos
toinenkin pestessä. Harjasin poitsun ja ruokin Delin sekä Jackin. Putsailin
paikat tallissa ja toin lisää heinää molemmille.
7.12.2007 Perjantai:
Vettä sataa. :( Illalla siivottiin Jackin karsina ja haettiin Jack + Deli
talliin. Pestiin Jack, oli mahaan saakka kurassa, vähän vähempi onneksi, mitä
eilen. Harjattiin poitsu karsinassa ja ruokittiin se + Deli. Raine vei lisää
heinää ja putsattiin paikat tallissa.
8.12.2007 Lauantai:
Keijon + muiden aamutalli.
Illalla kotiuduttiin kahdeksan maissa hevosen kokeilu- ja hakureissulta. Jackin
karsina oli onneksi jo siivottu, poitsu otettu karsinaan ja pesty. Jouduin
kumminkin pesemään uusiksi, oli mahanpohja täynnä märkää kuraa. =/ Kuivasin
enimmät ja harjasin poitsun. Uuden hepan kanssa haistelivat toisiaan, Jack
yritti olla vähän miestä ja elvistellä. ;) "Jööti" ei onneksi piitannut
Jackista, tyytyi vain vähän luimimaan. ;) Useampi ihminen kävi jo ruunaa
katsomassa, tyynen rauhallisesti Jööti otti katselijat vastaan. :) Hienosti
poika oli matkustanutkin, ei yhtään ollut hionnut ja karsinassa saman tien alkoi
etsimään heinänkorsia turpeen seasta. :) Komeaksi ja rauhalliseksi ruunaa
kehuttiin ja sitä se tietysti onkin. ;) Jack oli hauska, kun ihmiset katseli
Jöötiä, niin poika yritti kurkotella ihmisiä kohti ja selvästi huomauttaa, että
minäkin olen täällä ja minuakin saa katsella sekä kehua. :D On vähän itserakas
ruunimus meillä. ;) Tuotiin pojille sekä Delille heinää ja Raine laittoi vielä
vettä Jöötille. Annettiin ruuat ja putsattiin pesupaikka.
9.12.2007 Sunnuntai:
Hevosten aamuruokinta ja loimitus. Kastelin Matskulle ja Rambolle heinät,
Raine vei vedet + heinät tarhoihin. Kuskattiin hevoset ulos, vietiin samaan
aikaan Jööti sekä Jack. Ei ruunat olleet millänsäkään toisistaan. Jack tuntui
olevan ihan ymmällään Jöötin seistessä takana, että täytyisikö sitä väistää vai
pitäisikö se komentaa pois, vai mitä ihmettä. :D Ei meinannut ruuna todeksi
uskoa, ettei Jööti tee mitään. Odotti tietysti, että se on samanlainen kuin
Tohtori, joka pomotti tämän tästä. ;) Kerran haistelivat toisiaan heinäläjällä,
mutta siinä se. :) Täytyy toivoa, että nyt Jack pysyisi rauhallisena illalla
tarhassa, kun Jöötikin on rauhassa.
Illalla siivottiin poikien karsinat ja haettiin hevoset talliin. Jack käveli
aidan viertä, joten rauhallisempi oli tänään, kun oli kaveri tarhassa. :) Pesin
ensin Jackin jalat ja mahanalustan sekä kuivattiin Rainen kanssa enimmät vedet.
Raine pesi myös Jöötin jalat. Ruunaa vähän hirvitti pesupaikka ensin, puhalteli
ja varovasti käveli. Rapsuttelin ruunaa Rainen pestessä ja juttelin pojalle,
niin nopeasti rauhoittui. Äkkiä tulee tuokin paikka tutuksi näillä keleillä. ;)
Harjattiin pojat ja kokeiltiin Jöötille uusia kuivatusloimia. On jotain heittää
päälle, jos ratsastaessa hikoaa tai muuten kastuu tms. Jöötiä ei kyllä
innostanut loimikokeilut, ilme oli melkoisen tylsistynyt. :D Ruokittiin vielä
pojat sekä Deli ja Raine vei lisää syötävää. Putsattiin vielä paikat tallissa.
