Syyskuu
1.9.2008 Maanantai:
Soitin päivällä hierojalle ja hän sattumalta pääsee jo huomenna hieromaan
Jackin sekä Piian. Jack on näyttänyt hapanta naamaa satuloidessa ja satulavyön
kohdalla oli kipeät kohdat, joita olen hieronutkin arnikan kanssa. Ajattelin
Helin pyytää sitten muutenkin hieromaan, jos jossain muuallakin on kipeitä
lihaksia.
Illalla siivottiin hevosten karsinat ja haettiin hepsut talliin. Harjattiin Jack
ja Jööti. Raine juoksutti Jöötiä liinassa vähän aikaa. Sai samalla tarkkailla,
miltä Jöötin askellus näyttää. Hyvinhän tuo meni, ei juurikaan näyttänyt enää
arkovan. Jackia juoksutin irtona jonkin aikaa. Olisi pitänyt olla taas kamera
mukana, kun ruunimus yhtäkkiä alkoi leikkiä elvistä; nosti hännän ja pään ylös
sekä tanssahteli ravissa. Oli niin muhkeannäköinen mies, että harmitti, kun
kamera oli kotona. :( Hoitelin poitsun karsinaan ja Raine harjasi Papun.
Ruokittiin hevoset ja putsailtiin paikat.
2.9.2008 Tiistai:
Hain Jackin käytävälle ja harjasin pikaisesti, kunnes Heli jo tulikin.
Poitsulla oli oikean puolen lapa jumissa sekä oikean takajalan
koukistaja(?)lihas. Saattaa siinäkin olla syy, miksi poitsu niin huonosti taipuu
oikeaan kierrokseen. Jännityksellä saa odottaa, että taipuuko yhtään paremmin
ensimmäisellä ratsastuksella hieronnan jälkeen. Katsottiin Helin kanssa vielä
Jackin satulaa varuilta ja satula oli Helinkin mielestä hyvä. Raine siivosi
hieronnan aikana hevosten karsinat ja harjasi Jöötin, sekä kävi ruunaa
juoksuttamassa hetken liinassa. Harjattiin Papu yhdessä. Laitoin Jackille loimen
päälle hieronnan jälkeen hetkeksi, että pysyy lihakset pidempään lämpimänä.
Annettiin ruuat hevosille ja putsailtiin tallissa paikat.
3.9.2008 Keskiviikko:
Vesisadepäivä. :( Siivottiin karsinat ja haettiin hevoset talliin. Raine
harjasi Jöötin ja mä Jackin. Papu harjattiin yhdessä. Annettiin hevosille ruuat
ja harjattiin vielä Ramboa. Putsattiin tallissa paikat.
4.9.2008 Torstai:
Roosa oli siivonnut meidän hevosten karsinat, kiitos. =) Haettiin hevoset
talliin ja harjasin Jackin. Raine harjasi Jöötin ja kävi huopasatulalla
köpöttelemässä kentällä. Jalan hoito ratsastuksen jälkeen. Raine harjasi myös
Papun. Mä pesin Jackin varusteet ja rasvasin ne. Vielä tänään oli vapari
hieronnan jälkeen. Annettiin kivennäiset hevosille ja putsattiin tallissa
paikat.
5.9.2008 Perjantai:
Kävin töitten jälkeen kotona vain syömässä ja menin tallille putsaamaan
Jöötin varusteet. Raine pesi Jöötin sekä laittoi solariumin alle kuivumaan.
Petterikin kävi välillä laittamassa Jöötille takakengän kiinni, jonka Jööti oli
yön aikana polkaissut irti. Pakattiin varusteet autoon ja Jöötille loimi sekä
kulkkarit päälle ja Jööti koppiin. Ajettiin Munakkaan Alajoelle, jossa kuvattiin
Olivia-lehteen muotikuvia. Jööti siis pääsi valokuvamalliksi. ;) Kuvaaja ym.
