Joulukuu
31.12.2010 Perjantai:
Raine kävi päivällä siivoamassa poikien karsinat ja laittamassa heinät ym. valmiiksi. Kävin vielä puoli seiskalta hoitamassa Jackin jalan. Olikin paljon paremman näköinen, mitä eilen. Harjasin vielä pikaisesti jätkän.
30.12.2010 Torstai:
Siivottiin poikien karsinat. Haettiin hevoset sisälle. Raine harjasi Jöötin ja mä harjasin Jackin. Kävin Jackia juoksuttamassa liinassa pellolla. Huomenna tulee väkisinkin vapari, kun uusi vuosi vaihtuu ja rakettien pauke alkaa niin aikaisin. :( Satunnaisia paukahduksia onkin saanut kuulla viikon mittaan. Jackin polvitaivetta tutkailin tarkemmin tänään. Se on taas mennyt huonommaksi. :( Pesin kohdan betadinepesulla ja kuumalla vedellä. Valelin ell:ltä saamaani liuosta päälle. Jätkä sai karsinassa vielä lämpimät mellavedet. Hevosille iltaheinät ja -ruuat sekä putsattiin tallissa paikat.
29.12.2010 Keskiviikko:
Puoliltapäivin tallille. Vietiin hevosille päiväheinät tarhaan ja Raine vei vielä vettä. Siivottiin karsinat. Hain Jackin talliin ja satuloin poitsun. Outi on pitkään joutunut odottamaan kuvia vaaleansinisiin puetusta Jackista, joten nyt annoin odotuksille vastetta. :D Raine otti meistä muutaman kuvan, kun mentiin alkukäyntejä kentällä. Sen jälkeen kuvaaja poistuikin Ilmajoelle joksikin aikaa. Pyörittiin Jackin kanssa ympyrällä pääasiassa, käyntiä ja ravia. Vitsit, kun ei osaa pitää tuota pakettia kasassa edelleenkään. =/ Pätkä menee nätisti ja sitten mulla homma leviää käsiin. Ehkä mä joskus vielä opin, toivottavasti. ;) Käytiin vielä pellolla ottamassa laukkaa pätkät molempiin suuntiin. Onnistuivat tosi hyvin, jätkä nosti nätisti ja rauhallisesti ja jatkoikin kivassa laukassa. Oli ihan nautinto istuskella kyydillä. :) Kiva olisi ollut laukkailla pidempäänkin, mutta jätkä alkoi hiota, joten siirryttiin tallinpihaan kävelemään loppukäyntejä. Karsinassa riisuin, harjasin ja pyyhin kostealla pyyhkeellä ruunan läpi. Loimitin ja annoin lämmintä mellavettä Jackille juotavaksi. Ruuna on oppinut odottamaan mellavettä, nytkin kovasti hörhöteltiin yrittäen saada sankoon vauhtia. ;) Juomisen jälkeen vein Jackin takaisin tarhaan. Puhdistin varusteet ja Raine laittoi hevosille heinät ja ruuat valmiiksi. Käytiin jakamassa iltapäiväheinät tarhoihin ja Raine vei lämmintä vettä sekä lakaisi tallinkäytävän.
28.12.2010 Tiistai:
Päivällä tallille. Siivottiin poikien karsinat ja haettiin ruunat talliin. Harjattiin molemmat. Jack pukeutui vaaleansinisiin varusteisiin (fleeceloimi, pintelit ja riimu). Irtojuoksutettiin ruunat kentällä. Olivat reippaita, Jöötikin paineli innokkaasti. Molemmat myös pukitteli. :D Loppukäynnit taluteltiin tallinpihassa maneesia kiertäen. Pojat sai lämmintä mellavettä ja pääsivät loimitettuina takaisin tarhailemaan. Laitettiin vielä heinät ja ruuat valmiiksi sekä Raine vei tarhoihin hevosille iltapäiväheinät ja kantoi vettä.