10.12.2007 Maanantai:
Töihin tallille eli aikainen herätys! Ruokittiin hevoset ja loimitin koko
porukan. Vein Rambon ja Matskun tarhaan vedet sekä heinät, Raine vei muihin
tarhoihin. Kuskattiin hevoset ulos. Jöötiä kiinnosti aidan takana kiimassa oleva
Lissu. Lissu oli hyvin ihastuneen oloinen Jöötille hörhötellessään. ;) Raine
kävi jakamassa päiväheinät.
Illalla siivottiin karsinat ja haettiin hevoset talliin. Jack oli vielä
rauhallisemmin ollut tänään, oli jalat sen verran vähän kurassa. :) Raine pesi
myös Jöötin jalat, ruuna meinasi vähän jarrutella pesupaikalle mennessä, mutta
muutoin ei tuntunut enää jännittävän pesupaikkaa. Harjattiin pojat ja Raine
satuloi Jöötin. Tohtiksen vyö oli sopiva ja onneksi Lumolta jäi ne
xfull-kokoiset chetakin suitset, mitkä meni hyvin Jöötillekin. :) Tehtiin
samalla vähän kuolainmitoitustakin, että mitkä meidän vanhoista kuolaimista
sopii. Saa kaikki ylimääräiset (pienet) myydä pois. ;) Raine ratsasti noin puoli
tuntia kentällä, käyntiä ja ravia. Hienosti Jööti meni, vähän katseli
ympäristöä, että minkäslainen paikka tämä onkaan. :) Raine oli hyvin
tyytyväinen, kun on niin kivaa ja helppoa ratsastaa tuollaisella hevosella. :)
Raine hoiteli Jöötin karsinaan ja puhdisti ruunan varusteet. Ruokittiin Deli
sekä pojat ja putsattiin vielä paikat tallissa. Tuotiin lisää heinää. Soitin
Petterille kengitysajan Jackille. Lupasi huomenna käydä laittamassa meidän eilen
irrottaman kengän kiinni, oli puoliksi irti. Samaan menoon soitin myös
hierojalle, että tulee Jöötin hieromaan. Perjantaina klo 16.00 ruunimus pääsee
"käsittelyyn". :) Katsotaan, millainen lihaskunto hepalla on ja onko jotain
erityistä, mitä pitää ottaa huomioon.
11.12.2007 Tiistai:
Tallille taas aamusta. :) Ruokin hevoset ja loimitin. Vein Rambon ja Matskun
tarhaan heinät + vedet, Raine vei muihin tarhoihin. Vietiin hepat ulos. Delin
karsinan siivous ja paikkojen putsaus tallissa. Kävin jakamassa päiväheinät.
Lopetin jo toisen kahvitauon jälkeen ja siivosin poikien karsinat. Hain Jackin
ja pesin jalat. Petteri tuli kolmelta lyömään Jackille pudonneen kengän. Raine
haki myös Jöötin talliin ja pesi ruunan jalat. Jätettiin hepat jo nyt talliin,
ettei tarvitse toistamiseen pestä ja oltiin menossa Seinäjoelle, niin ei pojat
(lähinnä Jack) hermoile, kun muut olisi haettu talliin. Jöötille Seinäjoelta
löytyikin hansbon harmaa markiisiloimi, täytyy vielä sovittaa, että istuuko
hyvin ruunimukselle. Päästiin seitsemän maissa takaisin tallille. Harjasin
Rainen kanssa Jöötin ja laitettiin ruunalle varusteet. Toin Lumolta jääneet isot
nivelkuolaimet Jöötille testiin ja ne sopi hyvin ruunan suuhun. :) Raine menikin
niillä noin puoli tuntia kentällä. Käyntiä ja ravia tänäänkin, kevyttä
työskentelyä. Harjasin sillä välin Jackin ja juoksutin liinassa vähän aikaa.
