Tallillamme asustaa myös
Vilma ja Nelli
Pirteät tallikoiramme labradorinnoutaja Vilma sekä howavart Nelli ovat kummatkin kilttejä, joskin todella leikkisiä. Ne nauttivat toistensa jahtaamisesta sekä keskenään painimisesta edelleenkin vaikka ovat kummatkin jo aikuisiässä. Vilma on väritykseltään suklaanruskea ja Nelli vaaleankeltainen.
Mikki, Viiru
ja Söpö
Mikki ja Viiru ovat tallin mustavalkoiset kissat, jotka ovat syntyneet kesällä 2006. Mikki viettää kollina kissanpäiviä loikoilemalla kahviossa ja kehräämällä ratsastajien sylissä. Mikki viihtyy myös maneesin katsomossa etenkin kouluvalmennuksien aikaan. Siis koulupainotteinen kissa.
Viiru sen sijaan on aktiivinen tyttökissa, joka vastaa rehuvaraston hiirikannan harventamisesta. Viiru tekee tallin kissantyöt, mutta viihtyy myös sylikissana, kunhan toimiltaan ehtii. Viirua ei ole tallilla tosin hetkeen näkynyt, joten se lienee vaihtanut maisemaa.
Söpö on Viirun pentueesta tallille asustamaan jäänyt poikakissa, joka viihtyy Mikin seurassa. Jos ne eivät löhöä yhdessä jossain lämpimässä, tämä kisu piirittää yleensä jotain ihmistä jonka sylissä makoilla. Söpöä on kutsuttu monella eri nimellä, mutta tämä jäänyt.

Viiru on siisti kissa!
Mikki nauttii hellittelystä.
Kuvia Viirusta ja sen pennuista:
Viiru vahtii lapsukaisiaan silmä kovana.


Kiipeilyä, hiiviskelyä, tutkailua, loikkia ja painia. Ihanaa kissanpojan elämää.
Näitä söpöläisiä ei voi vastustaa, kuvassa itse asiassa Söpö :)

Leikin jälkeen väsyttää...
«-- takaisin

