Maaliskuu
31.3.2009 Tiistai:
Meidän karsinat olikin jo siivottu, kiitos! =) Juteltiin hetki talliporukan kanssa ja haettiin sitten hevoset talliin. Pestiin Papun ja Jackin jalat. Harjattiin isot ruunat. Raine laittoi Jöötille suitset ja Jenni meni käppäilemään jätkällä pellolle. Jackille laitoin juoksutusvarusteet ja juoksutin pellolla miestä. Sen verran rankkaa oli, että hiukan tuli hiki ruunalle. Taluttelin loppukäynnit, huuhtelin pesarissa hiet. Kuivasin karsinassa enimmät ja loimitin. Putsasin varusteet ja Raine harjasi Papun. Putsailtiin paikat ja ruokittiin hevoset. Vaihdoin Jackille kuivan loimen yöksi.
30.3.2009 Maanantai:
Siivottiin hevosten karsinat ja haettiin hepsut talliin. Pestiin Jackin ja Papun jalat. Harjattiin isot pojat. Raine laittoi Jöötille huopiksen, mä satuloin Jackin. Mentiin pellolle käppäilemään. Raine moitti, että Jööti oli liiankin hidas ravissa. ;D Jack oli ravia nostaessa vähän jännittynyt, mutta syy siihen löytyi satulan päältä. ;) Ei osannut taaskaan itse olla täysin rento eli luultavasti siirtymässäkin jäin hiukan ohjaan kiinni. Ruunahan vastaa siihen vetämällä vastaan ja jännittymällä niskasta. Muutoin meni ravissa ihan kivasti, kun vaan kuski sai rentouduttua. :D Käveltiin vielä loppukäynnit ja hoidettiin hepsut karsinaan. Putsasin Jackin varusteet ja Raine harjasi Papun. Putsailtiin paikat.
29.3.2009 Sunnuntai:
Reetan aamutalli.
Tultiin kymmenen maissa tallille. Siivosin Jackin karsinan ja hain poitsun talliin. Harjasin ruunan ja satuloin. Raine siivosi Jöötin ja Papun karsinat sekä aurasi kentältä enimmät lumet. Ehdittiin kävellä Jackin kanssa alkukäyntejä hetki, kunnes Jaana tuli. Katseltiin jälleen istuntaa kohdilleen, lähinnä lantiosta piti muistaa istua kunnolla satulaan. Kävelin hetken ilman jalustimia, että sain jalat rennoiksi. Jaana pidensi jalustinhihnoja reiällä ja sillä saatiin mun polvi sekä koko jalka jäämään rennommin. Jaana myös kokeili vetää ohjista mua eteen ja mun piti istua syvemmin satulaan, jotta pysyn tasapainossa. Lihasvoimalla ei saanut vastustaa, pelkästään istunnalla. Oli vaikeaa. ;) Pyöritin olkapäitä ja sen jälkeen sain jotenkin itseni parempaan asentoon ja pystyin paremmin istumaan satulaan. Sen jälkeen tein pieniä voltteja pääty-ympyrällä sekä käynnissä että ravissa pyrkien pitämään hyvän asetuksen. Pätkittäin onnistui hyvin, toisinaan ei niin hyvin. ;) Käynnissä kokeiltiin myös lähes pysähdykseen hidastamista pelkällä lantiolla ja siitä jatkettiin käynnissä eteenpäin. Jaana antoi ohjeeksi, että kun Jack nostaa päänsä ylös, puristan sisäkäden nyrkkiin ja avaan hitaasti, samalla pyydän hiukan pohkeella eteen. Toimi hyvin. :) Pitkällä sivulla asetettiin palan matkaa sisään käynnissä ja ravissa. Tämä harjoitus sujui hyvin vasempaan kierrokseen, vaikeampaan eli oikeaan herkemmin lähti oikomaan ym. Lopuksi vielä oikeaan kierrokseen tein loivaa kiemuraa, johon yhdistettiin alkuun ja loppuun voltit hakien asetusta. Jaanan mukaan poitsulla on parantunut asetus myös oikeaan ja pätkittäin kulkee