Virpin, Petrin, Auroran, Ilarin ja Alfonsin tiedotuslehti. Päivitetty 01.08.2009

Matte muutti Larvakujalta


Maine coon -uros Escape’s Matrix eli tuttavallisemmin Matte on muuttanut pois Virpi ja Petri Ämmälän kodista. Matesta luopuminen oli Ämmälöille erittäin vaikeaa, mutta kissalle oli pakko ryhtyä etsimään uutta kotia, kun se ei tullut toimeen juuri pari vuotta täyttäneen Auroran kanssa.

Tekojensa seurauksia ymmärtämätön Aurora kiusasi Mattea jatkuvasti ja kissa otti avukseen terävät kyntensä. Puolisen vuotta sitten Matte raapaisi päälleen hypännyttä Auroraa pahasti kasvoihin ja sen jälkeen tyttö on ollut kissalle kuin punainen vaate. Auroran ei tarvinnut kuin kävellä kissan ohi, niin Matte alkoi sihistä. Virpi ja Petri yrittivät parhaansa mukaan pitää tyttöä ja kissaa eri tiloissa, mutta pienessä asunnossa se oli melko mahdotonta. Kohtaamisten seurauksena Aurora sai kesän aikana lukuisia naarmuja käsiin ja jalkoihinsa.

- Selitimme joka päivä Auroralle, ettei Mattea saa kiusata. Tyttö tuntui asian ymmärtävän ja sanoi itsekin, että Matte raapii ja tulee pipi. Silti lapsi ei malttanut jättää kissaa rauhaan, Virpi ja Petri harmittelevat.

Kun Ilari syntyi, vanhemmilla oli kahden vaippaikäisen kanssa kädet täynnä työtä eikä aikaa ja energiaa Maten ja Auroran vahtimiseen tuntunut riittävän.

- Aurora saattoi ajaa vaikka nukenrattailla lattialla makaavan kissan yli. Tyttö ei tajunnut, että Allua saa riepottaa, mutta Mattea ei. Emme voineet ottaa sitä riskiä, että liki kymmenkiloinen kissa kävisi uudelleen sitä kiusaavien lasten kimppuun, surun murtama Virpi kertoo.
 

Uusi koti Koskenkorvalta

Lasten turvallisuuden takia Matelle ryhdyttiin etsimään uutta kotia. Persoonalliselle kissalle oli vaikea löytää sopivaa majapaikkaa, mutta lopulta uusi koti löytyi Koskenkorvalta Taina ja Tapio Latvalan luota.


Alfons joutuu nykyään viihtymään yksin, kun Matrix on joutunut muuttamaan muualle. Matte on sopeutunut uuteen kotiinsa hyvin eikä Alfonskaan enää kaipaa kaveriaan niin paljon kuin ensimmäisinä päivinä, jolloin se etsi ystäväänsä joka kolkasta ja maukui sydäntä särkevästi.

- Matesta luopuminen oli hirveää, mutta se helpottaa, kun tietää, että se saa tilanteesta huolimatta elää. Matte sai varmasti hyvän kodin. Tainan ja Tapion eläinrakas perhe asuu isossa talossa. Siellä Matella on useita kissakavereita ja iso piha, missä se voi ulkoilla valjaissa. Sisällä se saa seurata akvaariokalojen elämää tai lepäillä omassa huoneessaan. Ei meillä ollut sille omaa huonetta antaa, vaikka siitä olisi konfliktitilanteissa ollut suurta hyötyä, Petri huokaa.

Maten muutosta on nyt kulunut kuukauden päivät. Viiksiviestin historian ikävin uutinen julkaistaan kuitenkin vasta nyt, sillä toimitus ei ole aikaisemmin ollut valmis puhumaan asiasta julkisesti.

Matte ehti sulostuttaa Ämmälän perheen arkea Larvakujalla kolmen vuoden ajan. Sinä aikana se sai tärkeän ja näkyvän roolin yhtenä perheenjäsenenä.

- Tuntuu, kun yhden lapsistaan olisi joutunut hylkäämään. Tilanne on ikävä, mutta kai tämä on sitä paljon puhuttua vanhemmuutta. Lasten takia on elämän aikana tehtävä monia uhrauksia, Virpi niiskuttaa.

© 2004-2009 Etusivu • Uutiset • Viihde • Yleisönosasto • Arkisto • Linkit