27.12.2010 Maanantai:
Viiden maissa tallille. Siivottiin poikien karsinat ja haettiin jätkät talliin. Harjattiin sekä satuloitiin molemmat. Mentiin pellolle ratsastamaan. Käveltiin ensin pari rinkiä ja sitten ravattiin pari rinkiä. Ekalla ringillä Jack yritti hieman kiihdytellä, mutta toisella kierroksella ei tarvinnut enää pidätellä. Olisi vain meitsin pitänyt lyhentää jalustinhihnoja edes reiällä. Oli hieman pompottavaa kyytiä, kun Jack ravasi melko reippaasti ja lunta oli sen verran reilusti, että jalkoja piti nostella. ;) Mentiin toiseenkin suuntaan käyntiä ja pätkä ravia. Tässä kerran Jack nosti ominpäin laukan, mutta sain sen pienellä voltilla alas, josta jatkettiin ravissa. Pyörin ympyrällä, jonka sisään tein pientä volttia ja sain sitä kautta nostettua laukan. Oli kohtalaisen rauhallinen nosto ja laukka. Pätkän annoin ympyrällä laukata, hidastin raviin, vaihdoin suunan ja taas pikkuvoltin avulla laukannosto. Jätkä tykkäsi kovasti, oli vähän reippaampi tähän suuntaan taas. Muisti kuitenkin kentällä harjoitellut asia, sillä hidastin voltilla jätkän ravia rauhallisemmaksi ja mies itse siirtyi käyntiin. Heitin pitkät ohjat ja poitsu käveli kaikessa rauhassa tallinpäätyyn, vaikka Jööti oli jo lähtenyt pellolta aiemmin. :) Ollaan me siis jonkin verran edistytty tässäkin suhteessa! Rollerin kylläkin varuilta laitoin pellolle Jackille suuhun, että saa napakammin pidätettä, jos on tarvetta. Tyytyväinen olin miekkoseen, kun se osasi kuitenkin yllättävän fiksusti olla. =) Jätkä oli kainaloista ja ryntäiltä hionnut. Varmaan pöllyävä lumi edesauttoi hikoamista. Loppukäynnit käveltiin maneesia kiertäen. Hoidettiin pojat karsinoihin. Raine riisui Jöötin ja toi molemmille pojille mellavettä. Jackin riisuin, harjasin ja pyyhin kostella pyyhkeellä läpi. Laitoin talliloimen ylle ja venyteltiin leivänpalojen avulla. Puhdistettiin poikien varusteet ja lähdettiin kotiin.
26.12.2010 Sunnuntai:
Aamulla hevosten ruokinta. Raine vei vettä tarhoille ja mä täytin päiväheinäsäkit. Loimitettiin hevoset, kun luvattiin tuulta ja lumisadetta illaksi. Siivottiin poikien ja Hannin karsinat sekä putsattiin tallissa paikat.
Illalla kuuden maissa tallille. Hevoset oli jo sisällä. Harjattiin pojat ja Jackille laitoin suojat. Mentiin maneesiin irtojuoksuttamaan jätkät. Sen verran tuuli ja tuiskusi, ettei kentälle meno oikein houkuttanut. ;) Jopa Jöötikin innostui pukittelemaan, kun jätkät on saaneet taas muutaman vaparin ja sää lauhtui. :) Juoksutuksen jälkeen testailtiin, saadaanko pojat lähtemään omistajan mukaan. Jack lähti melko helposti Jöötin luota mua seuraamaan ja Jöötikin lähti lopulta Rainen kanssa. Hoidettiin pojat karsinoihin ja lähdettiin kotiin.