mallikkaasti siihenkin suuntaan. Ei kuulemma hätää tuon suhteen, kyllä se sieltä tulee. :) Käsien asennosta tuli palautetta. Kädet saa olla alempana, eikä niitä saa nostaa ylös, vaikka Jackin pää nousee. Asettaessa ei myöskään saa levittää käsiä niin paljon, mitä teen herkästi. ;) Ruuna kulki mukavasti, oli jälleen rento ja rauhallinen ja pätkiä liikkui tosi kivasti. =) Hikikin tuli hiukan, sekä kuskille että hevoselle. ;) Talutin loppukäynnit ja huuhtelin hikikohdat. Kuivasin enimmät ja vein ruunan loimitettuna tarhaan. Jaoin päiväheinät Reetan kanssa ja jäin suustani kiinni. ;) Rainen ja Jöötin tunti oli meidän jälkeen Heidin & Rapin ja Roosan & Rambon kanssa. Menivät myös ilman jalustimia ja Jaana tarkisti Rainen istunnan. Tekivät samoja asetusharjoituksia, mitä me, paitsi suorilla tehdyt asetukset jäi porukalta väliin. Kiemurauraharjoitusta tekivät myös. Aluksi Jööti oli käynnissä vähän tahmea ja vänkäili, erityisesti vasemmassa kierroksessa, jossa Jaana pyysikin Rainea olemaan tarkkana. Ravissa Jööti liikkui paremmin ja harjoitukset sujui hyvin. Hiki tuli myös Rainelle ja Jöötille. ;) Raine loimitti Jöötin ja vei tarhaan. Puhdistettiin hevosten varusteet ja lakaistiin käytävä.
Illalla laitettiin heinät karsinoihin ja haettiin hevoset talliin.
28.3.2009 Lauantai:
Hevosten aamuruokinta. Loimitin Piian, Jackin ja Rapin. Raine jakoi tarhoihin heinät + vedet ja kuskattiin pollet ulos. Lakaistiin käytävä.
Illalla siivottiin poikien karsinat ja haettiin hepsut talliin. Harjattiin Jööti yhdessä ja Raine kokeili ratsastaa Rapin joustorunkoisella trekkerillä. Se kuitenkin osoittautui liian leveäksi ja lähti ravissa luisumaan lapojen päälle. Harjattiin Jack vielä, lakaistiin käytävä ja ruokittiin hevoset. Kello meni taas niin vauhdilla, että jäi Jackin liikutus tältä päivää.
27.3.2009 Perjantai:
Siivottiin karsinat ja odoteltiin Nurttilaa. Viiden maissa ell tuli ja Raine haki Papun pakkopilttuuseen. Mä rapsuttelin sen aikaa, kun Nurttila vain katkaisi langat tollon ympäriltä ja tuppo putosi samantien. :D Hiukanko nolotti, kun se olikin noin yksinkertainen poistaa. ;) Noh, nytpä ensi kerralla ollaan viisaampia, jos vielä joskus tulee vastaruunattu varsa eteen. :D Haettiin muutkin hevoset talliin ja harjattiin isot ruunat. Satuloitiin molemmat ja mentiin kentälle. Jöötillä perusjuttuja, hyvin meni. Jackilla tein ympyrällä asettelua sisään ja ulos, siirtelin takaosaa ulos ja sisälle ym. Yllättävää kyllä, oikeaan (vaikeampaan) kierrokseen asetus puolen kierroksen ajan sisään ja puolen kierroksen ajan ulos onnistui paremmin, mitä vasempaan. Pohkeenväistöäkin treenailtiin. Lopuksi vielä ravattiin ympyrällä, vaikeampaan kierrokseen tuntui ravi tosi isolta ja muutenkin ruuna liikkui kivasti. Vasempaan kierrokseen taipuminen olikin yllättäen tahmeampaa. Joskus näinkin päin. :) Hiukan kainalosta hikosi, taluttelin pitkät loppukäynnit ja kuivahtikin hyvin. Harjasin vain ja putsasin varusteet. Raine putsasi Jöötin varusteet ja harjasi Papun. Putsailtiin paikat ja ruokittiin hevoset.
