Uus vuosi alkoo treenirintamalla mukavasti Poris paukkupakkasis helmikuun aluus. Jymy treenaali I-poikien ja Kelmin kans, mä kattoon vierestä ja yritin ymmärtää niitä. Siä oli taas raatojaki montaa sorttia, voi jestas eikö niilta saa noutaja olla koskaa rauhas? Haistoon kania mamin mieliksi, siinäpä oliki urakkaa yhdelle päivää. Oli siä paikalla sentään ihana Lyyti-neito, keskityyn sitte siihen. Jollen nuotten raatojen päälle palijo ymmärrä, niin komeetten flikkojen päälle sitte senki erestä.

Tänään näettä lippujen liehuvan saloos ympäri Suomen komiaa maata, sillä on suuri juhlapäivä: Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea pikku Jymyliini, paljon onnea vaan!

Tänään Kalevalan päivänä Jymy täyttää vuoden!!!

Elämä on yhtä juhulaa, varsinki meillä ja nyt! Vuorostansa vanhenen mä! Tänään maaliskuun 3. päivänä tuloo 3 vuotta täytehen. Jymy ei tiä maailman pahuuresta viä mitää, son eläny vasta vuoren. Mutta mä sentäs oon tää tallannu polokuja moninverroon piremmän aikaa. Elämä on mukavaa, kun saa oleella rauhas ja olla tekemättä stressiä siitä olemisestansa.

Maaliskuun 21.päivänä Suomen maankamara tärisi ja voimakkahat tuulet puhalsi pitkin lumen peittämää lakeutta tuoren mukanaan aavistuksen jostakin uuresta jännittävästä...sillä Vaasan lentokentälle laskeutuu pörisevä potkurikones, jonka uumenista mamin kantamana esiin tuli ensimmäästä kertaa silimiään suomalaasen hangenloiston häikäisemänä siristelevä Tanskan prinsessa Leia!

Tasapainoako tällä pyriitähän järkyttöhön vai mikä lie taustalla, mutta miehinen ylivalta sai meirän kuninkaallises perhees kolauksen kun taloohin saapuu prinsessa. Ja ensi viikoosta päätellen se ei meinaa mun tahtohon sen enempää ku kovempihin otteesihin valamihin prinssin tahtohon taipua. Son rohkiee ku me yhtehensä tuos iäs. Itsenäänen ja päättäväänen. Ties mikä feministi se mahtaa olla? Me eletähän Jymyn kans peräkammarin poikina, mikä on toisaalta hyvä, niin ei mun hipiäni jouru kaharelta taholta hyökkäälyn kohteeksi.

Lakeuden Noutajakoirayhdistys järjesti huhtikuun ensimmääsenä viikonloppuna jo perinteeseksi tullehen koulutusviikonlopun. Mun ei tarvinnu osallistua, koska jonku piti jäärä kotio vahtimahan tupaa ja prinsessaa. Meirän kuningaskuntaa siä erusti Jymy. Ja hyvin erustiki, ku pääsi päätösohjelmana olleen harjoitus-WT:n finaalihin ja tuli toiseksi pisteellä 82/100.

Isoomman luokan nometestihin Jymy osallistuu seuraavana viikonloppuna, ja kyllä kannatti, sillä Pirkan Dameissa pisteitä tuli 36/40! Kuulemma ohjaus, markkeeraus ja yhteistyö meni erinomaasesti, täysillä pisteillä. Haku ei sitten oikein sujunukkaa, tai paremminkin se ei koskaan oikeen alakanukkaa. Jymy rupes enemmänki jäljestyshommiin, no varmahan siksi ku moon sille koittanu sitä lajia opettaa ja sen puolesta puhua. Sillä mun mielestä on palijo kiinnostavampaa jäljestää vaikkapa ketun jäläkiä ku noukkia kangaspötkylöötä mettästä. Dameja Jymy löysi sääretys kolomen minuutin aijas 2 viidestä. Suoritus oli muutoon kerrassaan erinomaanen, vaikka emmä täs rupia sitä enempää ylistöhön. Jos ny viä sen kehaasen prinssin kunniaksi, että sai siis tasapisteet kolomanneksi tullehen koiran kans, vaikka jäiki iliman pyttyä. Hyvin siis kumminkin yksittäiskisan nuorimmalta koiralta melekeen kolmenkymmenen osallistujan joukosta.