Maltoin ostaa Jackillekin vihdoin sen ihanan vaaleansinisen liinan Horse
Shopista. =) Jack ei tullut edes hikeen, eikä ollut tarkoituskaan viikon
liikutustauon jälkeen. Kovasti tykkäsi, kun pääsi vihdoin tekemään jotain. ;)
Ruunaa olisi kutissutkin kamalasti lavasta, yritti mun kanssa ruveta
rapsuttelemaan aina, kun lavan kohdasta harjasin. :D Hoidin pojan karsinaan ja
Raine vei Jöötille sekä Delille lisää syötävää. Menin hakemaan Jackille heinää
ja kovasti poika hirnui heinäkasan tullessa, että hei, mulle kanssa sitä heinää.
Luuli jäävänsä ilman. :D Annettiin ruuat hevosille ja putsattiin vielä paikat
tallissa.
12.12.2007 Keskiviikko:
Hevosten aamuruokinta ja vain Delin loimitus. Kastelin Rambolle ja Matskulle
heinät sekä vein lämmintä vettä tarhaan. Raine kuskasi vedet ja heinät muihin
tarhoihin. Vein hevoset ulos ja putsasin Delin boksin sekä käytävän ja
pesupaikan. Raine jakoi päiväheinät.
Illalla tehtiin poikien hommat ja haettiin hevoset talliin. Raine meni
tasoittelemaan traktorilla tarhan pohjia, kun alkoi pakastaa. Pesin Jackin jalat
+ hännänpään. Oli kivasti kura jäätynyt karvoihin kiinni. =/ Kuivasin jalat ja
harjasin poitsun. Pesin myös Delin jalat. Toin hevosille lisää heinää, putsasin
pesupaikan ja lakaisin käytävän. Raine ehti käydä Jöötin harjaamassa. Kokeilin
ruunalle hansbon markiisia, joka oli tosi hyvänkokoinen. Ruokittiin vielä
hevoset.
13.12.2007 Torstai:
Kotona tein tallin pelastussuunnitelmaa, joten Raine hoiteli aamutallin.
Illalla siivottiin hevosten karsinat ja haettiin hepat talliin. Olipa ihanaa, kun
hepat oli puhtaita! =) Harjattiin pojat ja Raine meni ilman satulaa
köpöttelemään kentälle vähäksi aikaa Jöötillä. Taluttelin myös Jackia kentällä
n. 15-20 min. On niin epätasaiseksi jäätynyt tuo kenttä, että ei siinä oikein
mitään uskalla tehdä venähdyksien pelossa. :( Ruokittiin hevoset ja tuotiin
lisää heinää. Putsattiin vielä paikat tallissa.
14.12.2007 Perjantai:
Tk:ssa töissä vaihteeksi, Rainella siis hevosten hoito aamulla sekä
päivällä.
Illalla siivottiin poikien karsinat ja haettiin hepat talliin. Harjattiin pojat
ja ruokittiin hevoset. Tuotiin lisää heinää ja putsattiin paikat tallissa.
15.12.2007 Lauantai:
Tallinomistajien aamutalli.
Illalla siivottiin poikien karsinat ja haettiin hevoset karsinoihin. Harjattiin.
Kokeiltiin lanata kenttää, mutta on se niin jäässä, ettei siihen lana pystynyt.
:( Ruokittiin hevoset, vietiin lisää heinää ja putsattiin paikat. Käytiin Horse
Shopista hakemassa Jöötille toppaloimi, mutta olikin liian pieni. :(
16.12.2007 Sunnuntai:
Hevosten aamuruokinta ja Delin loimitus. Raine vei tarhoihin vedet + heinät,
mä vein Rambon ja Matskun tarhaan vettä + heinää. Vein hevoset ulos. Putsattiin
vielä paikat tallissa. Käytiin päivällä viemässä Horse Shoppiin loimi takaisin
ja haettiin Minimanista toinen toppis sovitteille.
