Allu sairastaa
munuaisten vajaatoimintaa
Ämmälän perheen lemmikki Carlabi’s Alfons, tuttavallisemmin Allu, sairastaa
munuaisten vajaatoimintaa. Parantumaton sairaus diagnosoitiin ennen joulua,
jolloin kissaa käytettiin eläinlääkärissä oudon käyttäytymisen takia.
- Allu oli pissaillut sänkyymme ja oli kurkkuani myöden täynnä täkkien,
lakanoiden ja patjapussien jatkuvaa pesemistä. Syytä pissailuun ei löytynyt,
mutta samalla reissulla otetut verikokeet paljastivat ikävän yllätyksen,
Virpi ja Petri Ämmälä kertovat.
Vahingossa selvinnyt lemmikin vakava sairaus sai perheen tolaltaan.
Olotilaa ei helpottanut se, ettei verikokeista voinut nähdä, miten pitkällä
tauti oli. Koska lääkettä kissojen munuaisten vajaatoimintaan ei ole,
eläinlääkäri suositteli Allulle eläinklinikalta ostettavaa lääkeruokaa. Se
rasittaa munuaisia mahdollisimman vähän ja siten myös hidastaa taudin
etenemistä.
Noin kuukauden päästä ensimmäisestä verinäytteestä Allusta otettiin
toinen verikoe. Arvoja vertailemalla saatiin tietää, että tauti etenee,
muttei onneksi kovin nopeasti. Eläinlääkäri ei kuitenkaan suostunut
arvioimaan, montako kuukautta tai vuotta Allulla on elinikää jäljellä.
- Verikokeita otetaan vastaisuudessa säänöllisesti ja niistä voidaan kai
päätellä jotain. Jos asiassa jotain hyvää on, niin se, että tauti huomattiin
ja voimme edes yrittää tehdä jotain Allun hyväksi. Munuaisten vajaatoiminta
reagoi sitä paremmin hoitoon, mitä varhaisemmassa vaiheessa se aloitetaan,
Virpi ja Petri selvittävät.
Paino pudonnut, juominen lisääntynyt
Allu on taudista huolimatta voinut melko hyvin. Kissa on kuitenkin
laihtunut jonkin verran, sillä lääkeruoka ei maistu yhtä hyvin kuin
hirvenliha ja muut kissan aikaisemmin saaneet herkut. Vettä taas menee
huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin.
|

Allu näyttää sairaudestaan huolimatta hyvinvoivalta. Kissa ottaa
päikkäreitä monta kertaa päivässä, mutta jaksaa kuitenkin välillä käydä
ihmisten ilmoilla.
- Helpointa olisi ollut, jos Allu olisi suostunut syömään kuivaruokaa.
Sitä olisi saanut ostaa isoissa säkeissä. Allulle ei kuitenkaan kelvannut
kuin märkäruoka ja sitä myydään 100 gramman pusseissa. Lääkeruoka sisältää
vähän fosforia ja valkuaista, mutta silti siinä on paljon energiaa, ettei
potilas laihtuisi, Virpi kertoo.
Ruokahaluttomuuden lisäksi Allu on myös melko väsynyt ja viihtyy
parhaiten saunan lauteille asetetulla pikkuisella sohvalla, missä kissa voi
lepäillä ilman lasten jatkuvaa häirintää.
Munuaisten vajaatoiminta on yleensä iäkkäiden kissojen vaiva. Nykykissat
saattavat elää jopa 20 vuotiaiksi. Allu on vasta kuuden ja puolen vuoden
ikäinen.
- Kova paikka tämä meille on. Hiljattain jouduimme luopumaan Matesta ja
nyt meiltä viedään Allukin. Uuden lemmikin hankkiminen ei ole vielä käynyt
edesä mielessä. Lemmikeistä luopuminen on aina yhtä vaikeaa.
|