25.12.2010 Lauantai:
Käytiin päivällä yhden maissa tekemässä poikien hommat ja laittamassa ruuat sekä heinät valmiiksi. Kävin poikia moikkaamassa tarhassa. Jöötillä huomasin isot tilsat etukavioissa, jotka eivät meinanneet millään irrota. Tarttuu niin hanakasti lumi kavioihin, joissa on turvetta pohjalla. :( Petteri edelliskengityksellä ohjeisti kavioista puhdistamaan aamuisin turpeet pois ennen ulosvientiä, niin eivät jää päivän ajaksi muhimaan säteisiin. Sen vuoksi Jöötillä onkin oik. etusen säteet huonommat. =/ Ei auta tilsakumitkaan irrottamaan noita paakkuja. :( Raine on jättänyt ohjeet kavioiden puhdistuksesta Jöötin karsinatauluun, mutta se oli jäänyt huomaamatta aamutallin tekijältä. Raine jätti vielä isomman viestin tauluun, niin ensi kerralla se todennäköisesti huomioidaan. :)
24.12.2010 Perjantai:
Hyvää Joulua!
Aamutallilaiset (Jenni, Heidi ja Reeta) teki meidänkin poikien hommat, että saatiin viettää jouluaatto rauhassa. Kiitos paljon teille!! =) Käytiin illalla Ilmajoelle ajellessa tallin kautta ja pojat sai jouluomenat sekä pipareita. Toivotettiin ruunimuksille hyvät joulut. :)
23.12.2010 Torstai:
Puoli kolmen maissa tallille ja siivottiin omien poikien sekä Vasun ja Alman karsinat. Haettiin hevoslauma talliin iltapäiväheinille, kun pakkasta edelleen n. -27. Mielellään kaikki talliin tulikin. :) Harjattiin jo valmiiksi pojat. Puoli kasin maissa tallille takaisin jakamaan iltaheinät ja -ruuat sekä putsaamaan paikat.
22.12.2010 Keskiviikko:
Siivottiin illalla karsinat ja haettiin hepat talliin. Ilma oli taas kovasti kylmennyt, oli reilut 20 astetta pakkasta. :( Harjattiin Jack ja Jööti. Jackille laitoin loimen ja otin poitsun liinaan. Taluttelin kentällä alkukäynnit ja ravuuttelin pätkiä molempiin suuntiin. Varpaat alkoi jäätymään, niin oli pakko lopettaa. Ehkä puoli tuntia tarettiin kaikkineen olla kentällä. Loppuvaiheessa alkoi myös poskipäitä nipistellä ja arvelinkin pakkasen kiristyneen. Jätkä sai karsinassa mellavettä ja venyteltiin näkkärin kanssa. Jaettiin hevosille iltaheinät ja -ruuat sekä putsattiin paikat tallissa. Kotimatkalla auton mittari näyttikin -27,5 pakkasta...
21.12.2010 Tiistai:
Karsinoiden siivous ja poikien haku talliin. Harjattiin molemmat. Raine kävi Jöötillä huopiksella köpöttelemässä pellolla. Jackin satuloin ja ratsastin kentällä. Poitsu hieman katseli pellolla painelevaa Jöötiä. Jostain syystä tänään pää keikkui ylös, alas, eikä ruuna ollut ollenkaan niin tasainen, mitä viime aikoina. Nyt tuleekin taukoa pakkasten ja joulun vuoksi, varmaan ihan hyvään saumaan. Onhan tässä tehtykin töitä. :) Hoidin ruunan loppuverkkojen jälkeen karsinaan. Harjasin ja pyyhin pyyhkeellä jätkän läpi. Raine toi mellavettä poitsulle ja mä puhdistin Jackin varusteet.