Illalla siivottiin poikien karsinat ja haettiin hepat talliin. Harjattiin pojat.
Raine kokeili Minimanin loimea, ei sopinut sekään. :( Oli full neck- malli,
kaulapalassa oli tosi hyvin tilaa ja pituutta, mutta loimi jäi taas hiukan liian
lyhyeksi takaa. Saisi kumminkin ihan kunnolla peittää reisilihaksetkin. Täytyy
EV:ltä ostaa ilmeisesti Mastan toppaloimi, niissä on 175 cm loimia, niin sitten
sopii. =) Taluteltiin poikia kentällä vähän aikaa. Valmennuksen peruin, kun
kenttä niin huonossa kunnossa. Tiistaina olisi seuraava valmennus, saapi nähdä,
saadaanko kentälle tehtyä jotain siihen mennessä. Taluttaessakin Jack kompasteli
muutaman kerran ja oli itsellekin huono kävellä, niin ei tuossa pysty mitään
tekemään. :( Ruokittiin hevoset ja tuotiin lisää heinää sekä siivottiin
tallissa.
17.12.2007 Maanantai:
Hevosten aamuruokinta ja Delin loimitus. Heinät ja vedet tarhoihin ja
päästettiin hepat ulos. Siivosin Delin karsinan ja putsasin paikat tallissa.
Pesin myös karsinan seinät. Raine jakoi päiväheinät.
Illalla siivottiin poikien karsinat ja haettiin hevoset sisälle. Harjattiin
pojat ja taluteltiin hevosia kentällä vähän aikaa, n. 10-15 min. Ruokittiin
vielä hevoset ja siivottiin tallissa.
18.12.2007 Tiistai:
Hevosten aamuruokinta ja Delin loimitus. Ruuat, vedet ja hepat tarhoihin.
Delille siivous ja tallin siivous, putsailin vielä ovia ym. tallissa. Aamukahvin
jälkeen käytiin loimittamassa Lissu, kun alkoi tuuleskella. Kävin jakamassa
päiväheinät.
EV:ltä haettiin mastan 155 cm loimi sovitteille, kun 165 ei hyllyssä ollut
ja se on paljon pitempi, mitä 155. Jos loimi ei sovi, niin tilaamalla saadaan
nopeasti 165 cm toppis. Tallilla siivottiin poikien karsinat ja haettiin hevoset
talliin sekä harjattiin pojat. Taluttelin Jackia 20 min kentällä. Kokeiltiin
vielä Jöötille mastan toppista, mutta kyllä se vain oli liian lyhyt eli se 165
pitää olla. Arvelinkin kyllä, ettei tuo mene, kun Jackille on mastalta 155
loimet hyviä. Heli tulikin heti sovituksen jälkeen seitsemältä hieromaan Jöötin.
Oikea lapa oli tiukka, samoin oikean polven lihakset ja lantiossa oli
jumituksia. Ei mitään suurempaa häikkää siis. :) Täytyy vain jatkossa seurailla,
että miten tuo lantio alkaa säännöllisessä liikutuksessa toimia, jumittaako vai
pysyykö kunnossa. Kovasti Jööti tykkäsi hieronnasta. =) Laitettiin loimi päälle
vähäksi aikaa hieronnan jälkeen ja ruokittiin hevoset. Lakaistiin käytävä ja
putsattiin pesupaikka.
19.12.2007 Keskiviikko:
Hevosten aamuruokinta ja Delin, Lissun sekä Jackin loimitus, kun luvattiin
tuulista säätä. Heinät, vedet ja hepat tarhoihin. Siivosin taas Delille sekä
tallissa. Siirsin ruuatkin jo tallin puolelle rehukarsinaan, vaikka vielä
säilytyslaatikot ym. puuttuukin. Saatiin vähän lisää tilaa varustehuoneeseen.