porukat oli Hesasta ja matkalla Ilmajoelle kuvaamaan olivat saaneet
laiduntavista hevosista idean, että ottavat kuvat hevosen kanssa. Kuvaaja oli
ottanut yhteyttä Ilmajoen kuntaan ja kysellyt hevosia ja sieltä oli annettu
meidän tallin yhteystiedot. Soittivat Keijolle ja kävivät tänään päivällä
valkkaamassa hevosen. Tummanruskean hevosen halusivat ja massavan, joten Jööti
oli kuvaajan mielestä loistovalinta. ;) Mallina oli 17-vuotias saksalainen
tyttö, jolle tuo oli ensimmäinen kuvaus. Meidän onneksi tyttö oli 10 vuotta
harrastanut ratsastusta, joten hevosen käsittely ei tuottanut ongelmia. :) Jööti
oli oma itsensä, eli halusi vain syödä, syödä ja syödä, kun ohrapellolla kuvat
otettiin. :D Reilut 3 tuntia räpsittiin erilaisia otoksia, talutuskuvia,
poseerauskuvia ja ratsastuskuvia. Malli jopa päästeli laukkaa ohrapellolla ilman
satulaa. Ei muuten tasan olisi onnistunut meidän tallin muiden hevosten kanssa
tuollainen! Mallityttö oli kovin ihastunut Jöötiin, kehui ruunaa söpöksi ja
mahtavaksi. =) Myös kuvaaja oli todella tyytyväinen kuviin, olivat saaneet hyvää
matskua. Ottivat meidän tiedot ylös, että lähettävät meille kyseisen
Olivia-lehden. Kuvien pitäisi ilmestyä marraskuun numerossa. Retusoitavaksihan
nuo tietenkin vielä menee, että kiva nähdä, miltä Jööti näyttää lehdessä. :D Oli
muutenkin tosi mielenkiintoinen reissu, ei varmaan toista kertaa päästä näkemään
ammattilaisia kuvaamassa. ;) Siinä puoli ysin maissa päästiin lähtemään kotiin.
Raine hoiteli Jöötin jalan ja mä harjasin vielä Jackin. Jenni oli onneksi tänään
siivonnut karsinat päivällä. =) Muu porukka oli hakenut Jackin ja Papun talliin,
kun niin myöhään päästiin tallille. Annettiin hepsuille vielä ruuat. Kuvia
mallikeikasta tulee, kun ehdin laittamaan.
6.9.2008 Lauantai:
Talonväen aamutalli.
Illalla siivottiin poikien sekä Piian karsinat. Jassokin lähti tänään toiselle
tallille, tuli taas yhden hevosen verran hiljaisempaa talliin. Haettiin hevoset
talliin. Papun jätin suoraan kentälle ja irtojuoksutettiin sitä. Ei oikein Papun
kanssa onnistunut tuon juoksutushomma, siis juoksihan se, mutta ei sitä saanut
ottamaan kontaktia sillä tavalla, mitä Jack tekee. Taluttelin vielä lopuksi
varsulia, että sai hengitystä tasaantumaan. Hiki pojalle tuli. Harjattiin ruunat
ja Raine laittoi Jöötille varusteet sekä ratsasti 40 min kentällä. Hyvin meni,
Jööti ok. :) Jackin otin liinaan ja ravuuttelin molempiin suuntiin. Hoideltiin
hepsut karsinoihin ja harjattiin Papu. Raine putsasi Jöötin varusteet.
Putsailtiin paikat tallissa.
7.9.2008 Sunnuntai:
Käytiin aamulla päästämässä hevoset laitumelle ja lakaistiin käytävä.
Illalla Roosa oli siivonnut karsinat, kiitokset jälleen. =) Haettiin hevoset
talliin ja Raine harjasi Jöötin sekä ratsasti ruunalla kentällä reilut puoli
tuntia. Hitusen oli tuntunut toiseen kierrokseen pätkän huonommalta, mutta
muuten ok. Raine hoiteli jalan ratsastuksen jälkeen ja puhdisti ruunan
varusteet. Laitoin vihdoin Jackin varusteet kasaan rasvauksen jäljiltä ja
harjasin sitten ruunan. Irtojuoksutettiin Jackia ja Piiaa yhdessä. Hyvin menivät
yhdessä, Piia otti melkoisia spurtteja. :D Jack tyytyi vain peesailemaan, ei se
oikein ollut innostunut, vaikka juoksi kyllä. ;) Huuhtelin Jackista hiet
juoksutuksen jälkeen, kuivasin enimmät ja jätin loimen yöksi. Raine harjasi
vielä Papun. Putsailtiin paikat tallissa ja annettiin ruuat hepsuille.