Toukokuun aluus mä tutustuun uutehen harrastuksehen, kun me mentihin mamin kans kaverikoirakoulutuksehen. Olihan se rankkaa, ku samas pienes tilas oli kolomekymmentä koiraa ja pihalla oli helle. Mä kumminki viihryyn siä, ku siä oli palijo koiria. En viä tiä mitä se työ oikiastansa sitte on, paitsi että kun kerta joukkoa johtaa bestikseni Rudolf, niin hauskaa siä tuloo olohon.

Jymy on reenannu ahkerasti, sillä ku on jotaki suuria tavootteeta elämässänsä. Mutta koska tavootteet luo paineeta ja paine luo stressiä, ja stressi puolestansa häirittöö rentoa olemista, mä en rupia enää minkää tavootteeren peräs juoksohon. Se tapahtuu mikä tapahtuu ja se siitä. No, onhan se kunnioitettavaa, että elämäs on joku tähtään. Jymy siis tähtää nyt taippariihin. Ne reenaa iskän kans päivittäin, ja kovaa ovat tyytyvääsiä ittehensä. Tervemenoa vaan sinne raatobileesihin, mua ei ainakaa oo sellaasia varte tehty.


Kevään tulo on innostanu meirät uimahommiinki, Leiaa tosin ei oo viä suurempien vesien äärelle eres viety. Me poijaat käyrähän täs meirän jokirannas uimas lähes päivittään. Väistellähän joutsenia ja muuta eloperäästä luontoa. Ei oo muuten yhtäkää lenssuusta lintuyksilöä viä tavattu tää Nurmoon suunnas.

Jymy sitten alootti taippariharrastuksen. Moon kyllä luullu, että siä käytääs kerran ja se siitä. Niin kai oli luullu kaikki muutki paitsi Jymy itte. Sillä ei oikeen hakutouhu lähteny käyntihin, se heittäätyy mun oppien mukahan haistelohon muitten jäläkiä ja puuhastelohon epätoivottuja asioota. Vaan mitäs tuosta. Mä en aio koskaa mennä taippariihin.

Kesäkuun koittaes Lakeuden Noutajakoirayhdistys järjesti perinteisen Match Shown. Meirän laumasta sinne lähti iltaa viettöhön vaan Jymy. Kuten kuvasta näkyy, se nuoleskeli tuomaria siinä määrin, että sai punaasen nauhan. Mä en oo ny kauneuskilipaaluuhin keriinny, kun oon harrastanu mejää. Harrastin ittelleni neljännen AVO 2 tuloksen. Aina vaan paranoo mun työ. Pisteetä sain taas 38 ja syy kakkoseen oli se, että oikaasin kanista metrin verran ohi. Läheltä liippas, sanoo mami. Eikun uusiksi taas heinäkuus.


Kesäkuun aluus meille saapuu vierahia: Jymyn sisko Välke sekä Ilo. Välke kävi yhdistyksemme taippariis ja teki niin hienoa työtä ettei siihen ollu mitää lisättävää. Heleppoa ku heinänteko poutasäällä.
Pääsin juoksemahan flikkojen kans niitylle, ai kun ne oli ihania.


Oltihin mamin ja iskän kans kolomistansa retkellä, käytihin kattomas Rudolfin uutta kesäpaikkaa ja tervehtimäs myös pikku-Dorista. Doris on pieni mutta pippurinen, tosin katoaa heleposti pienihin kuoppihin nurmikolla, koska on niin minimaalisen kokoonen. Kuvas me Rudolfin kans jyrätähän iskää nurin ja Doris syö iskän korvaa.


Juhannusta juhulittihin komias suomalaases kesäsääs. Käytihin Kauhavalla kattomas hävittäjien lentoa, siinäpä ne pörräs vaan ei meitä hetkauttanu. Jylinä oli kyllä kova ja meno hurjaa, autosta sitä kuunneltihin. Sain mä sentäs yhtä pentua siä haistella pikkuusen, jotaki lystiä silläki reissulla.


Meillä treenaa nykyään koko perhe mejää, myös Leia. Se on tietenki luonnonlahjakkuus siinäki lajis. Tosin merkillepantavaa on, että mielipide on puolueellisesti mamin, jolla on suuria suunnitelmia ens vuorelle. Se aikoo Leian kans kuulemma jatkaa mejäs, ku mä jään varhaiseläkkeelle.