Miehet sai myöskin solariumin kattoon kiinni. Pitää vain enää johdot laittaa
kiinni, niin solarium on käyttöä vailla. :) Kävin jakamassa päivällä heinät.
Illalla siivottiin poikien karsinat. Jennikin kävi tallilla, oli kiva, kun
kävit. =) Myös Riikka kävi loimiostoksilla, kiitokset. :) Haettiin hevoset
talliin. Jack oli jo hermoillut sen verran, että oli juossut itsensä hikeen.
Harjasin ensin ja laitoin sitten loimen päälle. Ehti ryökäle piehtaroida
karsinassa toisen kyljen. ;) Kokeiltiin vielä Jackia pakkopilttuuseen solariumin
alle. Hiukan miekkosta jännitti, mutta nätisti seisoi pilttuussa. =) Ruokittiin
hevoset, Delille lisää heinää. Raine lakaisi käytävän ja mä putsasin pesupaikan.
Otettiin vielä Jackilta loimi pois.
20.12.2007 Torstai:
Hevosten aamuruokinta ja Lissun, Delin sekä Rambon loimitus. Kuskattiin
heinät ja vedet tarhoihin ja vein hevoset ulos. Siivosin Delille sekä tallissa
muutoinkin. Lisäksi putsailin ikkunoita, remonttitarvikkeiden karsinan ja
siivousvälineiden karsinan. Rainekin lanasi kentän pariin kertaan, tasainen
siitä tuli, mutta on melkoinen lutakko tällä hetkellä. =/ Noh, pakkasta on taas
luvassa, että nyt se edes jäätyy tasaiseksi, joten pääsee ratsastamaan vähäsen!
Kävin jakamassa päiväheinät. Kävin etsimässä eilen pudonneen Jackin etukengän
tarhasta.
Illalla siivottiin poikien karsinat ja haettiin hepat talliin. Pestiin poikien
jalat, Raine harjasi Delin jalat. Jackilta oli toinen takakenkä puoliksi irti,
joten irrotettiin se. Harjattiin poitsut. Ruokittiin hepat ja Delille vein lisää
heinää. Raine putsasi pesupaikan ja lakaisi käytävän.
21.12.2007 Perjantai:
Mulla vapaapäivä. :) Päivällä käytiin Seinäjoella vaihtamassa mastan loimi
165 cm:n ja hain Jacsonin kypärän, jonka tilasin alkukuussa. Mentiin kolmen
jälkeen tallille ja hain Jackin. Pesin poitsun jalat + kuivasin ja Raine harjasi
enimmät kuivuneet kurat pois. Petteri kengitti nuo 3 muuta jalkaa, joista
kahdesta olikin jo kengät irti. ;) Nyt on edessä 7 hokkia ja takana 8 hokkia,
laitettiin niitä siis lisää. =) Kengityksen aikana siivottiin poikien karsinat
ja Raine puhdisti juoma-automaatit. Nyt niihin tulee vesi! Kylmää tosin vielä,
mutta ei enää tarvitse kantaa kuin tarvittaessa lämmin vesi. =) Jackille nuo oli
tuttu juttu, se on jo automaattien tullessa yrittänyt tuuppia niitä, että eikö
täältä tule vettä. :D Jöötillä kesti vähän aikaa, ennen kuin hoksasi noiden
tekniikan. Niissä on sen verran pieni tuo osa, jota tuuppaamalla vesi tulee.
Muita heppoja hirvitti tuo ääni, mutta äkkiäkös tottuvat, kun tuota ääntä tulee
kuulumaan jatkuvasti. Pian se on osa arkea. =) Harjattiin pojat ja satuloitiin.
