ESITTELY

 

Tilamme sijaitsee Jalasjärven Keskikylän kylässä Etelä-Pohjanmaalla. Tilalla kasvatetaan Aberdeen Angus lihakarjaa sekä angus-charolais risteytyksiä emolehmätoimintaperiaatteella. Lisäksi kasvatamme pienimuotoisesti suomenhevosia. Tilan kaikki peltomaat ovat viljelyksessä tai laidunmaana omiin tarpeisiin.

  ASUKKAAT - Isäntäparin Saritan ja Kain sekä lasten Matiaksen ja Luukaksen lisäksi maatilalla asustelee siis nautoja, hevosia, tallikissoja sekä saksanpaimenkoira Sulo.

  RETKIKOHTEENA tilaamme ovat käyttäneet erilaiset ryhmät (koululuokat, yhdistykset, polttariseurueet, perheet ym.) ja ohjelmaa olemme järjestäneet toivomusten mukaan.

  HISTORIAA… Palo-Ventelän tila on erotettu Köykkä-Ventelän tilasta v. 1899. Tilan tällaisena ja tälle paikalle perusti Sameli Ventelä 1905 (puolisonsa Tyyne o.s. Kohtamäki). Vanhojen tilakirjojen mukaan tila on ollut isännän suvulla n. 300 vuotta (Suomen Maatilat V, 1933). Maatalousseurojen keskusliiton valtuuskunnalta vuonna 1967 saadun kunniataulun mukaan ” Palon (Ventelän) tila Jalasjärven pitäjän Hirvijärven kylässä on ollut saman suvun hallussa vuodesta 1729. Tänä aikana ovat tilaa hallinneet seuraavat suvun jäsenet:”

 

                 1. Antti Yrjönpoika                             1729-1749

                           pso Priitta Antintytär

 

                      2 Matti Antinpoika                            1749-1790

                          pso Anna Matintytär

 

                      3 Matti Matinpoika                            1790-1798

                          pso Kreetta Jaakontytär                 1798-1818

 

                      4 Samuel Matinpoika                          1818-1845

                          pso Anna Matintytär

 

                      5 Samuel Samuelinpoika                      1845-1879

                          pso Kreetta Samuelintytär

 

                      6 Anna Stiina Samuelintytär                 1879-1907

                          pso Matti Matinpoika

 

                      7 Samuel Ludvig Ventelä                      1907-1940

                          pso Tyyne Adolfiina Kohtamäki

 

                      8 Eino Samuel Ventelä                           1940-

                          pso Aune Katariina Valkama

 

Eino Ventelän kuoleman jälkeen tila oli perikunnan omistuksessa kunnes vuonna 1983 tilan otti nimiinsä Markku ja Aila Ventelä. Tilalla oli aina ollut lypsykarjaa, kunnes perikunta muutti toiminnan pelkästään lihakarjan kasvatukseksi.

Vuonna 2003 tilan ottivat haltuunsa nykyinen isäntäpari Kai ja Sarita  Ventelä, jotka toivat taloon myös suomenhevosia uudestaan vuosikymmenten tauon jälkeen.