20.12.2010 Maanantai:
Siivottiin illalla karsinat ja haettiin pojat sisälle. Harjattiin molemmt pojat. Jackin satuloin ja ratsastin kentällä kaikissa askellajeissa. Parempi, mitä eilen. :) Poitsulle tuli hieman hiki työskennellessä. Hoidin loppuverkkojen jälkeen karsinaan, pyyhin kostella pyyhkeellä ruunan, loimitin ja puhdistin varusteet. Poitsu sai mellavettä ja näkkärin avulla vielä taivuteltiin. :)
19.12.2010 Sunnuntai:
Illalla siivottiin poikien karsinat ja haettiin hevoslauma talliin. Harjasin ja satuloin Jackin. Ratsastin n. 40 min kentällä. Ei ollut jätkä tänään niin hyvä, mitä perjantaina. Ei tietysti aina voikaan onnistua yhtä hyvin. Aluksi tuijotteli Hannia, joka oli samaan aikaan kentällä ja välillä pyöri pellolla. Ei kuitenkaan niin paljon aiheuttanut ruunalle häiriötä, mitä Jööti. Tarhakaveria kun on pakko seurata hyvin tarkkaan. ;) Hyvä se toki on olla häiriötäkin, saapahan vähitellen ruunan keskittymistä paranneltua. Pysähdykset oli kohtuullisia, yks hyväkin oli välissä. Laukoissa ok, vähän reippaampi, mitä yleensä. Oikeaan kierrokseen alkoi laukassa jopa hyytyä (eka laukka), sain siis ratsastaa eteen! Koskahan tällainen tapaus on ollut ennen, vai onkohan ollut koskaan? :D Loppukäynneissä huomasin, että hiukan oli tullut lämmin Jackille. Hoidin ruunan karsinaan, jonne Raine oli tuonut sangollisen lämmintä mellavettä. Kävin vielä pesemässä jätkän polvitaipeen ja laitoin kortisonivoidetta. Pyyhkäisin kostealla pyyhkeellä jätkän läpi. Raine oli harjannut Jöötin mun ratsastaessa ja ruokki hevoset sekä lakaisi käytävän. Puhdistin Jackin varusteet.
18.12.2010 Lauantai:
Hevosten aamuruokinta. Loimitettiin koko porukka, pakkasta vajaat 20 astetta, mutta kylmä tuuli, hrr! Raine vei tarhoihin lämmintä vettä ja kuskattiin hepat ulos. Siivottiin omien poikien ja Hannin karsinat.
Illalla haettiin omat pojat talliin. Raine kävi Jackia juoksuttamassa ja sillä aikaa mä laitoin poikien heinät valmiiksi. Ruuat oli tehty jo, kiitos. :) Lähdettiin kotiin, kun mulla tuli maha kipeäksi. =/
17.12.2010 Perjantai:
Raine oli siivonnut karsinat päivällä. Haettiin pojat talliin. Mä aloin harjaamaan ja satuloimaan Jackia. Raine laittoi sillä välin heinät valmiiksi pojille ja harjasi Jöötin. Menin Jackin kanssa kentälle. Treenattiin vähän pysähdyksiä ensiksi. Onnistui vaihtelevasti. Ravailtiin ensin oikeaan kierrokseen ja otettiin pätkä laukkaa. Olipa taas hyvä laukka miekkosella, tosi rauhallinen. :) Tuo eka laukkapätkä on aina paras, kun ei jätkä vielä silloin ole menopäällä laisinkaan. :) Käveltiin hetki ja vaihdettiin samalla suunta. Olipas hyvät ravit tänään vasempaan kierrokseen. Pää pysyi lähes koko ajan alhaalla, vain muutamia kertoja nousi ylös! :) Pätkä laukkaa tähänkin suuntaan, vähän reippaampaa oli, mutta hyvä kuitenkin. Loppuverkkojen jälkeen hoidin jätkän karsinaan. Riisuin, harjasin ja pyyhin kostealla pyyhkeellä jätkän. Pesarilla kävin pesemässä oik. etusen polvitaipeen, kun taas pikkuisen yrittää kerryttää rupea sinne.. Yleensä talvella ei ole rupiongelmia ollut, mutta nyt tuntuu olevan tuo polvitaive sitkeämpää sorttia. Raine kävi Jöötiä taluttelemassa kentällä.