Ratsastettiin n. 40 min kentällä. Jack vähän haahuili 3 viikon tauon jälkeen,
joten ei oikein malttanut kunnolla keskittyä. Kenttä oli nyt tasainen, paikoin
jäässä ja paikoin pehmeä. Ravailtiin siinä pätkiä kerrallaan kumminkin, että
heppa saa vähän liikkua reippaammin. Oli reipas, eikä taipunutkaan, joten meni
lähinnä vaan lönköttelyksi. ;) Huomenna luulisi jo taas malttavan paremmin
kuunnella, kun nyt sai vähän viilettää. ;) Raine myös Jöötillä vähän ravaili ja
käppäilivät. Taluttelin loppukäyntejä vielä maasta käsin. Vein poitsun karsinaan
ja riisuin sekä harjasin. Hikosi jonkin verran, mutta oli aika hyvin kuivunutkin
jo loppukäyntien aikana. Loimitin. Raine hoiteli myös Jöötin karsinaan ja
loimitti. Putsattiin varusteet ja tuotiin hepsuille lisää syötävää. Putsasin
pesupaikan ja Raine lakaisi käytävän. Ruokittiin pojat ja otettiin loimet pois.
22.12.2007 Lauantai:
Keijon ym. aamutalli.
Illalla tehtiin poikien hommat ja haettiin hevoset talliin. Molemmat hepat oli
piehtaroineet, Jackilla oli hiukan toinen kylki kurassa, mutta Jööti oli ihan
ympäriinsä kurainen. :D Harjattiin pojat, Rainekin sai Jöötistä puhtaan. :)
Taluteltiin hevosia kentällä, taluttelin Jackia pitempään, n. 30 min. Ratsastus
jäi väliin, kun kinkku oli kotona uunissa, niin piti mennä sitä vahtimaan. ;)
Ruokittiin hevoset ja Delille Raine vei lisää heinää. Raine pesi pesupaikan.
23.12.2007 Sunnuntai:
Hevosten aamuruokinta ja Delin sekä Lissun loimitus. Vietiin heinät ja vedet
tarhoihin sekä päästettiin hepat ulos. Siivottiin vielä paikat tallissa.
Illalla siivottiin poikien karsinat ja haettiin hepat talliin. Harjattiin ja
satuloitiin pojat. Ratsastettiin n. tunti kentällä. Pääasiassa vain käyntiä, kun
kenttä oli kova, mutta vähän annettiin poikien ravaillakin. Jackin kanssa
harjoittelin pysähdyksiä, vaadin poitsua seisomaan pitkään paikoillaan ennen
kuin lähdetään takaisin liikkeelle. Mukavasti rentoutui ja malttoi odotella.
Harjoiteltiin vielä pohkeenväistöjä, ensiksi aitaa apuna käyttäen ja sitten
kokeilin kentän keskelläkin väistöä. Ensimmäisellä kerralla kentän keskellä
kesti aikansa, ennen kuin ymmärsi, mitä pyydän. Yhden väistöaskeleen jälkeen
kehuin ja kierrettiin kentän ympäri, jonka jälkeen kokeiltiin toistamiseen.
Sitten väistikin mallikkaasti. =) Käväisin myös Jöötin selässä kokeilemassa
pohkeenväistöä, kun Raine ei meinannut saada sitä onnistumaan. Tuli sieltä
väistöä, joten Raine saa ensi kerralla kokeilla uudelleen mun opastaessa. Jackin
jälkeen Jööti tuntui tosi isolta ja jähmeältä, kun ne on niin erilaiset. ;)
Hoidettiin hevoset karsinoihin. Puhdistettiin varusteet ja ruokittiin hepat.
Putsattiin paikat tallissa.
24.12.2007 Maanantai:
Hauskaa Joulua! =) Hevosten aamuruokinta ja Delin, Lissun sekä Rambon
loimitus tuulen vuoksi. Vietiin tarhoihin vedet + heinät ja päästin hevoset
ulos. Putsattiin poikien karsinat ja siivottiin paikat tallissa.