8.9.2008 Maanantai:
Siivottiin poikien sekä Rambon karsina. Raine ja Jenni haki hepat talliin,
mä pidin sillä välin Bellalle seuraa. Harjattiin ruunat ja laitettiin varusteet.
Ratsastettiin reilut puoli tuntia kentällä. Jackilla menin vain käyntiä ja
ravia. Tuntui taas tauon jälkeen ratsastaminen niin oudolta, ihan kuin ei
aikaisemmin olisi ratsastanut lainkaan! Vitsailinkin, että taidanpa mennä
varaamaan alkeiskurssin. :D Ruunimuskin tuntui menevän, miten sattuu. Ihan hyvin
kumminkin venytteli alas, varsinkin lopuksi. Hiki poitsulle tuli silti, vaikka
ei mitään erikoista tehtykään. Raine käveli Jöötillä enimmäkseen, mutta ravaili
vähän. Raine hoiteli Jöötin karsinaan ja hoiti jalan. Jackista huuhtelin hiet
pesupaikalla ja laitoin solariumin alle poitsun kuivumaan. Ei ollut kokonaan
kuivunut soletuksen jälkeen, joten jätin loimen yöksi päälle. Putsattiin
hevosten varusteet. Laurakin käväisi tallilla porukkaa tervehtimässä. Raine
harjasi Papun ja irtojuoksutti pikkumiestä hetken kentällä. Kävin siivomassa
lannat kentältä ja Raine jakoi hevosille ruuat.
9.9.2008 Tiistai:
Siivottiin karsinat ja haettiin hevoset talliin. Harjattiin ruunat ja
laitettiin varusteet. Ratsastettiin kentällä n. 40 min, Jackilla menin vähän
pidempään. Jööti meni pirteästi ja toimi muutoinkin kivasti. :) Jack oli ihan
jees. Laukassa oli reipas, kun pitkästä aikaa selästä päin laukattiin. :)
Meikäläisellä oli aluksi tuskaisat oltavat, kun eilisestä oli niin kovasti
lihakset kipeänä. :D Jackilla loppuverkat ja pesulle sekä loimitettuna
karsinaan. Jööti ei ollut hionnut, joten Raine hoiteli ruunan karsinaan.
Puhdistettiin poikien varusteet. Raine harjasi Papun. Ruokittiin hepat ja
putsailtiin tallissa paikkoja.
10.9.2008 Keskiviikko:
Karsinoiden siivous ja hevosten haku talliin. Harjattiin ruunat ja juoksutin
Jackia liinassa juoksutuskamppeiden kera. Raine ratsasti huopiksella Jöötillä.
Kevyt päivä hevosilla tänään, kun huomenna hepsuilla on vapari. Harjattiin vielä
Papu ja ruokittiin hevoset. Putsailtiin tallissa paikkoja.
11.9.2008 Torstai:
Raine siivosi karsinat töiden jälkeen. Jenni ja Roosa haki hevoset sisään ja
antoi ruuat, kiitos! =) Omistajat oli Ilmajoen maneesilla Kari Vepsää
katsomassa. Näki ensimmäisen kerran, että miten Vepsä hevosia käsittelee. ;)
12.9.2008 Perjantai:
Siivottiin hevosten karsinat ja haettiin hepat talliin. Harjattiin ruunat ja
Raine testaili ensin Jöötiä takatarhassa Vepsän opeilla. Ihan hyvin meni, vaikka
Jööti tietysti suomenhevosena onkin jähmeämpi reagoimaan. Ei kuitenkaan
läheskään yhtä paha, mitä eilen yksi suokki maneesilla. :D Se ei kyllä pelännyt
mitään, eikä meinannut juuri väistääkään mitään. ;) Rainen ja Jöötin jälkeen
Jennikin kävi Piiaa testailemassa ja mä vielä lopuksi Jackia. Jackilla homma
toimi hyvin, kun sen kanssa on muutenkin tullut tehtyä aina silloin tällöin
töitä maasta käsin. Ruunimus oli porukan herkin hevonen, joka helpoiten/nopeiten
vastasi pyyntöihin. Oli se kyllä hauskannäköinen harjoituksia tehdessä, kun
katsoi mun päälle, että mitäs me nyt tällaisia tehdään ja enkö mä saa tulla sun
luo silloin kun mä haluan. :D Poitsu oli niin hellyyttävän näköinen. Ihan kuin
se olisi kysynyt, että etkö sä halua enää olla mun lähellä. :D Vein poitsun
harjoituksien jälkeen karsinaan ja harjattiin vielä Papu. Putsailtiin paikkoja
tallissa ja ruokittiin hevoset.