16.12.2010 Torstai:
Muutama aste vain pakkasta, mutta kova tuuli. =/ Raine oli karsinat siivonnut. Laitettiin heinät ja ruuat valmiiksi sekä haettiin pojat talliin. Harjattiin molemmat. Raine laittoi Jöötille huopiksen ja ohjat riimuun, mä satuloin Jackin. Oltiin maneesissa tuulen vuoksi. Jack pari kertaa siirtyi syrjään, kun kiipesin tuolin päältä kyytiin. Eikö se jossain vaiheessa totea, ettei tilanteessa ole mitään kamalaa ja päästää kerrasta kyytiin. Hepsuja hieman jännitti, kun maneesin katto lepatti kovan tuulen voimasta ajoittain. Jack oli ratsastaessa hieman levottomampi tänään, mitä yleensä. Ihan ok kuitenkin meni. Jokusen kerran ylitettiin kavalettikin, kun joku oli pystyttänyt kavaletin maneesiin. Puolisen tuntia ratsastettiin, Raine ja Jööti oli pitämässä meille seuraa. Hoidettiin pojat karsinoihin. Puhdistin Jackin varusteet.
15.12.2010 Keskiviikko:
Raine oli siivonnut karsinat. Haettiin pojat talliin ja harjattiin ne. Jackin satuloin ja menin kentälle. Jatkettiin tuoliharjoituksia tänään. Ei onneksi tarvinnut kuin 2 vai 3 kertaa ruunan siirtyä pois, niin sain nousta satulaan. :) Edistystä. =) Ruunimus oli tänään ihan kiva ratsastettava, rento ja hyvä. :) Välillä täytyy ihan ihmetellä, että mitä mun hevoselle on tapahtunut, kun se osaa kulkea niin hienosti pätkittäin. :D Jos en tietäisi, niin väittäisin, että mun hevonen on vaihdettu. ;D En tiedä, miten kiva siitä tulisi, jos itse olisin taitavampi. :) Hoidin jätkän karsinaan ja puhdistin varusteet.
14.12.2010 Tiistai:
Kylmä keli taasen, parikymmentä astetta pakkasta. Raine oli karsinat siivonnut, joten haettiin pojat talliin. Raine harjasi Jöötin ja mä harjasin Jackin. Laitoin Jackille suojat ja loimen ylle. Otin ruunan liinaan. Talutin kentällä alkukäynnit ja treenailtiin tuolin kanssa. Nousin siis tuolin päälle ja rapsuttelin ruunaa sieltä päin. Mentiin pellolle ja jätkä sai ravailla sekä laukkailla liinassa. Ensin ajattelin, ettei se varmaan pahemmin halua laukata, kun on 2 raskaampaa päivää takana, mutta mitä vielä! Kovasti innostui laukkaamisesta. :) Hiukan tuli poitsun lämminkin, kun oli vauhtia. Talutin loppukäynnit kentällä ja karsinassa poitsu sai lämmintä mellavettä. Pyyhkäisin jätkän läpi ja loimitin.
13.12.2010 Maanantai:
Raine oli karsinat siivonnut ja oli iltavuorossa tänään. Hain Jackin talliin ja harjasin ruunan. Hain loputkin hevoset talliin. Satuloin Jackin. Laitoin ekan kerran lampaankarvaromaanin. Ajattelinkin kiusata jätkää, että nousen tuolin päältä kyytiin. Jackia alkaa aina jännittää, kun kiivetään tuolin päälle. Nytkin siirtyi pois, kun nousin yhdenkin askelman. Minähän olin topakkana ja kuljin niin kauan tuolin kanssa ruunan perässä, että kyytiin pääsin. ;) Hieman oli jätkä piukeana, kun satulaa nousin, mutta pysyi paikallaan, kun kehuin sitä kovasti ja lähti rennosti liikkeelle. :) Jätkä oli tänään ihan ok ratsastaessa, ei parasta Jackia, mutta ei onneksi huonointakaan. ;) Käyntiä, ravia ja laukkaa mentiin. Tunnin verran tuli treenailtua ja poitsun tulikin hiki. Riisuin karsinassa ja pyyhin kostealla pyyhkeellä ruunan läpi. Laitoin loimen ylle ja vein solariumin alle 20 min lämmittelemään. Puhdistin sillä välin varusteet. Raine tuli jakamaan iltaruuat hevosille ja putsaili tallissa paikat.
12.12.2010 Sunnuntai:
Teean aamutalli.