Varhaiseläke on kuulemma myönnettävis, jossei jäljestys kiinnosta. Jaa ketä ei kiinnosta??! Justihin täs parina viikonloppuna jälijestin menestyksekkäästi kokees hirviä, ja olisin ne löytäny ja kiinni saanu, jos mami vaan olis pysyny vauhris ja seurannu peräs. Joten ei oo mun vika, ettei saalista kokeista tuu. Päästääs mut irti, niin ottaasin ne hirvet kiinni. Eikö siä tarkootus oo niitä hirviä seurata, eisukaa siä mättähillä muuten hirvenjäläkien seas hypittääsi?


Ensi vietettihin hellelukemis tuskaanen mejäviikonloppu heinäkuun keskipaikkeella Kauhavalla, sitte menestyksekäs helteenen näyttelyviikonloppu heinäkuun lopuus Peräseinäjoella! Mun erinomaisuus nousi pintahan sinä päivänä, tein henkilökohtaasta ja perhekuntaasta historiaa ja sain AVO-luokasta laatuarvosanan erinomainen ja sijootuun PU-3:ksi! Ja sain viä vara-sertin!!! Kolomen huutomerkin arvoosta, oon lähes sertivoittaja.


Mun varasertiä edelsi Jymyn nuortenluokan hieno menestys, tai paremminki hyvä menestys. Jymyn elämän ensimmäänen ja viimeenen näyttely meni upeasti, sininen nauha, hyvä arvostelu ja siis laatuarvostelu H.


Mejäs on alakanu mennä mukavasti, hirvenjäläkiä ja jopa aiva tuorehia on piisannu mun koejäljillä. Tähän asti onki pääasias pitäny sitä verenhajua seurata. Jymy kävääsi ekas kokees heinäkuulla ja silloon sitä oli ne dinosaurukset vissihin pelijättäny. Heh, kerroon sille kauhujuttuja mejäjälijeltä, ja sotti ne tosissansa. Pölijä!

No ny se on vissihin huomannu, että ei siä pupua kummempaa jälijen pääs orota, eikä ne peräs rymistelevät vierahat ihimiset mitää tee, ja se otti ja jäljesti elämänsä toises kokees AVO 1-tuloksen huriilla pistehillä 48. Kuvas iskä ja Jymy kokeen jäläkehen +28 asteen heltees viilentymisreissulla rannalla.

Heinäkuun lopuus Leia osallistuu ekahan toko-kokeesehen, tosin niin epäviralliseen ku olla voi ja vielä remmiluokkahan. Koiria luokas 6 ja kuinka ollakaa, Leia voitti. Olikohan puoluellinen tuomari vai mikä lie syynä.



Tuomarin mukahan Leialla oli paras kontakti - juustohon, veikkaan mä. Kuvas mami ja Leia keskusteloo, jotta kuinka päin este hypättääs ku ei olla koskaa sellaasta kokeeltu ylittää. Oli tuomari puolueellinen tai ei, niin kultamitalin Leia voitti ja pikku pussillisen nappuloja. Joista mäki sain osani, koska kasvatan tämän kylän suurimpana näyttelytähtenä massaa.


Syksy tuli ja sorsastusaika alakoo. Kyyhkyysiäkin iskä kävi ettimäs Jymyn kans usiamman kerran mutta ne parveeli rauhootusalueella eikä niistä sielä oo palijo mettämiehille iloa. Sorsas on perheen mettästäjät (ja mami, joka haaveeloo olevansa mettästäjä) käyny sen minkä tuvanrakennustyömaalta on keriinny. Mä orotan koska mun hirvet saapuu norkoolemaan mun nurkille ja jahtaan niitä sitte taas. Non mun elämäni kohokohtia.


Leia on kans päässy kokeelemahan mettästystä noutajen mallihin, ja jo vain se sujuu! Juttu kertoo tosin, että wanna-be-mettästäjä mami on joutunu ekalla kertaa uintipuuhiin jotta sorsa on saarelta löydetty. Voi jos siitä olis saatu kuva, niin nettiin olis taatusti laitettu. En muista mitä selityksiä sille tapaukselle kerrottiin, mutta jonneki ylennökselle se telekkä oli puronnu ja siksi Leia ei sitä pesäpaikkojen keskeltä ollu löytäny. Mutta toisin ku mun kans, mami ei joutunu sitä sorsaa itte saaresta pois tuomahan vaan Leia oli hoitanu sen homman.