26.3.2009 Torstai:
Karsinoiden siivous ja hevosten haku talliin. Tänään Papulta olisi pitänyt poistaa tollo jalkojen välistä, mutta kun ei oikein päästy selvyyteen, miten se on kiinnitetty ja koettelusta Papu ei oikein välittänyt. ;) Tuumattiin, että pyydään ell:n poistamaan sen huomenna. Harjattiin Jack ja Jööti. Raine laittoi Jöötille huopiksen ja köpötteli kentällä käyntiä sekä ravia puolisen tuntia. Jackille laitoin satulan ja ratsastin tunnin verran käyntiä kentällä. Keli ei sallinut ravailla. Taivuttelin vain, otin pysähdyksiä ja otettiin jokunen pohkeenväistö. Pätkittäin meni kivasti. Yhdessä vaiheessa meni espanjalaista käyntiä muutaman askeleen ajaksi, en tiedä, miten se oikein tapahtui! :D Jäätyneet vesilaaksot oli ruunan mielestä kammottavia ja aluksi kummasteli tuolilla istuvaa Jenniä. Hassu polle. ;) Hoidin Jackin karsinaan ja putsasin varusteet. Raine harjasi Papun ja lakaistiin käytävä sekä ruokittiin hevoset.
25.3.2009 Keskiviikko:
Siivottiin poikien ja Rambon karsinat. Haettiin hevoset talliin. Tallilla tuli käymään vieraita, joiden kanssa kierrettiin paikkoja ja käytiin kahvilla juttelemassa. Siinä vierähti pari tuntia, joten seitsemän jälkeen harjattiin omat hevoset, annettiin hevosille rehua ja iltaruuat. Josko huomenna onnistuisi ratsastaminenkin. ;)
24.3.2009 Tiistai:
Oltiin vähän ennen puolta viittä tallilla. Siivottiin omien poikien karsinat. Jätettiin hevoset vielä ulos, kun viideltä talliporukalla oli yhteinen palaveri. Palaverissa hurahtikin yhtäkkiä pari tuntia, kun oli monta yhteistä asiaa läpi käytävänä. Palaverin jälkeen haettiin hevoset talliin. Harjattiin omat pojat, lakaistiin käytävä ja ruokittiin hevoset.
23.3.2009 Maanantai:
Siivottiin poikien ja Rambon karsinat. Haettiin hevoset talliin. Harjattiin Jack ja Jööti. Laitettiin liinat riimuihin kiinni ja taluteltiin alkukäynnit kentällä. Juoksutettiin poikia hetki pellolla. Jööti näytti ottavan liinailusta ilon irti, oli oikein reippaan näköinen ja tarjosi itse jopa laukkaa. :D Jack oli ravaili rauhallisesti, mutta laukassa hissukseen alkoi saada vauhtia lisää. ;) Pojille tuli tietysti hiki, vaikkei kauaa juoksutettu, mutta raskastahan hangessa oli juosta. Talutettiin loppukäynnit kentällä. Raine loimitti Jöötin ja hoiti jalan. Jackista pesin hiet, kuivasin enimmät ja loimitin. Harjattiin vielä Papu ja Rambo. Lakaistiin käytävä ja ruokittiin hevoset.
22.3.2009 Sunnuntai:
Heidin aamutalli.
Illalla siivottiin poikien karsinat ja haettiin pollet talliin. Harjattiin isot pojat ja käytiin n. 20 min kävelylenkillä maastossa taluttaen. Jackille laitoin vielä liinan ja juoksutin hetken pellolla. Vähän oli energisen oloinen, kun pienestäkin säpsähdyksestä lähti laukkaan. ;) Hetken annoin ravata ja laukkailla. Ei viitsinyt antaa usvattaa hikeen saakka, kun takana on muutama vapari. Talutin kentällä loppukäynnit, pesin jalkakarvat ja vein pojun karsinaan. Raine harjasi Papun sekä lakaisi käytävän.
21.3.2009 Lauantai:
Teean aamutalli.