13.9.2008 Lauantai:
Talonväen aamutalli.
Raine oli päivän tapetoimassa siskolle ja hänen miehelleen, joten lähdin yksin
tallille, kun ei miestä alkanut kuulumaan. ;) Siivosin poikien karsinat, Jenni
oli apuna putsaamassa kippoja ja lakaisemassa, kiitokset avusta. =) Haettiin
hevoset yhdessä talliin. Jack muisti hyvin eiliset harjoitteet, vaikka tavan
riimulla toinkin poitsua talliin enkä naruriimulla. ;) Harjasin ensin Rambon,
kun Roosa ei päässyt tallille. Seuraavaksi otin Papun, joka oli vähän hankalana
kavioiden puhdistuksessa. Odottelin sitten vaan, että pikkumies rauhoittuu, niin
sai kaviot hyvin putsattua loppuun. Harjasin kolmanneksi Jackin ja sitten
Rainekin ehti tulla Jöötin harjaamaan. Ruokittiin vielä hevoset.
14.9.2008 Sunnuntai:
Kuskattiin hevoset aamulla laitumelle. Jackilla oli mennyt hienosti viesti
perille, hyvin pysyi välimatka taluttaessa. ;)
Illalla siivottiin karsinat ja haettiin hevoset talliin. Harjattiin ja
satuloitiin ruunat. Jackilla oli joku ihme päivä tänään, kun nousin selkään ja
painoin satulaa vielä hitusen oikealle, että se on suorassa. Tästä poitsu lähti
saman tien liikkeelle pukkilaukassa, jonka sain hidastettua pienellä voltilla.
Pukit ei oikeastaan tuntuneet, ajattelin jopa, että Jack meni vain ristilaukkaa.
Ruunimus lähti kuitenkin uudelleen pukkilaukkaa ja nyt tuli isompia pukkeja.
Pysäytin ruunan aitaa vasten ja tulin alas selästä. Satuloin Jackin uudelleen,
taluttelin hetken ja kokeilin uudestaan nousta selkään. Enää ei ollut mitään
ongelmia. Olisiko satula ollut sitten jotenkin huonosti, että se häiritsi
miestä. Jack ei pukittelua harrasta, niin senpä vuoksi sen reaktio olikin niin
outo. Piti kokeilla vielä uudestaan, että mikäli yhä pukittaa, niin sitten
täytyy jotain suurempaa olla hevosessa vialla. Ratsastelinkin aika kevyesti,
vähän tunnustelin, että onko vielä jotain hepsulla huonosti. Mentiin vain
käyntiä ja ravia ympäri kenttää ja volteilla pyörien. Raine ratsasteli Jöötillä
samoja juttuja. Loppuverkkojen jälkeen Jackista huuhtelin hiet ja loimitin
ruunan. Putsattiin poikien varusteet. Raine harjasi Papun ja juoksutti sitä
takatarhassa hetken. Putsailtiin tallissa paikat ja annettiin hevosille ruuat.
15.9.2008 Maanantai:
Karsinoiden siivous ja hevosten haku talliin. Harjattiin ruunat ja käytiin
irtojuoksuttamassa Papu ja Jööti. Jennin kanssa käytiin seuraavaksi
irtojuoksuttamassa vielä Jack ja Piia. Jackista huuhtelin hiet ja loimitin
ruunan. Putsailtiin vielä tallissa paikat ja ruokittiin hevoset. Raine harjasi
Papun.
