Seinäjoen Uppa- sukuseuran toimintakertomus vuodelta 2005

 

 

 

 

Sukuneuvoston kokoontumiset ja talousasiat

 

Sukuneuvosto on kokoontunut kaksi kertaa vuoden aikana (9.2 ja 21.10).

 

Ikäviltäkään asioilta ei ole vältytty, sillä kesken toimintakautta jouduttiin vaihtamaan rahastonhoitaja tilien hoidon puutteellisuuden ja sairauden vuoksi. Uudeksi rahastonhoitajaksi valittiin Soile Viitala seuraavaan sukukokoukseen saakka.

 

Tilikauden ylijäämä oli 811,63 euroa.

 

 

Tutkimus- ja julkaisutoiminta

 

Kevät- ja syyskauden aikana tutkimusryhmän ydinjoukko kokoontui edelleen torstai-iltaisin Seinäjoen kaupunginkirjaston sukututkimushuoneeseen tutkimaan Upan sukua. Pääasiallisena tutkimuskohteena oli toimintasuunnitelman mukaisesti  Matti Tuomaanpoika Upan sukuhaara. Lisäksi muihin sukuhaaroihin saatiin ja etsittiin runsaasti täydennystä. Myös muilta tutkijoilta saadut tiedot yhdistettiin edelleen Upan sukutiedostoon. Uppalaisten määrä Pirjo Hynnisen ylläpitämässä sukutiedostossa kasvoi vuoden aikana n. 10 000. Vuoden loppuun mennessä uppalaisia on koossa kaiken kaikkiaan n. 65 000 henkilöä.

 

Keväällä osallistuttiin Seinäjoen sukumessuille ja yleisön kiinnostusta sukuseuraamme kohtaan oli kiitettävää.  Rippikirjoja myytiin 50 kappaletta ja uusia jäseniäkin saatiin. Vuoden loppuun mennessä sukuseuralla on 83 maksanutta jäsentä.

 

Ensimmäinen sukulehtemme Uppalaanen ilmestyi toukokuussa 2005 ja lehdestä saatu palaute on ollut positiivista. Lehden tekoon osallistuivat Into Järvinen, Merja Hedberg, Marita Aho, Kirsi Vuorjoki ja Pirjo Hynninen. Sen sivuilla tuotiin esiin myös tutkimusryhmän tutkimia uusia tietoja suvun vaiheista.

 

Seuran pitkään toivotut kotisivut valmistuivat syksyn 2005 aikana. Teknisestä toteutuksesta vastasi Marita Aho ja sisällön tuottivat pääasiassa Pirjo Hynninen ja Merja Hedberg. Kotisivutkin ovatkin  saaneet paljon kiitosta ja on seuralle hyödyllinen työväline. Sivujen päivityksestä vastaa jatkossakin sama työryhmä. Sivustoille toivotaan myös suvun jäsenten kirjoituksia.

 

Risuja tuli kotisivuilla esiintyneistä hautakivistä, joten ne poistettiin. Hautakivien

kuvaaminen katsotaan kuitenkin tarpeelliseksi, koska niitä hautausmailta on ryhdytty

hävittämään, joten kuvaamista jatketaan myös tulevina vuosina.

 

Muu toiminta

-         Matka Vaasan maakunta-arkistoon toteutettiin kahdesti

-         Pirjo Hynninen ja Merja Hedberg osallistuivat kesällä Wegelius-sukuseuran sukukokoukseen