Oltiin päivä Tampereella Hevosmessuilla. Tulipa tilattua hevoset ja ratsastus-lehti, kun se oli 41 € 8 lehtä + 1 lehti kaupan päälle. Mukaan sai myös villihevosista kertova kirjan. Pitkään on pitänyt lehti tilata, joten nyt oli hyvä tilaisuus tehdä se. ;) Jotain pieniä tuliaisia lähti hevosillekin mukaan. :) Kotona oltiin n. 18.20 ja vaatteiden vaihdon jälkeen lähdettiin tallille. Keijo oli siivonnut meidän poikien karsinat, kiitos! =) Laitettiin vielä heinät karsinoihin ja tein ruuat. Haettiin hevoset talliin. Harjattiin pikaisesti pojat ja Rambo. Raine lakaisi käytävän ja ruokittiin hevoset.
20.3.2009 Perjantai:
Siivottiin karsinat ja haettiin hevoset talliin tihkusateessa. Sen jälkeen alkoikin sataa kovemmin, joten harjattiin vain hevoset. Lakaistiin käytävä.
19.3.2009 Torstai:
Aamulla oltiin hiukan ennen kuutta tallilla. Koppi auton perään, haettiin Papu tallista ja varsa loimitettuna traikkuun. Hienosti matkusti jälleen, vaikkei ruokaa saanutkaan matkan ajaksi eteen. Seisoi hiljaa, eikä huudellut tms. Puoli yhdeksältä oltiin perillä Tampereen hevosklinikalla. Papu sai ensin rauhoittavan suoneen ja sen jälkeen hoitaja laittoi kanyylin, joka oli melko iso ja se ommeltiin ihoon kiinni. Papu oli niin fiksu, ettei välittänyt kumpaisestakaan yhtikäs mitään ja seisoikin nätisti kummaltakin puolen kiinnitettynä, vaikka sitä onkin vain vähän tallilla harjoiteltu. ;) Jätettiin pikkumies hoitajien hellään huomaan ja käytiin itse Ylöjärven kaupoissa pyörimässä. Puoli yhdentoista jälkeen oltiin takaisin klinikalla ja Papu oli jo pakkopilttuussa. Oli herännyt nukutuksesta ja tärisi pilttuussa hissukseen. Puolisen tuntia vielä odoteltiin ja sen jälkeen saatiin lähtölupa. Koppiin meno onnistui minuutissa, parissa jälleen, kun työnsin takamuksesta. ;) Rauhassa Papu matkusti myös paluumatkan, ei ongelmia! Porukka hiukan hämmästeli klinikalla Papua, kehuttiin jalkakarvoja ja ihmeteltiin rotua. :D Söpöksikin taidettiin Papu tituleerata. ;) Tallilla oltiin takaisin puoli kahden jälkeen. Papu oli sen oloinen, ettei missään ole käytykään. :D Jätin vastaruunatun varsan fleeceloimi päällä karsinaan. Nätisti jäi yksin talliin. Käytiin kotona syömässä ja nukuttiin vähän aikaa. Kuuden maissa palattiin tallille. Papukin sai vihdoin rehua, kun ei ole koko päivänä saanut syödä mitään. Haettiin Vasu, Alma, Jack ja Jööti talliin. Harjattiin isot ruunat vain tänään. Papu sai parannella haavojaan ja kärsinyttä miehuuttaan. ;) Lakaistiin käytävä.
18.3.2009 Keskiviikko:
Olin yksin tänään tallilla, kun Raine on kipeänä. Teea oli siivonnut meidän pojille, kiitos. =) Haettiin Jennin kanssa hepat talliin. Harjasin Jackin, Papun ja Jöötin. Papu vähän tinttaili taas kavioiden puhdistuksessa, mutta homma luonnistui, kun ei annettu pikkumiehelle vaihtoehtoja. ;) Kävin Jackia vielä vähän aikaa kävelyttämässä ja ravuuttamassa liinassa. Tulee pehmeä lasku huomiseen vapariin. :) Olikin Papun viimeinen päivä orimiehenä, huomenna (toivottavasti!) tulee kolmas ruuna takaisin tallille. :D
17.9.2009 Tiistai:
Siivottiin karsinat ja haettiin hepat talliin. Harjattiin ruunat. Raine laittoi Jöötille huopiksen, Jackille laitoin varusteet. Raine käppäili Jöötilllä pellolla ja lopuksi kävi ravailemassa kentällä. Jackillakin kävin 2 rinkiä pellolla kävelemässä. :) Ravattiin kentällä ja otin yhdet laukat molempiin suuntiin. Kokeilin tänään ratsastaa kolmipalalla ja toimihan ruuna sillä, mutta oli raskaampi. Taidanpa vaihtaa rollerin takaisin, kun sillä poitsu on ollut tosi kiva. :) Pientä täpistelyä oli ekan laukan jälkeen, mutta nätisti taas ruunalle kerroin, että edelleen mennään mun tahtiin. ;) Tokan laukan jälkeen olikin rauhallisempi. Vähän hikosi, mutta kuivui loppukäyntien aikana hyvin, joten harjasin vain. Puhdistin Jackin varusteet. Raine harjasi Papun ja putsaili paikkoja. Ruokittiin hevoset.