Yhdentoista maissa tallille. Siivottiin poikien karsinat. Meillä oli ensin kehonhallintaa puoli tuntia, tehtiin vähän venytyksiä, mietittiin hengitystä ym. Päälle pidettiin CR-valmennukset. Rainekin oli Jöötillä tunnilla mukana. Pitkästä aikaa oli satulakin ruunalla selässä, kun Raine on harrastanut "luomuna" ratsastusta viime aikoina. ;) Vähän oli ollut vänkäilyä, kun pitkästä aikaa joutui ruuna kunnolla töihin. :D Aluksi oli mietitty, onko painoa satulassa molemmilla istuinluilla yhtä paljon ja onko jalustimissa molemmin puolin yhtä paljon painoa. Samaa käynnissä ja ravissa. Muu sitten jäikin mulla hämärän peittoon, kun katselin rehukarsinasta valmennusta ja aloin laittamaan Jackia kuntoon. Aika paljon ravailivat, tekivät voltteja ym. Jöötin ei tullut tunnilla hiki, joten Raine hoiteli Jöötin loimitetuna ulos ja puhdisti varusteet. Jackin kanssa tehtiin samoja harjoituksia eli tunnusteltiin, onko oma paino tasan ja jalustimissa paino tasan. Mietittiin myös kylkiä, onko ne yhtä pitkät volteilla ja miten sitä pystyy korjaamaan. Mulla tuppaa sisäpuoli lysähtää volteilla ja Jaana joutuikin siitä muistuttelemaan. Jätkä oli pikkuisen täpisevä aluksi, ehkä kylmyydestä johtuen, vaikka ratsastusloimi olikin yllä. Yhdessä vaiheessa tuntui raskaalta kädelle, kun menohaluja tuppasi olemaan. Loppua kohden kuitenkin keveni ja toimi paremmin, kun saatiin tehdä paljon tehtäviä ravissa. Tehtiin neliötä molempiin suuntiin ja kahdella sivulla tehtiin pieni voltti. Lopuksi mentiin koko kenttää ja kaikilla sivuilla tein ensin ravin lyhennystä kevennystä hidastamalla ja sen jälkeen vaihdettiin pitkille sivuille lisättyä ravia kevennystä nopeuttamalla ja hieman pohkeella auttaen. Lopuksi otettiin vielä vähän laukkaa. Yllättävää oli, että jätkä malttoi tosi hyvin nostojen välillä rauhoittua. Ei ollenkaan sellainen höslä, jollaiseksi se usein tulee, kun nostoja on useita. Nostikin ihan hyvin, kunnes kuski mokaili selässä. ;) Oikean laukan nostossa Jaana käski kiinnittää huomiota vasempaan istuinluuhun, ettei se nouse nostossa. Mietin sitten sitä liikaa ja ilmeisesti olin sen kanssa liian "raskas", koska voltilla sain nousemaan vastalaukan. :D Ei me olla edes vastalaukkoja treenattu, nyt se tuli vahingossa. Noh, tiedänpä, miten siinä onnistun. ;) Toinen nosto meni vielä ristilaukaksi, jätkä ilmeisesti oli vähän sekaisin, kun yks kaks se toinenkin istuinluu löytyi satulasta, mutta loput nostot onnistui hyvin. Jaanan mielestä myös Jackin laukka on parantunut ja muutenkin ruunan työskentely on rauhallisempaa ja tasaisempaa. Pää pysyy jo pidempiä pätkiä alhaalla. Positiivista on myös se, että vaikka pää vielä nousee ajoittain ylös, ei Jack enää pullauta alakaulaa esiin kadottamalla samalla selän, vaan pystyy pitämään itsensä kasassa. Loppuravit vielä ravailin ja jätkähän pysyi tosi hyvin pidemmälläkin ohjalla alhaalla. =) On kyllä hurjasti miekkonen muuttunut, parempaan suuntaan. :) Hiki tuli meille molemmille kirpeästä pakkassäästä huolimatta. Hoidettuani miehen karsinaan, oli Raine jo tehnyt lämpimän mellaveden poitsulle. Riisuin Jackin, harjasin ja pyyhin kostealla pyyhkeellä miekkosen läpi, varsinkin hikikohdat. Laitoin fleeceloimen ja vein solariumin alle 20 min lämmittelemään. Pakkanen oli jo varmaan kirinyt liki 20 asteeseen, joten solariumin jälkeen laitoin kevyttoppiksen ja vielä toiseksi paksuimman toppiksen päälle. Tämän jälkeen jätkä pääsi takaisin tarhailemaan vielä hetkeksi ja vein heinää tarhaan. Jackin varusteet sain puhdistettua miehen seisoessa solariumissa, joten saatiin lähteä kotiin.