Illalla käytiin ottamassa hevoset talliin ja annettiin pojille jouluomenat. =)
Saivat ruuat vain ja palattiin joulunviettoon. :)
25.12.2007 Tiistai:
Keijon ym. aamutalli.
Illalla tehtiin poikien hommat ja hain Delin sekä Lissun talliin Rainen hakiessa
kauroja. Haettiin omatkin pojat talliin. Raine pesi ja kuivasi Jöötin jalat, mä
Jackin. Harjattiin pojat ja satuloitiin. Ratsastettiin reilut puoli tuntia
kentällä. Pysähdyksiä, jokunen peruutus ja pohkeenväistöjä otettiin tänäänkin.
Raine näytti tekevän Jöötin kanssa samoja harjoituksia. Ravattiin myös vähän,
vaikka kenttä olikin kova. Jackilla alkoi mennä väistöt oikein mukavasti, teki
jo todella jyrkkääkin väistöä, kun harjoiteltiin kentän keskellä. Olin
tyytyväinen, poitsu näyttää oppivan tosi nopeasti uudet asiat ja jaksaa yrittää.
=) Myös Rainella onnistui Jöötin kanssa väistöt tänään. :) Hoidettiin hepat
karsinoihin, riisuttiin ja harjattiin. Puhdistettiin varusteet ja Raine vei
lisää heinää. Annettiin ruuat hevosille ja Raine putsasi pesupaikan.
26.12.2007 Keskiviikko:
Hevosten aamuruokinta ja loimitus. Ihana räntäsade. :( Vietiin heinät ja
vedet tarhoihin ja kuskattiin hepat ulos. Siivottiin vielä tallissa.
Illalla siivottiin poikien karsinat ja haettiin hevoset talliin. Pestiin Jackin
ja Jöötin jalat sekä kuivattiin. Delin jalat tarvitsi vain harjata. Harjattiin
poitsut ja ruokittiin hevoset. Siivottiin tallissa.
27.12.2007 Torstai:
Tiinan ja Keijon aamutalli.
Illalla karsinoiden siivous, putsasin juomakupit myös. Haettiin hevoset talliin,
pestiin Delin, Jackin ja Jöötin jalat. Jack oli mahaan saakka taas vaihteeksi
kurassa. =/ Eikä kyllä yhtään tykännyt, kun kuivasin masusta pyyhkeellä, ei ole
ikinä tykännyt. ;) Ainut asia, mikä meidän miekkosta hiertää. :D Kenttä oli
mukavan kurainen, joten ei viitsitty mennä sinne kuraamaan hevosia uudelleen.
Harjattiin vain pojat ja ruokittiin hepat. Delille Raine vei lisää heinää ja
putsattiin tallissa paikat.
28.12.2007 Perjantai:
Tiinan ja Keijon aamutalli.
Illalla siivottiin karsinat ja putsasin juomakupit. Haettiin hevoset talliin.
Delin, Jackin ja Jöötin jalkojen pesu. Harjattiin omat pojat. Kenttä olikin
yllättävän hyvässä kunnossa, hiukan jähmeä pinnasta, mutta muutoin pehmeä eikä
märkä. :) Harmi, kun en arvannut varustautua ratsastukseen, luulin kentän yhä
olevan kurakkoa. :( Autoin sitten Rainea Jöötin kanssa, harjoittelivat
pohkeenväistöä ja sujui nyt tosi hyvin. :) Ravitkin mentiin pääty-ympyrällä ja
Raine sai Jöötin myötäämään nätisti niskastaan. Lopuksi vielä harjoittelivat
laukannostoa ja hyvin tuli laukkaa. Viimeisellä nostolla käynnistä nosti heti.