16.3.2009 Maanantai:
Karsinoiden siivous ja hevosten haku talliin. Sateli räntää ja Jööti sekä Papu oli ilman loimia ulkona. Raine laittoi kuivatusloimet pojille. Jackin harjasin ja irtojuoksutin kentällä. Aika mukavasti oli kuulolla yhden herätyksen jälkeen ja tarkkaili mun jalkoja. Hiukan hikosi etuosasta, joten huuhtelin hikikohdat, kuivasin enimmät ja poitsu pääsi solariumiin 20 min. Laitoin vielä loimen päälle. Raine harjasi hiukan Jöötiä ja Papua. Lakaistiin käytävä.
15.3.2009 Sunnuntai:
Hevosten aamuruokinta. Loimitin Rapin, Piian ja Jackin. Raine jakoi tarhoihin vedet ja heinät ja kuskattiin pollet ulos. Lakaisin käytävän ja Raine haki kauroja lisää.
Illalla siivottiin poikien, Matskun, Piian ja Rambon karsinat. Haettiin hevoset talliin ja harjattiin omat pollet. Papun kanssa jatkettiin koppitreenejä ja tällä kertaa jätettiin väliseinäkin paikoilleen. Siitä huolimatta Papu tuli lähes suoriltaan koppiin. :) Irtojuoksutettiin vielä pikkumiestä kentällä. Putsailtiin paikat ja ruokittiin hevoset.
14.3.2009 Lauantai:
Talonväen aamutalli.
Koko päivän satoi räntää ja tuuli eli ei mikään loistokeli. =/ Tallilla siivottiin poikien, Piian ja Matskun karsinat. Haettiin hevoset talliin ja Papulle sekä Jöötille laitettiin loimet kuivattamaan. Jackia vähän harjailin. Lakaistiin käytävä. Mentiin kotiin siivoamaan ja mä kävin vielä kasilta ruokkimassa hepat. Heitin osalle hevosista vähän rehua lisää.
13.3.2009 Perjantai:
Karsinoiden siivous ja hevosten haku talliin. Harjattiin ja satuloitiin ruunat. Pyörittiin kentällä, Raine ja Jööti lopetteli vähän aiemmin kuin me. Jackilla pysähdyksiä, peruutusta ja jokunen pohkeenväistö. Pyörin volteilla ja isoilla ympyröillä, samoin kuin Raine ja Jööti. Jack oli tosi kiva, joten ajattelin vihdoin kokeilla laukkaa eli kuumeneeko vai pysyykö poitsu nahoissaan. Ensin laukkasin helpompaan eli vasempaan kierrokseen. Rauhassa ruuna laukkasi, nostikin hyvin. Hidastaessa pitikin itse muistaa pysyä rentona, ettei ala jännittää istuntaa ja sitä kautta siirrä hevoseenkin jännitystä. Jack jäi rennoksi, mutta pari kertaa taisi yrittää hissukseen raviin, josta otin seis, peruutettiin pätkä, seistiin hetki ja sitten jatkettiin käyntiä. Jack lähti rennosti ja rauhallisesti liikkeelle, ei ollenkaan kytännyt, että koska uusi nosto jne. Kokeilin myös, että meneekö pidäte läpi, kun käynti vähän kiihtyi vai vastustaako pidätettä ja jännittyy vaan. Nätisti kuitenkin hidasti mun pyynnöstä, eikä mitään jännityksen merkkejä näkynyt. =) Täytyy tunnustaa, että vähän jännitin, kun tuli kytättyä hevosta, että lähteekö se raviin, pysyykö se käynnissä, onko se rauhassa jne. :D Siinäkään