11.12.2010 Lauantai:
Teean aamutalli. Apulaiset oli siivonneet meidänkin poikien karsinat, kiitos. =)
Kymmenen maissa tallille pikkujoulua viettämään. Koristeltiin talli ja syötiin hyvää jouluruokaa. Hetkeksi kotiin ja illalla hakemaan hevoset talliin. Harjattiin Jack ja Jööti. Pakkasta taas se -20, vaikka päivällä jo oli inhimillisempiä lukemia, että elättelin toiveita ratsastamaan pääsystä. Niin se vaan taas kylmeni. :( Jackille harjauksen jälkeen loimi päälle ja taluttelin ensin käynnit kentällä. Kävin pellolla juoksuttamassa liinassa. Ruuna tykkäsi ravata ja laukatakin kylmästä säästä huolimatta. Talutin loppukäynnit kentällä ja karsinassa poitsu sai lämpimät mellavedet. Huuhtelin pesupaikalla jätkän jalat ja hännän, oli taas jostain syystä hieman ollut masu kuralla. Pyyhin lopuksi kostealla pyyhkeellä ruunimuksen, niin lähti irtopölyt karvasta. Talliloimi jätkälle ja karsinaan. Raine huuhteli pesarin ja lakaisi käytävän. Hevosille iltaheinät ja -ruuat.
10.12.2010 Perjantai:
Kylmää keliä taas, ei tarvitse -20 asteen pakkasella miettiä ratsastaako vai ei... Haettiin pojat talliin ja harjattiin ne. Jackille loimi päälle ja pojat sai kevyesti irtona juosta kentällä vähän aikaa. Hoidettiin pojat karsinoihin ja Raine antoi lämmintä mellavettä molemmille.
9.12.2010 Torstai:
Raine oli karsinat siivonnut päivällä. Haettiin pojat talliin ja harjattiin ne. Jackin satuloin ja ratsastin reilut puoli tuntia kentällä. Aluksi jätkä tuntui vähän täpisevältä, mutta olikin loppujen lopuksi tosi kiva, kun päästiin vaan kunnolla töihin. :) Otin pienet pätkät laukkaa molempiin suuntiin, meni tosi kivasti. Laukka tuntui tosi hyvältä tänään. :) Loppukäyntien jälkeen hoidin jätkän karsinaan. Putsasin varusteet ja lähdettiin kotiin.
8.12.2010 Keskiviikko:
Yksin tallilla, Raine kokkailemassa. Hain hevoslauman talliin, Roosa tuli ottamaan Jöötin sisälle. Harjasin Jackin ja vein ensin sen kentälle. Hain Jöötin kaveriksi. Jätin Jackin irti ja talutin Jöötiä, niin Jack seurasi kiltisti mun toisella puolella irrallaan. ;) Kulmissa se tietysti pääsi nopeammin kuin me, niin hidasti heti, kun meinasi mennä mun ohi ja jäi odottamaan. :D Irtojuoksutin pojat. Aika vauhdikkaasti jätkät päästeli menemään, molemmat pukitteli jopa. ;) Hiki siinä tuli hieman molemmille, joten loppukäynnit talutettuani pojat sai lämmintä mellavettä karsinassa ja loimet päälleen. Roosa auttoi iltaheinien sekä iltaruokien jaossa sekä lakaisi käytävän. Kylmäsin Jöötin jalan. Jackille vaihdoin talliloimen ja Jöötiltä otin fleecen pois, kun ruuna oli kuivunut.