Äh, seliseli sanon mä. Kaikki hirveä pienemmät saalihit on ku yks nappula 15kg:n ruokasäkis: ei sellaanen palijo mieltä ylennä.


Illat pimenöö ja talavi tuloo taas kerran. Sonki mulle jo nelijäs talavi. Mun hirvet on vissihin ammuttu pois, en oo niitä nähäny enkä jahtauksen makuhun päässy. Seki hupi siis on ollu vähis tänä syksynä. Hirvimiehet on parina päivänä ollu passis tuos mun mettäs ja kerran yritin porukkahan mennä mukahanki, mutta mami heti tyrmäs ajatuksen. Mami on sitä mieltä, että moon syntyny väärähän rotuhun: aito hirvikoira noutajan kropas. Ei oo mullakaa siis heleppoa.

Saalista on saatu sentäs pienemmäs mittakaavas ihan mukavasti. Kuvas Jymyn ja iskän yhden illan komea saalis, kaksi sorsaa.



Näitä pimeetä ja märkiä lokakuun ehtoita tuli piristämähän yhyren viikonlopun verran veliipoika Julle perheineen kaukaa etelästä! Ohojelmaa oli monenlaasta, soli taas sitä jotta koskaa ei voi vaan olla rauhas, aina pitää jotaki töitä paiskia. No mun majesteettinen olemukseni piti lauman järjestykses ja viikonloppu meni mukavasti. Kuvas Maffe, Julle, Jymy ja Milli.

Julle ja Jymy kävi sorsastusreissulla ja treenas porukkatreeniis noutojuttuja, Leia ja Julle kävi ensilumen peittämillä mejäjäljillä. Samoilla tantereilla oli hirvimiehet just kaatanu yhyren mun hirvistä.

Mä pääasias vaihroon kuulumisia pikkuveliin kans. Sunnuntaina sitte viä treffattihin äitee ja Samba-siskooki. Mukavaa oli, toivottavasti nähärään pian uurestansa!



OLEN SERTIVOITTAJA. Seinäjoen kv-näyttelyys marraskuun aluus se sitte tapahtuu. Ei voi ku tyytyvääsenä hykerrellä, kuten kuvasta näkyy.


Joulukuun aluus jatkuu syksyynen lumetoon leuto keli ja Lakeuden Noutajakoirayhdistyksen ensimmäänen wt-koe -epävirallinen- järjestettihin siis kuulaas syyssääs.
Jymy osallistuu ja pani leikiksi koko homman, vaikka me Leian kans sitä autos psyykattihin ennen starttia. Sen mielestä oli vissihin liika heleppoja tehtäviä, ku se kerkes niitten suorittamisen välis käyrä tervehtimäs tuomaria (loikkaamalla sen sylihin) ja puskas seisovaa daminheittäjämiestä.


Tuli Jymy sitte luokan kolomanneksi. Ja siitä tuomarin nuoleskelusta johtuen lienee saanut myös maininnan "tuomarin valinta". Jymy se osaa leperrellä ihimisille, niin mätsäris ku wt-kokeeski, ja aina näyttää lepertely läpi menevän. Kuvassa Jymy singahtaa ohjattuun hakuun kohti koivusaareketta.


Joulu tuli, joulu meni. Meillä kävi palijo vierahia ja sain siis runsaasti ansaittua huomiota osakseni. Sisällä ollu joulukuusi pysyy pystys koko joulun, vaikka prinsessa Leian piti sitä ennakko-odotusten mukaasesti maistella ja nyppiä joka suunnasta.

Uusi vuosi rakettiräiskeineen sujui hyvin. Mua ei raketit sisätiloohin asti häirinny. Jymy ja Leia oli kattomas niitä pihalla. Jymy ei tainnu huomata mitää normaalista poikkeavaa, se ei korvaansa lotkauttanu raketiille. Leia katteli niitä ihmetellen, mutta tyynesti. Tästä se uus vuosi uusine kujeineen sitte taas alakaa. Mulla on kalenteris monta näyttelyä merkattuna, nuo muut aikoo kait treenata mettästysjuttujansa ja muuta tylsää. Innolla käymme siis kohti ensi vuoden seikkailuja!