16.9.2008 Tiistai:
Siivottiin karsinat ja haettiin hepat talliin. Harjattiin ruunat sekä
satuloitiin ne. Mentiin kentälle ja ratsastettiin vajaa tunti. Jack oli hiukan
selkään noustessa jännittynyt, mutta lähti ok liikkeelle. :) Pyörittiin
volteilla ja otettiin hiukan pohkeenväistöä. Ruunimus oli reipas laukassa,
samoin Jööti. Loppuverkkojen jälkeen käytiin poikien kanssa kävelyllä maastossa.
Huuhdeltiin hevosista hiet ja loimitettiin hepat. Putsattiin varusteet ja Raine
harjasi Papun. Siivottiin tallissa ja ruokittiin hepat.
17.9.2008 Keskiviikko:
Karsinoiden siivous ja hevosten haku talliin. Harjattiin ruunat ja
satuloitiin. Ratsastettiin kentällä n. tunti. Jööti oli reipas, samoin Jack.
Viiletettiin Jackin kanssa laukkaa pitkin ohjin kentällä ja Jööti tuli
pirtsakasti perässä. :D Loppuverkat ja hoidettiin hevoset pesun kautta
loimitettuna karsinaan. Putsattiin varusteet. Raine harjasi Papun ja kävi
juoksuttamassa pikkumiestä takatarhassa. Putsailtiin tallissa paikat ja
ruokittiin hepat.
18.9.2008 Torstai:
Siivottiin hepsuille ja haettiin porukka talliin. Harjattiin ja satuloitiin
ruunat. Ratsastettiin kentällä kevyemmin tänään eli vain käyntiä ja ravia. Menin
Jackilla taas harjoitusravia ilman jalustimia, meni kivasti, vaikkei hetkeen ole
tullut tuota treenattuakaan. ;) Hyvin poitsu venytteli, kun annoin ohjaa.
Hoidettiin hepat karsinoihin. Jack oli vain hitusen hionnut, joten pyyhin hiet
karsinassa kostealla sienellä. Puhdistettiin poikien varusteet. Harjattiin Papu.
Siivottiin tallissa ja ruokittiin hepat.
19.9.2008 Perjantai:
Jenni oli siivonnut tänään meidän hevosten karsinat, kiitos. =) Haettiin
hepat talliin. Raine harjasi Rambon, sen jälkeen Papun ja kävi juoksuttamassa
pikkumiestä kentällä. Harjasin Jackin ja Raine harjasi Jöötin. Pesin Rambon
varusteet ja rasvasin ne. Annettiin ruuat hevosille ja putsailtiin tallissa
paikat.
20.9.2008 Lauantai:
Talonväen aamutalli.
Illalla siivottiin poikien ja Piian karsinat. Haettiin hepat talliin ja
harjattiin ruunat. Kävin juoksuttamassa Papua takatarhassa. On sekin melko
pelkäämätön kaveri, eikä helposti väistä, joten hankala saada sitä liikkeelle.
xD Aika hyvin kumminkin varsuli usvatteli ja otti kontaktia. Kun sain vielä
Papun kulkemaan perässä vapaana, niin siitä oli hyvä mennä karsinaan ja harjata
varsuli. Raine harjasi pikaisesti Jöötin ja Jackin, että ehti Tallitähtiä
katsomaan. ;) Kasasin vielä Rambon varusteet ja putsailtiin tallissa paikat.
Ruokittiin hepat.
21.9.2008 Sunnuntai:
Aamulla käytiin päästämässä hepat laitumelle.
Illalla siivottiin Rambon ja meidän poikien karsinat. Haettiin hepat talliin ja
harjattiin ruunat. Irtojuoksutettiin Jöötiä, Jackia ja Piiaa yhdessä. Raine kävi
Jöötin huuhtelemassa ensin ja sen jälkeen mä Jackin. Oli melko hikisiä heppoja,
usvattivat oikein kunnolla! Raine laittoi Jöötin solariumiin, Jackista vain
kuivasin enimmät ja loimitin ruunan. Raine harjasi Papun ja kävi
irtojuoksuttamassa Papua takatarhassa. Harjasin Rambon vielä. Annettiin ruuat
hevosille ja vaihdoin Jackille kuivan loimen yöksi.
22.9.2008 Maanantai:
Siivottiin karsinat ja haettiin hepat. Raine harjasi Jöötin ja köpötteli
kentällä huopiksella. Jackin harjasin ja laitoin pitkästä aikaa valjaat päälle.