vaiheessa, kun vaihdoin suunnan, ei ollut mitään täpistelyä. Laukan sain nostettua suht hyvin, raviaskeleita tuli väliin, kun käynnistä nostin. Tuo on ruunan hankalampi suunta ja laukkakin oli sen vuoksi reippaampaa. Istuskelin vain laukassa rentona ja etupäätä ohjasin välillä ulospäin pohjetta apuna käyttäen, ettei ala ympyrä pienentyä. Ruuna jäi jopa tämänkin laukan jälkeen rauhassa kävelemään. Kerran, pari taisi yrittää hissukseen raviin, mutta taas tein samoin; pidätin, peruutettiin, seisottiin hetki ja lähdettiin uudelleen liikkeelle. Voi vitsit, kun olin tyytyväinen ruunaan!! Poitsu saikin hurjasti kehuja, kun oli niin kuuliainen. =) Toivottavasti muutos on pysyvä ja ensi kerrallakin laukan jälkeen ruuna on yhtä lunkki. :) Loppukäynnit vielä ja hoidin poitsun karsinaan. Aavistuksen laukan jälkeen oli kostea, mutta kuivui kävellessä. Putsasin varusteet, Raine putsasi Jöötin kamat ja harjasi Papun. Lakaistiin käytävä ja ruokittiin pollet.
12.3.2009 Torstai:
Siivottiin karsinat. Niina oli tulossa ratsastamaan Jöötillä toista kertaa, haettiin hevoset talliin ennen sitä. Rainen kanssa Niina harjasi ja laittoi Jöötin kuntoon. Menivät kentällä reilut puoli tuntia, Raine lähinnä käveli edellä. Jackin harjasin ja odottelin, että kentälle tulee tilaa, kun toisessa päässä pidettiin tuntia. Tunnin loputtua laitoin Jackin kuntoon ja ratsastin kentällä n. 40 min. Käyntiä ja ravia volteilla ja kahdeksikolla. Paikoittain piti puristaa ruunasta vauhtia lisää, kun jäi ravi melkein paikallaan leijumiseksi. ;) Ihan mukavasti ruuna kuitenkin toimi. Hoidin poitsun karsinaan, Raine oli aiemmin hoidellut Niinan kanssa Jöötin boksiin. Putsattiin varusteet ja Raine harjasi Papun. Ruokittiin hevoset.
11.3.2009 Keskiviikko:
Siivottiin karsinat ja haettiin hevoset talliin. Harjattiin ruunat ja satuloitiin ne. Pyörittiin kentällä perussettiä, voltteja, pysähdyksiä, peruutusta, käyntiä, ravia ja laukkaa. ;) Jackilla jätettiin viimeinen askellaji välistä. Vähän tuntui ruuna aluksi hätäiseltä, mutta hyvin kuitenkin kuunteli kuskia. Hoidettiin pollet talliin ja putsattiin varusteet. Papun harjaus, paikkojen putsaus ja käytävän lakaisu.
10.3.2009 Tiistai:
Siivottiin karsinat, myös Piialle. Haettiin hepsut talliin ja harjattiin ruunat. Irtojuoksutettiin niitä kentällä, iloisesti laukkailivat. Jack heitti Jöötiä kohden pari pukkiakin. :D Jack oli hiukan kostea ryntäiltä, mutta Jööti oli kunnolla märkä ryntäiltä ja kaulalta. Yllättävän vauhdikkaasti Jöötikin päästeli menemään! =) Raine veikin ruunan pesulle ja pikaisen kuivauksen kautta loimitettuna karsinaan. Jackille laitoin hetkeksi loimen. Harjattiin Papu ja lakaistiin käytävä.
