Virpin, Petrin, Auroran, Ilarin ja Alfonsin tiedotuslehti. Päivitetty 01.08.2009

Aurora ei enää

tarvitse vaippoja


Elokuussa kolme vuotta täyttävä Aurora Ämmälä on jo niin iso tyttö, ettei käytä enää ollenkaan vaippoja. Päiväkuivaksi Auroraa alettiin harjoittaa jo keväällä Joupin päiväkodissa, missä tyttö oli hoidossa. Aluksi vaipattomuutta kokeiltiin hereilläoloaikana ja sisä­leikeissä, mutta ilmojen lämmitessä vaippa alettiin jättää pois myös ulos mentäessä. Kun homma onnistui hyvin tarhassa, kotonakin alettiin harjoitella vaipattomuutta ihan tosissaan.

- Olihan meillä hyvä porkkana täkynä, sillä vaipattomuudella saadaan aikaan selvää säästöä. Vaippapaketti maksaa yli kympin ja kun kahdelle raahaa vaippoja joka viikko, niin kyllä se kukkarossa tuntuu, Virpi ja Petri Ämmälä kertovat.

Kuivaharjoittelun alussa varsinkin pissavahinkoja sattui usein.

- Kun vaatteet ja lattia olivat märkinä monta kertaa päivässä, niin kävi kyllä mielessä, että vaipan kanssa kaikki olisi helpompaa. Varavaatteita pidettiin mukana, mutta silti vaikka kauppaan lähteminen vaipattoman lapsen kanssa jännitti. Hätä kun voi yllättää missä ja koska vain. Esimerkiksi Citymarketin maitohyllyltä on aika pitkä matka ulko-ovien vieressä oleville vessoille, joille pitää rynnätä kassojen läpi, Virpi selvittää.

Pikku hiljaa Auroralle on yritetty opettaa, että hätää voi ennakoida ja vessassa voi käydä, vaikkei sinne asiaa juuri silloin olisikaan.

- Tässä on onnistuttu vaihtelevalla menestyksellä. Usein Aurora ilmoittaa, ettei mene vessaan ja viiden minuutin kuluttua hätä onkin sitten jo suuri. Kaikissa kaupoissa ei ole yleisövessoja, joten henkilökunnan sosiaalitilat ovat tulleet tutuiksi. Onneksi näin kesällä tarkenee riisua housut ulkonakin. Aurora pissaa ihan mielellään nurmikolle, kun kerran koirat ja jäniksetkin tekevät niin, Virpi kertoo.

Kotoa poistuessa Ämmälät yrittävät edelleen muistaa pakata kassiin vaihtovaatteet vahinkojen varalle. Vaippoja Auroralla ei ole haluttu pitää varmuuden vuoksi, sillä fiksu tyttö huomaa vaipan olemassaolon ja asioi siihen.

- Mullahan on vaippa, Aurora huikkaa heti, jos häntä patistaa vessaan silloin kuin vaippa on päällä, Petri kertoo.
 

Yötkin ilman vaippaa

Kun päivät alkoivat sujua pääasiassa ilman pissa­vahinkoja, Aurora ilmoitti, ettei halua laittaa vaippaa edes yöksi. Ämmälät päättivät kokeilla asiaa. Aluksi yökuivuus tuntui lähes mahdottomalta tehtävältä. Sänky oli märkä joka aamu monen viikon ajan.

- Lakanoiden jatkuva vaihtaminen ja peseminen alkoivat tympiä sen verran, että olisin ollut valmis palaamaan vaippa-aikaan ja kokeilemaan joskus myöhemmin öitä ilman vaippoja. Sitten keksin luvata Auroralle pienen yllätyksen, jos sänky on aamulla kuiva. Tämä tepsi ja siitä lähtien tyttö on käynyt yksin yöllä vessassa. Vahinkoja sattuu enää kerran tai pari viikossa, Virpi selvittää.

Päivisin Auroran housut kastuvat tavallisimmin silloin, jos tyttö on liian innostunut tekemästään eikä muista tai malta lähteä vessaan riittävän ajoissa. Noin 90 prosenttia päivän hätätapauksista saa nykyään kuitenkin onnellisen lopun.

- Mua pissattaa! Aurora huutaa, juoksee vessaan ja vetää oven perässään kiinni. Apua tyttö tarvitsee vessassa käymiseen enää harvoin. Iso asia vaatii kuitenkin vielä pyyhkijän ja esimerkiksi vetoketjullisten ja napillisten housujen nostaminen voi tuottaa ongelmia. 

Aurora käyttää vessassa käydessään tavallista wc-istuinta. Potaan neiti ei enää suostu asioimaan.

© 2004-2009 Etusivu • Uutiset • Viihde • Yleisönosasto • Arkisto • Linkit