Upan
nimen alkuperästä ei ole mitään varmaa tieto, mutta samaa nimeä esiintyy
muuallakin suomessa. Upasta käytettiin
myös nimeä Uppala.
On
myös arvailtu nimen tulleen sanasta Uppå eli yläjoki tai ylempänä oleva paikka,
eli Uppa oli Seinäjoen varrella ylempänä kuin muut talot.
Teuvan Upalla ja Seinäjoen Upalla ei
ainakaan toistaiseksi ole havaittu samoja sukujuuria. Myös Lapualla on
esiintynyt Uppa nimi.
Upan alkuvaiheita voudintileistä,
sakkoluetteloista ja käräjäpöytäkirjoista ovat selvitelleet Markku Pihlajaniemi
ja Tapio Piirto, kaikkea saatavilla olevaa alkuperäismateriaalia ei ole vielä
läpikäyty, joten toivoa tietojen tarkentumisen suhteen on olemassa.
Seinäjoen
Upasta tiedetään tällä hetkellä seuraavaa.
Ensimmäiset
Uppaa koskevat tiedot ovat löydettävissä vuoden 1546 kymmenysveroluettelosta,
isännäksi mainitaan tuolloin Matti Jussinpoika.
Talojen
nimet kirjataan veroluetteloihin vasta 1600-luvun puolivälistä lähtien, joten
tietoa siitä millä nimellä Matin isännöimää taloa kutsuttiin ei ole.
Matti
isännöi taloaan vuoteen 1562, vuoden 1563 kymmenysveroluettelon mukaan isäntä
on nimeltään Olli Matinpoika, joka isännöi taloa seuraavat 35 vuotta.
Vuonna
1600 talo saa uuden isännän, Erkki Niileksenpojan.
Erkki
Niileksenpojan alkuperästä ei ole toistaiseksi saatu selvyyttä, Erkki isännöi
taloa vuoteen 1610 asti.
Vuonna
1611 isännäksi kirjataan leski Raakel.
1620-luvulla
taloa isännöi Tuomas Rasmuksenpoika, hänen jälkeensä Jaakko Erkinpoika ( Uppa suvun kantaisä), joka mainitaan
vuoden 1627 ruotuluettelossa Tuomas Rasmuksenpojan poikana, kirjauksen täytynee
tarkoittaa poikapuolta.
Edellinen
antaisi aihetta olettaa Jaakko Erkinpojan isän olleen 1600 – 1610 taloa
isännöineen Erkki Niileksenpojan, äidin Raakelin, joka leskeksi jäätyään
avioitui Tuomas Rasmuksenpojan kanssa.
.
Mutta
vain olettaa, sopivat ajat ja isännimet eivät riitä perusteeksi, joten
toistaiseksi ”virallista” tietoa Jaakko Erkinpojan vanhemmista, tai miten hän
talon sai haltuunsa ei ole.
Uppa
nimen esiintymisestä on tähän mennessä löydetty varhaisin merkintä Lapuan
käräjiltä 3 huhtikuuta 1629, Seinäjokiselle Tuomas Upalle osaveljineen
tuomittiin silloin riidanalainen kaskimaa.
Tämäkään
tieto ei kuitenkaan tuo tarkempaa selvyyttä Upan alkuvaiheisiin, toiko mainittu
Tuomas Uppa, eli Tuomas Rasmuksenpoika, tullessaan talolle nimen, vai oliko
talolla nimi Uppa jo Tuomaksen tullessa isännäksi?
Jaakko
Erkinpoika isännöi taloa noin 1660-luvun alkuun ja luovutti vuonna 1678
testamentilla puolisonsa Barbro
Matintyttären suostumuksella talon pojalleen Tuomas Jaakonpojalle. Heidän
tyttärestään Kertusta tuli Peräseinäjoen Liikaluoman emäntä. Jaakko avioitui katoaa
perheineen jonnekin.
Jaakon
isännyyden aikana Seinäjoen kylässä oli nokkia 11, taloja 4. Hänen elinaikaan ryhdyttiin pitämään myöskin
luetteloa syntyneistä, kuolleista, vihityistä ja Seinäjoen kylä kuului Ilmajoen
kappelikuntaan ja Ilmajoella käytiin kirkossakin. Uppa oli tuolloin yhden
manttaalin tila.
Tuomas
Jaakonpojalla ja hänen puolisollaan
Kaarina Joosepintyttärellä oli yhdeksän lasta ja heistä kahdeksalla on
jälkeläisiä.
Miten
Kaarina Joosepintytär osasikin hoitaa lapsensa niin hyvin, että kaikki lapset
selviytyivät aikuisikään.
Ainostaan
Maria Tuomaksentyttären vaiheet ovat tuntemattomat, hän oli kuitenkin vielä
vuonna 1683 veljensä Matti Tuomaanpojan isännöimässä Upassa. Tuomas ja Kaarina olivat muutenkin
esimerkillisiä kouluttaessaan peräti kaksi poikaansa papeiksi. Tuomas kuoli talvella 1695. Hänen poikansa Matti jatkoi talon
isännyyttä, Johannes toimi mm kirkkoherrana Tyrväällä, Henrik toimi pappina
Ilmajoella ja Torniossa, Valentin oli
Ilomäen ja Rannan isäntänä Ilmajoella,
Erkki
Ilmajoen Latva-Nikkolan isäntänä, Liisasta tuli Hyövältin emäntä ja Jaakosta
Ylistaron Marttalan isäntä. Jooseppi Tuomaanpoika ryhtyi isännöimään Skytän
taloa Kurikassa.
| KATSAUS UPPALAN TALON HISTORIAAN |
| SEINÄJOKEA JA UPPAA 1635 - 1675 |