=) Jäivät kävelemään loppukäyntejä, kun hain Jackin liinaan. Poitsu oli sen
verran reipas liinassa, laukkasi paljon, joten Rainen lähdettyä päästin
ruunimuksen irti kentälle. Innoissaan spurttasi menemään ympäri kenttää ja
olikin tosi märkä kaulalta sekä kainaloista juoksutuksen jälkeen. Kovasti
tykkäsi, tuli irroittelu ihan tarpeeseen ilmeisesti. ;) Taluttelin loppukäynnit,
harjasin ja loimitin. Raine haki sangollisen lämmintä vettä, jonka poitsu joikin
melkein kokonaan. Myös Jööti oli ratsastuksesta hionnut, joten Raine loimitti
ruunan ja puhdisti poitsun varusteet. Pesin Jackin harjoja Rainen lanatessa
kenttää ja putsattiin vielä paikat tallissa. Ruokin hevoset ja Raine toi Delille
lisää heinää.
29.12.2007 Lauantai:
Tiinan ja Keijon aamutalli.
Vesisadepäivä. =/ Illalla siivottiin poikien karsinat ja haettiin hevoset
talliin. Jalkojen pesu + kuivaus. Harjattiin pojat ja ruokittiin hevoset.
Putsattiin paikat tallissa. Kenttä velliä, joten ei sinne viitsi mennä.
30.12.2007 Sunnuntai:
Hevosten aamuruokinta ja loimitus. Sateli vettä, räntää ja lunta sekaisin.
Vietiin tarhoihin vedet + heinät ja kuskasin hepat ulos. Siivottiin tallissa.
Illalla siivottiin poikien karsinat ja haettiin hevoset talliin. Pestiin Delin,
sekä omien poikien jalat + kuivattiin. Jack oli mahaan saakka taas kurassa. :(
Harjattiin pojat ja Raine satuloi Jöötin. Kentällä käyntiä, ravia ja laukkaa.
Pyörivät paljolti pääty-ympyrällä. Jackin otin vain liinaan. En viitsinyt
varusteita kurata, kun kenttä oli vielä vähän pehmeä, joten Jackin alla kura
lentää. Jack tykkäsi liinassa juoksentelusta, nyt ei enää tarvinnut niin
hirveästi usvattaa, mitä viimeksi. ;) Hiukan tuli hiki silti. Jonkin verran jo
paukuteltiin ilotulitteitakin, aloittavat sitten aina ajoissa! :( Onneksi ei
hepat piitanneet mitään. Raine hoiti Jöötin karsinaan loimitettuna ja Jackin
mahan sekä takajalat pesin vielä sekä kuivasin. Loimitin ja vein karsinaan.
Raine meni tasaamaan kentän ja mä putsasin Jöötin varusteet, pesupaikan ja
lakaisin käytävän. Ruuat hevosille ja Delille lisää heinää. Otin loimet pojilta
pois.
31.12.2007 Maanantai:
Hauskaa uutta vuotta 2008!!! =)
Hevosten aamuruokinta ja Delin, Lissun sekä Rambon loimitus. Vein Matskun
tarhaan vedet + heinät, Raine vei muihin tarhoihin. Kuskasin hepat ulos ja
siivottiin tallissa. Jöötin juoma-automaatti temppuili, vuoti vettä, joten
suljettiin se ja Raine korjaa sen illalla.
Illalla siivosin poikien karsinat Rainen korjatessa automaattia. Oli mennyt vain
roskia venttiilin väliin, joten puhdistamalla tuli kuntoon. :) Haettiin ensin
Deli sekä Lissu talliin, Lissulle heitin siivun heinää syötäväksi. Pesin Jackin
jalat ja kuivasin. Raine pesi Jöötin jalat + kuivasi. Harjattiin pojat. Petteri
kävi talon hevoset kengittämässä, niin laittoi samalla yhden naulan Jackille
otj, ettei kenkä ala löystyä. Raine haki myös Matskun talliin. Ruokittiin
hevoset ja Delille Raine vei lisää rehua. Putsattiin paikat tallissa ja
jätettiin radio sekä valot päälle, ettei hevosia kovin häiritse pauke ja
välähdykset.