Oli vähän mies ihmeissään, kun ajelin sillä. ;) Pysähdykset ja peruutukset sujui
hyvin, samoin väistöt (apuna oli juoksutuspiiska). Annoin ruunan hetken ravata
ympyrää lopuksi. Hoidin hepan boksiin ja putsasin varusteet. Raine harjasi Papun
ja juoksutti miestä takatarhassa. Putsailtiin paikkoja ja ruokittiin hepat.
23.9.2008 Tiistai:
Siivottiin karsinat, myös Piian. Haettiin hevoset. Harjattiin ruunat. Raine
teki esteen Jackille. Lämmittelin ruunaa ensin ja päästin sitten irtohyppäämään.
Ensin este oli matala ristikko, josta nostettiin se max. 70-80 cm. Hyvin ruuna
hyppäsi yli ja esteen ollessa korkeimmillaan tuntui Jack vain innostuvan lisää.
=) Melkoisen hikiseksi poitsu tuli, vaikken kauaa hypittänytkään. Annoin
verrytellä hetken ravissa ja talutin pitkät loppukäynnit. Jack pääsi pesun
kautta solariumiin ja siitä loimitettuna karsinaan. Raine kävi Jöötillä
ratsastamassa huopasatulalla ja harjasi vielä Papun. Ruokittiin hepat ja
putsattiin paikat.
24.9.2008 Keskiviikko:
Siivottiin karsinat, Piialle myös. Haettiin hevoset talliin ja harjattiin
ruunat. Raine laittoi Jöötin varusteisiin ja kävi pellolla ratsastamassa. Jöötiä
oli vähän jännittänyt siellä, joten hikosi, vaikka eivät paljon töitä tehneet.
Raine hoiteli Jöötin loimitettuna karsinaan ja putsasi varusteet. Jackilla
ratsastin kentällä, nousin itsekseni selkään. Annoin ruunimukselle vain
porkkanan syötäväksi selkäännousun ajaksi ja hyvin seisoi paikoillaan. ;)
Ratsastin perusjuttuja, voltteja käynnissä ja ravissa, lävistäjiä sekä
kahdeksikkoa ravissa. Laukat otin lopuksi kahdeksikolla kokeillen laukanvaihtoa.
Ruunimus alkoi hoksata, mistä on kyse eli vaihtoi etupäällä laukan, mutta
takapää ei tullut mukaan. Eiköhän se tuonkin hoksaa vielä jossain vaiheessa, kun
ainakin tietää, mitä tarkoitin. ;) Hiki tuli ruunalle, joten loppuverkkojen
jälkeen poitsu pääsi suihkuun. Hoidin pollen loimitettuna karsinaan. Putsasin
Jackin varusteet. Raine hoiteli vielä Papun ja kävi juoksuttamassa takatarhassa.
Putsailtiin tallissa paikkoja ja ruokittiin hepat.
25.9.2008 Torstai:
Siivottiin karsinat ja haettiin hepat. Raine harjasi Jöötin ja Papun sekä
kävi Jöötillä köpöttelemässä huopiksella kentällä. Mä harjasin Jackin ja
juoksutin irtona kevyesti takatarhassa. Tällä kertaa poitsu tulikin ihan itse
tykö juoksutuksen jälkeen. Vain kerran pysähtyi matkalla, kun Jenni tuli ovesta.
;) Vein hepsun karsinaan ja ruokittiin pollet.
26.9.2008 Perjantai:
Meni siivotessa pitkään ja piti ehtiä kasiksi kotiin Maajusseja katsomaan,
joten tuli iisi päivä hevosille. Jenni oli siivonnut karsinat, kiitos. =)
Haettiin
hepat talliin ja harjasin Jackin. Kävin hetken irtojuoksuttamassa Jackia
kentällä. Raine harjasi Jöötin ja Papun. Putsattiin paikat ja ruokittiin hepat.
27.9.2008 Lauantai:
Talonväen aamutalli.
Jenni oli meillä yötä ja aamulla lähdettiin ajamaan Ylöjärveä ja Hööksin
myymälää kohti. ;) Tarkoitus oli ostaa vain 2 asiaa, mutta tuli sitä tietysti
ostettua muutakin. xD Papu sai piikkisuan, Jööti back on track pintelinalusen
sekä tarroja sen kiinnittämiseen ja itselleen Raine osti alesta lippiksen.
