Virpin, Petrin, Auroran, Ilarin ja Alfonsin tiedotuslehti. Päivitetty 01.08.2009

Aurora kyni tukkansa


Aurora Ämmälä kyllästyi hiustyyliinsä ja leikkasi itselleen uudenlaisen tukan. Reilun kolmen vuoden ikäinen tyttö hoiti homman keittiön pöydän ääressä askartelusaksilla. Vanhemmilta salaa tukkaansa saksimaan ryhtynyt tyttö ei tarvinnut avukseen edes peiliä eikä kampaa.

Auroran loihtimaan hiustyyliin kuuluu muodikas, erittäin lyhyt otsatukka. Otsan paljastavan hiusrajan huomio­pisteenä on yksi pidempi hiustupsu. Nuori hiustaitelija päätti jatkaa samaa niukkaa linjaa myös sivulla vasemman korvan kohdalla.

Uuden tyylin loihtiminen jäi kesken, kun tytön äiti Virpi Kupiainen-Ämmälä yllätti tyttärensä kesken saksimis­operaation.

- Ehdin jo ihmetellä, että kauanpa Aurora viihtyy yksikseen. Olisihan se jo tässä vaiheessa pitänyt aavistaa, ettei hiljaisuus ole koskaan hyvä merkki lapsiperheessä, Virpi puuskahtaa.

Hiusten leikkaaminen tuli vanhemmille yllätyksenä, sillä Auroralle on moneen kertaan opetettu, ettei saksilla saa leikata mitään muuta kuin paperia. Syksyyn saakka Aurora harjoitteli leikkaamista lastensaksilla, joilla ei saa haavaa sormeen eikä niillä pysty saksimaan esimerkiksi kangasta. Joulun lähestyessä Aurora sai käyttöönsä oikeat sakset, sillä niillä oli helpompi askarrella tonttuja ikkunaan.

- Kun näin pöydällä lojuvat hiukset, tivasin tytöltä, että mistä hiukset ovat pöydälle tulleet. Ikkunan edessä istuva tyttö katseli kaukaisuuteen ja totesi ihan pokkana, että pihalta varmaan, Virpi selvittää.
 

Ei korjausleikkauksen mahdollisuutta

Syy Auroran omatoimiseen hiustenleikkuuseen ei koskaan selvinnyt. Tähän saakka tytön hiukset on hoitanut juuri omaeläkkeelle jäänyt Liisa-mummi, joka työskenteli kampaajana liki 40 vuotta.


Aurora Ämmälän uusi hiustyyli on melko niukkalinjainen. Tukkamuotoilija tuntuu olevan itsekin hieman yllättynyt työnsä tuloksesta.

- Ehkä Aurora ajatteli, ettei eläkkeellä oleva mummi enää leikkaa hänenkään hiuksia ja päätti hoitaa homman itse. Auroran taidonnäyte oli sen verran niukka, ettei mummin tarvinnut tehdä edes korjaus­leikkausta, Virpi hymähtää.

Toinen syy tapahtumaan voi olla Auroran tyytymättömyys hiuksiinsa.

- Aurora ihailee kavereidensa pitkiä hiuksia ja haluaisi itselleen samanlaiset. Valitettavasti tytön tukka ei vain ole kasvanut samanlaisiin mittoihin, vaikka joskus Aurora kastelee hiuksiaan ihan vain siksi, että ne kasvaisivat, Virpi nauraa.

© 2004-2009 Etusivu • Uutiset • Viihde • Yleisönosasto • Arkisto • Linkit