9.3.2009 Maanantai:
Siivottiin karsinat ja haettiin hepat. Harjattiin ruunat ja sen jälkeen Papu. Otettiin kuljetuskoppi auton perään ja mä menin koppiin odottamaan namikipon kera. Raine tuli Papun kanssa ja harjoiteltiin taas lastausta. Pari minuuttia varmaan meni, niin Papu seisoi kopissa. Selvästi muisti vielä edelliset treenit, koska niin helposti otti askeleita eteenpäin ja tuli perille saakka. :) Täytyy vielä treenailla ennen ruunausreissua, että sitten tositilanteessa torstaiaamulla homma onnistuu.
8.3.2009 Sunnuntai:
Hevosten aamuruokinta. Rapin, Jackin ja Piian loimitus. Raine laittoi heinät ja vedet sekä kuskattiin hevoset ulos.
Illalla siivottiin karsinat ja haettiin hevoset talliin. Harjattiin ruunat ja satuloitiin ne. Raine ja Jööti kävi pienen lenkin maastossa, olivat vain kävelleet. Kentällä ravailivat jonkin verran. Jackilla käyntiä ja ravia kentällä reilut puoli tuntia. Meni tosi kivasti, ruuna oli rento ja rauhallinen. :) Vähän teki mieli testata jo laukkaa, mutta jätin vielä toiseen kertaan kuitenkin. Hoideltiin pojat karsinoihin ja putsattiin varusteet. Raine kylmäsi Jöötin jalan ja laittoi yöksi BOT:n. Papun harjaus, käytävän lakaisu ja hevosten ruokinta.
7.3.2009 Lauantai:
Talonväen aamutalli.
Illalla siivottiin karsinat ja haettiin pollet. Irtojuoksutettiin Papua tänäänkin, meinasi pikkumies vähän tinttailla. ;) Sellaista se näiden lasten kanssa on. :D Harjattiin ruunat ja satuloitiin ne. Mentiin kentälle kävelemään alkukäynnit, jonka jälkeen Raine ja Jööti kävi ravailemassa pellolla. Mäkin sitten tuumasin, että kokeillaanpa, miten Jack nyt toimii pellolla eli alkaako taas täpistely vauhdin lisäyksestä. Eikä mitään, ruuna oli yhtä nätisti, mitä kentällä. Rauhassa käveli ja pysähtyi, kun pyysin sekä seisoi niin pitkään, kun halusin. :) Ei olisi tuokaan onnistunut jokunen aika sitten. Oli aika huisia pelkästään kävellä, kun ruuna nosteli jalkoja reilusti, vaikka lunta oli vähän vuohisen yläpuolelle. :D Yhtäkkiä ruuna alkoi katsella hankea edessään pälyillen ja ihmettelin, mitä se oikein katsoo ja kummastelee. Kävellessään ruuna heitti jaloillaan lunta hangen päälle, mistä tuli ropiseva ääni ja tämähän oli Jackin mielestä sangen kummallista! Ruunan oli lopulta pakko pysähtyä hämmästelemään asiaa. :D Kyllä nauratti, ei ole tainnut ennen poitsu käppäillä tuollaisessa hangessa. Ilmeisesti Saksassa ei ole lunta ollut niin paljon, että poitsu olisi voinut tuollaiseen asiaan perehtyä. xD Pari rinkiä käveltiin pellolla ja sitten palattiin kentälle. Ravailin jonkin aikaa ja poitsu pysyi rauhallisena. :) Oli oikein kiva tänään. Raine vielä laukkasi Jöötillä kentällä ja vähän ravailivat. Hiukan tuli Jöötin lämminkin. Hoidettiin pojat talliin. Raine loimitti Jöötin sekä hoiteli jalan. Putsattiin varusteet. Raine harjasi Papun ja mä lakaisin käytävää sekä kannoin hevosille rehua lisää. Jaettiin vielä ruuat.
6.3.2009 Perjantai:
Karsinoiden siivous ja hevosten haku talliin. Harjattiin ruunat. Satuloin Jackin ja ratsastin kentällä. Raine laittoi Jöötille huopiksen ja tuli myös kentälle. Jackilla vain kävelin ja ravailin jonkin verran. Raine päästeli ravia ja laukkaa käynnin lisäksi. Hyvin Jack malttoi seistä ja pysähtyä, vaikka Jööti tulikin takaa ravissa/laukassa. :) Paikoin silti oli vähän hätäinen, mutta pysyi kuulolla. :) Hoidettiin pojat talliin. Raine hoiteli Jöötin jalan ja putsattiin varusteet. Papun harjaus, käytävän lakaisu ja hevosten ruokinta.