7.12.2010 Tiistai:
Jööti ollut meillä 3 vuotta. :) Oltiin tänään keilaamassa Rainen kanssa Seinäjoella. Teea ja Jenni huolehti meidän hevosista tänään. Suurkiitos heille! =)
6.12.2010 Maanantai:
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
Illalla tallille. Siivottiin Jackin ja Jöötin karsinat ja haettiin hevoset talliin. Harjattiin Jack ja Jööti. Lähdettiin välillä kotiin, mä lähdin porukoille laittamaan iskän paperit valmiiksi. Raine kävi ruokkimassa hevoset puoli kasilta ja laittamassa paikat kuntoon.
5.12.2010 Sunnuntai:
Aamulla hevosten ruokinta ja Hannin, omien poikien, Rapin sekä Karlan loimitus. Kylläpä Jack tuoksui hyvältä eilisen pesun jäljiltä! En voinut olla nuuhkimatta jätkää vähän väliä. xD Raine vei tarhoille vettä. Kuskattiin hepat ulos ja siivottiin omien poikien sekä Hannin karsinat. Raine lakaisi käytävän. Olin päivän Keskisellä, Raine oli illalla hoitamassa pojat talliin ja laittamassa heinät sekä ruuat valmiiksi.
4.12.2010 Lauantai:
Olin yksin tallilla illalla, kun Rainella oli pikkujoulu työporukan kesken. Siivosin poikien karsinat ja laitoin heinät sekä ruuat valmiiksi. Heidi oli apuna ottamassa hevosia talliin, kiitos avusta! :) Vein Jackin pesarille ja pesin miehen. Ei nuo pakkaset juuri tunnu lauhtuvan, niin pesin Jackin nyt. Kuivasin pyyhkeellä enimmät ja jätkä sai 20 min kuivatella solariumin alla. Ehdin sillä välin pestä Jackin harjat ja siivota pesarilta meidän sotkut pois. Loimitin Jackin ja vein karsinaan. Jaoin hevosille iltaheinät ja putsasin tallissa paikat. Annoin iltaruuat ja vaihdoin Jackille vielä kuivan loimen yöksi. Laitoin toisenkin fleecen päälle, että varmasti pysyy mies lämpimänä koko yön. :)
3.12.2010 Perjantai:
Raine hoiteli pojat tänään, kun mulla oli työporukan pikkujoulut. :)
2.12.2010 Torstai:
Raine oli karsinat siivonnut päivällä. Haettiin pojat talliin ja harjattiin ne. Raine laittoi Jöötille huopiksen ja ohjat riimuun. Jackin satuloin. Pyörittiin kentällä Jackin kanssa n. 40 min, Raine ja Jööti oli vähemmän aikaa. Jackilla tuppasi keskittyminen taas herpaantua, kun Jööti oli samaan aikaan. On se kumma, että kaveria pitää katsella vähän väliä. Ei se niin paha ollut, mitä on joskus ollut, mutta ei niin hyväkään, mitä voisi olla. ;) Sain kuitenkin laukattuakin pienet pätkät molempiin suuntiin. Loppuverkkojen jälkeen hoidin poitsun karsinaan ja puhdistin varusteet. Jätin loimen yöksi. Raine hoiteli myös Jöötin karsinaan ja lähdettiin kotiin.
1.12.2010 Keskiviikko:
Niin se vaihtui taas joulukuuksi ja pian on joulu! Rainella kokkausilta. Olin yksin tallilla. Raine oli karsinat siivonnut, hain pojat talliin. Harjasin Jackin ja satuloin. Ratsastin kentällä n. 45 min. Jätkä oli tosi kiva tänään. =) Varsinkin laukannostot meni nappiin, nosti nätisti ja rauhallisesti sekä jatkoikin rauhallista laukkaa. :) Loppuverkat ja hoidin pojan karsinaan. Harjasin, loimitin ja puhdistin varusteet.