Virpin, Petrin, Auroran, Ilarin ja Alfonsin tiedotuslehti. Päivitetty 01.08.2009

Toinen vauva tulossa


Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, Virpi ja Petri Ämmälän perhe kasvaa toisella lapsella heinäkuun puolessa välissä. Virpi on siis raskaana. Nyt takana on ensimmäiset kolme kuukautta.

- Pahin on vielä edessä. Muistan hyvin, miten huonosti voin koko edellisen raskausajan. En juuri terveitä päiviä nähnyt. Lisäksi kuuma kesä aiheutti ihan hirveää turvotusta. Olin kuin syöttösika, Virpi muistelee.

Ämmälöiden esikoistyttö Aurora on pian puolentoista vuoden ikäinen. Sisarusten ikäeroksi tullee kaksi vuotta.

- Tämä on suunniteltu juttu. Jos lapsi on tyttö, hän perii Auroran vaateet. Talvi- ja kesävaatteidenkaan kanssa ei tule ongelmia, kun molempien synttärit ovat loppukesällä, Virpi vitsaillee.

Kun Aurora syntyi, tuore äiti vannoi, ettei perheeseen tule lisää lapsia ellei Petri heitä odota ja synnytä.

- Halusimme kuitenkin Auroralle sisaruksen. Ei meistäkään olisi kivaa olla ainoita lapsia. Ensin ajatuksissa oli pidempi ikäero, mutta sitten tuumittiin, että samaan sotkuun ja konkurssiin vain kaikki kaksi, Virpi juttelee.


Virpin mukaan perheen lapsiluku on vauvan synnyttyä täynnä.

- Älä nyt noin sano! Kyllä lapsia pitäisi ainakin kolme olla. Ja nelikymppisenä voidaan vielä tehdä iltatähti, lapsirakas Petri suunnittelee.
 

Vauvalla kaikki kunnossa

Virpin odotusaika on sujunut kohtalaisesti. Riesana on tähän mennessä ollut vain kolme viikkoa kestänyt flunssa, aamupahoinvointi ja armoton väsymys.

- Onneksi Petrillä on ollut joulun aikaan lomaa ja olen saanut nukkua aamulla monta tuntia pidempään, Virpi kiittelee aamu-unista luopunutta puolisoaan.

Vauvallakin kaiken pitäisi olla hyvin. Tulokasta on ultrattu moneen otteeseen. Viimeksi Ämmälät kävivät Seinäjoen sairaalassa niskapoimu-ultrassa. Siinä seulotaan kromosomipoikkeamia, jotka voivat aiheuttaa esimerkiksi Downin syndroomaa.

- Kaikki oli kunnossa. Niskapoimun mitta oli noin millin. Lisätutkimuksia tehdään vasta jos arvo on yli kolme milliä, Petri selvittää.

Seuraava ultra on maaliskuussa. Silloin pitäisi selvitä myös vauvan sukupuoli.

- Rakenneultrassa vauva näytti meidän mielestä ihan pojalta. Jos aavistus pitää paikkansa, alkaa kuumeinen nimen miettiminen. Tyttöjen nimiä on jo liuta pankossa, Petri juttelee.

Tähän saakka Ämmälät ovat kutsuneet tulokasta lähinnä Papuliini kakkoseksi, sillä Auroran työnimi oli Papuliini. Viralliselta kutsumanimeltään uusi vauva on Nupukka.

¬
Viime kevään aprillipila muuttui todeksi ja nyt perheenlisäys on totisinta totta. Perhe Kupiainen-Ämmälän tulevaa vauvaa on toistaiseksi kutsuttu Nupukaksi.
© 2004-2009 Etusivu • Uutiset • Viihde • Yleisönosasto • Arkisto • Linkit