5.3.2009 Torstai:
Siivottiin karsinat ja haettiin hepsut. Papu pääsi taas ensitöikseen irtojuoksutukseen kentälle. ;) Harjattiin ruunat ja irtojuoksutettiin myös niitä. Ravuutettiin niitä vain, etteivät hirveästi rehki ja hikoa. Kevyt päivä siis pojille. :) Harjattiin vielä Papu, putsailtiin paikat ja ruokittiin hevot.
4.3.2009 Keskiviikko:
Siivottiin karsinat ja haettiin hepat talliin. Harjattiin ruunat. Raine satuloi Jöötin, Jackille laitoin juoksutusvermeet. Juoksutin Jackia pellolla, alku- ja loppukäynnit talutin kentällä. Hikosi mukavasti, kun pellolla on reilummin lunta. Selvästi väsähti loppua kohden. Raine ravaili ja laukkaili Jöötillä kentällä sekä pellolla. Hoidettiin poitsut talliin. Raine loimitti Jöötin ja hoiteli takasen. Jack pääsi pesulle, oli sen verran hikinen mies. Kuivasin vähän ja heitin loimen ylle. Putsattiin poikien varusteet ja Raine harjasi Papun. Putsailtiin paikkoja ja ruokittiin hevoset.
3.3.2009 Tiistai:
Jenni oli siivonnut tänäänkin meidän pojille, kiitos taas! =) Haettiin hevoset talliin, Papun vein taas suoraan kentälle irtojuoksutukseen. Harjattiin sen jälkeen ruunat ja laitettiin varusteet. Pyörittiin kentällä, Raine kävi Jöötin kanssa heittämässä muutaman ringin pellolla. Jack oli ihan jees. Hoidettiin hepat karsinaan ja Raine hoiteli Jöötin jalan. Putsattiin varusteet ja Raine harjasi Papun. Putsailtiin paikkoja ja ruokittiin hevoset.
2.3.2009 Maanantai:
Jenni oli siivonnut meidän poikien karsinat, kiitos! =) Haettiin hevoset talliin ja irtojuoksutettiin Papua kentällä. Raine oli ottanut lunta lisää kentältä pois ja lumikasa oli kentän nurkassa. Papu kiipesi kasan päälle onnellisena. :D Juoksuttaessa oripoika teki taas monta kertaa ringin kasan yli. :D Raine otti kännykällä muutaman kuvan Papusta ja Papu seisoi kasan päällä katsellen tarhassa olevia hevosia. Selvästi se niille huikkasi, että lällällää, mäpäs olen paljon korkeammalla ja isompi kuin te! ;) Hiukan tuli miehenalulle hiki. Harjattiin ruunat ja Raine laittoi Jöötille ohjat riimuun. Jackille laitoin juoksutusvarusteet. Varuilta laitoin takasiinkin jännesuojat ja putsit, ettei kolhi jalkojaan, kun pellolla on melko paljon lunta. Alkukäynnit taluttelin kentällä ja siirryin sen jälkeen pellolle. Ravia ja laukkaa Jack päästeli vähän aikaa liinassa. Rainekin ravasi ja laukkasi pätkiä Jöötillä pellolla. Loppukäynnit käveltiin taas kentällä. Hiukan hikosi, suurimmaksi osaksi kuivui käyntien aikana, mutta laitoin kuitenkin vielä loimen lämmittämään. Eipä Jackilla kovin paljon karvaa ole lämmittämässä. Putsasin varusteet. Raine harjasi Papun. Jackille annoin lisää heinää ja Raine lakaisi käytävän.
1.3.2009 Sunnuntai:
Talonväen aamutalli.
Illalla siivottiin poikien karsinat ja haettiin hevoset talliin. Harjattiin ruunat ja irtojuoksutettiin muutama rinki poikia kentällä. Lähinnä vaan ravasivat, joten eivät hionneet, mikä olikin tarkoitus. ;) Pojat talliin ja Raine harjasi Papun. Kannoin rehua/heinää hevosille ja lakaistiin käytävää.