Jackille ostin uudet suojat ja nahkariimun, Bellalle "takin" + lelun, itselle
alesta t-paidan ja lippiksen sekä hanskat. Käytiin myös Ratsastajain
Kauppahuoneella, mutta sieltä ei onneksi tarttunut mitään mukaan. Tallille meno
viivästyi reissun vuoksi, joten siivottiin pikaisesti karsinat ja haettiin hepat
talliin. Harjasin Jackin ja kokeilin suojat. Olivat sopivat, vaikka
epäilyttikin, kun ovat koko jalan kiertävää mallia ja sellaisia kerran kokeilin,
jotka oli liian pienet. :( Riimun kanssa myöskin jännitin, koska se oli
cob-kokoa ja siitä ei isompaa edes ollut. Sekin sopi ruunalle kuin nenä päähän.
=) Kävin Jackia taluttelemassa kentällä kovassa tuulessa, juostiinkin pätkiä. :)
Raine harjasi Jöötin ja Papun ja tuli Jöötiä taluttelemaan myös kentälle.
Jöötille jätettiin yöksi back on track. Tarrat vain oli ponikokoa, joten eihän
ne tuon pintelipatjan kanssa Jöötille sopineet. xD Piti siis pyöritellä pinteli
patjan päälle. Ruokittiin hepat ja putsattiin tallissa paikat. Rasvasin
pikaisesti Jackin riimun.
28.9.2008 Sunnuntai:
Rainen aamutalli, me saatiin Jennin kanssa jäädä nukkumaan. ;)
Illalla siivottiin karsinat ja haettiin hepat talliin. Oltiin katsomassa
kentällä, kun Jennin kaveri, Harri, ratsasti Piialla. Raine kävi harjaamassa
Jöötin, laittamassa ruunan varusteisiin ja tulivat kentälle. Otin kuvia
kummastakin miesratsastajasta. ;) Jööti hiukan hikosi, joten Raine
loppuverkkojen jälkeen hoiteli Jöötin loimitettuna karsinaan. Jöötin jalka
kylmättiin ja sen jälkeen laitettiin BOT. Raine puhdisti Jöötin varusteet ja
harjasi Papun. Mä harjasin Jackin ja irtojuoksutin poitsua kentällä. Tällä
kertaa juoksutin vain "jaloilla" eli poitsu meni sitä kovempaa, mitä nopeampaa
liikutin jalkoja. Odottelin ruunan tulevan itse juoksutuksen jälkeen tykö. Hetki
meni, kun lähti tulemaan, pysähtyi vielä, kun Raine liikahti ja tuli taas
eteenpäin jääden vähän matkan päähän musta. Käännyin poitsua katsomaan ja
sanoin, että tule vaan, niin sitten mies tuli viimeisetkin metrit tykö. Kyllä se
siis puhettakin ymmärtää. ;) Tehtiin vielä vähän maastakäsin harjoituksia
lopuksi ja vein ruunan karsinaan. Putsailtiin paikkoja ja ruokittiin hepat.
29.9.2008
Maanantai:
Karsinoiden siivous ja hevosten haku talliin. Harjattiin ruunat ja
laitettiin varusteet. Ratsastettiin kentällä perusjuttuja. Jack oli vähän
meneväisellä tuulella, mutta muutoin hepsut kulki kivasti. Hoidettiin hepat
karsinoihin ja putsattiin varusteet. Raine harjasi Papun. Putsailtiin paikat
tallissa ja ruokittiin hevoset.
30.9.2008 Tiistai:
Siivottiin karsinat ja haettiin hepat talliin. Harjattiin ruunat. Satuloin
Jackin, Raine laittoi Jöötille huopiksen. Ratsastettiin vain kevyesti, kun
huomenna tulee vapari. Jackillakin ratsastin vain käyntiä ja ravia. Jööti oli
melko pirtsakka. :) Hoidettiin hevoset karsinoihin ja putsasin Jackin varusteet.
Raine harjasi Papun. Putsailtiin paikat ja ruokittiin hepat.