Petri vaihtaa työpaikkaa
Petri Ämmälän yli kahdeksan vuoden työura Soforilla on pian ohi. Uusi
työpaikka odottaa työntekijäänsä töihin helmikuun alkupuolella, jolloin
työmatka suuntautuu kohti teknologiakeskus Framia.
- Totta se on. Ei ollut
aivan sattumaa, että päätimme asettua asumaan lähelle Framia noin neljä
vuotta sitten. Tulevaisuuden haaveissa oli saada työpaikka teknologiakeskuksesta
ja nyt haave on toteutunut. Lyhyen työmatkan lisäksi työpaikan vaihtamista
vauhdittivat toki muutkin
asiat, vihjaa Petri salaperäisesti. Uuden työpaikan nimi on
Reaktor
Innovations. Se on lähes täysin helsinkiläinen, yli 60 henkilöä työllistävä
IT-yritys, joka toteuttaa
vastaavanlaisia projekteja kuin Soforkin. Reaktor Innovationsilla eli
RI:llä on Helsingin ja Seinäjoen lisäksi toimisto myös Argentiinassa, Buenos Airesissa.
- Toivottavasti Petri saa pian sinne muutaman kuukauden työkomennuksen.
Sinne sitten lähdettäisiin koko perheen voimin, haaveilee urakiitäjän vaimo
Virpi Kupiainen-Ämmälä.
Paljon uutta ja jotain tuttua
Petrin titteli RI:ssä on aluksi software developer eli ohjelmistosuunnittelija. - Työkalut
ovat
osittain samat, mutta
työskentelytavat ovat ihan toisenlaiset kuin Soforilla. Pelkästään se, että
kollegoja on samassa toimistossa vain kaksi, tekee työnteosta ihan erilaista. |

Vaikka Petri Ämmälä tiesikin uuden työpaikan rennosta ilmapiiristä,
mies lähti työpaikkahaastatteluun upouusissa vaatteissa.
Yritys ei varsinaisesti
hakenut uusia työntekijöitä Seinäjoelle, mutta koska Petrin entinen kollega
valittiin yrityksen palvelukseen, Petrikin päätti jättää avoimen hakemuksen
viime syksynä. Petrin omatoimisuus palkittiin ja mies kutsuttiin
ensimmäiselle haastattelukierrokselle Helsinkiin. Toinen haastattelukierros
oli Seinäjoella. |